Winamp Logo
Jari Sarasvuo Cover
Jari Sarasvuo Profile

Jari Sarasvuo

Finnish, Education, 1 season, 112 episodes, 6 days, 8 hours, 15 minutes
About
”Myy nokkelaa varmuuttasi, osta tilalle ihmetystä. Siinäpä hyvä neuvo. Haluan nähdä maailmaa muiden silmin: viisaamman, vähäisemmän, vahvemman. Haluan puhua itseäni oivallukseen, pullahtaa ymmärrykseen. Pyydän elämää rakastavia ja sivistystä etsiviä kulkemaan kanssani – oppaakseni edelleni, kaveriksi rinnalleni tai seuraamaan tilanteen mukaan."
Episode Artwork

"Jos otat uskontosi vakavasti, niin olet vaarassa."

Uskontojen on ennustettu katoavan, mutta toisin on käynyt. Uskovien ihmisten määrä kasvaa nopeammin kuin maallistuminen ehtii vaikuttaa. Olemme lajityypillisesti uskonnollisia. Elämme aina jonkun uskonnon vallassa, oli se sitten uskoa yliluonnolliseen, johonkin ideologiaan tai muihin ihmisiin. Ilman uskoa ei voi olla. Ongelma on, että osalle ihmisistä on epäselvää, tuleeko tiistain jälkeen maanantai vai keskiviikko. Ystävä. Uskonto on valtarakenne, johon ihmiset nöyrtyvät saadakseen itse valtaa. Toivo on tie taivaaseen, mutta myös helvetti.
6/10/20191 hour, 48 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

"Mielikuvitustaan hallitsevan on mahdotonta pelätä."

Ihminen sellaisenaan kuin me sen tunnemme tulee katoamaan. Tulevaisuudesta on erilaisia ennusteita, mutta se ainakin on selvää, että elämme pidempään. Pitkästä iästä ei kuitenkaan ole iloa ilman ataraxiaa. Lähitulevaisuudessa täällä onkin suuri määrä väsyneitä vanhuksia. Aivoja voi treenata kuin lihaksia. Se minkä vaivalla opiskelee, sitä voi käyttää. Ystävä. Stressi tulee siitä, että vastustaa sitä mikä on. Älä siis pety mistään mitä kohtaat. Ihminen voi ohjata odotuksillaan tulevaisuuttaan.
6/3/20191 hour, 35 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

"Hyveessä harjaantuminen on habituaatiota."

Yhteiskunta ei voi olla niin paska kuin väitetään. Elämä on vaikeaa, koska kukaan ei ponnista tyhjän päältä vaan matkaa jatketaan sieltä missä nyt ollaan. Sen sijaan, että tekisimme järkeviä asioita, olemme hylänneet puutteen ja ylenpalttisuuden toiminnallisen keskitien. Voimme huonosti, koska väheksymme hyveitä. Ystävä. Käytännöllistä järkeä ei voi liioitella. Ilman yhteistä käytännön käsitystä asioista maailma on täynnä pelkkää kamppailua resursseista.
5/27/20191 hour, 35 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

"Rakastumisessa on kyse hinnoitteluvirheestä."

Rakastuminen on stressitila, joka vastaa vähän sitä kuin vetäisi kokaiinia. Kun sokea kiimavaihe on ohi alkaa rakkaus, joka on jatkuvaa kyselemistä. Rakkaus on kuin kunto. Se vaatii arjen hallintaa. Ystävä. Muiden onni on omaa illuusiotasi. Vaatii rohkeutta nojata näkymättömään ja voittaa kyynisyys. Aikuinen ihminen on itse vastuussa omien valintojensa seurauksista. Meidän pitää osallistua pelastumiseemme. Rakkaus onkin enemmän päätös kuin tunne. Parisuhde on palvelutyötä.
5/20/20191 hour, 30 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

"Omistan, siis olen."

Minua on jo pitkään vaivannut itsekkyysvaje. Tämä intressi-impotenssini on ajanut minut tekemään ilmaiseksi töitä ja lahjoittamaan suuria summia rahaa. Ymmärrän kuitenkin aiheuttaneeni yhteiskunnalle hyvinvointitappiota. Taloutemme kuihtuu, koska emme ymmärrä omistamisen merkitystä. Omistajuutta pitäisi opettaa koulussa, mutta sen sijaan Suomessa vierastetaan koko omistajuuskäsitettä. Jopa omistaja ja sijoittaja menevät käsitteinä monilla sekaisin. Ystävä. Jotta voimme lunastaa hyvinvointilupauksemme, meidän tulee luoda lisää yksityisomisteisia yrityksiä.
5/13/20191 hour, 29 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

"Meillä on sivistysanemia."

Ihmisenä oleminen voisi kehittyä, mutta meidän pitää kuntoutua suhteessa traumaamme. Vastuukäsitteemme on hapertumassa ja siksi tarvitsemme moraalisfilosofista osaamista. Meidän tulee tuntea toisten ihmisten tarpeita. En tarkoita mitään snobbailevaa porvarillista hyveellisyyttä vaan sisäistä ylväyttä. Sivistys on ihmisen tunteiden jalostumista ja moraalista täysi-ikästymistä. Voimme lujittaa luonnettamme. Ystävä. Sivistys on nosteessa. Onneksi, koska ainoastaan sivistys voi meidät pelastaa.
5/6/20191 hour, 33 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

"Teemme valintoja tulevaisuutta kolonisoiden."

Ihminen viettää suurimman osan ajastaan tulevaisuudessa. Siksi olisi hyvä osata ennustaa. Elämme kuitenkin äärimmäisen monimutkaisissa mekanismeissa, jotka ovat kaoottisen sekavia. Olen sielultani meritokraatti. Olen kuitenkin joutunut myöntämään, että monimuotoisuus on päätöksenteon kannalta tärkeämpää kuin kyvykkyys. Diversiteetti tuottaa parempia päätöksiä. Ystävä. Tärkeimpiä valintoja on vaikein tehdä. Sitä myös opetetaan vähiten. Onneksi kehitymme kulttuurillisesti, sosiaalisesti ja älyllisesti todella nopeasti.
4/29/20191 hour, 31 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

"Virheen kieltäminen johtaa katastrofeihin."

Elämämme on tarina suhteesta epäonnistumiseen. Ydin epäonnistumisen korjaamiseksi on palautteen käsittely. Sata vuotta sitten lentäminen oli kuolemanvaarallista puuhaa. Tänä päivänä kaupallinen lentäminen on turvallisin tapa siirtyä paikasta toiseen. Terveydenhuollossa samanlaista kehitystä ei ole tapahtunut. Miksi? Koska terveydenhuollossamme on yli-ihmisen egon synnyttämä systeemitason virhe. Ystävä. Jos virheiden opetukset ohitetaan, niin syntyy suljettu silmukka. Tällainen täydellisyyspeli pettää kaikki.
4/15/20191 hour, 39 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

"Nykydemokratiassa valta ei ole kansalla."

Äänestin eilen vaaleissa ensimmäistä kertaa tyhjää, koska emme uskalla tehdä sitä mikä olisi heikkojen etujen mukaista. Olemme orjakansa, joka tottelee parempiaan. Valtiosäännön mukaan valta kuuluu kansalle, mutta tosiasiassa valtaa pitävät puolueet, työmarkkinajärjestöt ja media. Tosiasiat vatkataan kielipelillä valheelliseksi vaahdoksi. Ystävä. Käytä järkeäsi. Jos ymmärryksemme yhteiskunnallisista järjestelmistä on puutteellista, niin homma romahtaa.
4/8/20191 hour, 35 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

"Tulevaisuus tekee meistä entistä vapaampia"

Menemme kiihtyvällä tahdilla kohti sellaista tulevaisuutta, jossa ei tarvitse käydä töissä tai olla hyvä työssään voidakseen elää, asua, harrastaa tai matkustaa aikaisempiin sukupolviin katsottuna aika lailla vapaasti. Tulevaisuudessa olemme yhä vähemmän riippuvaisia ajan, paikan ja resusrssien kahleista. Rakas ystävä meistä tulee yhtä. Ihmiskunta muodostaa tulevaisuudessa superorganismin.
4/1/20191 hour, 42 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

"Suhde rajoihin määrää kohtalomme."

Olemme unohtaneet voimamme. Helppous on tehnyt meistä heikkoja ja hauraita. Mukavuus on addiktio ja minunkin selkärankani on kuin vettynyttä vohvelia. Aika opettaa pelkäämään rajoja. Käsityksemme kivusta on pinnallinen. Kaikkea kipua ei ole tarkoitus poistaa eikä kipua ole pakko totella. Ystävä. Meidän pitää mennä kyykkyyn ja uskaltaa ponnistaa luottaen siihen, että tehty työ kantaa.
3/25/20191 hour, 44 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

"Patriarkaatti ei romahda parilla some-kampanjalla."

Feminismi on yksi ihmiskunnan historian tärkeimpiä liikkeitä. Jokaisen asema maailmassa paranee, kun naisten valta lisääntyy. Siksi #metoo on perusteltu ja välttämätön. Ihmistä pitää moittia, jos siihen on aihetta. Moitteita kuitenkin satelee sellaisillekin henkilöille, jotka eivät ole syytteitä ansainneet. Kun väärässä paikassa avaa suunsa, niin empire strikes back. Olen julistanut olevani feministi, mutta en ole asiasta enää varma. Viimeisen vuoden aikana olen taantunut tasa-arvon kannattajaksi.
3/18/20191 hour, 38 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

"Viisauden hinta on uhraus."

Tämä on sadas radiomonologini. Karvat nousevat pystyyn. Olen sinulle sen velkaa, että puhun totta. Meillä on mahdollisuus vielä estää kystinen tuho. Tarvitsemme kuitenkin viisautta enemmän kuin koskaan aiemmin ja viisaus edellyttää vuorovaikutusta. Siksi haluan, että jokaisesta tämän ohjelman kuuntelijasta tulee huoneensa viisain ihminen. Ystävä. Elämäsi syvimmät merkitykset löytyvät siltä polulta, jolta löydät omat lahjasi. Elämän tarkoitus syntyy siitä, että annat lahjasi muille.
3/11/20192 hours, 5 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

"Itseään täydelliseen vertaava sortuu saatananpalvontaan."

Kaikki hetket eivät ole merkityksellisiä, mutta silti Suomessa ajatellaan, että vain tehokkuus on totta. Aina ei kuitenkaan voi elää maksimiteholla. Siksi meidän tulee keskittää energiamme. Unelmat voivat eheyttää, mutta useimmiten ne hajoittavat. Yleisin ongelmamme kuitenkin on, että meillä ei ole mitään tavoitteita. Elämämme muodostuu siitä mihin keskitymme. Keskittyminen onkin avain merkitykselliseen elämään. Ystävä. Koska pyydän parempaa, pystyn parempaan.
3/4/20191 hour, 35 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

"Valta on keskitetty impotenteille professiovallan haltijoille."

Maailma on asiantuntijoiden hallussa ja se on ongelma. Miksi? Koska asiantuntijat pyrkivät välttämään riskejä, mutta tulevat steriloinnillaan itse asiassa synnyttäneeksi vielä isompia riskejä. Asiantuntijat ovat vaarassa jäädä älykkyytensä ansaan. Varsinkin jos alalla on paljon sääntelyä siitä, kuka on kelvollinen tekemään työn, viisaus loistaa usein poissaolollaan. Meillä on tapana tukeutua kaverin tietämättömyyteen. Ymmärrän riskit, mutta haluan silti puhua asiantuntijavallan kyseenalaistamisen puolesta. Ystävä. Jotenkin meidän pitäisi onnistua säilyttämään amatöörin rakkaus tekemisessämme.
2/25/20191 hour, 39 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

"Heikkous tarvitsee lääkäriä, ei tuomaria."

Olen puhunut addiktiosta omakohtaisesti kaksi kertaa aiemminkin ja se on synnyttänyt reaktion, joka on kantanut tähän päivään asti. Nyt on addiktio-trilogiani kolmannen osan vuoro. Heikkoudesta on tehty yhteiskunnassa rikos. Haluamme kostaa ja rangaista ihmistä virheistä. Ja silti halu päihtyä on luonnollista. Meillä on tarve toistuvasti muuttaa mieltämme ja mieli muuttuu ainoastaan transsin kautta. Ystävä. Kohti pelkoa meneminen tuottaa itsearvostusta.
2/18/20191 hour, 28 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

”Onnekkuus on potentiaali, jonka kova työ muuttaa palkinnoksi.”

Pitävätkö ihmiset itseään onnekkaina, koska heille tapahtuu hyviä asioita? Vai tapahtuuko heille hyviä asioita, koska he pitävät itseään onnekkaina? Onnen luonti tapahtuu intention tuolla puolen ja se tapahtuu ihmisen teoista huolimatta. Ihmisellä voi olla tavoite, mutta onni ei tottele tällaista mekanismia. Kohtalo on voittamaton ja sattuma ennustamaton, mutta on onni on muokattavissa.
2/11/20191 hour, 35 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

"Kasvatus on ihmisen tukemista matkalla täydeksi versioksi itsestään."

Kasvatuksen tärkein tehtävä on kasvattaa ihmistä vastuullisuuteen - ensin vastuuseen itsestään ja sitten muista. Ensisijaiset vastuulliset ovat keskenkasvuiset, yliaikaiset, vähävaraiset, kituvat ja kolhitut. Älä yritä kasvattaa lapsistasi omaa kuvaasi. Onnistuneen ja kypsän vanhemmuuden yksi ehto on se, ettei siirrä myrkyllisiä huolia tai haaveita, pelkoja tai puutteita, eikä omaa pimeyttään toiseen ihmiseen.
2/4/20191 hour, 40 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

"Pelko on tarve ja hyvän opettajan kanssa on turvallista pelätä."

Oppiminen on suurimmassa määrin motivaatiokysymys, ei lahjakkuuskysymys. Kun ihmisen motivaatio on kunnossa, hän on valmis oppimaan myös epämiellyttäviä asioita ja valaistuu oman motiivinsa ja tekemisensä kausaalisuhteiden kannalta. Ihmistä, joka on motivoitunut ensisijaisesti rahasta, ei kannata palkata vastuulliseen tehtävään, koska hän ulosmittaa sen itsestään, ympäristöstään ja tulevaisuudesta.
1/28/20191 hour, 40 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

"Mytologian torjuminen suistaa ahdistukseen."

Meillä on kaikilla samat ongelmat ja etsimme jatkuvasti merkkiä mielekkyydestä. Vaikka käsiteakrobaatit bätläävätkin väsymättä mahoilla lauseillaan, niin syvin tieto elämässä tulee kokemuksesta - ei siis tiedosta vaan tietoisuudesta. Ystävä. Meihin kaikkiin on ohjelmoitu ikivanha sisäinen ohjelma ja syvimmät ideat valtaavat ihminen. Siksi isot kertomukset muistuttavat niin paljon toisiaan. Siksi myös nykybrändit on rakennettu vahvan symboliikan päälle. Vaadimme järjestystä kosmokseen eikä ykseyttä voi saavuttaa ilman yhteistä symbolista sielunelämää.
1/21/20191 hour, 37 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

"Kulttuuri on vaikuttava voima, vaikka se on olematon."

Kulttuuri on salainen sopimus, joka on harvoin vangittavissa yhteen määritelmään. Suomessa kulttuuri käsitetään usein esittäväksi taiteeksi, mutta se on paljon enemmän. Itse asiassa se mitä monet nimittävät nykypäivänä rakenteeksi on todellisuudessa kulttuuria. Kulttuuri syntyy symbolisista eleistä ja sen pienten signaalien ymmärtämisestä saatava nautinto sitoo ihmiset yhteen. Identiteetti onkin kulttuurin ilmentymä. Menestyksen selitys löytyy aina kulttuurista. Koska sitoutuminen perustuu valinnanvapauteen, niin yhteiseen kulttuuriin sitoutuneet yhteisöt eivät epäonnistu.
1/14/20191 hour, 46 minutes, 1 second
Episode Artwork

"Ammattilaiset keskittyvät vain tekemiseen."

Taipumuksemme eivät ole staattisia vaan plastisia. Voisimme siis tehdä lähes mitä tahansa. Olemme kuitenkin hylänneet lahjakkuutemme, koska meitä riivaa helppous. Elämä on taitolaji. Menestys on sattumaa, mutta mahdollisuus menestykseen ei koskaan ole. Menestys on mielenrauhaa, joka on väistämätön seuraus siitä, että tietää tehneensä parhaansa ja tarpeellisen. Ei siis niin paljon kuin mahdollista vaan niin vähän kuin on tarpeen. Harjoitusmäärällä ei ole vaikutusta ilman standardeja.
1/7/20191 hour, 45 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

"Me kaikki tarvitsemme terapiaa."

Masennus ei ole sairaus, mutta se on tappava ongelma. Ystävä. Sinun ei ole pakko nyt syyllistyä. Masennuksesta pitää pystyä puhumaan ilman, että tulee paha mieli. Kukaan meistä ei voi tietää toisen kärsimyksen määrää. Se kuitenkin tiedetään, että psykiatria ei ole koskaan ollut tiede vaan sen diagnostiikkakyky on surkea. Sekin tiedetään, että masennuslääkkeitä määrätään liikaa, vaikka niiden teho on tutkitusti lumelääkkeen luokkaa. Ihminen on mysteeri ja sellaiseksi jää. Vastuumme on kuitenkin kaikin käytössä olevin voimin hakea apua.
12/17/20181 hour, 32 minutes
Episode Artwork

"Empatia on tämän ajan väärä jumala."

Tiedän, että näin ei saisi ajatella. Olen älyllinen häpeäpilkku ja moraalinen hirviö. Uskon nimittäin, että empatiaa tarvitaan vähemmän, jotta ihmiskunta voisi paremmin. Empatia aiheuttaa sen, että ihminen lakkaa ajattelemasta. Jos tärkeintä on tuntea toisen tunteita, niin menetämme rationaalisuuden ja olemme kiinni vain tässä hetkessä. Lyhyen aikavälin epämukavuus ja tuska ovat kuitenkin välttämättömiä pitkän aikavälin palkkiota ajatellen. Ystävä. Virittäydy kanssani samalle tunnekanavalle, vaikka tarjolla onkin aivan erityisen häiritsevä ajatus ja sydämeni on sokea.
12/10/20181 hour, 34 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Valta mädättää aivot

Olen aina ihmetellyt, miten auliisti ihmiset antavat tärkeän kapasiteettinsa eteenpäin, jonkun toisen eduksi. Miten alistumme niin helposti toisten valtaan?
12/3/20181 hour, 34 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

"Sinä olet aikakone, joka käy entropialla."

Olen juuri lukenut ajatuksiani sotkevan teoksen, koska joskus ajattelua keikuttava tieto avaa uusia näkökulmia. Pääni on kvanttikrampissa, jonka aiheuttaa teoreettisen fysiikan näkemys ajasta. Fyysikkojen silmin nykyhetkeä ei ole. Aika on illuusio. On vain tapahtumia ja vuorovaikutusta. En ole varma ymmärränkö tätä, mutta silti puhun, koska tehtäväni on herättää uteliaisuutta. Olemme ajasta koostuvia olentoja. Kaikki mitä olemme kokeneet on valmistanut meitä tähän hetkeen. Nykyisyys on kaiken väistämättömän seuraus ja tulevaisuuden syy. Tulevaisuudessa piilee äärettömyys. Ystävä. Maailma on muuttumista. Saavuttaaksemme huippumme meidän pitäisi luoda yhteistä rytmiä, tahdistua.
11/26/20181 hour, 33 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

"Taivaasta sataa mannaa tasaisena tihkuna."

Meitä on petetty. Julkinen keskustelu on jopa harhaisen synkkää. Siksi olemme väärässä lähes kaikessa olennaisessa. Oletko valmis kuulemaan totuuden? Vaikka tietysti on kärsiviä väestönosia, niin kaikenkaikkiaan ihmiset ovat onnellisia koko maailmassa. Globalisaatio onkin valtava siunaus köyhille ja parasta mitä meille on tapahtunut. Voit olla eri mieltä, mutta se johtuu siitä, että olet väärässä.
11/19/20181 hour, 35 minutes, 40 seconds
Episode Artwork

"Nerous on vallankäytöllinen näköharha."

Nerous ei ole arvovapaa absoluutio ihmisessä. Neropuhe on mansplainingin yksi muoto. Tarvitsemme kuitenkin nero-myyttiä, koska ihailu on polttoainetta oppimiselle. Kateelliset ihmiset eivät voi voittaa, koska he eivät ihaile. Poikkeuksellinen kärsivällisyys erottaa ihmisen saaliseläimistä. Nerous piilee tässä samassa ihmisen ominaisuudessa.
11/12/20181 hour, 35 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

"Valaistumme tekemällä pimeydestämme tietoisen."

Elämme vuoden pimeintä aikaa ja se saa pahuutemme esiin. Varjot pääsevät valtaan. Piilottelemme omia varjojamme muiden katseilta, vaikka ne pitäisi nostaa esiin. Piilottelemme, kunnes jännitteet sisällämme kehittyvät impulssiksi vapauttaa paine tuhon muodossa. Jos tuomme varjomme valoon, ne katoavat, koska saamme muilta tukea. Ystävä. Ihmiskunta on vähemmän paha kuin koskaan aiemmin, koska puutumme asioihin. Koska välitämme.
11/5/20181 hour, 39 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

"Voit tehdä mitä tahansa - mutta et kaikkea."

Olen miettinyt, että miksi pitää yrittää niin paljon. Olemme ylikuormittuneita. Kaikkea on liikaa. Emme kestä näin paljoa ärsykkeitä vaan ne lamaannuttavat elämäämme. Kiinnymme kipuumme ja siitä tulee osa persoonaamme. Siksi moni tappaa joka päivä pienen osan itsestään suorittaakseen epämiellyttäviä velvoitteitaan. Ystävä. Meidän pitää oppia näkemään mikä on oleellista.
10/29/20181 hour, 47 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

"Kiitos muuttaa käytöstä tehokkaammin kuin vittuilu."

Informaation jakaminen on tyydyttävää, mutta vastaanottaminen ei. Siksi käymme päättymätöntä propagandasotaa keskenämme. Äläkä turhaan yritä tuudittautua ylemmyyteen - älykkyys ei suojaa umpimielisyydeltä, koska arvot sokeuttavat meidät. Faktat eivät muuta ihmisen mieltä vaan ystävät, koska haluamme kuulua joukkoon. Ystäväni. Koska hyvä puhe saa ihmisten aivot tikittämään samaan tahtiin, niin puhun. En voi muuta, koska hiljaisuus tappaa ideat.
10/22/20181 hour, 35 minutes
Episode Artwork

"Työpaikkaa ei saa hakemuksia lähettämällä."

Ihminen, joka onnistuu työssään elää pidempään. Älä kuitenkaan loukkaannu noiden onnekkaiden elämästä, koska he kustantavat suurelta osin myös sinun elämäsi. Elämä myös maksaa sen hinnan, jonka työ kustantaa. Pysyvä onni johtuukin kyvystä hallita olosuhteita. Anna minulle mahdollisuus, niin selitän miten saat työpaikan ja mikä on elämän tarkoitus. Me pystymme!
10/15/20181 hour, 35 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

"Hauraus johtuu arvottomuuden pelosta."

Olen syntymähauras. Sinäkin olet. Me kaikki tarvitsemme apua ja tukea. Yli 80 prosenttia nykynuorista kokee olevansa erityisiä. Me kaikki tiedämme, että se ei ole mahdollista. Tästä ristiriidasta johtuen keskimääräinen amerikkalaislapsi on tänä päivänä ahdistuneempi kuin psykiatriset potilaat 1950-luvulla. Haurastuminen johtuu suhteesta stressiin ja omasta myrkyttyneestä suhteesta narsismiin. Silti et ole niin hauras kuin markkinoit olevasi. Minäkin olen Batman.
10/8/20181 hour, 32 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

"Jos käytät väärää sanaa, olet belsebuupi."

Vasemmiston saavutukset ovat valtavat. Myös vasemmiston arvojen ydin on edelleen innoittava. Silti vasemmisto häviää ympäri maailmaa. Miksi? Poliittiset totuudet syntyvät jankuttamalla. Viime aikoina on jankutettu taantumusta. Sorrutaan moralismiin politiikan sijaan. Tämä on turvallinen lähetys, jossa ei ole äänessä yhtään oikeistoajattelijaa. Saat kuunnella minua, koska olen enigmaattinen.
10/1/20181 hour, 36 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

"Strategia on luopumisen taidetta."

Puhuminen on pakenemista. Viisaus on toimintaa. Silti taas puhun. Todellisuutta ei voi hallita millään suunnitelmalla. Aina voi valita paremmin, mutta vaihtoehdot pitää ensin tunnistaa. Strategia onkin taitoa valita oma taistelunsa tunnistamiensa vaihtoehtojen joukosta. Elämässä voi pärjätä vain irtisanoutumalla menneisyyden vallasta. Siksi tehtäväni on vaania pahuutta ja tehdä yllätyksiä.
9/24/20181 hour, 28 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

"Ystävyys on meille turvallisempi peili itseemme kuin rakkaussuhde."

Olen lähellä horjahtaa siihen päätelmään, että ystävyys on ihmiselle merkittävämpää kuin romanttinen rakkaus. Ystävyys antaa sen, mitä rakkaus lupaa, mutta ei pysty toimittamaan. Tarvitsemme rinnallemme rehellisiä ihmisiä, siis ystäviä, puhkomaan kuplamme riitasoinnullaan. Muuten emme kasva ihmisinä. Olen ystäväsi erityisesti siksi, että olemme asioista eri mieltä.
9/17/20181 hour, 26 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

"Rakkaus on kaaosta."

Sivistys on tahtoa yhteiselämään. Myötätunto. Me. Yhteiskunnassamme vallitsee ylijärjestystila, koska monimutkaisuus on tapa pitää valtaa yllä. Jos haluaa muuttaa jotain, pitää purkaa olemassa oleva rakenne. Paras mahdollisuus muutokseen on yhteistyö. Separatismi on luusereille. Luulen tietäväni mikä on tulevaisuus ja kohta luulet sinäkin.
9/10/20181 hour, 30 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

"Kaikkia kultteja yhdistää vesi, veri ja sperma."

Uskonnot ovat keksittyjä. Yhteisö tarvitsee myyttejä ja siksi maailmassa syntyy pari uutta uskontoa joka päivä. Olen syyllistynyt uskovien pilkkaamiseen, koska minussa elää älyllisesti väkivaltainen henki. Nyt olen kuitenkin keksinyt tavan puhua uskonnoista loukkaamatta ketään. Kuuntele itsellesi koko elämän käyttöliittymä.
9/3/20181 hour, 29 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Imperiumeista tärkein on se, jolla hallitset itseäsi

Uusi alku. Tavat ja tapojen kehittäminen. Niistä puhutaan tässä Jarin tämän tuotantokauden viimeisessä ohjelmassa. Ohjelma jää nyt ainakin kahden vuoden ajaksi tauolle. Uusintoja tulee aina välillä radiosta ja kaikki monologinosat ovat kuunneltavissa Yle Areenassa. Kiitos kaikille kuuntelijoille.
12/12/20161 hour, 45 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Onko ihminen kohtalonsa kapteeni

Vapaa tahto on illuusio. Ihminen ei voi tahtoa mitä tahtoo. Ja loppuun Epikuroksen neljä lääkettä. 1. Jumalaa (=kohtaloa) ei tarvitse pelätä 2. Kuolemasta ei tarvitse olla huolissaan 3. Hyvä on helposti saavutettavisa 4. Paha on helposti kestettävissä
12/5/20161 hour, 36 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Jari Sarasvuo: Käyttöliittymä elämään ei ole mieli vaan aistit

Ahneus on addiktio. Mieli ei muutu mielestä itsestään käsin. Ahneus on addiktio. Mieli ei muutu mielestä itsestään käsin. (Ensilähetys 28.11.2016)
11/28/20161 hour, 30 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Sä osaat paljon enemmän kuin mitä sä uskallat

Anna sille osaamisellesi mahdollisuus, se on oppimista. Oppimisessa on viisi vaihetta + ihmettele ja innostu + kokeile ja kuuntele + murru ja antaudu + tee, turhaudu, tutki = oivallus + pyydä uusi haaste
11/21/20161 hour, 37 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

Kaiken voi neuvotella ja ennenkaikkea kaiken voi neuvotella uudelleen

Elämässään saa sen mitä onnistuu itselleen neuvottelemaan. Vain tolvanat sanelevat, aina kannattaa neuvotella.
11/14/20161 hour, 41 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Jari Sarasvuo: En aio äänestää enää eduskuntavaaleissa

Näin on päättänyt Jari Sarasvuo. Tässä lähetyksessä puhutaan köyhyydestä, sen juurisyystä, valta-anemiasta. Vallan väärinkäytöstä. Ja Li Anderssonista. Ja Aleksi Valavuoresta.
11/7/20161 hour, 45 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Onko akkusi ladattu?

Mitä se energia Jarin tapaan on? Muunmuassa tätä: Syö. Liiku. Nuku. Energisenä keräät ympärillesi energisiä ihmisiä, mätisäkkinä mätisäkkejä.
10/31/20161 hour, 30 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Älä luota itseesi

Ihmisen mieli tuottaa kohtalokkaita virheitä ja on valmis tahallaan vääristämään totuuden. Mistä mielenvikaisuus kumpuaa ja miten siltä vältytään?
10/24/20161 hour, 29 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Juoruilu teki meistä ihmisiä

Tarinat ja juoruilu tekivät meistä sen, mitä nyt juuri nyt olemme. Mielikuvituksen avulla meillä on kyky keskittyä asioihin, joita ei oikeasti ole olemassa. Tässä syy, miksi esimerkiksi kissa ei osaa matematiikaa tai lennä kuuhun. Lisäksi Sarasvuo pohtii tarinan voimaa ja sitä, miten miten tarinoista löytyy avaimet menestykseen.
10/17/20161 hour, 30 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Addiktio on yhdistelmä kaikista vanginvartijoista

Additiot käydään nyt läpi tehokkaasti. Stalin. Ahti Karjalainen. Vihtori Kosola. Addiktit ovat sairaita kuolemaansa saakka.
10/10/20161 hour, 42 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Yhteiskunta on tärkeämpi kuin osakkeenomistajan ahneus

Älä ystävä kysy kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle! Vallankumous tule vääjäämättä mutta tärkeä kysymys on onko sen veturi veri vai välittäminen.
10/3/20161 hour, 31 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Eteepäin pääseminen edellyttää esikuvia

Mestarillisuus. Joka on kärsivällisyyden mestari on kaiken muunkin mestari. Mestarit ovat mestareita koska he hylkäävät sen version itsestään, joka ei voi seurata tietä mestarillisuuteen.
9/26/20161 hour, 27 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Akuutti ureakefalos

Kiusaajat on kusipäitä. Heillä on akuutti ureakefalos. Olemme kansankunta liukuneet melko nopeasti kusipäiden aikakauteen.
9/19/20161 hour, 27 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Kun vihdoin fanit alkoivat kirkua niin The Beatles ei lopettanut markkinointia

Ihmiset eivät maksa siitä mitä ostavat vaan he kuluttavat ostamisen prosessia. Tämä ja muita markkinoinnin totuuksia tässä ohjelmassa. (Ensilähetys 12.9.2016)
9/12/20161 hour, 23 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Edes ruotsalaiset eivät pysty viemään meiltä uhriutumisen ykkössijaa

Köyhyydestä puhuttaessa esiin tulee aina uhriutuminen. Uhriutuja on aina rakastunut omaan kärsimyksensä ja siitä seuraa lisää uhriutumista.
9/5/20161 hour, 27 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Tahdonvoima on väsyvä lihas

Aiheena sisu. Sisusta puhutaan tieteen, taiteen ja rakkauden näkökulmasta. Useinhan ihmisessä on myös ylevä minä - usein - emmekä ole pelkkiä tulosteita.
8/29/20161 hour, 30 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Ei ihmisen tehtävä ole oleilla ja viihtyä muiden kustannuksella

Uusi tuotantokausi alkoi! Jarin ensimmäisenä aiheena oli hyvintoimintayhteiskunta.
8/22/20161 hour, 27 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Hymyilevä Apollo Jari Sarasvuon tapaan

Hymyilevä Apollo on Eino Leinon runoelma vuodelta 1898. Jari Sarasvuon analyysi ja esitys runoelmasta kuultiin tänään. "Jos halaut osan Jari-isän jäämistöstä niin alahan kiinnostua Eino Leinosta. Näin sanoo jälkisäädös"
6/13/20161 hour, 26 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Lotina on äänitehoste, joka synnyttää molemmissa elämäniloa (=suuri seksilähetys)

Jos nainen ei saa niin ei saa mieskään.
6/6/20161 hour, 40 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

Nuoruus on uskonto, josta aina lopulta erotaan käännynnäisenä

Elämää hallitsee laki, jota voima toteuttaa. Elämä on siirtymäriittejä, joista nuoruus on yksi vaarallisin, ihanin ja lopulta tietysti palkitsevin. Ja mitä merkitse 4x3 = 11x7?
5/30/20161 hour, 30 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Vaikka maailma täyttyy kohinasta niin kohtaamiset jäävät

Tänään puhutaan palvelusta - hyvästä ja huonosta.
5/23/20161 hour, 28 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Valta kuuluu sille joka saa pitää puhetta

Hyvä puhuja ei voi kääntää kenenkään päätä mutta hän voi kylvää siemenen ja ihmisen oma elämä tekee lopun työn. Puhe on ajatuksen äiti, ei palvelija. Näitä ja muita sanoja kertoi reettori (=retoriikan mustan vyön haltija) Jari Sarasvuo.
5/16/20161 hour, 24 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Tuo Jari-poika on Jumalasta sairas

Uskonnollisuus on haitallista, hengellisyys hyödyllistä. Monen uskovaisen uskon kohde ei ole Jumala vaan Raamatu. Ihmisten ei pidä hylätä Jumalaansa, heidän pitää alkaa etsiä sitä uudestaan. (Ensilähetys 9.5.2016)
5/9/20161 hour, 24 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Raha tulee rahasta nätisti puhuvien luokse

Omaisuudesta saa puhua, taloista, autoista, veneistä mutta rahasta tulee vaieta. Rahalla voi ostaa onnea mutta voi sitä vuokrata.
5/2/20161 hour, 30 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Suomi on paljon mainettaan paremmin tolkuissaan

Pienet huolet puhututtavat, suuret ovat hiljaa. Mitä enemmän elämää tutkii, sitä enemmn nykyaikaa pitää rakastaa. Ennen kaikki oli niin paljon huonommin. Myös kansalaisten mielenterveys.
4/25/20161 hour, 22 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

Olen ollut huomiohuora

Gurujen aika ei ole ohi. Suosio luo velvollisuuksia vaikka se näennäisesti vähentää niitä. Ja mikä on brändivammainen ja kuinka siitä parannutaan.
4/18/20161 hour, 23 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Taide on Taidetta jos sitä kutsutaan taiteeksi

Kulttuuri ei ole elämän korvike, se on sen avain. Taide on niin arvokasta, että meidän tulisi keksiä tapoja rahoittaa taidetta.
4/11/20161 hour, 17 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

Arjen ahtaus johtuu tuhlatusta tulevaisuudesta

Jos haluat tuntea menneen, tutki olosuhteitasi nyt. Jos haluat tuntea tulevan, tutki nykyisiä tekojasi. Mikään elämässä ei ole yhtä kallista kuin aika.
4/5/20161 hour, 19 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Elämä itkee ne kyyneleet joita silmät kieltäytyvät vuodattamasta

Suhdettamme elämään määrittää eniten suhteemme kuolemaan. Kaikki uusiutuminen edellyttää luopimista. Niin kauna kuin pelkäämme kuolemaa, pelkäämme elämää.
3/28/20161 hour, 26 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Oppiminen on sitä, että saa enemmän selville siitä mistä on kiinnostunut

Metakognitiiviset taidot ja niiden monet eri mallit ovat Jarin käsittelyssä tänään. Myös Politiikkaradion Sakari Sirkkasen aivojen malli käy ilmi tässä ohjelmassa.
3/21/20161 hour, 17 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

Mitä jos ihminen haluaa pitää taukoa omasta tyhmyydestään

Ohjelma sisältää Jarin omat määritelmät tyhmyydestä ja viisaudesta. Ja luottamuksen viisi peruskäsitettä: itseluottamus, suhdeluottamus, organisatioluottamus, markkinaluottamus ja yhteiskuntaluottamus
3/14/20161 hour, 21 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Huippu-urheilija voittaa aina - vaikka häviäisi

Voittamisesta, kilpa-urheilusta puhutaan. Mainittu Paavo Nurmi, Henrik Dettman, Virpi Kuitunen, Jarmo Riski, Aino-Kaisa Saarinen....
3/7/20161 hour, 18 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Menemme kohti androgyynistä yhteiskuntaa

Tasa-arvo on aina syrjinnän aktiivista vastustamista. Etuoikeutetujen mielestä tasa-arvo tuntuu sorrolta.
2/29/20161 hour, 17 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Alkeellisimpiinkin päätöksiin tarvitaan tunteiden tukea

Intohimo. Kaikkilla ilmiöillä on vastailmiö ja Jari kertoo tarinoita näistä.
2/22/20161 hour, 16 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Älä myy vallankumousta, myy jotain mihin voimme uskoa

Tärkeintä on oppia myymään itseään. On kolme tärkeää asiaa; osaat työsi, olet hyvä tyyppi, pidät lupauksesi. Mutta 2/3 riittää aluksi. Se kolmas tulee siten sen myötä
2/15/20161 hour, 17 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Jeesus oli anarkisti

Jos anarkismia pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi vapaus. Mutta vapaus on järjestyksen äiti, ei tytär. Vapaat ihmiset eivät kilpaile vaan tekevät yhteistyötä. Nämä ja muita ajatuksia anarkiasta, mutta mitä on laiskana oleva käteinen?
2/8/20161 hour, 18 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Hurskastelu on ihmisille tyypillinen toiminto

Ylpeyden vastahyve ei ole nöyryys vaan urheus. Ihmisten eriarvoiseksi näkeminen saa voimansa inhosta. Jarin aiheena tänään tabut. Tunti kaksikymmentä minuuttia suoraa puhetta. - Rukoilkaa kaikki etten rupea sinne Wikipedian kirjoittamaan ja viisastelemaan, totetaa Jari lähetyksensä lopuksi.
2/1/20161 hour, 21 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Luokaa tiloja ja tunnelmia, joissa ideat alkavat harrastaa ryhmäseksiä

Kaikki näkyvä syntyy näkymättömästä. Innovaatiot suosivat seurustelevaa mieltä...
1/25/20161 hour, 20 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Suomen luova luokka ei enää ole luova vaan ainoastaan hallitseva

Suomen eliitti on leiriytynyt mahoihin instituutioihin ja palvoo menneitä versioita itsestään. Suomen kulttuurin voi pelastaa vain tasa-arvo ja hyvinvointieroja voimakkaasti kaventava politiikka. Pelastuuko Suomen kulttuuri, pohtii Jari.
1/18/20161 hour, 20 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Kaikki todellinen kasvu on kasvua sisäänpäin

Lääppiminen ei ole moralinen rikos, se on omaisuusrikos. Suostu osaasi, nosta tasoasi Miehet ovat kriisissä. Nämä väitteet ja paljon muuta Jari Sarasvuon sukupolvi-jakossa.
1/11/20161 hour, 17 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Elämme uudestaan herkkäuskoisuuden aikaa

Nyt se toivottu jakso tulee! Aivopesu. Ja uuden vuoden kunniaksi Jarin lähetys radiossa kestää edelleen 57 minuuttia mutta Areenaa varten Jari tekee pidemmän version ja se on Areenassa kuunneltavissa kello kolnmen aikoihin.
1/4/20161 hour, 18 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Myös suhde itseen on ihmissuhde

Jouluviikon Jari; Yksinäisyys versus mukaan ottaminen. Jouluviikon Jari; Yksinäisyys versus mukaan ottaminen. Viisi ohjetta, jotka poistavat yksinäisyyden itse kunkin elämästä. 1. Katso ihmistä 2. Avaa kasvosi 3. Älä mutise 4. Kosketa ihmistä aina kun mahdollista 5. Tee yhteistyötä
12/21/201557 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Elämä on niin rankka laji, että sen pelaajat vammautuvat

Tehdään ero mielisairauden ja mielenvikaisuuden välille. Kaikki me olemme mielenvikaisia. Elämä on niin rankka laji, että sen pelaajat vammautuvat. Palvele, kärsi ja nouse uudelleen. Kun ihminen lakkaa tärkeilemästä, hänestä tulee arvokas. Otetaan toisia mukaan ja tästä aiheesta lisää Jarin ensi kerralla.
12/14/201556 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Toisen huomioiminen ja kunniottaminen sekä läheisyys ovat kovaa valuuttaa parisuhteessa

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus. Siitä puhu Jari tänään. -Ei rakkauden puute vaan ystävyyden puute saa aikaan onnettomat avioliitot. Missä yksi viisas siellä kaksi onnellista. Kun annat rakkallesi huomiota, kunnioitusta ja läheisyyttä, niin murheet väistyvät.
12/7/201557 minutes
Episode Artwork

Ihminen voi antaa anteeksi Jumalalle, ei päinvastoin

Uskonto on selitys, usko on kokemus. Uskovilla sujuu elämässä keskimäärin paremmin kuin uskonnottomilla. Mutta ei se, että uskoo automaattisesti tarkoita, että uskoo mitä tahansa. Kaikkien elämässä on hyvä olla jotain pyhää, mutta pyhä ei ole ihmisen omassa vallassa.
11/30/201557 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Jari Sarasvuo: Maailma on suistunut sisällissotaan

Ilmestyskirjan neljä petoa on irti. 1. Sota 2. Sairaudet 3. Nälänhätä ja puute 4. Luonnonmullistukset Maailma on suistunut sisällissotaan. MUTTA ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Jari löytää jakson lopussa myös tien selvitymiseen.
11/23/201557 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Ihmisen hajoaminen alkaa vanhempien parisuhteen rakkaudettomuudesta

Jarin aiheena tänään parisuhde. Parisuhdeviestintä. Lista asioista, jotka aiheuttavat parisuhteen kuolemisen: 1. Annat liikaa huomiota asioille, jotka toisessa harmittaa 2. Annat harmin kehittyä vastenmielisyydeksi 3. Ryhdyt avoimiin konflikteihin. Riitelette. 4. Vieraannutte ja parisuhde kuolee. Ja eritysen tärkeää; lapsi rakentaa kodin vanhempien parisuhteeseen.
11/16/201557 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Lasta kasvattaessa on ajateltava hänen vanhemmuuttaan

Syli hoitaa kasvatusvirheet. Näin väittää moni, myös Jari Sarasvuo.  Esimerkit kasvattavat paremmin kuin moitteet. Vanhenmuuden kolme käskyä suhteessa lapsiin ovat: 1. rakasta 2. rajoita 3. haasta Vain siellä voi olla lapsua missä on aikuisia.
11/9/201556 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Olemme vääjäämättä menossa kohti kohtuullisuuden aikaa

Sosiaalisen aikakauden johtaminen on uudenlaista, toisenlaista kuin ennen. Viisi teesiä uudenlaiseen johtamiseen: 1. Kunnioitus on ansaittava 2. Rehellisyyttä arvostetaan 3. Luottamista rakennetaa 4. Uskollisuutta tarvitaan 5. Erilaisuus on se vipu. Muista se Johtaja.
11/2/201558 minutes, 1 second
Episode Artwork

Ole ennemmin käsityöläinen kuin käsitetyöläinen

Alaistaidot. Ketään ei oikeasti saa kutsua alaiseksi. Jos on valtasuhteessa sen ihmisen kanssa. Ja muistakaa tämä; palkka per päätös on tärkeä indeksi. Mitä isompia päätöksiä yrityksen pienipalkkaiset työntekijät tekevät sitä paremmin yritys menestyy. Palkka per päätös. -jarisi
10/26/201557 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Synti on myrkky, joka näivettää rakkauden elämästä

Jari Sarasvuon tämän tuotantokauden ensimmäisen kolmen lähetyksen kaari umpeutuu Synti-jaksoon. Me teemme syntiä koko ajan eli me synnimme. Teemme syntiä tämänpuoleilessa, ei kuolleet mitään synni. Synti on hitaasti kuolettavaa myrkkyä, joka näivettää rakkauden. Synti johdattaa Jarin seitsemään kuolemansyntiin ja niiden vastavoimiin.
10/19/201557 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Valta-anemia on kärsimyksistä kauheimpia

Jarin teemana tänään valta. Myy nokkelaa varmuuttasi, osta tilalle ihmetystä. Siinäpä hyvä neuvo. Haluan nähdä maailmaa muiden silmin: viisaamman, vähäisemmän, vahvemman. Haluan puhua itseäni oivallukseen, pullahtaa ymmärrykseen. Pyydän elämää rakastavia ja sivistystä etsiviä kulkemaan kanssani -oppaakseni edelleni, kaveriksi rinnalleni tai seuraamaan tilanteen mukaan.
10/12/201557 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Ihmisten tärkein tehtävä on lievittää toisten kärsimyksiä

Myy nokkelaa varmuuttasi, osta tilalle ihmetystä. Siinäpä hyvä neuvo. Haluan nähdä maailmaa muiden silmin: viisaamman, vähäisemmän, vahvemman. Haluan puhua itseäni oivallukseen, pullahtaa ymmärrykseen. Pyydän elämää rakastavia ja sivistystä etsiviä kulkemaan kanssani -oppaakseni edelleni, kaveriksi rinnalleni tai seuraamaan tilanteen mukaan. Tänään teemana myötätunto.
10/5/201557 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Älä kylvä huonoa siementä kylmään tuuleen

Kurjuuden ja vääryyksien markkinoinnissa on kuitenkin ikäviä puolia. Sellainen tappaa heikkoja. Siis aivan kirjaimellisesti.
5/28/201356 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Yrittäjä

Yrittäjän suhde häviämiseen muistuttaa normaali-ihmisen suhdetta voittamiseen. Kumpikaan ei oikeasti välitä.
5/21/201356 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Koulu on tasa-arvon mahdollistajista tärkein

Joka ei opi kunnioittamaan auktoriteetteja, ei herkisty kätketyille valtapeleille, joita käydään kaikkien kanssa, kaikissa kohtaamisissa.
5/14/201356 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Kutsumus on kaunis sana, kauniimpi kuin menestys

Ei ole menestystä, täyttymystä eikä kutsumusta ilman intohimoa. Intohimoton elämä on siunatun tasaista ja kirotun tylsää.
5/7/201356 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Mielenterveys - entä jos se on ymmärretty väärin?

Kun tarpeeksi kriittisesti tutkii suomalaisten suurimpia murheita, niiden taustalta löytyy mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä.
4/30/201356 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Sielunhoitoa häkämyrkytykseen

Elämä rikkoo meidät. Onneksi meidät voi ehjätä. Tutkimaton elämä ei lopulta ole elämää, vaan elossapysymistä.
4/23/201356 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Sielurämeen raivaustyökalu

Ylpeä katsoo, että muiden oikeudet eivät sido häntä, koska ylemmille on omat oikeutensa.
4/16/201356 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Kulttuuria kannattaa opiskella

Yrityksistä saa tiristettyä lisää rahaa yhteiskunnan moninaisiin tarpeisiin tasan kahdella tavalla. Yritystä voi vahvistaa tai yritystä voi heikentää.
4/9/201356 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Toivo on kiitollisuuden arvokkaimpia muotoja, sillä toivo on elämisen rohkeutta

Ei ole paluuta entiseen. On vain uusia alkuja.
4/2/201357 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Kuolemalle kiitos, sain siltä paljon

Elämä on luopumista. Elämä on menetyksistä koostuva helminauha, joka pysyy kasassa surutyön avulla.
3/26/201356 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Meidän ei ole pakko taantua barbaareiksi. Voimme myös kasvaa vanhemmuuteen

Tämä koskee erityisesti sinua, lapseton. Koska vain kylä voi kasvattaa lapsen, et voi enää kääntää päätäsi pettymyksesi, elämäntilanteesi tai valintasi oikeutuksella.
3/19/201358 minutes
Episode Artwork

Terveyden vahvistaminen on velvollisuus

Haluaisitko olla niin terve, että elämän rasittavuudesta huolimatta fyysiset, henkiset ja sosiaaliset haasteet ovat voitettavissa ja vakavan sairauden todennäköisyys pysyisi pitkään pienenä? Se on yksinkertaista. Ja kaikkea muuta kuin helppoa.
3/12/201356 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Me olemme kiusaajakansaa

Moraalinen nälänhätämme huutaa tämän ajan sivistysliikettä.
3/5/201356 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Kilpailun paradoksi

Kilpailu on yhtä terveellistä ihmisen itsetunnolle kuin sokeri hampaille.
2/26/201356 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Rakkaus on ajanjakso yksinäisyyden ja kyllästymisen välissä

Rakkaus ei ole tunne. Se on päätös.
2/19/201356 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Johtajalla olkoon bulldogin lärvi ja särkynyt sydän

Johtajan tehtävä ei ole ensisijaisesti tuottaa tuskaa, vaan sietää sitä, ja pyrkiä minimoimaan vastuullisesta työstä vääjäämättä syntyvä tunnemyrkky.
2/12/201356 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Keskustelukulttuurissa on meneillään käänne

"Ihmismielen kollektiivisissa viemäreissä ryömivien morlokkien rinnalle on nousemassa keskustelukulttuurin rauhanliike." Jari Sarasvuo pohtii tällä kertaa vuoropuhelua ja vaikuttamista.
2/5/201356 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Tulokset tulevat toipumisesta. Addiktina tiedän tämän

Addiktioista syntyvää pahoinvointia ei tulisi niin yksinuottisesti panna tämän ihan paskan kapitalistisikojen riistoyhteiskunnan piikkiin. Sellainen siirtää vastuun toipumisen mahdollisuudesta väärään osoitteeseen.
1/29/201356 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Kun yhteiskunta ja mieli hajoavat, muiden menestys auttaa

Työ parantaa niin yhteiskunnan kuin mielenkin.
1/22/201356 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Armo on johtamisinnovaatioiden ässä.

Meidät erotti pandan kohtalosta kaksi asiaa. Ensinnäkin meille sattui seksi ja ruoka maistumaan, päinvastoin kuin tälle evoluution pudokkaalle. Toiseksi me keksimme uskonnon. Jari Sarasvuo pohtii toisessa lähetyksessään, että armo on johtamisinnovaatioiden ässä.
1/15/201356 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Jari Sarasvuo: Miksi idealistit eivät tee ihmeitä?

Jari Sarasvuo tarjoaa ensimmäisessä ohjelmassaan väitettä. Idealistit haluavat hyvää, mutta koska he ovat idealisteja, tästä halusta voi seurata pahaa.
1/8/201357 minutes, 19 seconds