Winamp Logo
Kiveen hakatut Cover
Kiveen hakatut Profile

Kiveen hakatut

Finnish, Sports, 1 season, 254 episodes, 5 days, 16 hours, 32 minutes
About
YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
Episode Artwork

Siiri Rantanen - Äitee

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa vieraillaan Levon haustausmaalla Lahdessa muistelemassa Siiri "Äitee" Rantasta - olympiavoittajaa ja vahvaa suomalaista naista sekä naisurheilijoiden puolestapuhujaa.
12/6/202353 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Teodor Koskenniemi - Jokikunnan olympiavoittaja

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa vieraillaan Vihdin hautausmaalla muistelemassa Teodor Koskenniemeä - olympiavoittajaa ja todellista Vihdin monitoimimiestä.
9/2/202329 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Hugo Lahtinen - Monitaitoinen urheilumies

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella Hugo Lahtista, joka sen lisäksi että oli olympiamitalisti, oli kielitaitoinen valmentaja ja voimistelunopettaja. Hän myös hyppäsi ensimmäisenä suomalaisena pituutta seitsemän metriä.
8/26/202329 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Väinö Markkanen - huutolaispojasta olympiavoittajaksi

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Metsolan hautausmaalla Lohjalla Väinö Markkasta, jonka tie kulki huutolaispojasta pistooliammunnan olympiavoittajaksi.
8/19/202329 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Gustaf Estlander - tuntematon monilahjakkuus

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa vieraillaan Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä muistemassa Suomen ensimmäistä Euroopan mestaria, arkkitehtia, mestaripurjehtijaa ja venesuunnitelijaa Gustaf Estlanderia.
8/12/202329 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Ilkka Kanerva - poliitikko ja urheilumies.

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Nyt vieraillaan Lokalahden hautausmaalla muistelemassa Ilkka Kanervaa, joka sen lisäksi että oli poliitikko, oli myös kova urheilumies.
8/5/202329 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Kalpalan veljekset Eino ja Osmo - Ei ihan tavallinen tarina.

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa vieraillaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä muistelemassa alppihiihdossa ja rallissa menestyneitä Kalpalan veljeksiä - Einoa ja Osmoa, eikä kyseessä ole ihan tavallinen tarina.
7/29/202329 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Eeles Landström - Euroopan paras seiväshyppääjä

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Nyt vieraillaan Akaan hautausmaalla muistelemassa Eeles Landströmiä. Hän oli 1950-luvulla Euroopan paras seiväshyppääjä.
7/22/202329 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Elias Katz - juutalainen olympiavoittaja

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Rehovotin sotilashautausmaalle, Israeliin haudattua Elias Katzia. Traagisesti menehtynyt Katz on ainoa suomalaissyntyinen juutalainen olympiavoittaja.
7/15/202329 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Veikko Karvonen - maailman paras maratoonari

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Nyt vieraillaan Turun hautausmaalla muistelemassa Veikko Karvosta. Häntä voi hyvin tituleerata maailman parhaaksi maratoonariksi.
7/8/202329 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Risto Luukkonen - kahdesti Euroopan mestari

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa ollaan Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä muistelemassa 36-vuotiaana menehtynyttä Risto Luukkosta, joka ehti voittaa ammattinyrkkeilyn Euroopan mestauuden kahteen otteeseen.
7/1/202329 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Hilkka Hakola - korikuningatar

Malmin hautausmaalla Helsingissä muistellaan ensimmäistä kansainvälisen tason suomalaista koripalloilijaa Hilkka Hakolaa. Hän oli muun muassa vuoden 1956 EM-kisojen paras korintekijä. Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
6/24/202329 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

Emil Väre - painikuningas

Kärkölän hautausmaalla muistellaan painija Emil Värettä. Hän on yksi harvoista suomalaisurheilijoista, joka on Suomen, Euroopan ja maailmanmestari sekä olympiavoittaja. Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
6/17/202329 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Lalli Partinen - idän jättiläinen

Ristikankaan hautausmaalla Lappeenrannassa muistellaan jääkiekkoilija Lalli Partista, joka herätti tunteita aina kun oli kaukalossa. Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
6/10/202329 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Näyttelijä Lasse Pöysti

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat yleensä suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Kesäkauden ulkopuolella muistellaan myös muita tieteeseen, taiteeseen tai politiikkaan vaikuttaneita merkittäviä suomalaisia. Tällä kertaa vieraillaan Hietaniemen haustausmaalla, Helsingissä professori Lasse Pöystin haudalla. Hän valloitti näyttämöitä yli 70 vuoden ajan.
5/18/202353 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Claes Andersson - psykiatri, kirjailija ja jazzmuusikko

Arto Teronen ja Jouko Vuolle muistelevat Helsingissä, Hietaniemen hautausmaalla psykiatri, kirjailija ja jazzmuusikko Claes Anderssonia.
4/7/202353 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

Kirsi Kunnas - rakastettu runoilija

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat yleensä suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Talvikaudella muistellaan myös muita tieteeseen, taiteeseen tai politiikkaan vaikuttaneita merkittäviä suomalaisia. Tällä kertaa vieraillaan Ylöjärven hautausmaalla muistelemassa rakastettua runoilijaa, lastenkirjailijaa ja suomentajaa, akateemikko Kirsi Kunnasta.
12/25/202252 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Timo Suviranta - urheilija ja herrasmies

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa vieraillaan Kulosaaren hautausmaalla Helsingissä muistelemassa Timo Suvirantaa, joka teki hienon uran koripalloilijana ja keilaajana mutta myös urheiluvälinekaupassa.
7/22/202229 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Timo Serenius - jääpallon ja tenniksen taitaja

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa vieraillaan Ristikankaan hautausmaalla, Lappeenrannassa muistelemassa Timo Sereniusta - jääpallon ja tenniksen taitajaa.
7/21/202229 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Olavi Rinteenpää - moraalisesti maailmanennätysjuoksija

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa vieraillaan Keravan hautausmaalla muistelemassa Olavi Rinteenpäätä, joka vuonna 1953 juoksi 3000 metrin esteet nopeammin kuin kukaan aiemmin.
7/20/202229 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Tapani Ilkka - Vierumäen kehittäjä

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Vierumäellä professori Tapani Ilkkaa, Suomen Urheiluopiston rehtoria, valmentajaa ja Olympiakomitean puheenjohtajaa.
7/19/202229 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Urheilujohtaja Jukka Uunila

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Jukka Uunilan viimeinen leposija on Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä. Monet pitävät häntä Suomen kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpana urheilujohtajana.
7/18/202229 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Olavi Mannonen - nykyaikaisen viisiottelun taitaja

Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä, muistellaan Olavi Mannosta, joka voitti nykyaikaisessa viisiottelussa kolme olympiamitalia. Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
7/15/202229 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Helge Nygren - urheilutietäjä

Professori Helge Nygren on haudattu Kirkon hautausmaalle Espooseen. Hän oli 1940-luvun paras suomalainen koripalloilija mutta erityisesti urheilutietäjä ylitse muiden. Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
7/14/202229 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Matti "Mölli" Keinonen - kiekkotaituri

Nyt ollaan Monnan hautausmaalla Raumalla muistelemassa todellista kiekkotaituria ja maalintekijää Matti "Mölli" Keinosta. Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
7/13/202229 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Ilkka Nummisto - melojasta voimamieheksi

Taas kerran vieraillaan Turun hautausmaalla. Nyt muistelemassa neljästi olympiakisoissa melonutta Ilkka Nummistoa, josta myöhemmin tuli Suomen vahvin mies. Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
7/12/202229 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Aki Tammisto - pikajuoksija ja lehtimies

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Nyt vieraillaan Turun hautausmaalla muistelemassa 1930-luvun lahjakkainta suomalaista pikajuoksijaa ja värikästä lehtimiestä Aki Tammistoa.
7/11/202229 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Erkki Kohvakka - Kangasniemen karhu

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa vieraillaan Kangasniemen hautausmaalla muistelemassa huippusuunnistaja Erkki Kohvakkaa - Kangasniemen karhua.
7/8/202229 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Lauri Mononen - maalintekijä vailla vertaa

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Joensuun hautausmaalla jääkiekkoilija Lauri Monosta, joka oli maalintekijä vailla vertaa.
7/7/202229 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Paavo Lonkila - latujen tyyliniekka

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa vieraillaan Kiuruveden hautausmaalla muistelemassa vuoden 1952 viestin olympiavoittajaa Paavo Lonkilaa - latujen tyyliniekkaa.
7/6/202229 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Hiihdon maailmanmestari Kalevi "Susi-Kalle" Oikarainen

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Nyt ollaan Nilon hautausmaalla Kuusamossa muistelemassa hiihdon vuoden 1970 maailmanmestaria Kalevi "Susi-Kalle" Oikaraista.
7/5/202229 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Mäkihypyn kultamitalisti Tuomo Ylipulli

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa ollaan Viirinkankaan hautausmaalla Rovaniemellä muistelemassa Tuomo Ylipullia, joka oli voittamassa Suomelle kolmasti arvokisojen joukkuekultaa mäkihypyssä.
7/4/202229 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Kaarlo Partanen – kuninkaiden käskynhaltija, Kausalan Cassius

Tällä kertaa vieraillaan Iitissä Kausalan Cassiuksen ja kuninkaiden käskynhaltijan haudalla.
4/14/202228 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

Viljo Heino – maailmanennätysjuoksija

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/14/202229 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Esa Rossi – urheilijan polulla

Ohjelmasarjassa muistellaan tunnettuja urheilijoita heidän viimeisen leposijansa äärellä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/14/202228 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Valto Olenius – seiväsprofessori

Seiväsprofessoriksi tituleeratun Valto Oleniuksen hautakiven äärellä Forssassa ovat muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/14/202228 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Jani Lehtonen – seiväshyppääjä

Arto Teronen ja Jouko Vuolle vierailivat Mäntsälän hautausmaalla seiväshyppääjä Jani Lehtosen hautapaaden äärellä.
4/14/202229 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Eino Kirjonen – mäkihyppyvalmentaja

Haudan äärellä muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/14/202229 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Kari Suomalainen – pilapiirtäjä

Tällä kertaa ollaan Visavuoressa muistelemassa Kari Suomalaista, jonka päivän piirrokset puhuttivat kansaa vuosikymmenten ajan. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202253 minutes, 1 second
Episode Artwork

Eero Kolehmainen – Hämytsaaren isäntä

Anttolan hautausmaalta löytyy Hämytsaaren isännän, Eero Kolehmaisen viimeinen leposija. Ei liene montaa, joka olisi uransa aikana hiihtänyt yhtä montaa 50 kilometrin kilpailua kuin hän. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202228 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Arto Javanainen – maalintekijä

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Nyt matka on vienyt Poriin, jossa muistellaan Arto Javanaista – maalintekijää vailla vertaa.
4/13/202229 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Helmer Kvist – lääkäri ja herrasmies

Helmer Kvist oli lupaava pikajuoksija, josta sittemin kehittyi lääkäri ja herrasmies - yksi suomalaisen liikuntalääketieteen pioneereista. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202229 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Soini Nikkinen – unohdettu maailmanmestari

Tällä kertaa vieraillaan keihäänheiton maailmanennätysmiehen Soini Nikkisen haudalla, joka on kauniilla paikalla Nastolan uurnalehdossa. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202229 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Martti Uosikkinen – monilahjakas voimistelija

"Ja muistakaa pojat että Kollaa kestää", olivat Make Uosikkisen - monilahjakkaan voimistelijan viimeiset sanat. Nyt vieraillaan hänen haudallaan Kuopion sankarihautausmaalla. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202228 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Maggie Kalka – melan ja miekan mestari

Millainen tarina mahtaakaan kätkeytyä Suomen ensimmäisen naismaailmanmestarin Maggie Kalkan, melonnan ja miekkailun taitajan taakse.Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202229 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Lea Hilokoski – keilakuningatar

Tällä kertaa vieraillaan keilailun moninkertaisen Euroopan- ja maailmanmestarin Lea Hilokosken haudalla Pyhän Laurin kirkon kupeessa Vantaalla. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202229 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Mika Ahola – enduromestari

Tällä kertaa ollaan Hämeenlinnassa muistelmassa aivan liian varhain menehtynyttä enduron moninkertaista maailmanmestaria Mika Aholaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202229 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Albin Stenroos – nestorimaratoonari

Nyt tutustutaan ikämiehenä maratonvoittajaksi tulleeseen Albin Stenroosiin, joka on monen oivallisen urheilukysymyksen kohde. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202229 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Kai Pahlman – jalkapallotaiteilija

Tällä kertaa muistellaan Sörkan Sibeliusta - jalkapalloilija Kai Pahlmania, joka muistetaan erityisesti banaanipotkusta. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202229 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Aarne Haapakoski – Outsider

Kiveen Hakatut –sarjassa matka on pysähtynyt hetkeksi Malagan anglikaanisen hautausmaan rinteelle, jossa valkoisen paaden alla lepää monen 1950-luvun nuoren sankarin, Pekka Lipposen ”isä”, Aarne Haapakoski, Outsider. Haapakoski oli kymmenien nimimerkkien kirjailija, jonka sankareista ”Rantasalmen sulttaani" Pekka Lipponen seikkaili radiokuunnelmissa yhdessä Kalle-Kustaa Korkin kanssa suomalaiseksi kulttihahmoksi, jolle on jopa pystytetty patsas Rantasalmelle. Kirjailijan hauta kuitenkin löytyy kaukaa kotoa. Kirjailija Aarne Haapakosken haudalla Malagassa vierailevat toimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202253 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Kari Kulonen – koripalloilija aikaansa edellä

Auto-onnettomuudessa Uudessakaupungissa menehtynyt Kari Kulonen oli koripalloilijana aikaansa edellä. Monet hänen pelikaverinsa sanovat, että "Kanni" tulee yhä mieleen, kun laittaa turvavyötä kiinni.
4/13/202229 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Pekka Säilä – "Pancho"

Tällä kertaa muistellaan Pekka "Pancho" Säilää, jonka upean tennisuran jälkeen tekemät ratkaisut olivat osin kovin onnettomia. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202229 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Urho Karhumäki – voittaja jo ennen kisoja

Urho Karhumäki toi Suomen ensimmäisen kultamitalin Berliinin olympiakisoissa 1936 ja hän tiesi olevansa voittaja jo ennen kisojen alkua. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202229 minutes, 1 second
Episode Artwork

Vilho Tuulos – Pohjolan heinäsirkka

Vilho "Ville" Tuulos on edelleen ainoa suomalainen yleisurheilun hyppylajien olympiavoittaja, jota lempinimi "Pohjolan heinäsirkka" kuvaa sangen hyvin.
4/13/202229 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Tapani Niku – ensimmäinen hiihdon olympiamitalisti

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202228 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

Clas Thunberg – jääkenttien "Paavo Nurmi"

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202229 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Verner Weckman – Suomen ensimmäinen olympiavoittaja

Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat Suomen ensimmäisen olympiavoittajan, Verner Weckmanin elämää.
4/13/202229 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Erkki Kataja – seiväshopeaa pipo päässä

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Varsin nuorena menehtynyt Erkki Kataja on Antti Kalliomäen ja Eeles Landströmin ohella ainoa suomalainen seiväshypyn olympiamitalisti. Monelle on piirtynyt hänestä mieleen kuva, jossa hän hyppää riman yli pipo päässä.
4/13/202229 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Vilho Ylönen – Tikkakosken mannekiini

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Tässä jaksossa muistellaan erityisesti ampujana menestynyttä "Tikkakosken mannekiinia" Vilho Ylöstä, joka ehti pitkällä urallaan voittaa olympiamitalin sekä kesä- että talviolympiakisoissa.
4/13/202228 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Thorvald Strömberg

Tällä kertaa muistellaan Thorvald Strömbergiä, joka Helsingin olympiakisoissa meloi 10 000 metriä muita nopeammin ja jatkoi harrastustaan elämänsä loppuun saakka.
4/13/202229 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Kaisa Parviainen – yleisurheilun ensimmäinen olympiamitalisti

Kaisa Parviainen sai Lontoossa 1948 hopeaa keihäänheitossa, eivätkä naiset tuon jälkeenkään ole voittaneet kuin kaksi yleisurheilumitalia. Mutta millainen oikeastaan oli tämä monille kovin etäiseksi jäänyt, vuonna 2002 menehtynyt huippuheittäjä? Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
4/13/202229 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Birger Stenman – voimistelija, valmentaja

Ohjelmasarjassa muistellaan tunnettuja urheilijoita heidän viimeisen leposijansa äärellä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle. Suomalaiset voimistelijat kahmivat Lontoossa 1948 hurjan määrän mitaleja. Yksi mies menestyksen takana oli Birger Stenman.
4/13/202229 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Antti Hyvärinen – mäkihypyn ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja

Ohjelmasarjassa muistellaan tunnettuja urheilijoita heidän viimeisen leposijansa äärellä. Rovaniemelle on haudattu aikanaan maailman pisimmän hypyn "mammuttimäessä" hypänneen Tauno Luiron lisäksi myös lajin ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja Antti Hyvärinen, jonka uraan ohjelmassa tutustutaan.Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202227 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

Elis Ask – kaikkien kaveri

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202228 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

Denis Johansson – boheemimaileri

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202228 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Yrjö Saarela – Oulun ainoa olympiavoittaja

Toimittajina Jouko Vuolle ja Arto Teronen.
4/13/202228 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Jorma Valkama – pituushypyn ainoa suomalainen olympiamitalisti

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/202228 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

Vexi Salmi - sanoittaja, kirjailija ja keräilijä

Vexi Salmi on tullut tutuksi erityisesti sanoittajana, mutta yhtä lailla hän oli sekä kirjailija että merkittävä taiteen keräilijä. Vexi Salmi on haudattu Ahveniston hautausmaalle Hämeenlinnaan, missä Arto Teronen ja Jouko Vuolle muistelevat hänen elämäänsä. Yleensä toimittajakaksikkomme pohtii tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalien kesäkausien ulkopuolella muistellaan myös muita yhteiskuntaan, tieteeseen, taiteeseen tai politiikkaan vaikuttaneita suomalaisia.
1/6/202251 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Laila Hirvisaari - painosten kuningatar

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Nyt ollaan Lepolan hautausmaalla Lappeenrannassa muistelemassa kirjailija Laila Hirvisaarta - painosten kuningatarta, jonka teoksia kansa luki mutta kriitikot vähättelivät.
12/25/202159 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Presidentti K. J. Ståhlberg

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Nyt ollaan Hietaniemen haustamaalla Helsingissä muistelemassa tasavallan ensimmäistä presidenttiä K. J. Ståhlbergia.
12/6/202159 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Minna Canth - monipuolinen vaikuttaja

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Tällä kertaa vieraillaan syksyisellä Kuopion isolla hautausmaalla muistelemassa kirjailijaa ja yhteiskunnallista vaikuttajaa Minna Canthia, joka oli myös liikenainen ja seitsemän lapsen yksinhuoltaja.
11/6/202143 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Hannu Mikkola - maailmanmestari ja herrasmies

Nyt muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä ralliautoilun maailmanmestaria Hannu Mikkolaa - todellista herrasmiestä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
9/2/202129 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Paavo Korhonen - MM-Paavo

Joutsenon hautausmaalla muistellaan Paavo Korhosta, joka voitti yhdistetyn maailmanmestaruuden Lahdessa 1958. Se oli Joutsenossa iso juttu. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/26/202129 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Pertti Paloheimo - Pispalan Tarmo

Tällä kertaa muistellaan Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella Pertti "Pepsi" Paloheimoa, joka toimi muun muassa Suomen olympiajoukkueen ylijohtajana kaksissa olympiakisoissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/19/202129 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Jussi Kiikeri - maailman paras pesäpalloilija

Tällä kertaa muistellaan Ilmajoen hautausmaalla monipuolista kulttuurivaikuttajaa Jussi Kiikeriä, jota monet pitävät maailman parhaana pesäpalloilijana. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/12/202129 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Hannu Rantakari - Tokion voimistelusankari

Nyt muistellaan Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella Hannu Rantakaria, jonka yllätyspronssimitalin ansioista Suomen vuonna 1928 alkanut voimistelun mitaliputki ei katkennut Tokiossa 1964. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/5/202129 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Toivo Loukola - Paavo Nurmen kukistaja

Amsterdamin olympiakisoissa 1928 kultaa 3000 metrin estejuoksussa voittanut Toivo Loukola on haudattu Kortesjärven hautausmaalle. Hän on yksi niistä harvoista juoksijoista, joka on onnistunut kukistamaan olympiakisoissa Paavo Nurmen. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/29/202128 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Taisto Mäki - Rekolan paimenpoika

Nyt muistellaan Malmin hautausmaalla, Helsingissä Taisto Mäkeä, joka ensimmäisenä maailmassa juoksi 10 000 metriä alle puolen tunnin. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/22/202129 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Heikki Liimatainen - kaksinkertainen murtomaajuoksun olympiavoittaja

Nyt muistellaan monille kovin tuntematonta kaksinkertaista olympiavoittajaa Heikki Liimataista Näsinmäen hautausmaalla Porvoossa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/15/202129 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

Seppo Nuuttila - valmentaja kerta kaikkiaan

On edetty sarjan 200. jaksoon, jossa vieraillaan Mäntsälän hautausmaalla muistelemassa valmentajalegenda Seppo "Nitti" Nuuttilaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/8/202129 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Mitalinyrkkeilijä Ilkka Koski

Tällä kertaa muistellaan Maunulan uurnalehdossa, Helsingissä raskaassa sarjassa olympiapronssia voittanutta Ilkka Koskea. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/1/202129 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Kultamitalimeloja Yrjö Hietanen

Nyt vieraillaan Malmin hautausmaalla Helsingissä muistelemassa kahdesti olympiakultaa 1952 melonutta Yrjö Hietasta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/24/202129 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Kultamitalipainija Rauno Mäkinen

Nyt muistellaan Mäntykankaan hautausmaalla Jyväskylässä painija Rauno Mäkistä. Hän voitti olympiakultaa itsenäisyyspäivänä vuonna 1956. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/17/202129 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Mestariampuja Kullervo Leskinen

Tällä kertaa vieraillaan Mäntykankaan hautausmaalla Jyväskylässä muistelemassa Kullervo Leskistä, joka on ampunut enemmän maailmanmestaruuksia kuin kukaan toinen suomalainen. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/10/202129 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Hietaniemen hautausmaan taiteilijakukkula

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Toimittajakaksikkomme vierailee nyt Helsingissä Hietaniemen hautausmaan taiteilijakukkulalla, joka on 50 merkittävän suomalaistaitelijan viimeinen leposija.
5/13/202153 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Arkkiatri Arvo Ylppö

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Äitienpäiväohjelmassa toimittajakaksikkomme vierailee Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä muistelemassa arkkiatri Arvo Ylppöä, joka eli peräti 104-vuotiaaksi.
5/9/202156 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Luonnonsuojelija Pentti Linkola - ristiriitojen kalastaja

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Kaksikkomme käy nyt Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä muistelemassa kalastajan ja ornitologin, Pentti Linkolan monella tapaa ristiriitaista persoonaa ja elämää.
4/2/202154 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Näyttelijä Ritva Valkama

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Nyt toimittajakaksikkomme vierailee Malmin hautausmaalla Helsingissä näyttelijä Ritva Valkaman haudalla.
12/25/202043 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Näyttelijä Veikko Sinisalo

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Näin itsenäisyyspäivänä vieraillaan Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella näyttelijän ja lausujan, professori Veikko Sinisalon haudalla. Hän jos kuka oli suomalainen mies.
12/6/202049 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Professori, poliitikko ja arkkipiispa Mikko Juva

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Pyhäinpäivän erikoisjaksossa toimittajakaksikkomme vierailee Espoon hautausmaalla muistelemassa merkittävän elämäntyön tehnyttä professoria, poliitikkoa ja arkkipiispaa Mikko Juvaa, joka ehti elämänsä aikana olla monessa mukana.
10/31/202049 minutes, 1 second
Episode Artwork

Kalevi Tuominen - valmentajien valmentaja

Tällä kertaa muistellaan Tapiolan uurnalehdossa olympiakomitean pitkäaikaista valmennuspäällikköä Kalevi "Kallu" Tuomista - valmentajien valmentajaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/24/202029 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Jorma Kinnunen - keihäänheittäjä

Nyt muistellaan Äänekosken hautausmaalla Jorma Kinnusta - maailmanennätyksenkin heittänyttä keihäänheiton olympiahopeamitalistia, jolta eivät tarinat loppuneet. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/17/202029 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

Mikael Saleva ‒ paralympiavoittaja

Tällä kertaa muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä Mikael Salevaa, joka voitti kahdesti keihäskultaa sekä paralympiakisoissa että parayleisurheilun MM-kilpailuissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/10/202029 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Matti Ahde ‒ poliitikko ja urheilumies

Nyt muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä ministeri Matti Ahdetta ‒ politiikan, urheilun ja oopperan tuntijaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/3/202029 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Mona-Liisa Nousiainen - harmonikan ja hiihdon taitaja

Tällä kertaa muistellaan Hukalan hautausmaalla Valkealassa Mona-LIisa Nousiaista - varhain kuollutta harmonikan ja hiihdon taitajaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/27/202029 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Lydia Wideman-Lehtonen - hiihdon ensimmäinen naisolympiavoittaja

Tällä kertaa ollaan Messukylän hautausmaalla Tampereella muistelemassa hiihdon ensimmäistä naisolympiavoittajaa Lydia Wideman-Lehtosta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/20/202029 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Pentti Savolainen - raviratojen herrasmies

Nyt ollaan Mäntsälän hautausmaalla muistelemassa Pentti Savolaista, joka on samoissa Kuninkuusraveissa voittanut niin ravikuningas kuin -kuningatar tittelit. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/13/202029 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Juhani Wahlsten - jääkiekon edelläkävijä

Tällä kertaa muistellaan Turun hautausmaalla taitavaa jääkiekkoilijaa ja kiekkovalmennuksen edelläkävijää Juhani Wahlstenia. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/6/202029 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Juhani Kärkinen - mäkimestari 1958

Tällä kertaa ollaan Kalkkisten hautausmaalla Asikkalassa muistelemassa mäkihypyn ensimmäistä lahtelaista maailmanmestaria Juhani Kärkistä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/29/202029 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Eero Lehtonen - tuntematon olympiavoittaja

Nyt muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä Mikkelissä syntynyttä Eero Lehtosta, joka lienee yksi tuntemattomimmista suomalaisista olympaivoittajista. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/22/202029 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Olli Mäki - Kokkolan hymyilevä leipuri

Tällä kertaa muistellaan Kirkkonummen hautausmaalla menestysnyrkkeilijää ja ahkeraa yrittäjää, Kokkolan hymyilevää leipuria Olli Mäkeä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/15/202029 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Thure Sarnola - maalivahtivalmennuksen uranuurtaja

Nyt muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä suomalaisen maalivahtivalmennuksen uranuurtajaa Thure Sarnolaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/8/202029 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Aksel Ek - tuntematon urheilujohtaja

Tällä kertaa muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä kovin tuntemattomaksi jäänyttä urheilujohtajaa Aksel Ekiä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/1/202029 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Mäkihyppääjä Matti Nykänen

Tällä kertaa muistellaan maailman parasta mäkihyppääjää Matti Nykästä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/29/201929 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

Pertti Alaja - jalkapalloa koko elämä

Nyt muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä Pertti Alajaa, maajoukkuemaalivahtia ja merkittävää kansainvälistä jalkapallovaikuttajaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/22/201929 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Kouluneuvos Anni Collan

Tällä kertaa muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä kouluneuvos Anni Collania - naisten liikunnan vahvaa vaikuttajaa ja edelläkävijää. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/15/201929 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Leo Linkovesi - sprinttiluistelun maailmanmestari

Tällä kertaa muistellaan Keravan hautausmaalla Leo Linkovettä, joka vuonna 1972 voitti sekä sprinttiluistelun maailmanmestaruuden että teki 500 metrin maailmanennätyksen. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/8/201929 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Olli Laiho - viimeisin suomalainen telinevoimistelun olympiamitalisti

Tällä kertaa muistellaan Olli Laihoa, joka on viimeisin suomalainen telinevoimistelun olympiamitalisti. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/1/201929 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Pentti Linnosvuo - kultamitaliampuja

Tällä kertaa muistellaan Maunulan uurnalehdossa Helsingissä viisien olympiakisojen kävijää ja kaksissa kisoissa kultaa ampunutta Pentti Linnosvuota. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/25/201929 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Jalkapalloilija Aulis Rytkönen

Aulis Rytkönen oli ensimmäinen suomalainen, joka pelasi ammatikseen jalkapalloa ulkomailla. Hän ehti edustaa Suomea 37 maaottelussa, joissa teki seitsemän maalia. Rytkösen viimeinen leposija on Kappelin hautausmaalla Espoossa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/18/201928 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

Kalevi Laurila - vanha vipeltäjä

Tällä kertaa vieraillaan Sääksmäen hautausmaalla muistelemassa Kalevi Laurilaa - vanhaa vipeltäjää, joka oli yksi 1960-luvun parhaista mieshiihtäjistä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/11/201929 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Vuorineuvos Juuso Walden

Vuorineuvos Juuso Waldenin tukemat urheilijat voittivat mm. 7 olympiakultaa ja 364 Suomen mestaruutta ja tietenkin oli jalkapallo ja Haka... Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/4/201929 minutes, 33 seconds
Episode Artwork

Ari Huumonen - lempeä kiekkojätti

Vanajan 1500-luvulla rakennetun kivikirkon huomassa muistellaan tällä kertaa Ari Huumosta - ruonoilevaa kiekkojättiä, joka ei paljon julkisuudesta perustanut. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/27/201929 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Jukka Toivola - maratoonari

Liperin hautausmaalle haudattu Jukka Toivola kirjasi harjoituspäiväkirjoihinsa lähes 220 000 juoksukilomeriä - hän halusi juosta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/20/201929 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Mika Myllylä - herkkä karpaasi

Haapajärven hautausmaalla muistellaan 15 arvokisamitalia voittanutta Mika Myllylää - herkkää karpaasia. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/13/201929 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Lauri Koskela - painin olympiavoittaja

Tällä kertaa vieraillaan Lapualla muistelemassa "Pohjolan Adonista", painija Lauri Koskelaa, joka menehtyi jatkosodan lopussa tarkka-ampujan luotiin. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/6/201929 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Raimo Lindholm - kaksien olympiakisojen koripalloilija

Nyt muistellaan Raimo "Spike" Lindholmia, joka sen lisäksi että pelasi Suomen koripallomaajoukkueessa kaksissa olympiakisoissa, oli myös muun muassa pesäpalloilun itä-länsi-pelaaja. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
9/2/201829 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Ilkka Teromaa - speedway-ammattilainen

Tällä kertaa muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Ilkka Teromaa, jonka tavoitteista speedwayssä toteutui kaksi: hän ajoi ammattilaisena Englannissa ja pääsi MM-finaaliin. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/26/201829 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Pekka Kokkonen - Pakilan hymyilevä puutarhuri

Tällä kertaa muistellaan Malmin hautausmaalla Helsingissä nyrkkeilijä Pekka Kokkosta, tai kuten ruotsalaiset sanoivat "Knockkosta". Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/19/201829 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Timo Mäkinen - rallimaestro

Tällä kertaa muistellaan mestarikuljettaja Timo Mäkistä, jonka upeat voitot nostivat Suomessa 1960-luvulla todellisen rallikuumeen. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/12/201829 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Professori Pekka Peltokallio - intohimoinen urheilumies

Tänään muistellaan professori Pekka Peltokalliota, joka oli paitsi lääkäri myös intohimoinen urheilumies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/5/201829 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Lasse Johansson - mäkihypyn kehittäjä

Sanotaan, että Lasse Johansson kehitti aerodynaamisen suomalaisen mäkihyppytyylin. Ainakin hänen päävalmentajakaudellaan Suomi sai arvokisoista kolme kaksoisvoittoa. Johanssonia muistellaan nyt Kouvolan vanhalla hautausmaalla. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/29/201829 minutes
Episode Artwork

Pentti Repo - luotettava kiekkojätti

Sakkolassa syntynyt Pentti Repo oli 1960-luvun paras kiekonheittäjä ja monivuotinen maajoukkueen kapteeni. Hänet on haudattu Vilppulan hautausmaalle, jossa nyt vieraillaan. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/22/201829 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Kustaa Emil Levälahti - voimistelunopettaja ja sotilas

Nyt vieraillaan Rantasalmella muistelemassa monelle varmasti kovin tuntematonta urheiluvaikuttajaa Kustaa Emil Levälahtea. Hänen hautamuistomerkkiinsä on hakattu "voimistelunopettaja ja sotilas". Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/15/201829 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Pauli Aapeli Janhonen - mestariampuja

Tällä kertaa muistellaan Jyväskylässä todellista mestariampujaa Pauli Aapeli Janhosta. Hän on edelleen vanhimpana yksilölajissa maailmanmestaruuden voittanut suomalaisurheilija. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/8/201829 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Julius Saaristo - keihäänheiton ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja

Julius Saaristo on haudattu Tampereelle Kalevankaan hautausmaalle, jonne hänen tiensä olisi voinut päättyä jo 1918. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/1/201829 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Leo Kinnunen - Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja

Tällä kertaa muistellaan Turun vanhalla hautausmaalla Leo Kinnusta, joka vuonna 1974 ajoi ensimmäisenä suomalaisena kilpaa Formula 1 -luokassa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/24/201829 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Nopeuslaskija Kalevi "Häkä" Häkkinen

Nyt vieraillaan Hankasalmen hautausmaalla ja muistellaan nopeuslaskija Kalevi "Häkä" Häkkistä, joka rakasti vauhtia ja taisi etsiä ikuista nuoruutta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/17/201829 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Jääkiekkomaalivahti Juhani Lahtinen

Tampereella Kalevankankaan hautausmaalla muistellaan 160 jääkiekkomaaottelussa torjunutta maalivahtia Juhani Lahtista. Hän oli todellinen Ilveksen mies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/10/201828 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

Einari Teräsvirta - voimistelija ja arkkitehti

Sarjan 150. jaksossa muistellaan professori Einari Teräsvirtaa. Hän oli merkittävä arkkitehti ja voitti voimistelijana kultaa Lontoossa 1948 ja sai mitaleja kolmissa olympiakisoissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/29/201729 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Henrik Ramsay - isänmaan ruorimies

Tällä kertaa muistellaan Henrik Ramsaytä, joka antoi monella tavalla panoksensa Suomen hyväksi - oli todellinen isänmaan ruorimies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/22/201729 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Adolf Lindfors - kultamitalipainija

Tällä kertaa muistellaan Porvoossa Näsinmäen hautausmaalla Adolf Lindforsia, joka voitti painin olympiakultaa 41-vuotiaana Antwerpenissa 1920. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/15/201729 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Arvo Himberg - urheilun kosmopoliitti

Tällä kertaa ollaan Perniön hautausmaalla muistelemassa urheilun todellista kosmopoliittia Arvo Himbergiä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/8/201729 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Paavo Noponen - selostajalegenda

Toimittajakaksikkomme Arto Teronen ja Jouko Vuolle paneutuu selostajalegenda Paavo Noposen elämään Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.
8/1/201729 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Niilo Tammisalo - suomalaisen palloilun kehittäjä

Tällä kertaa muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä Niilo Tammisaloa, joka pelasi maaotteluja ja voitti mestaruuksia kolmessa palloilulajissa sekä perusti mm. Tampereen Ilveksen. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/25/201729 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Lassi Parkkinen - luistelija ja yhtiön mies

Tällä kertaa ollaan Kappelin hautausmaalla Espoossa muistelemassa Lauri "Lassi" Parkkista, joka oli pikaluistelun maailmanmestari ja vannoutunut yhtiön mies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/18/201729 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Tauno Nieminen - unohdettu mestari

Turun hautausmaalla muistellaan turhan varhain menehtynyttä keilailun maailmanmestaria Tauno Niemistä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/11/201729 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Aarne Honkavaara - jääkiekkolegenda

Tällä kertaa ollaan Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella muistelmassa jääkiekkolegenda Aarne Honkavaaraa - Dynamoa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/4/201729 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Jorma Kortelainen - kahden lajin olympiakävijä

Tällä kertaa vieraillaan Jämsänkosken hautausmaalla muistelemassa Jorma Kortelaista, joka edusti Suomea sekä kesä- että talviolympiakisoissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/27/201729 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Matti Pulli - mäkihypyn valmentaja ja kehittäjä

Tällä kertaa vieraillaan Jyväskylän vanhalla hautausmaalla muistelemassa merkittävää mäkihypyn kehittäjää ja valmentajaa Matti Pullia - maisteria. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/20/201729 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Jorma Salmi - seikkailua koko elämä

Nyt muistellaan Suomen ensimmäistä ammattilaisjääkiekkoilijaa Jorma "Jerry" Salmea, jonka elämä oli todellista seikkailua. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/13/201729 minutes
Episode Artwork

Jouko Törmänen - yhden mäkikisan onnistuja

Tällä kertaa muistellaan Rovaniemelle haudattua mäkihypyn kehittäjää ja olympiavoittajaa Jouko Törmästä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/6/201729 minutes
Episode Artwork

Radioviihteen konkari Antero Alpola

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Nyt puidaan Keravan hautausmaalla Radioviihteen konkaria Antero Alpolaa, jonka ansiota ovat muun muassa Kankkulan kaivo, joululahjavalvojaiset, Pekka Lipposen ja Kalle Kustaa Korkin seikkailut sekä monet muut unohtumattomat kuulokuvat. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
12/25/201653 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Presidentti Risto Ryti

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Tällä kertaa toimittajakaksikkomme muistelee Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä tasavallan presidentti Risto Rytiä, joka joutui johtamaan maata sen vaikeimpina vuosina ja sai maksaa työstään isänmaan hyväksi kovan hinnan.
12/6/201652 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Näyttelijä Tauno Palo

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Toimittajakaksikkomme vierailee Helsingissä Malmin hautausmaalla muistelmassa suomalaisen elokuva- ja näytelmätaiteen suurta - Tauno Paloa.
11/13/201653 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Professori Kaarina Kari

Matka vie Kuhmalahden hautausmaalle, jossa muistellaan professori Kaarina Karia - naisten liikunnan vahvaa puolestapuhujaa ja kehittäjää. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/30/201629 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Harri Larva - Turun maileri

Amsterdamissa olympiakultaa 1 500 metrillä juosseen Harri Larvan viimeinen leposija on Turussa. Hänen myöhemmästä elämästään on kirjoitettu kovin vähän. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/23/201629 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Väinö Kokkinen - painijasta liikemieheksi

Tällä kertaa muistellaan painin kaksinkertaista olympiavoittajaa Väinö Kokkista, jonka tie vei sisällissodan vankileiriltä helsikiläisravintoloiden loistoon. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/16/201628 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Matti Sippala - todellinen Maailman Matti

Keihäänheiton olympiahopeamitalisti Matti Sippala oli todellinen Maailman Matti - paljon matkustellut mies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/9/201629 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Kallari Ihalainen - elämän mittainen palloilija

Honkanummen hautausmaalla on Kalevi "Kallari" Ihalaisen viimeinen leposija. Hän oli mukana arvo-otteluissa ainakin neljässä eri lajissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/2/201629 minutes
Episode Artwork

Rainer Stenius - pitkien hyppyjen Ranu

Nyt vieraillaan Malmin hautausmaalla Helsingissä muistelemassa Rainer Steniusta, jonka pituushypyn Suomen ennätys kesti peräti 39 vuotta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/26/201629 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Peter Tallberg - purjehtija ja urheiluvaikuttaja

Tällä kertaa muistellaan Porvoossa viisissä olympiakisoissa purjehtinutta Peter Tallbergia - hienoa ihmistä ja merkittävää urheiluvaikuttajaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/19/201629 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Nyrkkeilijä Pertti "Purtsi" Purhonen

Yksi suomalaisen urheilun värikkäimmistä persoonista on Tokion olympiakisoissa pronssia voittanut nyrkkeilijä Pertti "Purtsi" Purhonen. Hänen viimeinen leposijansa on Malmin hautausmaalla Helsingissä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/12/201629 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Eino Leino - vapaapainin taituri

Ruoveden hautausmaalle haudattu Eino Leino sai vapaapainimitalin neljissä olympiakisoissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/5/201629 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Markku Tuokko - rehellinen kiekkojätti

Tällä kertaa muistellaan Vatialan hautausmaalla Markku Tuokkoa, joka oli kiekonheittäjä vailla vertaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/28/201629 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Eevi Huttunen - ensimmäisenä olympiajäällä

Eevi Huttunen oli oman aikansa paras suomalainen naispikaluistelija. Hän sai odottaa ensimmäistä olympiastarttiaan luvattoman pitkään. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/21/201628 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Arto Tiainen - vain iso voitto puuttuu

Arto Tiainen on haudattu Mikkelin hautausmaalle. Hän oli loistava hiihtäjä, joka ei kuitenkaan koskaan voittanut kultaa suurkilpailuissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/14/201629 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Mauri Leppänen - Moukarin isku

Tällä kertaa vieraillaan Lahden vanhalla hautausmaalla Radiomäellä muistelemassa kovaiskuista lentopalloilijaa Mauri "Moukari" Leppästä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/7/201629 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Näyttelijä Ansa Ikonen

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Nyt toimittajakaksikkomme vierailee Helsingissä Malmin hautausmaalla muistelmassa suomalaisen elokuvan ensimmäistä suurta tähteä, näyttelijä Ansa Ikosta.
5/8/201653 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

Hella Wuolijoki - lintu vai kala?

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Tällä kertaa toimittajakaksikkomme vierailee Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla pohtimassa kuka tai mikä oikeastaan oli Hella Wuolijoki.
4/30/201654 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Kirjailija Eeva Joenpelto

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Tällä kertaa toimittajakaksikkomme vierailee Sammatin hautausmaalla läntisellä Uudellamaalla muistelmassa Eeva Joenpeltoa, joka eli todellisen kirjailijan elämän.
3/25/201653 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Helvi Sipilä

Kärkölän hautausmaalla Helvi Sipilää ovat muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
12/28/201553 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

Kansan taiteilija Esa Pakarinen

Arto Teronen ja Jouko Vuolle vierailevat Varkauden Könönpellon hautausmaalla, jonne on haudattu todellinen kansan viihdyttäjä, muusikko ja näyttelijä Esa Pakarinen. Sodanjälkeinen Suomi tunsi hänet ehkä paremmin Pekka Puupäänä tai Severi Suhosena.
12/26/201553 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Kansan taiteilija Esa Pakarinen

Tämänkertaisessa jaksossa vieraillaan Varkauden Könönpellon hautausmaalla, jonne on haudattu todellinen kansan viihdyttäjä, muusikko ja näyttelijä Esa Pakarinen, jonka sodanjälkeinen Suomi tunsi ehkä jopa paremmin Pekka Puupäänä tai Severi Suhosena
12/23/201553 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Laulaja-lauluntekijä Juha "Junnu" Vainio

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Tässä isänpäiväjaksossa toimittajakaksikkomme muistelee Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä suomalaisille kenties tutuinta kotkalaista, sananmestaria Juha "Junnu" Vainiota, jonka kuolemasta on ehtinyt kulua jo neljännesvuosisata.
11/8/201554 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Ivar Wilskman - Suomen urheilun isä

Kuinka jännittävä onkaan Töysässä syntyneen mutta Helsingin Hietaniemen hautausmaalle haudatun Suomen urheilun isäksi tituleeratun Ivar Wilskmanin elämäntarina? Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/25/201529 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Yrjö Nikkanen - unohdettu keihäsmestari

Elämänsä kolme viimeistä vuosikymmentä Tampereen seudulla vaikuttanut keihäänheiton maailmanennätysmies ja kolminkertainen arvokisojen hopeamitalisti Yrjö Nikkanen on haudattu Helsinkiin Malmin hautausmaalle. Hänen värikkäästä elämästään saisi oivan elokuvan mutta monella tavalla hän on ehkä unohdetuin huippuheittäjämme. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/18/201528 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Juhani Linkosuo - mestarimaalivahti ja -kondiittori

Tampereelle Kalevankankaan hautausmaalle haudattu Juhani Linkosuo ehti olla monessa mukana niin liike-elämässä kuin urheilussakin. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/11/201529 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Urheilujohtaja Kalle Kaihari

Tällä kertaa muistellaan kansan viisasta liikemiestä ja urheiluvaikuttajaa Kalle Kaiharia. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/4/201529 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Eero Mäntyranta - mestarihiihtäjä

Pellon hautausmaalla muistellaan 1960-luvun maailman ehdottomasti parasta mieshiihtäjää Eero Mäntyrantaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/28/201529 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Matti Järvinen - keihäslegenda

Tällä kertaa vieraillaan keihäänheiton olympiavoittajan ja moninkertaisen maailmanennätysmiehen Matti Järvisen haudalla Tampereella. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/21/201529 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Hiihtovaikuttaja Hannu Koskivuori

Nyt muistellaan hiihdon vahvaa miestä Hannu Koskivuorta, joka on haudattu historialliseen paikkaan Haminan vanhalle hautausmaalle. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/14/201529 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Matti Pietikäinen - mäkihypyn maailmanmestari

Tällä kertaa tutustutaan mäkihyppääjä Matti Pietikäiseen ja Pietikäisen veljeksiin, joiden elämänvaiheista eivät tarinat lopu. Varsin moni hyvä juttu on kuitenkin vain osin totta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/7/201529 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Eino Kaakkolahti - pesäpallolegenda

Tällä kertaa muistellaan Jyväskylässä Mäntykankaan hautausmaalla Eino Kaakkolahtea. Hän oli monelle suomalaiselle pesäpallon kasvot. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/30/201529 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Mikko Hietanen - elämän mittainen juoksu

Maratonmestari Mikko Hietasen elämän mittaisen juoksun päätepiste on Laukaan hautausmaalla rauhallisella ja kauniilla paikalla. Siellä on hyvä muistella hänen uransa hienoja hetkiä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/23/201528 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Klaus Karppinen - mestarihiihtäjä

Matka vie Iisalmen hautausmaalle, jossa muistellaan huippuhiihtäjä Klaus Karppista. Häntä voi hyvin tituleerata viestimieheksi. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/16/201529 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Jarmo Jokinen - monen mailan mestari

Tällä kertaa muistellaan Keravan hautausmaalla monen mailan mestaria ja kaikkien aikojen parasta suomalaista pöytätennispelaajaa Jarmo Jokista. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/9/201529 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Sirkka Polkunen - ensimmäisenä olympialadulla

Kultamitalihiihtäjä Sirkka Polkusen haudan äärellä ovat muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/2/201529 minutes
Episode Artwork

Ministeri Helvi Sipilä

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Toimittajakaksikkomme on nyt muistelemassa Kärkölän hautausmaalla YK:n apulaispääsihteeriä, ministeri Helvi Sipilää, joka oman määritelmänsä mukaan kehittyi naisasianajajasta naisasian ajaksi.
5/10/201553 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Oopperalaulaja Martti Talvela

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Toimittajakaksikkomme muistelee nyt basso Martti Talvelaa, joka menehtyi vain 54-vuotiaana.
4/6/201554 minutes
Episode Artwork

Robert Petersen

Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Popcornin Suomeen tuonut Robert "Petteri" Petersen on mies, jonka opetuksista suomalainen koripalloilu sai nauttia kuudella vuosikymmenellä. Petterin tapa puhua Suomea ei sekään hevin unohdu. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle. Uusinta vuodelta 2011.
1/17/201528 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Åke Lindman

Tällä kertaa vieraillaan Helsingissä Hietaniemen hautausmaan Taiteilijakukkulalla muistelemassa näyttelijä-ohjaajaa, jonka jalkapallourakin oli sangen värikäs. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
1/10/201529 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Kalevi Keihänen - matkamies

Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia. Ohjelmassa ollaan tällä kertaa matkamiehen viimeisen leposijan äärellä Turun hautausmaalla: Kalevi Keihäsen ansiosta moni suomalainen sai mahdolisuuden matkustaa siedettävillä kustannuksilla ensi kertaa ulkomaille.
12/25/201453 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Urho Kekkosen urheilumaailma

Tällä kertaa sarjan tekijät Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat Urho Kekkosen haudan äärellä Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä pohtimassa millainen urheilija ja urheiluvaikuttaja edesmennyt tasavallan presidentti oikeastaan olikaan.
12/23/201444 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Maan äidit

Kiveen hakatut -sarjassa vieraillaan tällä kertaa Hietaniemen hautausmaalla, jonne viisi seitsemästä edesmenneistä tasavallan presidentin puolisoista - Maan äideistä - on haudattu.
12/23/201438 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Koripalloilija Jorma Pilkevaara

Tämän kertaisessa jaksossa syvennytään koripalloilija Jorma Pilkevaaraan, jonka upeat syötöt siivittivät Suomen maajoukkueen aina olympiakisoihin saakka. Mikä mahtoi olla hänen menestyksensä salaisuus?
12/23/201428 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Hiihdon olympiavoittaja Kalevi Hämäläinen

Tällä kertaa syvennytään hiihdon olympiavoittajan ja maailmanmestarin Kalevi Hämäläinen haudan äärellä Juvalla hänen pitkään uraansa, johon sisältyy liuta väärin ymmärrystä ja katkeruutta.
12/23/201428 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

Lauri "Tahko" Pihkala

Nyt matka vie peräti kahdelle hautausmaalle, sillä vaikka Lauri "Tahko" Pihkala on haudattu Aitolahdelle Tampereen kupeeseen, on osa hänen tuhkastaan myös kotipaikan Pihtiputaan sukuhaudassa
12/23/201427 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Olympiavoittajat Ludowika ja Walter Jakobsson

Tässä jaksossa kaksikon tie on hyisenä kesäkuisena päivän vienyt Hietaniemen hautausmaalle, jossa vieraillaan itsenäisen Suomen ensimmäisten olympiavoittajien Ludowika ja Walter Jakobssonin haudalla.
12/23/201428 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Tauno Luiro

Tällä kertaa vieraillaan Rovaniemellä Tauno Luiron haudalla. Hänen historiansa tuntuu kiinnostavan enemmän saksalaisia kuin suomalaisia turisteja.
12/23/201429 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Erik Von Frenckell

Tällä kertaa ollaan vierailulla Helsingin Hietaniemen hautausmaalla, jossa pohditaan ainakin sitä, onko jotain sellaista tapahtumaa, johon kaupunginjohtaja ja urheiluvaikuttaja Erik von Frenckell ei ole elämänsä aikana osallistunut.
12/23/201428 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

Veikko Hakulinen

Tällä kertaa tie on vienyt Valkeakosken hautausmaalle, jossa sijaitsee kolminkertaisen olympiavoittajan ja neljien olympiakisojen kävijän Veikko Hakulisen - Haku-Veikon - viimeinen leposija.
12/23/201428 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Heikki Savolainen

Kesän 2008 ensimmäisessä osassa vieraillaan Kajaaniin hautausmaalla ja ollaan tapaamassa Heikki Savolaista, joka ehti edustaa Suomea olympiakisoissa neljällä vuosikymmenellä
12/23/201428 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

10-ottelija Paavo Yrjölä

Nyt tie on vienyt Pohjois-Hämeeseen 10-ottelun olympiavoittajan Paavo Yrjölän - Hämeenkyrön Karhun - haudalle.
12/23/201428 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Ville Pörhölä

Matka on nyt jatkunut Tornioon saakka. Ollaan nelinkertaisen olympiakisakävijän sekä monen lajin taitajan, kultamitalisti Ville Pörhölän haudalla - paikalla, jonka hän oli itse valinnut.
12/23/201428 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Kelpo Gröndahl

Sarjan 20:s jakso vie Reposaareen, jossa meren rannalla on kultamitalisti-kansanedustaja Kelpo Gröndahlin viimeinen leposija.
12/23/201428 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Ilmari Salminen

Sarjan 21:s osa on äänitetty Kouvolan vanhalla hautausmaalla Berliinin olympiakisojen 10 000 metrin kultamitalistin Ilmari Salmisen haudalla.
12/23/201428 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Nyrkkeilijä Pentti Hämäläinen

Tällä kertaa vieraillaan Kotkan Parikan hautausmaalla muistelemassa nyrkkeilijä Pentti Hämäläistä - kultamitalistia Helsingin olympiakisoista ja ainoaa kaksi olympiamitalia saavuttanutta suomalaisnyrkkeilijää. Kuuntele jakso.
12/23/201428 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Kari Suomalainen

Tällä kertaa ollaan Visavuoressa muistelemassa Kari Suomalaista, jonka päivän piirrokset puhuttivat kansaa vuosikymmenten ajan. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
11/9/201453 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Mirja Lehtone

Mirja Lehtonen lopetti hiihtouransa jo 22-vuotiaana kahden olympiamitalin jälkeen. Hänen viimeinen leposijansa on Multialla.
7/20/201429 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Olympiavoittaja ja ME-juoksija Lauri Lehtinen

Tällä kertaa tutustutaan monelle varsin tuntemattomaksi jääneeseen olympiavoittajaan ja maailmanennätysjuoksijaan Lauri Lehtiseen.
6/29/201429 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Jorma "Jomi" Limmonen

Tuusulan hautausmaalta löytyy Jorma "Jomi" Limmosen hauta. Sen lisäksi, että hän oli mukava heppu, oli hän nyrkkeilijä, lehtimies ja myös filmitähti. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/22/201428 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Helka Ristolainen

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Helka Ristolaista.
1/9/201428 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Frans Emil Sillanpää

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
12/6/201350 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Robert Petersen

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/25/201328 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Mikko Ala-Leppilampi

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/11/201329 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Veli Saarinen

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa vieraillaan Suomen ensimmäisen hiihdon olympiavoittajan ja pitkäaikaisen päävalmentajan Veli Saarisen haudalla Virolahdella.
7/14/201329 minutes
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Veikko Huhtanen

Veikko Huhtanen voitti Lontoon vuoden 1948 olympiakisoissa 6-ottelun, oli tärkeä osa joukkuekultaa voittanutta joukkuetta, jakoi hevosen kultamitalin Heikki Savolaisen ja Paavo Aaltosen kanssa sekä sai vielä rekilta pronssia. Mutta kuka oikeastaan oli Veikko Huhtanen? - Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
7/7/201329 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Armas Taipale

Armas Taipale voitti kultaa Tukholmassa v. 1912 kiekonheitossa. Hänen vaiheensa sen jälkeen olivat pitkään aika tuntemattomat. - Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
6/30/201329 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Armas Valste

Vuosina 1935 - 1960 Suomen Urheiluliiton valmennuksesta vastasi Armas Valste - olympiakävijä, urheiluvaikuttaja ja ylivalmentaja. - Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
6/23/201329 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Paavo Aaltonen

Voimisteluvalmentaja antoi kultamitalisti Paavo Aaltoselle lempinimen "Vahva Paavo", eikä lainkaan turhaan! Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
6/16/201328 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Saima Harmaja

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
3/29/201351 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Lenni Viitala

Ohjelmasarjassa muistellaan tunnettuja urheilijoita heidän viimeisen leposijansa äärellä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle. Millainen mies olikaan Lontoossa olympiakultaa paininut Lenni Viitala, joka ei koskaan saapunut noutamaan mitaliaan palkintojenjakoon?
7/15/201229 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Kilpameloja Kurt Wires vietti värikkään elämän

Minkälainen oli vuonna 1948 olympiahopeaa ja 1952 kaksi olympiakultaa yhdessä Yrjö Hietasen kanssa meloneen Kurt Wireksen värikäs elämä? YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
6/3/201229 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Karl Marx

Yle Urheilun tuottamaa Kiveen Hakatut -radiosarjaa on neljän vuoden aikana kuultu jo lähes 60 jaksoa. Tällä kertaa sarjan tekijät Arto Teronen ja Jouko Vuolle tekevät pienen syrjähypyn. Ensi kesän olympiakisojen aikana he esittelevät kisakaupunkia amatöörioppaina. Toukokuussa tutkimusmatka vei kaksikon Lontoon High Gaten hautausmaalle, jossa vastaan tuli Karl Marxin hauta. Kuulemme ohjelmassa, millaisia ajatuksia syntyi haudan äärellä perinteisessä brittiläisessä kesäsateessa.
5/17/201247 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut

Tällä kertaa sarjan tekijät Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä muistelemassa merkittävää radio- ja TV-persoonaa Niilo Tarvajärveä, jonka matka kulki pesäpallokentiltä, kadettikoulun, olympiakisojen ja eduskunnan kautta miltei joulumaahan saakka.
12/6/201144 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Robert "Petteri" Petersen

Popcornin Suomeen tuonut Robert "Petteri" Petersen on mies, jonka opetuksista suomalainen koripalloilu sai nauttia kuudella vuosikymmenellä. Petterin tapa puhua Suomea ei sekään hevin unohdu. YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
8/14/201128 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Kalle Anttila

YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Kiveen Hakatut -sarjassa ollaan tällä kertaa painijan - siis liikemiehen - Kalle Anttilan haudalla pohtimassa miten kraatarin opein voitettiin olympiakultaa.
8/7/201128 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Painin olympiamitalisti Kustaa Pihlajamäki

YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Nurmon kirkon kupeeseen on haudattu viisi painin olympiamitalistia. Heistä kuuluisin on Kustaa Pihlajamäki, joka edusti Suomea olympiakisoissa neljä kertaa.
8/5/201128 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Juhani Järvinen

Vuoden 1959 paras urheilija - pikaluistelun maailmanmestari ja ME-mies Juhani Järvinen on haudattu Helsingin Malmin hautausmaalle kuten muun muassa Tapio Rautavaara. Liian varhain, vain 49-vuotiaana kuollut Järvinen oli todellinen urheilumies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/31/201128 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Turkulainen heinäkuu: Turkulaisen urheilun jäljillä - Moottoriurheilun Turku

Artukainen, Heimo Hietarinta, Jarno Saarinen ja Ruissalo ovat osa turkulaisen moottoriurheilun historiaa, josta aivan oikea henkilö on kertomaan turkulaisen moottoriurheilun legenda Rauno Aaltonen. Hänen mietteitään kävi taltioimassa Jouko Vuolle.
7/29/201128 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Jaakko Tuominen

Ohjelmassa pohditaan yleisurheilumaajoukkueen kapteenin, 400 metrin aitojen kaksinkertaisen olympiaedustajan ja urheilumarkkinoinnin ammattilaisen Jaakko Tuomisen uraa. Hän vakuutti elämän olleen aina järjettömän nastaa! Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/24/201128 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Millainen on tänään Paavo Nurmen Turku?

Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat vielä viime vuonna maailman kaikkien aikojen parhaaksi juoksijaksi valitun Paavo Nurmen vaiheita hänen kotikaupungissaan. Millainen onkaan tänään Paavo Nurmen Turku?
7/22/201129 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Pekka Tiilikainen

Toimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohdiskelevat radioselostuksen saloja kollega Pekka Tiilikaisen - sinivalkoisen äänen - haudalla. Mutta oli Pekka paljon muutakin kuin vain ääni.
7/17/201128 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Turkulaisen urheilun jäljillä

Kolme Olavia - Salonen, Salsola ja Vuorisalo - juoksivat 11. heinäkuuta vuonna 1957 1 500 metrin kovempaa kuin kukaan koskaan aiemmin Suomessa. Maailmanennätys 3.40,2 kirjattiin Salosen ja Salsolan nimiin. Vuorisalo jäi kymmenyksen, mutta miten kaikki oikeastaan tapahtui? Tunnelmaan johdattavat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/15/201129 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: August "Aku" Kiuru

Sakkolassa syntynyt Aukusti "Aku" Kiuru on haudattu Hartolan hautausmaalle. Ohjelmassa tutustutaan tämän värikkään "hiihtoporsaan" vaiherikkaaseen elämään. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/10/201128 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Turkulaisen urheilun jäljillä

Näin heinäkuussa ollaan myös turkulaisen urheilun jäljillä - tällä kertaa jääkiekkovaikuttajan ja -valmentajan sekä entisen huippupelurin Juhani Tammisen seurassa. Millainen on turkulaisen urheilun tarina "aurinkokuninkaan" silmin? Toimittajana on Jouko Vuolle.
7/8/201129 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Gunnar Höckert

Ohjelmassa tutustutaan Berliinin vuoden 1936 olympiakisojen 5 000 metrin kultamitalistiin Gunnar Höckertiin. Hän kaatui talvisodassa päivää ennen 30-vuotissyntymäpäivänsä helmikuussa vuonna 1940. Gunnar Höckert on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle, mutta tarina alkaa kuitenkin rajan tuolta puolen Johanneksesta läheltä paikkaa, jossa nuori joukkueenjohtaja kaatui. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/3/201126 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Fjodor Terentjev

Ohjelmassa tutustutaan Karjalan tasavallan ensimmäiseen olympiavoittajaan Fjodor Terentjeviin Paatenen kylässä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/26/201128 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Kiveen hakatut: Oskari Friman.

YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Tällä kertaa matka on vienyt Viipurin Sorvalin hautausmaalle, jossa pohditaan millainen mies oli "paini-insinööriksi" tituleerattu kaksinkertainen olympiavoittaja Oskari Friman.
6/20/201127 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Anton Collin

YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tässä jaksossa selviää, millainen mies oli Norjassa maan surun aiheuttanut Anton Collin, jonka meriittilistalle lukeutuu muun muassa se, että hän oli ensimmäinen ei-norjalainen hiihtäjä, joka voitti Holmenkollenin hiihtokilpailun. Lisäksi mies edusti Suomen samana vuonna sekä talvi- että kesäolympialaisissa.
6/20/201128 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Gunnar Bärlund

YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tämänkertaisen jakson sankarilla, Gunnar Bärlundilla eli GeeBeellä, on kyllä patsas, mutta hautakiven vierellä hänen saavutuksiaan ei voi muistella. Matka onkin vienyt suuren meren äärelle.
6/5/201128 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Curt Lincoln

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Curt Lincolnia.
1/9/200929 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Mona-Lisa Pursiainen

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Mona-Lisa Pursiaista.
1/9/200928 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Voitto Hellstén

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Voitto Hellsténiä.
1/9/200929 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Sten Suvio

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Sten Suviota.
1/9/200929 minutes, 1 second
Episode Artwork

Ville Ritola

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Ville Ritolaa.
1/6/200828 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Kyösti Lehtonen

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Kyösti Lehtosta.
1/5/200828 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Volmari Iso-Hollo

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Volmari Iso-Holloa.
1/4/200828 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Elmer Niklander

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Elmer Niklanderia.
1/3/200828 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Juha Tiainen

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Juha Tiaista.
1/2/200828 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Jonni Myyrä

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Jonni Myyrää.
1/1/200828 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Paavo Nurmi

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Paavo Nurmea.
1/12/200728 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

Jarno Saarinen

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Jarno Saarista.
1/11/200728 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Jarmo Wasama

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Jarmo Wasamaa.
1/10/200728 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Martti Jukola

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Martti Jukolaa.
1/9/200728 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Hannes Kolehmainen

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Hannes Kolehmaista.
1/8/200728 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Henri Toivonen

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Henri Toivosta.
1/7/200728 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Aale Tynni

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Aale Tynniä.
1/6/200729 minutes
Episode Artwork

Tarmo Uusivirta

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Tarmo Uusivirtaa.
1/5/200728 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

Kalle Jalkanen

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Kalle Jalkasta.
1/4/200727 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Sylvi Saimo

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Sylvi Saimoa.
1/3/200728 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Arto Tolsa

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Arto Tolsaa.
1/2/200729 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Tapio Rautavaara

Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Tapio Rautavaaraa.
1/1/200728 minutes, 50 seconds