Winamp Logo
Leikola ja Lähde Cover
Leikola ja Lähde Profile

Leikola ja Lähde

Finnish, Social, 1 season, 135 episodes, 5 days, 4 hours, 21 minutes
About
Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelma taustoittaa ja syventää politiikan ja yhteiskunnan ilmiöitä ja henkilöitä sekä selvittää, miten prosessit toimivat. Tulossa on perusteltuja provokaatioita, yllättäviä ja tuttuja vieraita sekä outoja näkökulmia. Yle Radio 1 perjantaisin klo 10.05 - 11.00.
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Kirjojen syksyä

Kirjamessut kokoavat jälleen Helsinkiin tuhansia kirjallisuuden harrastajia ja satoja kirjailijoita. Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelmassa keskutellaan  syksyn uutuuskirjoista. Vieraina ovat kirjailijat Kati Tervo ja Jani Kaaro.
10/27/201754 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Millaiset ovat maakuntavaalit?

Vuoden päästä Suomessa järjestetään historialliset maakuntavaalit.  Tulevat maakuntavaltuustot saavat suuria tehtäviä hoidettavakseen.  Maakunnille siirtyy sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu sekä pelastustoimi. Suunnitelmien mukaan myös työ- ja elinkeinoasiat siirtyvät maakuntien hoidettaviksi. Millä mielellä puolueissa odotetaan maakuntauudistusta? Riittääkö maaseudulla halukkaita myös maakuntien luottamushenkilöiksi? Markus Leikola ja Jussi Lähteen vieraina ovat Keskustan ja SDP:n puoluesihteerit Jouni Ovaska ja Antton Rönnholm.
10/20/201753 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Ukrainan jäätynyt kriisi

Ukrainan kriisi jatkuu vaikka se on jo kadonnut päivittäisistä uutisista. Kansainvälisellä yhteisöllä ei viime aikoina ole ollut uusia aloitteita kriisin ratkaisemiseksi. Presidentti Putin esitti viime kuussa, että Donbassin alueelle tuotaisiin kansainvälisiä rauhanturvaajia, mutta esitys on saanut nihkeän vastaanoton. Millainen tilanne Ukrainassa on ja kenellä nyt on kriisin ratkaisun avaimet? Mitä tekijät voisivat panna  uusia ratkaisuyrityksiä liikkeelle? Onko tänä jäätynyt konflikti nyt umpijäässä? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro ja tutkija Arseni Svynarenko.
10/13/201754 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Haurastuvat valtiot

Kataloniassa ja Skotlannissa on voimakas itsenäisyysliike. Kurdit haaveilevat itsenäisen Kurdistanin perustamisesta. Onko lähitulevaisuudessa odotettavissa valtioiden hajoamisen aalto? Mistä itsenäisyysliikkeiden vahva esiintulo johtuu? Mitä kansainvälinen lainsäädäntö sanoo uusien valtioiden perustamisesta? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen.
10/6/201753 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Onko home ikuisuusongelma?

Valtio ja kunnat ovat joutuneet maksamaan satoja miljoonia vuodessa homehtuneiden rakennusten korjaamiskuluja. Aina ei edes korjaaminen auta vaan suhteellisen uusi rakennus joudutaan purkamaan homeongelmien takia.  Eduskunnan tarkastusvaliokunnan selvityksen mukaan kosteus- ja homeongelmiin liittyvät terveyshaitat aiheuttavat vuodessa 450 miljoonan euron kustannukset. Mikä homehduttaa Suomen julkisia rakennuksia? Miksi ongelmasta ei ole päästy eroon vaikka se on tunnettu jo 40 vuotta? Miksi uusissakin rakennuksissa on sisäilmaongelmia? Vieraina ovat Espoon kaupungin tilapalvelujen toimitusjohtaja Maija Lehtinen ja Rakennusteollisuus ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.
9/29/201754 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Saksan vaalit

Gallupit ennakoivat Saksan kristillisdemokraattiselle puolueelle CDU:lle vaalivoittoa ja sosiaalidemokraateille yhtä varmaa kakkossijaa. Ja molemmille samalla kannatuksen laskua viime vaaleista. Millaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa saksalaiset nyt käyvät vaaliuurnille? Voiko vaaleissa tulla vielä yllätyksiä? Mitkä asiat ratkaisevat? Miten vaalitulos vaikuttaa muuhun Eurooppaan? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat entinen suurlähettiläs René Nyberg ja Saksalais-suomalaisen kauppakamarin varatoimitusjohtaja Jan Feller.
9/22/201754 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Irlanti - maa brexitin varjossa

rlanti on maa, jossa Euroopan unionin kannatusluvut ovat Euroopan korkeimmat. Maa selvisi rankasta talouskriisistä ja nykyään se on houkutteleva kohde ulkomaisille sijoittajille. Mutta kuinka Vihreä saari selviää brexitin tuomista haasteista? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelmassa keskustellaan Irlannin historiasta ja tulevaisuudesta. Vieraina ovat lähetystöneuvos Juha Parikka Ulkoministeriöstä ja tutkija Brendan Humphreys Helsingin yliopistosta. Lähetykset
9/15/201753 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Vieraana elinkeinoministeri Mika Lintilä

Hallitus on saanut valmistella ensi vuoden budjettia positiivisten talousnäkymien vallitessa. Kasvuennusteita rukataan ylöspäin harva se viikko. Miten hallitus aikoo taata kasvun edellytykset tulevillekin vuosille? Mitkä ovat Suomen elinkeinoelämän kasvualueet ja mitä esteitä kehityksen tieltä nyt on raivattava? Onko nykyisistä yritystuista haittaa kehitykselle? Miten työ ja työn käsite tulevat muuttumaan tulevina vuosikymmeninä ja miten lainsäädännön ja verotuksen tulisi valmistautua asiaan?
9/8/201753 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Väinö Tannerin elämä ja teot

Väinö Tannerin yhteiskunnallinen ura kattoi yli puoli vuosisataa, jona aikana hän teki eri rooleissa merkittävää työtä sisällissodassa repeytyneen kansakunnan eheyttämiseksi. Väinö Tanner oli Elannon toimitusjohtaja, moninkertainen ministeri, Tarton rauhan neuvottelija ja lopulta myös sotasyylliseksi tuomittu. Millainen mies oli Väinö Tanner? Näkyykö Tannerin kädenjälki vielä meidän aikamme Suomessa? Vieraina ovat Tannerin elämäkerran kirjoittanut Lasse Lehtinen ja historiantutkija Erkki Vasara.
9/1/201753 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Ay-liikkeen tulevaisuus

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa ja muutos kiihtyy koko ajan.  Teknologian kehitys, robotisaatio ja tekoäly tulevat hävittämään nykyisiä työpaikkoja.  Kukaan ei vielä tiedä miten katoavat työpaikat korvataan tai millainen on tulevaisuuden elinkeinorakenne. Miten ammattiyhdistysliike valmistautuu sumeaan tulevaisuuteen? Mikä on ay-liikkeen rooli yhteiskunnassa jossa tehdään pätkätöitä, projekteja ja jossa joudutaan tekemään monta erilaista työuraa? Moni suomalainen työpaikka on kadonnut ulkomaille.  Tunteeko ammattiyhdistysväki enää kansainvälistä solidaarisuutta? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
8/25/201753 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Pohjois-Korean kriisi

Sanasota Pohjois-Korean ja USA:n välillä on edennyt sotilaallisten valmistelujen asteelle. Pohjois-Korea on uhannut ohjushyökkäyksellä  USA:n Guamin tukikohtaa Tyynellämerellä. Mihin Pohjois-Korea pyrkii uhmakkaalla esiintymisellään? Voiko kumpikaan osapuoli enää perääntyä kasvojaan  menettämättä? Kuinka suuri on Pohjois-Korean todellinen sotilaallinen voima? Kuinka suuri on sotilaallisen konfliktin todennäköisyys? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat erikoistutkija Tommi Koivula Maanpuolustuskorkeakoulusta ja tutkija Antti Leppänen Turun yliopistosta.
8/18/201753 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Venäjän-kauppa ja talouspakotteet

Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa on jälleen kasvun merkkejä. Alkuvuonna Suomen vienti Venäjälle kasvoi 29 prosenttia viime vuodesta. Tuonti Venäjältä on vieläkin reippaammassa kasvussa. Kaasuputkihankintojen ja öljyntuonnin lisääntymisen vuoksi Venäjä nousi alkuvuonna Suomen suurimmaksi tuontimaaksi ohi Saksan. Tuoreen barometrin mukaan yritykset uskovat myös kasvun jatkuvan. Millaiset ovat nyt Venäjän-kaupan tulevaisuuden näkymät? Miten talouspakotteet tällä hetkellä vaikuttavat? Miten pakotesääntöjä valvotaan? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Suomalais-venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Jaana Rekolainen ja Suomen Pankin vanhempi neuvonantaja Laura Solanko.
8/11/201754 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Oikeusvaltion tulevaisuus

Hallitusta on useaan otteeseen arvostelu lainvalmistelun heikosta tasosta. Asiantuntijoiden mukaan lakeja laaditaan liian kiireisissä aikatauluissa ja poliitikot ohjailevat valmistelevia virkamiehiä liian innokkaasti omien ideologioidensa mukaan. Moni lainvalmistelu on törmännyt perustuslakiin. Nykyään lainlaatijat, tuomarit ja lainvalvojat joutuvat toimimaan jatkuvan paineen, kritiikin ja jopa painostuksen alaisina. Miten oikeusvaltion periaate toteutuu Suomessa? Toteutuuko kansalaisten tasa-arvo lain edessä? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on oikeutustieteen emeritusprofessori Aulis Aarnio.
8/4/201753 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Hallituksen piinaviikko

Perussuomalaisten puoluekokouksen aiheuttama hallituskriisi ratkesi nopeasti ja hallitus jatkaa entisellä kokoonpanolla. Suomessa koettiin harvinainen poliittinen näytelmä, jonka kaikki juonenkäänteet eivät ole vieläkään paljastuneet. Mikä oli hallituskriisin perimmäinen syy? Kuinka toimintakykyinen hallitus nyt on? Kärsikö politiikan uskottavuus? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelmassa pohditaan hallituskriisiä ja sen jälkiseurauksia.  Viieraina on kaksi politiikan konkaria, Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva ja Keskustan entinen puoluesihteeri Pekka Perttula.
6/16/201753 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Perussuomalaisten suunta ja tulevaisuus

Perussuomalaisilla on edessä uusi aikakausi kun Timo Soinin tilalle valitaan uusi puheenjohtaja. Sampo Terhon valinta merkitsi todennäköisesti puolueen hallitusuran jatkumista mutta Jussi Halla-ahon valinta tietäisi vähintäänkin hankausta muiden hallituspuolueiden kanssa. Millaisia suuntia Perussuomalaisilla on nyt valittavanaan? Tuleeko maahanmuuton vastustamisesta puolueen kärkitavoite? Millaiselle populismille Suomessa on juuri nyt tilausta? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelmassa pohditaan Perussuomalaisten tilannetta ja tulevaisuutta. Vieraina ovat yliopistonlehtori Emilia Palonen ja toimittaja Unto Hämäläinen.
6/9/201754 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: 150-vuotias Kanada

Nykymuotoinen Kanada täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Maan perustuslaki säädettiin vuonna 1867 ja silloin syntyi Kanadan liittovaltio. Kanadalla ja Suomella on paljon yhteisiä piirteitä. Molemmat ovat kaksikielisiä maita, molemmissa maissa talvet ovat kylmiä ja jääkiekko on seuratuin urheilulaji. Millainen on tämä 36 miljoonan asukkaan maa tänä päivänä? Millainen on Kanadan ja USA:n suhde? Millaista on Kanadan siirtolaispoltiikka? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat professori Markku Henriksson ja juristi  André Noël Chaker
6/2/201754 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Britannian uusi aika

Isolla-Britannialla on lähitulevaisuudessa monta isoa asiaa ratkaistavanaan. Miten Manchesterin terrori-iskuun pitäisi reagoida? Kuinka brexit-neuvotteluissa saadaan kansalaisia tyydyttävä lopputulos? Kuinka perinteisesti tärkeitä USA-suhteita hoidetaan oikukkaan Trumpin kanssa? Ison–Britannian EU-ero on nostanut uudelleen keskusteluun Skotlannin ja Pohjois-Irlannin eroamisen Yhdistyneestä kuningaskunnasta.  Millainen on Ison-Britannian tulevaisuus? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat professori Kari Kallioniemi ja yliopistonlehtori Mika Suonpää Turun yliopistosta.
5/26/201754 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Vihreä valta

Vihreiden oppositiokausi on poikinut vihreille kunnallisvaalivoiton ja nousevan gallup-suosion. Suomessa vihreiden kannatus on selvästi vahvempaa kuin useimmissa Euroopan maissa. Millainen on vihreän puolueen tulevaisuus kun miltei joka puolueessa on nykyään ympäristöasiohin vihkiytyneitä poliitikkoja ja ympäristövaikutusten arviointi on päätöksenteon arkipäivää. Millaista on tulevaisuuden vihreä politiikka? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on Vihreiden väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö.
5/19/201754 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Kirkko ja talous

Kirkon jäsenmäärä laskee lähes parillakymmenellä tuhannella vuodessa. Seurakunnat joutuvat myymään omaisuuttaan ja vähentämään toimintojaan. Myös kirkollisveron korotukseen on paineita. Monilla seurakunnilla on paljon kiinteistöjä hoidettavanaan. Miltä näyttää kirkon ja seurakuntien talouden tulevaisuus? Miten kirkko sopeutuu niukkuuteen? Miten kirkko priorisoi palvelunsa? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat taloussuunnttelupäällikkö Pasi Perander Kirkkohallituksesta ja Malmin seurakunnan kirkkoherra Heikki Arikka.
5/12/201753 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Sata päivää Trumpia

Donald Trumpin kannattajat ja vastustajat ovat varmasti yhtä ainakin yhdestä asiasta: Trump on muuttanut radikaalisti USA:n presidentti-instituutiota. Presidentin ensimmäiset 100 päivää ovat tuottaneet runsaasti kohu-uutisia. Mielipidemittausten mukaan Trump on ennätyksellisen epäsuosittu presidentti. Mutta miten Donald Trump on muuttanut Yhdysvaltoja ja maailmaa? Millainen on Trumpin sotilaallinen doktriini? Onko Valkoisen talon nykyinen hallinto kaaosta vai suunniteltua suon kuivaamista?  Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Maanpuolustuskorkeakoulun strategian professori Pekka Sivonen ja Ylen ulkomaantoimittaja Mika Hentunen.
5/5/201753 minutes, 40 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Kaikken maiden robotit liittykää yhteen!

Vappuna vietetään taas Suomalaisen työn päivää. Mutta millainen on suomalaisen työn tulevaisuus robotisaation aikakaudella? Miten työn olemus ja sisältö muuttuvat? Korvaavatko robotit tulevaisuudessa myös lakkoilevat työläiset? Onko robotti duunari, asiantuntija vai riistäjä? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen ja psykologian professori Göte Nyman.
4/28/201754 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Valko-Venäjän tulevaisuus

Ulkoministeri Timo Soini on sanonut, että Valko-Venäjä on kuin flipperipallo EU:n ja Venäjän välissä. Valko-Venäjää on usein kutsuttu Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi. Presidentti Aljaksandr Lukašenka on pitänyt maan tiukasti otteessaan ja vaientanut tehokkaasti kaikki oppositioäänet.  Viime vuonna EU alkoi poistaa Valko-Venäjän vastaisia pakotteitaan ja mutta varsinaista demokratiakehitystä maassa ei ole tapahtunut. Valko-Venäjällä on ollut kiistoja myös vanhan tukijansa Venäjän kanssa muun muassa öljyn ja kaasun toimituksista.  Millainen on Valko-Venäjän poliittinen tilanne ja miltä näyttää maan tulevaisuus? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat tutkija Veera Laine Ulkopoliittisesta instituutista ja Suomi-Valko-Venäjä-Seuran puheenjohtaja Jussi Seppälä.
4/21/201753 minutes, 40 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: YK:n tulevaisuus

Yhdistyneillä kansakunnilla on edessään monia haasteita. Presidentti Donald Trump on uhannut leikata maailmanjärjestön rahoitusta, Afrikkaa uhkaa nälkäkatastrofi ja ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi tarvittaisiin lisää kansainvälisiä toimia. Miten YK selviää vaikeista tehtävistään? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on Suomen YK-suurlähettiläs Kai Sauer.
4/7/201753 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Kuka on jäävi?

Poliitikkojen ja virkamiesten jääviydestä on viime aikoina keskustelu paljon mediassa. Jääviys eli esteellisyys syntyy, mikäli virkamies tai luottamushenkilö on sellaisessa suhteessa käsiteltävään asiaan tai sen asianosaisiin, joka saattaa vaarantaa hänen puolueettomuutensa. Jääviyssäännöillä pyritään siihen että, että vallanpitäjät eivät voisi ajaa omaa tai lähipiirinsä etuja päätöksiä tehdessään. Ovatko Suomen esteellisyyssäännöt ajan tasalla? Kuinka paljon jääviyttä koskevissa laeissa on tulkinnanvaraa? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on viestinnän valmentaja Jouko Marttila.
3/31/201754 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Helmikuun vallankumouksesta 100 vuotta

Maaliskuussa 1917 Venäjän tsaari Nikolai II luopui vallasta ja väliaikainen hallitus otti itselleen sekä keisarin, hallituksen että parlamentin valtaoikeudet. Tsaarin eroa edelsivät suuret mielenosoitukset ja sotilaiden kapinointi.  Usko tsaarivaltaan romahti lopullisesti kun sotilaat avasivat tulen mielenosoittajia vastaan 11. maaliskuuta. Maaliskuun vallankumous johti sekasortoon, joka mahdollisti boshevikkien vallankaappauksen ja myöhemmin myös Suomen itsenäistymisen. Miksi Venäjä ei kyennyt luomaan itsevaltiuden tilalle demokraattista järjestelmää? Kuinka kahden vallankumouksen vuosi 1917 vaikuttaa Nyky-Venäjän politiikkaan ja historiakäsitykseen? Vieraina ovat entinen Suomen Moskovan suurlähettiläs Heikki Talvitie ja toimittaja Leonid Laakso.
3/24/201753 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Millaisia päättäjiä kuntiin tarvitaan?

Sote- ja maakuntauudistus muuttavat rajusti kuntien roolia ja tehtäviä. Millaisia päättäjiä kunnat tarvitsevät tulevalla vaalikaudella? Millaisia ominaisuuksia tulevaisuuden kunnanvaltuutetuilta vaaditaan? Poliittinen keskustelu ja vaikuttaminen on siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Miten tämä vaikuttaa kuntapolitiikkaan? Miten some vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen? Markus Leikola ja Jussi Lähteen vieraina ovat Tampereen yliopiston kuntatutkija Jenni Airaksinen ja Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen.
3/17/201754 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Näyttävätkö Hollannin vaalit Euroopan politiikan suunnan?

Koko Eurooppa seuraa jännityksellä Hollanin parlamenttivaaleja, jotka käydään ensi viikolla. Vaalien voittajaksi on veikkailtu  Geert Wildersin johtamaa Vapauspuoluetta,  joka vastustaa ankarasti maahanmuuttoa ja EU-jäsenyyttä.  Tosin vaalivoittokaan ei takaa Wildersillle tietä valtaan koska Vapauspuolueelle ei ole luvassa hallituskumppaneita. Kuinka jakautunut Hollannin yhteiskunta on? Alkaako Hollannin vaaleista populististen puolueiden suosion kasvu koko Euroopassa? Muuttuuko suvaitsevaisuuden tyyssijana tunnetun maan politiikka radikaalisti? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat  politiikan tutkija Pasi Saukkonen ja projektipäällikkö Nathan Gaasenbeek.
3/10/201753 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Koulut ja yliopistot uuden edessä - vieraana Sanni Grahn-Laasonen

Suomen koulutusjärjestelmä on monenlaisissa muutospaineissa. Peruskoulussa tehdään digiloikkaa, jonka tavoitteista ja tuloksista opettajat ovat kovin erimielisiä. Hyvien Pisa-tulosten arvoa himmentää se, että osa oppilaista jää kauaksi oppimisen minimitavoitteistakin. Varsinkin pojista moni päätyy pudokkaiksi. Myös yliopistoissa käy tuuli. Nyt on virinnyt kipakkaa keskustelua siitä, rekrytoivatko yliopistot aina etevimmät tutkijat vai suosiiko hyvä-veli –verkosto samanmielisiä tutkijoita osaamisen kustannuksella. Ja menevätkö tutkimusrahat parhaimmille vai sopivimmille? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.
3/3/201753 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Kaipaako poliittinen päätöksenteko päivitystä?

Suomen eduskunta on yli 100 vuotta vanha instituutio. Myös puolueiden toimintamalli on viime vuosisadalta. Kuinka hyvin nykyinen poliittinen järjestelmämme toimii nopeasti muuttuvassa ajassa? Pitäisikö digitalisaation ja jakamistalouden aikakaudella kehitellä uusia applikaatioita myös poliittiseen päätöksentekoon? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina on kaksi nuoren polven kansanedustajaa, Hanna Sarkkinen (vas.) ja Antero Vartia (vihr.).
2/24/201754 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Aarnion juttu

Suomalaisilla on tähän saakka ollut luja luottamus poliisiin. Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio sai 13 vuoden vankilatuomion muun muassa lahjuksista, virka-aseman väärinkäytöksistä ja huumausainerikoksista. Mitä Aarnion juttu kertoo Suomen poliisin tilasta? Miksi poliisin sisäinen valvonta petti? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat  Aarnio-juttua tutkinut ja siitä Susanna Reinbothin kanssa kirjan kirjoittanut toimittaja Minna Passi ja entinen sisäministeri Päivi Räsänen.
2/17/201754 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Onko virkamies kansalaisen vai poliitikon asialla?

Hallituksella on työn alla suuria uudistuksia,  jotka vaativat paljon asiantuntija- ja  virkamiestyötä.  Niin soten kuin liikennekaarenkin suunnittelussa on ollut suuria vaikeuksia. Miksi rakenteiden uudistaminen on niin vaikeaa? Ovatko valmistelevat virkamiehet lojaaleja kansalle, veronmaksajille, asiakkaille vai poliitikoille? Kuinka paljon virkamiehillä on valtaa? Miitä on virkamiesetiikka? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen ja valtion virkamieseettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Teuvo Metsäpelto.
2/10/201754 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Itävalta -Euroopan politiikan ilmapuntari

tävallan Vapauspuolue oli 1990-luvun alussa ensimmäisiä eurooppalaisia populistipuolueita, joka pystyi vakavasti haastamaan perinteisiä valtapuolueita parlamenttivaaleissa. Jörg Heiderin johtaman puolueen vaalivoitto vuoden 1999 vaaleissa johti EU-maiden boikottitoimiin. Viime vuoden presidentinvaaleissa Vapauspuolueen ehdokas Norbert Hofer kävi tiukan kamppailun vihreiden ehdokkaan Alexander Van der Bellenin kanssa. Onko Itävalta Euroopan politiikan suunnannäyttäjä? Onko Itävalta kahtia jakautunut kansakunta? Millainen on maan suhde Euroopan unioniin? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat entinen Suomen Itävallan suurlähettiläs Tom Grönberg ja yliopistonlehtori Kimmo Elo Turun yliopistosta.
2/3/201754 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Demareiden suunta

SDP valmistautuu valitsemaan puheenjohtajaa. Antti Rinteen johdossa puolueen gallup-kannatus on noussut kärkikaksikkoon. Millainen on sosialidemokraattien ideologinen suunta? Onko puolueen tulevaisuus ay-vetoisessa vasemmistolaisuudessa vai pitäisikö sen pyrkiä laajojen kansanjoukkojen yleispuolueeksi lähemmäksi poliittista keskustaa? Mikä on SDP:n suhde populismiin? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat toimittaja Yrjö Rautio ja kaksi SDP:n entistä puoluesihteeriä, Markku Hyvärinen ja Ari Korhonen.
1/27/201754 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Diplomatian kieli

Kun sanotaan, että joku puhuu ”diplomaattisesti” sillä tarkoitetaan äärimmäisen kohteliasta tai maltillista puhetapaa.  Mutta kuinka diplomaattisesti oikeat diplomaatit puhuvat? Millaiset kielenkäytön ja käytöksen normit diplomaattien  työtä säätelevät? Muuttaako Donald Trumpin arrogantti ulkopolitiikka myös diplomatian pöytätapoja? Markus Leikola ja Jussi Lähteen vieraina on kaksi pitkän linjan diplomaattia, entinen suurlähettiläs ja YK:n apulaispääsihteeri ilkka Pastinen ja entinen suurlähettiläs ja ulkoministeri Paavo Rantanen.
1/20/201754 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Mitä tapahtuu kuntien taloudelle?

Miten kuntien talous muuttuu soten ja maakuntahallinnon myötä? Kuka omistaa tulevaisuudessa terveyskeskukset ja sairaalat? Onko sote-ratkaisu kriisikunnille onnenpotku vai viimeinen naula arkkuun? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat kuntaministeri Anu Vehviläinen ja Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Pekka Averio.
1/13/201754 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Markuksen ja Jussin joululahjavalvojaiset

No onkos tullut sote nyt talven keskelle? Tekeekö 100-vuotias Suomi–neito tuottavuusloikan vai lauletaanko ensi vuonna, että päättynyt kaikk´ on työ? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen jouluahjavalvojaisissa katsotaan, kuka lahjat antaa ja lahjat saa. Politiikan vuotta käärivät pakettiin myös median moniottelija Elina Yrjölä ja kirjailija Lasse Lehtinen.
12/23/201654 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: EU:n uudet aatteet

Euroopan Unioni on monella tavoin uuden edessä. Britanniaan pitää Brexitin jälkeen luoda uudet toimintatavat ja Donald Trumpin nousu USA:n presidentiksi muuttaa myös transatlanttisia suhteita. Samaan aikaa Lähi-Itä ja Venäjä luovat EU:lle omat paineensa. Mikä on nyt EU:n suunta? Pysyykö unioni riittävän yhtenäisenä, jotta sen toimintakyky säilyy? Onko Euroopan integraatio jo nähnyt parhaat päivänsä? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat europarlamentaarikot Liisa Jaakonsaari ja Henna Virkkunen.
12/16/201653 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Joko ulkomaankauppa lähtee nousuun?

Suomi tarvitsisi kipeästi lisää vientiä talouden kohentamiseksi. Miltä näyttävät ensi vuoden ulkomaankaupan näkymät? Joko ensi vuonna Venäjän kaupasta voi odottaa positiivisia uutisia? Missä iskussa on valtion vientitukipalvelu Team Finland? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.
12/2/201654 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Vallanvaihto Valkoisessa talossa

Donald Trump on aloittanut hallintonsa rakentamisen. Miten presidentin vallanvaihto USA:ssa tapahtuu? Tuoko jokainen presidentti mukanaan oman hallintokulttuurinsa? Miten Suomi rakentaa suhteet uuteen presidenttiin ja hänen hallintoonsa? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat pitkän linjan diplomaatti, Suomen entinen Washingtonin suurlähettiläs Jukka Valtasaari ja Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.
11/25/201654 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Onko Suomi valmis hyväksymään eutanasian?

Joukko entisiä kansanedustajia on pannut alulle kansalaisaloitteen eutanasian sallimiseksi. Tuoreen tutkimuksen mukaan 85 prosenttia suomalaisista hyväksyisi eutanasian osana suomalaista terveydenhuoltoa. Myös sairaanhoidon henkilökunnan asenteet eutanasiaa kohtaan ovat muuttumassa myönteisemmiksi. Millaista lainsäädäntöä armokuoleman salliminen vaatisi? Mitä eettisiä ongelmia eutanasiaan liittyy? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat kansalaisaloitteen takana oleva Iiro Viinanen ja terveystieteiden tohtori Anja Terkamo-Moisio.
11/18/201653 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Mitä Tampereella tapahtuu?

Tampereella aiotaan lähivuosina investioda rajusti. Kaupunkiin ollaan puuhaamassa uutta urheilu- ja viihdekeskusta ja raitiotieverkkoa. Lisäksi on suunnitteilla uusia asuntoalueita ja ostoskeskuksia. Tavoitteena on että Tampereen seudun asukasluku kasvaisi kahden seuraavan vuosikymmenen aikana yli sadalla tuhannella. Millainen on tulevaisuuden Tampere? Mihin Tampereen kasvu perustuu? Vieraina ovat Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen ja valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin.
11/11/201654 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Väli-Amerikka: köyhyyttä, sosialismia ja verokeitaita

Nicaraguassa käydään sunnuntaina presidentin- ja parlamenttivaalit. Jatkuuko Daniel Ortegan valtakausi kyöhyydestä kärsivässä maassa? Millainen on koko Väli-Amerikan tulevaisuus? Pärjääkö köyhä maanosa kahvinviljelyllä, laivojen rahti- ja väylämaksuilla ja veroparatiisibisneksellä? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on tietokirjailija Jyrki K Talvitie.
11/4/201654 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Politiikan luontoilta. USA:n presidentinvaalit

Miten käy USA:n presidentinvaaleissa? Miten vaalit muuttavat maata ja maailmaa? Mikä vaaleissa ratkaisee? Asiantuntijoina ovat entinen suurlähettiläs Pekka Lintu, professori Markku Henriksson, toimitusjohtaja Kristiina Helenius, yliopistonlehtori Saila Poutiainen, tutkija Mari Marttila ja diplomi-insinööri Michael Mengelt. Toimittajina ovat Markus Leikola ja Jussi Lähde.
10/31/20161 hour, 43 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Kirjojen syksyä

Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelmassa puhutaan syksyn uutuuskirjoista. Vieraina ovat kirjailija Antti Tuuri ja tietokirjailijat Tiina Syrjä ja Mai Allo.
10/28/201654 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: 60 vuotta suomalaista rauhanturvatyötä

Suomalainen rauhanturvatyö täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät YK:n operaatioon Suezille joulukuussa 1956. Tämän jälkeen noin 45 000 suomalaista on palvellut yli 40 rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatiossa Lähi-idässä, Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Millainen rooli Suomella on nykyisissä rauhanturvaoperaatioissa? Mitä hyötyä Suomelle on rauhanturvaamisesta ja kriisinhallinnasta? Miltä näyttää toiminnan tulevaisuus? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat kouluttaja Nina Pelkonen ja Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Paavo Kiljunen.
10/21/201653 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Miten työllisyys saadaan nousuun?

Hallituksen tavoitteena on synnyttää 110 000 uutta työpaikkaa ja nostaa työllisyysaste 72:een prosenttiin. Millä keinoilla työttömille saadaan töitä? Millaisia ovat oikeat kannustimet, jotka houkuttelisivat nykyistä paremmin ottamaan vastaan tarjolla olevia töitä? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat kansanedustaja Antti Kaikkonen keskustasta ja Antti Lindtman SDP:stä.
10/14/201654 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Outo ja arvaamaton Pohjois-Korea

Pohjois-Koreaa uhkaa jälleen humanitäärinen kriisi. Kesän tulvissa 70 000 ihmistä on menettänyt kotinsa ja talvi uhkaa taivasalle jääneitä ihmisiä. Tulvat ovat tuhonneet myös merkittävän osan sadosta. Millainen maa Pohjois-Korea tänä päivänä on ja miltä näyttää sen tulevaisuus? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Jyväskylän yliopiston maailmanpolitiikan professori Pekka Korhonen ja SPR:n kansainvälisen avustustoiminnan suunnittelija Toni Jokinen.
10/7/201652 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Vieraana valtiovarainministeri Petteri Orpo

Valtiovarainministeri Petteri Orpon ensimmäinen budjettiehdotus lupaa veronkevennyksiä, lisää valtion velkaa ja panostuksia työttömyyden hoitoon. Valtiovarainministeriö arvioi, että talouskasvu on ensi vuonnakin heikkoa. Millainen talousvuosi kansalaisia odottaa? Mistä löytyisi keinoja työttömyyden alentamiseen? Millainen on euroalueen talouden tulevaisuus brexitin varjossa? Entä millainen on kokoomuksen linja Orpon johdossa?
9/30/201654 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Onko Suomen työeläkejärjestelmä kunnossa?

Työeläkeyhtiöitä on viime vuosina arvosteltu monella perusteella. On moitittu eläkejohtajien runsaita bonuksia, yhtiöiden heikkoja sijoitustuottoja, veroparatiisisijoituksia ja epädemokraattiseta hallintoa. Millaisessa hoidossa suomalaisten työeläkevarat ovat? Pitäisikö työeläkejärjestelmää uudistaa? Vieraina ovat eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander ja dosentti Olli Pusa.
9/23/201654 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Punkkarit politiikassa

Ohjelma taustoittaa ja syventää politiikan ja yhteiskunnan ilmiöitä ja henkilöitä sekä selvittää, miten prosessit toimivat. Tulossa on perusteltuja provokaatioita, yllättäviä ja tuttuja vieraita sekä outoja näkökulmia. Toimittajina Markus Leikola ja Jussi Lähde.
9/16/201653 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Gandhien jälkeinen Intia

Väestöennusteiden mukaan Intiasta on tulossa maailman väkirikkain maa. Intia on maailman kolmanneksi suuri talous. Maan politiikassa hindunationalistinen Kansanpuolue on noussut suurimaaksi puolueeksi ohi kauan vallassa olleen Kongressipuolueen. Mihin suuntaan Intia on kehittymässä? Onnistuuko Intia vähentämään kansalaistensa köyhyyttä? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat yliopistonlehtori Jukka Jouhki Jyväskylän yliopistosta ja yrittäjä Amardeep Singh Bassi Helsingistä.
9/9/201653 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Vieraana eduskunnan puhemies Maria Lohela

Ohjelma taustoittaa ja syventää politiikan ja yhteiskunnan ilmiöitä ja henkilöitä sekä selvittää, miten prosessit toimivat. Tulossa on perusteltuja provokaatioita, yllättäviä ja tuttuja vieraita sekä outoja näkökulmia. Toimittajina Markus Leikola ja Jussi Lähde.
9/2/201653 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Mitä Suomen 100-vuotisjuhlavuotena juhlitaan?

Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Markus Leikola ja Jussi Lähde pohtivat tänään mitä oikein juhlimme 100-vuotisjuhlavuonna. Onko meillä aihetta juhlia? Ovatko 100-vuotisjuhlat kansalaisten juhla vai keino kirkastaa Suomi-kuvaa ulkomailla? Vieraina ovat kirjailija Pirkko Saisio ja pääsihteeri Pekka Timonen.
8/26/201654 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Lähi-idän vaikeat kriisit

Markus Leikola ja Jussi Lähteen ohjelmassa keskustellaan tänään Lähi-idän vaikeasta tilanteesta. Syyrian sodalle, Irakin taisteluille tai pakolaiskriisille ei ole näkyvissä nopeaa ratkaisua. Millaisia käänteitä Lähi-idän monissa ongelmissa on nyt tapahtumassa? Kuinka kauan Isis voi jatkaa toimintaansa? Entä miten Turkin ja Venäjän suhteiden lientyminen vaikuttaa Syyrian tilanteeseen? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on konfliktinratkaisujärjestö CMI:n asiantuntija Hussein al-Taee.
8/19/201653 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Joko talous alkaa elpyä?

Politiikan syksy alkaa jälleen kerran talousmurheilla. Valtiovarainministeri Petteri Orpo joutuu rakentamaan ensimmäistä budjettiaan vaikeassa tilanteessa. Kasvunäkymät ovat edelleen heikot, mutta pientä talouden piristymistäkin on havaittavissa. Millaista talouspolitiikka nyt pitäisi harjoittaa? Miltä Suomen talouden lähitulevaisuus näyttää? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on professori Sixten Korkman.
8/12/201653 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Feminismin uusi suunta

Ohjelma taustoittaa ja syventää politiikan ja yhteiskunnan ilmiöitä ja henkilöitä sekä selvittää, miten prosessit toimivat. Tulossa on perusteltuja provokaatioita, yllättäviä ja tuttuja vieraita sekä outoja näkökulmia. Toimittajina Markus Leikola ja Jussi Lähde.
8/5/201653 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Politiikan kuuma kesä

Markus Leikola ja Jussi Lähde tutkivat politiikan kesän ilmapuntaria. Millaisissa tunnelmissa britit lähtevät äänestämään EU-jäsenyydestä kansanäänestyksessä? Ja millainen kamppailu USA:ssa alkaa Hillary Clintonin ja Donald Trumpin välillä? Ja luonnollisesti puidaan myös kotimaan puoluekokousviikonlopun asetelmia. Vieraana on Turun yliopiston erikoistutkija Mari K. Niemi.
6/10/201654 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Ovatko puolueet rikki?

Ennen vanhaan puoluekanta siirtyi isältä pojalle ja sen määritteli ammatti tai varallisuuden aste. Jokainen kansalainen tiesi vähintään sen, kannattiko hän vasemmistoa vai oikeistoa. Mutta kuinka puolueet vanhoine aatteineen ja tiukasti kirjoitettuine puolueohjelmineen pystyvät vastaamaan tämän päivän haasteisiin? Toimivatko vanhat puolueapparaatit enää nykyisessä jakamistalouden tai pätkätöiden maailmassa. Pystyvätkö hitaat puolue-elimet enää antamaan kansalaisia tyydyttäviä vastauksia nopeasti muuttuvassa maailmassa? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat toimitusjohtaja Taru Tujunen ja kansanedustaja Sampo Terho.
6/3/201653 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Miten digitalisaatio etenee Suomessa?

Digitalisaatio ei ole edennyt Suomessa niin ripeästi kuin naapurimaissa. Esimerkiksi Virossa sähköinen asiointi on yleisempää kuin Suomessa. Mikä Suomen kehitystä hidastaa? Kuinka suuri merkitys digitalisaatiolla on Suomen taloudelle ja hyvinvoinnille? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Vieraina liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ja mediavaikuttaja Kim Weckström.
5/27/201653 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde

Ohjelma taustoittaa ja syventää politiikan ja yhteiskunnan ilmiöitä ja henkilöitä sekä selvittää, miten prosessit toimivat. Tulossa on perusteltuja provokaatioita, yllättäviä ja tuttuja vieraita sekä outoja näkökulmia. Toimittajina Markus Leikola ja Jussi Lähde.
5/20/201654 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Suomen maatalouden tulevaisuus

Toukotyöt ovat jälleen alkamassa. Maatalouden näkymät ovat tänä keväänä huonommat kuin vuosikausiin. Venäjän pakotteet ovat vähentäneet suomalaisen ruoan vientiä rajusti ja EU-tukien maksatukset ovat olleet myöhässä. Moni viljelijä on ajautunut maksuvaikeuksiin. Millainen on Suomen maaseudun ja maatalouden tulevaisuus? Millaista osaamista suomalainen maatalousyrittäjä tarvitsee? Millaisia ovat maaseudun elinkeinot tulevaisuudessa? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä ja Helsingin yliopiston agroekologian profesori Juha Helenius.
5/13/201653 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Miten Brasilia selviytyy olympialaisista ja tulevaisuudesta?

Rion oympialaisiin on alle sata päivää mutta Brasiliaa vaivaa monet kriisit. Maan talous on pahasti lamassa ja samaan aikaan maassa on myös poliittinen kriisi. Presidentti Dilma Rousseffin vastusjat haluaisivat Rousseffin oikeuteen ja erotetuksi virastaan. Mitä Brasiliassa oikein tapahtuu? Kuinka Brasilia selviää vaikeuksistaan? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ja tuottaja Diego Barros.
5/6/201653 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Voidaanko koko Suomi pitää asuttuna?

Pääministeri Juha Sipilä sanoi keskustan puoluevaltuuston kokouksessa, että koko Suomi voidaan pitää asuttuna. Sipilä sanoi kannattavansa yritystoiminnan hajauttamista koska siitä voidaan saada kilpailuetua. Millainen on Suomen tulevaisuus? Voidaanko koko Suomi pitää asuttuna? Onko työpaikkojen ja palvelujen keskittämisestä etua vai haittaa? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat aluetieteen professori Markku Sotarauta Tampereen yliopistosta ja Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen.
4/29/201653 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Ulkosuomalaiset

Ulkosuomalaiset haluaisivat, että Suomen vaaleissa äänestäminen tehtäisiin ulkomailla asuville nykyistä helpommaksi. Mitä muita toiveita ulkomailla asuvilla on kotimaataan kohtaan? Mikä merkitys ulkosuomalaisilla on Suomelle? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Ulkosuomalaisparlamentin varapuhemies ja Australiassa ilmestyvän Suomi-Newspaperin päätoimittaja Risto Söder sekä tutkija Johanna Peltoniemi
4/22/201653 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Puolan jyrkempi puoli

Pitkästä talouskasvusta nauttinut Puola on jakautunut vasemmistoon ja oikeistoon. Noustuaan valtaan kansallismielinen oikeisto on lähtenyt viemään Puolaa yhä kauemmas eurooppalaisista arvoista. Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelmassa kysytään mitä Puolassa oikein tapahtuu. Vieraina ovat yliopistonlehtori Miia Ijäs ja Puolan kunniakonsuli Stefan Widomski.
4/15/201654 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Kaivosteollisuus -uhka vai mahdollisuus?

Talvivaaran nikkelikaivoksen kohtalo on edelleen auki. Kaivostoiminnan jatkaminen on valtion avun varassa eikä kaivoksen kannattavuudesta ole vielä varmuutta. Millaiset ovat nyt kaivosteollisuuden näkymät Suomessa? Pilasiko Talvivaara koko alan maineen ja mahdollisuudet? Avataanko Suomessa uusia kaivoksia lähivuosina? Markus Leikola ja Jussi Lähteen vieraina ovat Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela ja Talvivaarasta kirjan kirjoittanut toimittaja Juha Kauppinen.
4/8/201653 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Rahapelien tulevaisuus

Raha-automaattiyhdistys (RAY), Veikkaus ja Finntoto yhdistyvät yhdeksi yhtiöksi. Tavoitteena on, että uusi rahapeliyhtiö aloittaa toimintansa vuoden 2017 alusta. Voiko Suomi pitää rahapelit valtion monopolina ikuisesti? Voiko pieni kansallinen peliyhtiö pärjätä markkinoilla suuria kansainvälisiä yrityksiä vastaan? Kuinka suuri ongelma peliriippuvuus Suomessa on? Vieraina ovat varatuomari Olli-Pekka Kallasvuo ja erikoistutkija Johanna Järvinen-Tassopoulos Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
4/1/201653 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Etelä-Afrikka ja Afrikan talous

Etelä-Afrikka on monelle eurooppalaiselle yritykselle portti koko Afrikan markkinoille. Etelä-Afrikassa on Afrikan paras infrastruktuuri ja monipuolisin talouden rakenne. Mutta finanssikriisi koettelee myös Etelä-Afrikan taloutta. Millaiselta näyttää Etelä–Afrikan tulevaisuus Mandelan jälkeisenä aikana? Pääseekö maa irti väkivallasta ja korruptiosta? Voiko Afrikasta tulla maailmantalouden uusi veturi? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat 4Front Oy:n kehitysmaaliiketoiminnasta vastaava johtaja. Kristiina Lähde ja ekonomisti Martin Brink.
3/18/201653 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Helsinki-Tallinna -tunnelihanke

Merenalaisen rautatietunnelin kautta voisi matkustaa Helsingistä Tallinnaan puolessa tunnissa. Tämän hetken arvioiden mukaan tunneli maksaisi 9–13 miljardia euroa. Tunnelin kautta matkustaisi vuosittain jopa yli 40 miljoona ihmistä. Kuinka realistinen Tallinnan ja Helsingin välinen tunnelihanke oikein on? Kuinka se vaikuttaisi Suomen ja Viron talouteen? Voiko Helsingistä ja Tallinnasta tulla uuden sukupolven kaksoiskaupunki? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri ja Viron valtion matkailun edistämiskeskuksen aluejohtaja Toomas Tärk.
3/11/201654 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Postin tulevaisuus

Yhteiskunnan digitalisoituminen on vähentänyt rajusti postilähetysten määriä. Tänä päivänä postia kulkee saman verran kuin 1960-luvulla. Posti aikoo vähentää väkeä tänä vuonna yli 800 työntekijällä. Millaisia ovat tulevaisuuden postipalvelut? Siirtyykö postinkuljetus vähitellen kokonaan yksityisille palveluntuottajille? Jaetaanko tulevaisuudessa haja-asutusalueilla aamulehtiä enää postilaatikoihin? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Postin kirjeliiketoiminnasta vastaava johtaja Kaj Kulp ja Liikenne- ja viestintäministeriön peruspalveluyksikön johtaja Laura Vilkkonen.
3/4/201654 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Pärjääkö suomalainen kauppias ulkomaiselle verkkokaupalle?

Suomalaiset ostavat verkkokaupasta tavaroita ja palveluja jo yli kymmenellä miljardilla eurolla vuodessa. Lamasta huolimatta verkkokauppa kasvaa vauhdilla. Millainen muutos kaupan alalla on oikein menossa? Pärjääkö suomalainen vähittäiskauppa kilpailussa ulkomaisille verkkokaupoille ja kauppaketjuille? Millaista on tulevaisuuden kaupankäynti? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat yynnin ja markkinoinnin professori Petri Parvinen ja hallitusammattilainen Marina Vahtola.
2/26/201653 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Puolustusministeri Jussi Niinistö: Naisten asevelvollisuudelle ei Suomessa ole tarvetta

Pakolaisten tulo itärajan ylitse hiertää nyt Suomen ja Venäjän suhteita. Millainen uhka Venäjä on Suomelle? Kuinka puolustusvoimia kehitetään tulevien vuosikymmenien aikana? Miten Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön suunnitelmat etenevät? Haastateltavana puolustusministeri Jussi Niinistö. Toimittajina Markus Leikola ja Jussi Lähde.
2/19/201654 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Vieraana valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen

Millainen on valtakunnansyyttäjän toimenkuva ja mitä nykyinen valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen ajattelee maan tavoista tämän päivän Suomessa? Suomessa sanavapausrikoksia koskevien syytteiden nostaminen kuuluu valtakunnansyyttäjän tehtäviin.Kuinka hyvin Suomen lainsäädäntö toimii nykyisessä maailmassa, jossa sekä laiton että laillinen viestintä leviää internetissä valtavalla voimalla? Monen mielestä turvattomuuden tunne on Suomessa lisääntynyt. Onko vaarana, että kaikenlainen omankädenoikeus Suomessa lisääntyy?
2/12/201654 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula: Sote ei johda työntekijöiden pakkosiirtoihin

Sote- ja itsehallintoaluelakien luonnosten pitäisi valmistua huhtikuussa. Eduskuntaan lakien on määrä tulla ensi syksynä. Kuinka suuri ja historiallinen sote-uudistus nyt etenee? Millaisen terveydenhoitojärjestelmän Suomi on nyt saamassa? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula
2/5/201654 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Vieraana valtiovarainministeri Alexander Stubb

Valtiovarainministeri Alexander Stubb sanoi tällä viikolla, että hallitus voi tehdä jo tänä keväänä lisäleikkauksia tai muita sopeutuspäätöksiä. Millaiset ovat nyt hallituksen lääkkeet Suomen talouden kuntoon saattamiseksi? Kuinka yksimielisenä hallitus käy talousongelmien kimppuun?
1/29/201654 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Pietarin tiellä

Pietari on Suomen lähin oikea suurkaupunki. Mihin suuntaan Pietari kehittyy ja miten sitä hallinnoidaan? Onko Pietari joutunut Moskovan liekaan kun sen entinen apulaiskaupunginjohtaja Putin hallitsee nyt koko imperiumia? Tunnemmeko me suomalaiset Pietaria yhtään sen paremmin kuin Leningradia? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Suomen Pietarin pääkonsulaatin lehdistövirkamies Susanna Niinivaara ja toimittaja Polina Kopylova.
1/22/201654 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Vieraana valtakunnansovittelija Minna Helle

Minna Helle on ollut valtakunnansovittelijana jo täyden vuoden. Ensimmäiset työtaitaistelusovittelutkin ovat jo takana. Millaista sovittelutyö käytännössä on? Kuinka työelämän jatkuva muutos näkyy valtakunnansovittelijan työssä? Millainen vuosi työmarkkinoille on tulossa?
1/15/201654 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: USA:n presidentinvaalit

Yhdysvallat valitsee marraskuussa presidentin, jonka toimivallan kerrotaan ulottuvan kaikkialle muualle paitsi Pohjois-Koreaan. Millaiset presidenttiehdokkaat demokraatit ja republikaanit lopulta valitsevat? Voiko Donald Trumpista tulla presidentti? Onko suomalaisen median kuva demokraateista ja republikaaneista oikea? Mitkä asiat lopulta ratkaisevat vaaleissa? Markus Leikola ja Jussi Lähteen vieraina ovat Amcham Finlandin toimitusjohtaja Kristiina Helenius ja copywriter Lissu Moulton.
1/8/201653 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Markuksen ja Jussin joululahjavalvojaiset

Löytyykö Arkadianmäeltä kilttejä lapsia? Millaisia lahjoja Suomen päättäjät tänä jouluna saavat? Markus ja Jussi ovat koristelleet tupansa hallintohimmeleillä ja aloittavat perinteisen jouluaskartelunsa. Aputonttuina häärivät Marjaana Toiminen ja Mikael Jungner.
12/18/201554 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Lakkoja vai paikallisia sopimuksia?

Millaiset ovat Suomen työmarkkinoiden tulevaisuuden näkymät? Onko ensi vuonna luvassa lakkoja ja mielenilmauksia vai päästäänkö eteenpäin sopimisen ja neuvottelun hengessä? Miten työehtosopimuskulttuuri muuttuu lähivuosina? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina on kaksi kokenutta työmarkkinaveteraania: Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton entinen toimitusjohtaja Johannes Koroma ja Metalliliiton entinen puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa.
12/11/201554 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Runoilijan ajatuksia Suomesta ja itsenäisyydestä

Markus Leikolan ja Jussi Lähteen itsenäisyypäivän aatonaaton vieraana on kirjailija Claes Andersson. Miltä Suomi näyttää runoilijan ja toipuvan poliitikon silmin? Onko maailmassa enää jäljellä mitään vasenta tai oikeaa?
12/4/201553 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Espanjan vaalit ja yhteiskunnallinen tilanne

Miten Espanjan parlamenttivaaleissa käy? Mielipidemittausten mukaan pääministeri Mariano Rajoyn Kansanpuolueella on hyvät mahdollisuudet vaalivoittoon, sillä sen haastajaksi noussut vasemmistolainen Podemos on menettänyt rajusti kansansuosioitaan. Mutta Rajoylle on tullut jo uusi haastaja. Keskustalainen Ciudadanos menestyi hyvin aluevaaleissa ja sen kannatus on ollut kovassa nousussa. Myös kiristynyt kiista Katalonian itsenäisyydestä saattaa vielä heikentää Rajoyn Kansanpuolueen kannatusta. Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana ovat vanhempi tutkija Teemu Sinkkonen Ulkopoliittisesta instituutista ja pitkään Suomessa asunut espanjalainen it-alan asiantuntija Alejandro Rey.
11/27/201554 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Onko perustuslaki niin kuin se luetaan?

Perustuslaki määrittää suomalaisten elämää, mutta kuka määrittää sen, miten perustuslakia tulkitaan? Pitkäaikainen kansanedustaja Kimmo Sasi on tutkinut perustuslakiasiantuntijoiden valtaa. Mihin tuo valta perustuu ja onko sitä määritelty laissa millään tavoin? Tarvittaisiinko Suomeen perustuslakituomioistuin? Entä kaipaako perustuslaki muutoksia?
11/20/201554 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Maakuntahallinto tulee - oletko valmis?

Millaisen maakuntahallinnon sote-ratkaisu maahamme tuottaa? Tulevatko läänit takaisin eri nimellä? Häviääkö kuntien päätösvalta pikku hiljaa kokonaan? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Antti Mykkänen ja Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen. Toimittajina Markus Leikola ja Jussi Lähde.
11/13/201554 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Politiikan luontoilta: Pakolaiskriisi

Politiikan luontoillassa kysytään ja keskustellaan pakolaiskriisistä. Mitä pakolaiset merkitsevät Suomelle? Millaisia poliittisia päätöksiä on tehty ja millaisia pitäisi tehdä? Miten turvapaikan saaneet kotoutetaan? Vieraina ovat sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg, Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula, Evitskogin vastaanottokeskuksen johtaja Veikko Pyykkönen, tutkija Pasi Saukkonen sekä Loai El Shamaly Suomi-Syyria -yhteisöstä. Kysymyksiä ja kommentteja voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen yle.radio1@yle.fi. Lähetykseen voi osallistua myös soittamalla numeroon 09-144 800. Toimittajina ovat Markus Leikola ja Jussi Lähde. Leikola ja Lähde maanantaina 9.11. klo 19.03 - 21.00.
11/9/20151 hour, 55 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: YK ja Suomi

YK täytti lokakuussa 70 vuotta. Maailmanjärjestö perustettiin toisen maailmansodan jälkeen edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia. Suomi on ollut Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta 1955 lähtien. Millainen on ollut Suomen rooli tässä maailman suurimmassa valtioiden välisessä yhteistyöjärjestössä? Ja miltä näyttää YK.n tulevaisuus nyt kun maailmassa on jälleen kerran monta samanaikaista kriisiä? Markus Leikolan vieraana on pitkä linjan diplomaatti ja ulkopolitiikan vaikuttaja ministeri Jaakko Iloniemi.
11/6/201553 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Minkä sortin sosialismia Vasemmistoliitto kannattaa?

Hallituksen säästö- ja leikkauspolitiikka kasvattaa vasemmistopuolueiden gallup-kannatusta. Mutta millaisia vaihtoehtoja Vasemmistoliitto tarjoaa hallituksen politiikalle? Löytävätkö vasemmistopuolueet oppositiossa yhteisiä tavoitteita? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on tänään Vasemmistoliiton puheeenjohtaja Paavo Arhinmäki.
10/30/201554 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Kirjojen Suomi

Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelmassa keskustellaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Tietokirjamarkkinoilla menevät parhaiten kaupaksi aikuisten värityskirjat ja kaunokirjallisuudessa jännitys ja historialliset romaanit. Mitä tämä kertoo Suomen henkisestä tilasta? Ohjelmassa vieraina ovat kirjailijat Matti Rönkä, Pia Pesonen ja Markku Kuisma. Toimittajina Markus Leikola ja Jussi Lähde.
10/23/201554 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Mitä suomalainen elokuva kertoo yhteiskunnasta?

Millaisen kuvan elokuvat ja televisiosarjat antavat suomalaisesta yhteiskunnasta? Rohkeneeko tai haluaako elokuva tarttua poliittisiin aiheisiin? Millainen on suomalsien elokuvan suhde vallan linnakkeisiin. Näitä kysymyksiä pohtivat tänään Markus Leikola ja Jussi lähde. Heidän vierainaan ovat elokuvatutkimuksen professori Anu Koivunen ja elokuvakriitikko Kalle Kinnunen.
10/16/201553 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Populismia pohjoismaiseen tapaan

Sekä Norjassa että Suomessa populistinen maahanmuuttokriittinen puolue on raivannut tiensä hallitusvaltaan. Myös Tanskan porvarillinen vähemmistöhallitus joutuu ottamaan huomioon populistisen Kansanpuolueen poliittiset tavoitteet. Muuttavatko populistiset puolueet koko pohjoismaisen politiikan suunnan? Miten Tanska ja Norja ovat suhtautuneet nationalistisiin ajatuksiin ja onko ne suvaittu osaksi poliittista toimintakenttää sujuvammin kuin Ruotsissa? Miten Tanskan ja Norjan uudet puolueet eroavat ruotsidemokraateista ja perussuomalaisista? Markus Leikola ja Jussi Lähde tutkivat tänään pohjoismaisen jytkyn juuria ja seurauksia. Vieraina ovat tutkija Laura Parkkinen ja Norden-yhdistysten liiton liittosihteeri Henrik Wilén.
10/9/201554 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Oppositiojohtajat vaativat hallitukselta päätösten vaikutusarvioita

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah arvostelevat yksimielisesti hallitusta asioiden huonosta valmistelusta. Ville Niinistö ihmettelee sitä, että suuria päätöksiä ollaan tekemässä ilman kunnollista vaikuttavuuden arviointia. Monesta hallituksen toimesta näkee Niinistön mielestä jo nyt että ne tulevat nostamaan valtion menoja tulevaisuudessa. Koulutuksen ja kehitysavun leikkauksia sekä vihreiden että kristillisdemokraattien puheenjohtajat moittivat ankarasti. Ville Niinistön mielestä Suomi pilaa kansainvälistä mainettaan ja myös vaikutusvaltaansa sillä, että se vähentää niin rajusti kehitysmäärärahoja. Sekä Niinistö että Essayah paheksuvat erityisesti sitä, että YK:n alaisten avustusjärjestöjen tukea leikataan. Sari Essayah ihmettelee, miksi hallitus haluaa leikata siitä avusta, jolla kriisialueiden ihmisiä autetaan heidän omissa kotimaissaan tai kriisialueiden lähistöllä.
10/2/201553 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Timo Soini: Suomen lipun ja Ku Klux Klanin lipun yhdistäminen on kuvottavaa

Ulkoministeri Timo Soinilla on nyt täynnä sata päivää ministeri Audin takapenkillä. Miltä maistuu ministeriyden valta ja sen sivumaut? Miten hallitusvastuu on muuttanut Perussuomalaisten puoluetta? Entä onko Suomen ulkopolitiikan linja muuttunut? Ulkoministeri Timo Soinin kanssa keskustelemassa toimittajat Markus Leikola ja Jussi Lähde.
9/25/201554 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Ydinvoimaa, tuulimyllyjä vai hevosenkakkaa?

Onko hallitus ottanut nyt käteensä risupaketin, josta annetaan Koivuniemen herraa työmarkkinoille? Kuka enää muistaa energiapolitiikkaa kun pakolaisvirrat saapuvat Suomeen? Leikola ja Lähde kysyvät ajankohtaisten asioiden lisäksi elinkeinoministeri Olli Rehniltä millaisia energiaratkaisuja Suomi tekee kohu-uutisten varjossa.
9/18/201549 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Millaisen opintien Suomi tarvitsee tulevaisuuteen?

Digitalisaatio ja globalisaatio muuttavat jo lähivuosikymmeninä elämäämme enemmän kuin osaamme aavistaakaan. Millaisia tietoja ja taitoja tulevaisuuden Suomessa tarvitaan? Miten koulujärjestelmämme pitäsi muuttua, jotta se palvelisi tulevaisuuden tarpeita? Entä millaisesta sydämen sivistyksestä kertoo nykyinen kansalaiskeskustelu? Vieraana on professori Kari Uusikylä.
9/11/201552 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Missä kuuluu kansan ääni?

Tällä viikolla usea tiedotusväline on vähentänyt nettikommentoinnin mahdollisuuksia sivuillaan. Euroopan pakolaistilanne on lisännyt rajusti aggressiivista ja solvaavaa kirjoittelua nettipalstoilla. Missä ovat julkisen keskustelun rajat? Ja mitä nykyinen keskustelukulttuurimme kertoo Suomen yhteiskunnan tilasta? Näista asioista keskustellaan tänään Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelmassa. Vieraina dosentti Anu Kantola ja Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila.
9/4/201553 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Miten Suomi valmistautuu pakolaistulvaan?

Lähi-Idän kriisin synnyttämä pakolaistulva on yllättänyt koko Euroopan. Suomikin varautuu 15 000 turvapaikanhakijan vastaanottoon tänä vuonna. Kuinka Suomi selviää kasvavasta siirtolaismäärästä? Kuinka monta uutta vastaanottokeskusta pitää perustaa? Kuinka turvapaikan saaneiden elämä jatkuu? Onko Suomi henkisesti valmis muuttuneeseen pakolaistilanteeseen? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio ja Kirkon Ulkomaavavun Lähi-Idän aluevastaava Tanja Korkalainen.
8/28/201554 minutes, 33 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Millainen on Kreikan tulevaisuus?

Euromaat hyväksyivät Kreikan kolmanne tukipaketin. Millaiset ovat nyt Kreikan talouden näkymät? Onko maalla mahdollisuuksia nousta tukevalle taloudelliselle pohjalle? Kreikan näkymiä pohditaan tänään Markus Leikolan ja jussi Lähteen ohjelmassa. Heidän vierainaan ovat Nordean ekonomisti Heidi Schauman ja suomenkreikkalainen Akis Staboulis.
8/21/201553 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Politiikan syksyn tuulia

Millaisessa säässä Suomen valtiolaiva nyt oikein purjehtii? Kuinka vahvassa iskussa maan hallitus on ja mikä puolue johtaa oppositiopolitiikkaa? Ja minkälaisia haasteita perussuomalaisilla on ensimmäisellä hallituskaudellaan? Vieraina ovat politiikan tutkija Erkka Railo Turun yliopistosta ja toimittaja Unto Hämäläinen Helsingin Sanomista.
8/14/201554 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Itämeren tulevaisuus

Itämeren yllä leijuu monelaisia uhkia: rehevöityminen jatkuu, sotilaallinen jännitys lisääntyy ja öljyonnettomuksien vaara kasvaa. Kuinka paljon poliittisen ilmaston viilentyminen vaikuttaa valtioiden väliseen ympäristöyhteistyöhön? Vieraina ovat erikoistutkija Seppo Knuuttila Suomen ympäristökeskuksesta ja Baltic Sea Action Groupin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin.
5/29/201552 minutes, 33 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Nouseeko Euroopan talous?

Europan taloudessa on havaittavissa jo selvää elpymistä. Miltä aloilta talouden nousu alkaa ja mitkä maat ovat lähivuosien Eurooopan talouden vetureita? Entä mitä Suomessa pitäisi tehdä että myös Suomi pääsisi mukaan nousu-uralle? Näitä kysymyksiä pohditaan Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelmassa. Vieraina ovat toimistopäällikkö Samu Kurri Suomen pankista ja taloustieteen tohtorikoulutettava Allan Seuri.
5/22/201553 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Tehdäänpä hallitus!

Smolnassa kootaan hallitusohjelmaa ja sen myötä pian myös ministerilistoja. Millaista hallitusta Smolnasta nyt pukkaa?Leikola ja Lähde saavaat vieraakseen kymmenien hallitusten muodostamiset ja hajoamiset nähneet toimittaja Unto Hämäläisen. Ohjelmassa kootaan myös varjohallitus. Kenelle opposition edustajista annetaan minkäkin varjoministerin viitta kannettavakseen?
5/15/201554 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Voitonpäivä

Tänä keväänä tulee kuluneeksi 70 vuotta Saksan antautumisesta ja tänä viikonloppuna juhlitaan Voitonpäivää eri puolilla maailmaa. Markus Leikola ja Jussi Lähde pohtivat tänään miten Suomen ja Euroopan tulisi viettää Voitonpäivää? Kuinka paljon Toinen maailmansota vaikuttaa vielä Euroopan politiikkaan? Entä miten voittajat ja voitetut voivat voittaa vihansa? Vieraina sotia ja rauhoja nähnyt Elisabeth Rehn ja historiantutkija Markku Jokisipilä.
5/8/201554 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Politiikan luontoilta

Mitä tapahtuu Säätytalon räystään alla, kuoriutuuko siellä hallitus vai päätyykö tilanne hallitsemattomaan rääkymiseen? Millaisin voimin Suomen Leijonaa ruokitaan tulevana nelivuotiskautena ja syntyykö oppositiossa Feeniks-lintuja? Leikolan ja Lähteen Politiikan luontoilta kertoo havainnoista ja vastaa kuulijoiden kysymyksiin koskien hallituksen ja hallitusohjelman synnystä. Kysy hallituksen muodostamisesta ja toimintatavoista sekä siitä miten maata johdetaan. Toimittajina Markus Leikola ja Jussi Lähde.
5/4/20151 hour, 55 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Jemen ja islamilaisen maailman epävakaus

Lähi-idässä syntyy kriisipesäke toisensa perään.  Uusin on kahakka on Saudi-Arabian ja Jemenin kapinallisten väliset taistelut.  Miksi islamilaisen maailman kuohunta jatkuu ja leviää? Miten laajalle Isis voi levittää vaikutusvaltaansa? Uhkaako Lähi-idän kaaos vakavasti Euroopan turvallisuutta? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat TAPRI:n  tutkimusjohtaja, professori Tuomo Melasuo ja tutkija Mikko Patokallio.
4/24/201553 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Mitä vaaleissa tapahtuu?

Suomi käy sunnuntaina vaaliuurnille. Näiden vaalien alla puoluejohtajien rooli on korostunut. Tulevan hallituksen kokoonpano on herättänyt paljon enemmän keskustelua kuin puolueiden vaaliohjelmat. Muuttuuko nyt Suomen suunta? Miten puoluejohtajien ja heidän esiintymisensä vaikutus vaalituloksiin on muuttunut. Onko puoluejohtaja korvannut ideologian? Tänään Markus Leikola ja Jussi Lähde ruotivat vaaliasetelmia ja vaalinalustunnelmia. Heidän vieraanaan on politiikantutkija Mari K. Niemi.
4/17/201554 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Politiikka ja pukeutuminen

Näin vaalien alla poliitikot ovat paljon julkisuudessa. Kuinka hyvin suomalainen poliitikko osaa pukeutua? Mitä poliitikko viestii pukeutumisellaan? Ja mikä on vallan ja vaatteiden suhde? Vieraana muotitaitelija, taitelijaprofessori Matti Seppänen.
4/10/201554 minutes, 1 second
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Vieraana elinkeinoministeri Jan Vapaavuori

Tänään Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on elinkeinoministeri Jan Vapaavuori. Millainen on elinkeinoministerin tilinpäätös päättyvältä hallituskaudelta? Ja millä eväillä Suomen vienti saadaan uudelleen nousuun?
3/27/201554 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Miten ebola vaikuttaa Afrikan tulevaisuuteen?

WHO:n mukaan ebolaan on kuollut jo yli 10 000 ihmistä. Tartuntojen määrä on kääntynyt uudelleen nousuun Guineassa ja Sierra Leonessa. Millaiset ovat ebolan jäljet ja mitä epidemiat merkitsevät Afrikan kansantalouksille sekä valtioiden ja kansalaisten välisille suhteille? Vieraina ovat Kehityspoliittisen toimikunnan pääsihteeri Marikki Stocchetti ja toimittaja Jari Lindholm.
3/20/201554 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Informaatiosota

Sosiaalinen media on mullistanut myös valtioiden harjoittaman propagandan. Ukrainan kriisi on synnyttänyt niin voimakkaan mielipiteisiin vaikuttamisen myrskyn, että nyt puhutaan jo informaatiosodasta. Miten informaaatiosotaa käydään ja miten Suomi puolustautuu propagandahyökkkäyksiltä? Tästä keskustellaan Markus Leikolan ja Jussi lähteen ohjelmassa. Vieraana on Ulkoministeriön viestintäjohtaja Jouni Mölsä.
3/13/201553 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Some-vaalit

Millainen on sosiaalisen median ja politiikan suhde? Miten sosiaalinen media on vaikuttanut politiikkaan ja vaalityöhön? Mitä eduskuntavaaliehdokkaiden tulee somesta ymmärtää? Pitääkö myös ministerin hallita sosiaalisen median taidot? Vieraina ovat toimitusjohtaja Taru Tujunen ja strategiapäällikkö Tuija Aalto.
3/6/201553 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Onko poliitikon ammatissa mitään järkeä?

Markus Leikola ja Jussi Lähde etsivät poliitikon ammatin syvintä olemusta. Millaiseen ammattiin uudet kansanedustajat oikein astuvat? Antaako media oikean kuvan poliitikon työstä? Ja onko politiikka rikki? Vieraina ovat tänään toimittaja Retta Räty ja kansanedustaja Osmo Soininvaara.
2/27/201554 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Baltia ja Venäjä

Baltian maat ovat nostaneet puolustusmenojaan ja pelko Venäjää kohtaan on lisääntynyt. Millaista on Baltian maiden Venäjän-politiikka? Miten Virossa ja Latviassa suhtaudutaan nyt maiden suuriiin venäläisvähemmistöihin? Onko kylmä sota jo palannut Venäjän ja Baltian välille? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on Baltian tuntija, toimittaja Jukka Rislakki.
2/20/201554 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Ajaako aluehallintovirasto kansalaisen vai byrokraatin asiaa?

Suomen kuusi aluehallintovirastoa ovat nyt toimineet viisi vuotta. Niissä työskentelee noin 1300 virkamiestä. Mutta mitä aluehallintovirastot tekevät? Miksi ne ovat olemassa ja mikä on niiden asema hallintohimmeleissä? Vieraana on Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Minna Karhunen.
2/13/201553 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Onko totuus ruuan hintasodankin ensimmäinen häviäjä?

Kauppaketjut ovat viime aikoina vuoron perään ilmoittaneet alentavansa ruoanhintoja. Kuinka raju hintasota on nyt odotettavissa ja kuka tässä sodassa voittaa? Onko hintojen alennuksilla todellista merkitystä? Näitä kysymyksiä selvittävät tänään Markus Leikola ja Jussi Lähde, joiden vieraina ovat Helsingin yliopiston kuluttajaekononian professori Visa heinonen ja Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.
2/6/201553 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Pelastaako EKP Euroopan talouden?

Euroopan keskuspankki on päättänyt ostaa valtioiden velkakirjoja joka kuukausi 60 miljardilla eurolla. Auttaako tämä elvytyskonsti Euroopan talouden nousuun? Miten velkakirjaostot vaikuttavat Suomen talouteen? Näitä kysymyksiä pohtivat Markus Leikola ja Jussi Lähde. Heidän vierainaan ovat Aalto-yliopiston kansantalouden professori Pertti Haaparanta ja Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju.
1/30/201553 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa Napoleonin ajoista Charlien päiviin

Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat professori Tarmo Kunnas ja toimittaja Jean-Pierre Frigo. Jo Charles de Gaulle sanoi että on vaikea hallita maata, jossa on 260 erilaista juustoa. Vaikka Pariisin terrorismin vastaisella marssilla korostettiin Ranskan yhtenäisyyttä, on maassa paljon ristiriitoja ja paradokseja. Professori Tarmo Kunnas muistuttaa että Ranskan perinne on autoritaarinen vaikka maan tunnuksena on vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Pieni eliitti päättää maan asioista ja tuo lähes koko tuo eliitti tulee samasta korkeakoulusta ENA:sta eli École nationale d'administrationista. Ranska on myös aina ollut hierarkioiden ja kovan kurin maa. Toimittaja Jean-Pierre Frigo korostaa, että Ranska on voimakkaasti jakaantunut maa. Eliitti ajattelee hyvin eri tavalla kuin kansa. Professori Tarmo Kunnaksen mukaan myös tämän vuoden terrori-iskuila on pitkät historialliset juuret. Siirtomaa-ajasta lähtien ranskalaista ideologiaa on hallinnut valkoisen miehen kaikkivoipaisuus ja ylemmyys ja se on ollut siirtomaiden asukkaista sietämätöntä. Se on yksi syy myös muslimisiirtolaisten tyytymättömyyteen. Algerian sodasta alkanut molemminpuolinen epäluulo kantaranskalaisten ja algerialaistaustaisten ihmisten välillä ei ole vieläkään hälvennyt.
1/23/201554 minutes
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Ukraina, Ukraina ja Ukraina

ETYK:istä 40 vuotta, västäräkistä vähäsen, Ukrainasta ei päivääkään. ETYKin huippukokouksesta tulee ensi kesänä kuluneeksi 40 vuotta. Kuinka tuolloin alulle pantu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö pärjää Ukrainan kriisissä? Kenellä on on Ukrainan rauhan avaimet? Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraana on ETYJ:in puheenjohtaja Ilkka Kanerva, ulkopolitiikan kokopäiväammattilainen presidentti Kekkosen ajoista lähtien. Leikola & Lähde puhuu ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pesemättä välillä suutaan saippualla.
1/16/201553 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Valepotilaat

Suomessa on puhuttu paljon valelääkäreistä mutta valepotilaista on puhuttu paljon vähemmän. Markus Leikola ja Jussi lähde pohtivat tänään sitä kuinka paljon suomalaiset puhuvat palturia lääkärin vastaanotolla? Uskaltaako lääkäri olla antamatta vilpillisin mielin haettua sairauslomaa? Ja pitääkö yhteiskunnan pitää huolta myös niiden terveydestä jotka eivät lainkaa välitä omasta terveydestään? Vieraana ovat A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Pekka Heinälä ja EK:n ylilääkäri Jan Schugk.
1/9/201553 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Romania 25 vuotta vallankumouksen jälkeen

Romania 25 vuotta vallankumouksen jälkeen. Mitä kuluu Balkanille uuden Unkarin ja Moldovan väliin? Siitä otetaan selvää vuoden ensimmäisessä Leikola ja Lähde -ohjelmassa. Mukana keskustelussa on teatteriohjaaja David Kozma.
1/2/201554 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Komentaja Lindberg: "En tiedä valtiota, joka puolustaisi vain osaa alueestaan"

Tuoreen tutkimuksen mukaan Venäjän kehitys aiheuttaa yhä enemmän huolta suomalaisissa. Sotilaallinen tilanne koetaan Suomen lähialueilla uhkaavaksi, ja Nato-jäsenyys saa lisää kannattajia. Kuinka huolestunut puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg on? Lentotaustan omaava "Charles" Lindberg luotaa näkemyksiään suurimmista vaaroista, tämänhetkisestä puolustuksen tilasta ja tulevista tarpeista Leikola ja Lähde -ohjelmassa. Myös komentajan kosketus Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen käydään ohjelmassa läpi. - En tunne yhtään maata lännessä tai idässä, joka puolustaisi vain osaa maastaan, komentaja vastaa kysymykseen kyvystä puolustaa koko Suomea.
12/12/201454 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Itsenäisyyttä kulttuurin kulmasta

Suomen itsenäisyyttä puretaan Leikola ja Lähde -ohjelmassa kulttuurin ja historian kautta. Markus Leikola ja Jussi Lähde pohtivat Suomen vuonna 1917 saavuttamaa itsenäisyyttä yhdessä ohjaaja ja kirjailija Juha Hurmeen kanssa. Hurme on saanut tunnustusta muun muassa Europaeus-ohjaustyöstään. David Emmanuel Daniel Europaeus oli kansanrunouden kerääjä, merkittävä kielitieteilijä sekä Elias Lönnrotin, Johan Ludvig Runebergin, August Ahlqvistin ja Aleksis Kiven aikalainen. Europaeus oli kuitenkin surullisen hahmon kulkija, joka päätyi unohdettuna nälkäkuolemaan ja köyhäinhautaan.
12/5/201454 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Miksi yleisö poistuu näytelmästä?

Kansallisteatterissa esitettävä "Maaseudun tulevaisuus" -näytelmä on ollut yksi viikon puheenaiheista. Yleisö jakaantuu kahtia - osa ei pysty komediaksi nimettyä, ihmisten ja eläinten yhteiseloa kuvaavaa näytelmää katsomaan loppuun saakka. Teatteri siis taas puhuttaa. Mitä rohkealla esityksellä haetaan, sitä kysytään Leikola ja Lähde -ohjelmassa näytelmän ohjaajalta Leea Klemolalta.
11/28/201454 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Kotien vuokraus on uutta kasvavaa jakamistaloutta

Jakamistaloudessa tavaroita ei omisteta yksin, vaan lainataan, vuokrataan ja omistetaan yhdessä. Yksi tunnetuimmista jakamistaloutta harjoitavista yrityksistä on kotien vuokraukseen keskittynyt kansainvälinen AirBnB. Joissain kaupungeissa koteja on jo enemmän vuokralla kuin hotellihuoneita. Mistä jakamistaloudessa on kysymys? Leikola ja Lähde -ohjelmassa selvitetään, yleistyykö uudenlainen tapa elää ja käyttää palveluita. Markus Leikolan ja Jussi Lähteen vieraina ovat Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessori Mika Pantzar ja jakamistaloutta edistävän Sharetribe-yrityksen toimitusjohtaja Juho Makkonen.
11/23/201453 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Kirkko vaikuttajana

Mikä on uskonnon rooli nyky-yhteiskunnassa? Tavat, joilla uskonnosta puhutaan, ovat muuttuneet. Kannat ovat jyrkentyneet ja usein sitä käytetään lyömäaseena, tekosyynä tai myös keppihevosena. Myös arkkipiispuus on muuttunut. Kansankirkon menoa pohtii nyt Leikola ja Lähde -ohjelmassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Turun arkkipiispa Kari Mäkinen.
11/14/201453 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Median tila ja haasteet

Ensimmäinen valtiomahti on eduskunta, toinen valtioneuvosto ja kolmas oikeuslaitos. Neljänneksi valtiomahdiksi laskettiin ennen pelkästään lehdistö, nyt koko media. Mitä neljäs valtiomahti on saanut aikaan ja mitkä ovat haasteet, sitä kysyy Leikola ja Lähde 125-vuotiaan Helsingin Sanomien vastaavalta päätoimittajalta Kaius Niemeltä. Keskustelussä selvitetään, miten media seuraa yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita.
11/7/201453 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Eduskuntavaaleihin aikaa puoli vuotta - pakka levällään

Eduskuntavaaleihin, mikäli ne järjestetään neljä vuotta edellisistä, on aikaa puoli vuotta. Toinen keskeinen vaikuttaja vaatii pikaisia uusia vaaleja, toinen johtajuutta hallitukseen. Vaikka vaalit olisivat vasta huhtikuussa, on hallituksella enää 2-3 kuukautta kunnollista peliaikaa, ennenkuin vaalit painavat päälle. Mikä on todennäköinen hallituspohja vaalien jälkeen? Mikä voisi loppusuoralla kaataa gallup-johtajan? Leikola ja Lähde -ohjelmassa pohditaan poliittista tilannetta yhdessä kokeneen politiikan toimittajan Unto Hämäläisen kanssa.
10/31/201454 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Kirjasyksyn sadonkorjuu

Leikola ja Lähde -ohjelma paneutuu Helsingin kirjamessuilla valtakuntamme kirjallisuuden tilaan.  Messukeskuksesta radioitavassa suorassa lähetyksessä haastateltavina ovat sota-aikaista sarjakuvaa ja pilakuvaa esittelevän Sarjatulta-teoksen toimittaja Ville Hänninen, Wrouv Marian viimeisestä matkasta kirjan kirjoittanut Juha Flinkman sekä Seitsemän Veljeksen nykyversion Wenla Männistön kirjoittaja Riina Katajavuori.
10/24/201453 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Minne menet diakonia?

Minne menet diakonia? Mitä tapahtuu kirkon tekemälle avustustyölle kun kunnat karsivat tehtäviään ja kirkon kassa on tyhjenemään päin? Millainen on diakonian brändi tänään? Leikola ja Lähde etsivät vastauksia kysymyksiin yhdessä teologian tohtori Mikko Malkavaaran ja teologi, kauppatieteilijä Ville Lähdesmäen kanssa.
10/17/201453 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Vapaakauppa valinkauhassa

Euroopan Unioni ja Yhdysvallat neuvottelevat maailman suurimman vapaakauppa-alueen muodostamisesta. Käydäänkö neuvotteluja salaa vai normaalin diplomaattisen protokollan myötä? Mistä sopimuksessa on tarkoitus sopia ja onko kansalaismielipide jäänyt kabinettien ovien ulkopuolelle? Leikola ja Lähde etsivät vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin yhdessä ulkoministeriön lähetystöneuvos Stefan Lindströmin ja kansalaisjärjestö Attacin aktiivin Marissa Varmavuoren kanssa.
10/10/201454 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Mitä tapahtui kuntauudistukselle?

Kuntaministeri Henna Virkkunen lähti europarlamenttiin, mutta missä on kuntauudistus? Leikola ja Lähde -ohjelmassa selvitellään, että onko koko uudistus unohdettu. Joitain yrityksiä rakenteiden uusimiseksi on tehty, mutta ne ovat kaatuneet viimeistään valtuustoissa. Lähetyksessä laaditaan uusi kuntamalli, joka rakentuisi 20-30 seutukaupungin varaan. Mitkä ovat nämä seutukaupungit? Vieraina ovat Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Antti Mykkänen ja kunta-alaa niin´ikään tunteva Rakennusteollisuus ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.
10/3/201454 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Miten Krim ja ISIS muuttavat käsitystämme sodankäynnistä?

Mitä tapahtuu maailmassa kun yksi kalifaatti haluaa kalifaatiksi toisen paikalle? Miten Krim ja ISIS muuttavat käsitystämme sodankäynnistä? Entä miten ne ovat muuttaneet alan ammattilaisten käsityksiä? Mitä Rokka ja Honkajoki tähän sanoisivat? Näihin kysymyksiin etsii vastauksia Leikola ja Lähde yhdessä sotilasprofessori Jari Rantapelkosen ja tutkija Antti Parosen kanssa.
9/26/201453 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Juha Sipilä valottaa hallitusohjelmaa

Sote ja eläkeuudistus on ainakin saatava maaliin. Työllisyystilanne on saatava paremmaksi. Mitä muuta on seuraavassa hallitusohjelmassa? Suomen Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoo Leikolalle ja Lähteelle, mitä jo pitkälle suunniteltu ohjelma sisällään pitää.
9/19/201454 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Olisiko Skotlannin oltava itsenäinen valtio?

Skotlantilaiset äänestävät torstaina 18. syyskuuta omasta tulevaisuudestaan. Äänestyslipukkeessa on kysymys: "Olisiko Skotlannin oltava itsenäinen valtio?" Leikola ja Lähde etsivät vastausta vaikeaan kysymykseen dosentti Juhana Aunesluoman ja Helsingissä vuosikymmeniä aseneen skotti Dylan Drummondin kanssa.
9/12/201454 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Joko vaalikalastelu on alkanut?

Markus Leikola ja Jussi Lähde keskustelevat suomalaisten puolueiden kampanjastrategioista näin kevätvaalien lähestyessä. Milloin vaalikampanjat alkavat ja millä strategioilla vaaleihin mennään? Vieraina politiikan tuntijat Ulpu Iivari ja Pekka Perttula.
9/5/201454 minutes
Episode Artwork

Leikola ja Lähde: Suunta muuttuu länsinaapurissa

Leikola ja Lähde katsoo lahden yli Ruotsiin, jossa porvarihallitus näyttäisi vaihtuvan demarivaltaan syyskuun parlamenttivaaleissa. Tuoreiden mielipidemittausten mukaan kokoomus menettää jopa kolmanneksen äänestäjistään Ruotsin valtiopäivävaaleissa. Vieraana toimittaja Kari Lumikero.
8/29/201453 minutes, 7 seconds