Winamp Logo
Myyntijohtajan aamukahvilla Cover
Myyntijohtajan aamukahvilla Profile

Myyntijohtajan aamukahvilla

Finnish, Finance, 1 season, 59 episodes, 2 days, 5 hours, 26 minutes
About
Myyntijohtajan aamukahvilla Minna Ruusuvuori keskustelee myyntiin, markkinointiin ja johtamiseen liittyvistä teemoista eri aloja edustavien mielenkiintoisten vieraiden kanssa.
Episode Artwork

Kausi 6 I #8 Jan Ropponen - Strateginen kumppani osa 1: Näin saat ovet auki ylimpään johtoon

Myyntijohtajan aamukahvilla jutellaan rennosti hyvässä seurassa myyntiin, markkinointiin ja johtamiseen liittyvistä teemoista eri aloja edustavien mielenkiintoisten kahvipöytävieraiden kanssa. Kuten asiaan kuuluu, kahvipöydässä syntyvät ne parhaat ajatukset, oivallukset ja johtopäätökset. Kuulijoiden oivalluttamisesta pitävät huolen vakiovieraat Stina Dansie ja Sani Leino, jotka poimivat keskusteluista parhaat neuvot mukaan kuulijoiden matkaan. Kaksiosaisessa kokonaisuudessa vieraana on myynnin johdon kumppani ja menestyskuiskaaja Jan Ropponen, ja teemana strateginen kumppanuus. Käsittelemme teemaa tosiaan kahdessa jaksossa, ja tänään puhumme siitä, kuinka saada ovet auki ylimpään johtoon ja ylimmän johdon roolista päätöksenteossa. Seuraavassa jaksossa keskitymme siihen, kuinka päästään konkretiaaan ylimmän johdon kanssa, saadaan nämä hyväksymään ehdotukset ja rakennetaan isoja, pitkäaikaisia asiakkuuksia. Kommentaattorina jaksoissa toimii Stina Dansie.
6/18/202346 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Kausi 6 I #7 Oona Kankkunen - Sosiaalinen myynti 2.0: Uudet keinot, uudet tulokset!

Myyntijohtajan aamukahvilla jutellaan rennosti hyvässä seurassa myyntiin, markkinointiin ja johtamiseen liittyvistä teemoista eri aloja edustavien mielenkiintoisten kahvipöytävieraiden kanssa. Kuten asiaan kuuluu, kahvipöydässä syntyvät ne parhaat ajatukset, oivallukset ja johtopäätökset. Kuulijoiden oivalluttamisesta pitävät huolen vakiovieraat Stina Dansie ja Sani Leino, jotka poimivat keskusteluista parhaat neuvot mukaan kuulijoiden matkaan. Vieraana tässä jaksossa on sosiaalisen median ehdoton kuningatar Oona Kankkunen puhumassa social sellingin mahdollisuuksista, haasteista ja sudenkuopista, ja siitä, onko some itse asiassa silver bullet kasvuun vai koskeeko sitä samat lainalaisuudet kuin mitä tahansa muutakin myyntikanavaa. Oonan kirja Kasvua somesta ilmeistyi keväällä 2023.
6/11/20231 hour, 5 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

Kausi 6 I #6 Mavenfirstin Jani & Juho - Vaikuttavammalla B2B -myynnillä suurempia diilejä

Myyntijohtajan aamukahvilla jutellaan rennosti hyvässä seurassa myyntiin, markkinointiin ja johtamiseen liittyvistä teemoista eri aloja edustavien mielenkiintoisten kahvipöytävieraiden kanssa. Kuten asiaan kuuluu, kahvipöydässä syntyvät ne parhaat ajatukset, oivallukset ja johtopäätökset. Kuulijoiden oivalluttamisesta pitävät huolen vakiovieraat Stina Dansie ja Sani Leino, jotka poimivat keskusteluista parhaat neuvot mukaan kuulijoiden matkaan. Vieraana jaksossa ovat Jani Hovila ja Juho Vuohelainen Mavenfirstiltä, joka on complex sale -ympäristöön keskittynyt B2B-markkinoinnin asiantuntijatalo. Mavenfirst on julkaissut vastikään loistavan tutkimuksen B2B BUYING STUDY 2023, joka käsittelee kuinka B2B-päättäjät ostavat merkittäviä hankintoja. Tutkimus keskittyy siihen, millä tekijöillä on vaikutusta päätöksentekoon, kun ostetaan yli 50 000 euron hankintoja? Millaisia odotuksia päättäjillä on toimittajille? Mitä kanavia johtajat käyttävät tiedonhakuun? Tutkimusraportti, joka löytyy https://www.mavenfirst.com/b2b_buying_study_2023_lataus?hsCtaTracking=f34a055c-7aca-413c-bbd6-885e23fa8e03%7Ca093ce0f-4cf6-4be0-9d4d-71eedb5b0178 kertoo siitä, miten Suomen suurimmissa yrityksissä ostetaan suuria hankintoja ja miten tämä kannattaa huomioida myynnissä ja markkinoinnissa.
5/28/20231 hour, 10 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Kausi 6 I #5 Elisabet Lahti - Sisu, elämää suurempaa elämänvoimaa

Myyntijohtajan aamukahvilla jutellaan rennosti hyvässä seurassa myyntiin, markkinointiin ja johtamiseen liittyvistä teemoista eri aloja edustavien mielenkiintoisten kahvipöytävieraiden kanssa. Kuten asiaan kuuluu, kahvipöydässä syntyvät ne parhaat ajatukset, oivallukset ja johtopäätökset. Kuulijoiden oivalluttamisesta pitävät huolen vakiovieraat Stina Dansie ja Sani Leino, jotka poimivat keskusteluista parhaat neuvot mukaan kuulijoiden matkaan. Vieraana kauden 5. jaksossa on hurmaava, maailman ainoa sisutohtori, Gentle power kirjan kirjoittanut Elisabeth Lahti, joka on tutkinut ja käsittelee tätä suomalaista elämänvoimaa kuvaavaa käsitettä erityisesti eletyn elämän kautta. Elisabetin väitöstyö on varsin poikkeuksellinen sovelletun filosofian ja psykologian alan väitöstyö, jonka hän on toteuttanut osin omalla kehollaan. Väitöstyö hyväksyttiin elokuussa 2022 Aalto yliopistossa. Keskustelemme jaksossa voimaannuttavasta, hyvästä ja voimat syövästä, pahasta sisusta, sekä siitä, kuinka sisua voi hödyntää omassa elämässään rakettimoottorin tavoin, mutta kuinka samanaikaisesti täytyy varmistaa, että sen pitää voimaa lataamalla myös toimintakunnossa.
5/14/202356 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

Kausi 6 I #4 Mari Valonmeri - Supervoimana erikoisherkkyys

Myyntijohtajan aamukahvilla jutellaan rennosti hyvässä seurassa myyntiin, markkinointiin ja johtamiseen liittyvistä teemoista eri aloja edustavien mielenkiintoisten kahvipöytävieraiden kanssa. Kuten asiaan kuuluu, kahvipöydässä syntyvät ne parhaat ajatukset, oivallukset ja johtopäätökset. Kuulijoiden oivalluttamisesta pitävät huolen vakiovieraat Stina Dansie ja Sani Leino, jotka poimivat keskusteluista parhaat neuvot mukaan kuulijoiden matkaan. Kuudennen kauden 4. jaksossa on vieraana erityisherkkyyden sanansaattaja ja Herkät johtajat keväällä 2023 julkaissut Mari Valonmeri. Jakson erikoiskommentaattorina toimii poikkeuksellisesti Liisa Holma. Mari Valonmeri on johtamispsykologian ja viestinnän ammattilainen. Hän on viime vuosina kehittänyt erityisesti yrityslähtöistä työkykyjohtamista ja haluaa auttaa yrityksiä löytämään yhteyden henkilöstön ja liiketoiminnan välille. Marin tavoitteena on muuttaa maailmaa inhimillisempään suuntaan. Marin kirja Herkät johtajat, joka käsittelee herkkyyttä voimavarana erityisherkkien ja herkkien ihmisten kautta, julkaistaan huhtikuun viimeisellä viikolla keväällä 2023. Marin kanssa puhumme jaksossa erityisherkkyydestä supervoimana - myös johtajilla. Erityisherkkiä ihmisiä on noin 20% ihmisistä eli asia koskettaa suoraan joka viidettä ja välillisesti paljon suurempaa osaa ihmisiä. Herkkyyttä ei kuitenkaan aina osata nähdä työelämässä voimavarana, vaan taakkana. Miten herkkyyden saa valjastettua voimavaraksi?
4/23/202359 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

Kausi 6 I #3 Petri Matero - Myyntiä tukeva markkinoinnin strategia kasvun rakentamisen kulmakivenä

Myyntijohtajan aamukahvilla jutellaan rennosti hyvässä seurassa myyntiin, markkinointiin ja johtamiseen liittyvistä teemoista eri aloja edustavien mielenkiintoisten kahvipöytävieraiden kanssa. Kuten asiaan kuuluu, kahvipöydässä syntyvät ne parhaat ajatukset, oivallukset ja johtopäätökset. Kuulijoiden oivalluttamisesta pitävät huolen vakiovieraat Stina Dansie ja Sani Leino, jotka poimivat keskusteluista parhaat neuvot mukaan kuulijoiden matkaan. Kuudennen kauden 3. jaksossa on vieraana rempseä ja sanavalmis Petri Matero, kaikille tuttu - paitsi Diilistä - myös aktiivisesta sometoiminnasta, suorista näkökulmista ja kaikille avoimesta sparripuhelimesta. Petri on juuri laittanut pystyyn Matero & Partners -nimisen kasvun kulttuurin konsulttitalon. Petrin kanssa jutellaan myyntiä tukevasta markkinoinnin strategiasta kasvun lähteenä. Keskustelussa vilahtelee kyssäreinä muun muassa 1) millainen on hyvä markkinoinnin strategia? 2) Miten markkinoinnin strategiasta saadaan myyntiä tukevaa? 3) Miten siitä tulee totta ja kasvua konkretisoivaa?
4/10/202354 minutes, 40 seconds
Episode Artwork

Kausi 6 I #2 Katri Tanni - B2B ostamisen uudet kujeet

Myyntijohtajan aamukahvilla jutellaan rennosti hyvässä seurassa myyntiin, markkinointiin ja johtamiseen liittyvistä teemoista eri aloja edustavien mielenkiintoisten kahvipöytävieraiden kanssa. Kuten asiaan kuuluu, kahvipöydässä syntyvät ne parhaat ajatukset, oivallukset ja johtopäätökset. Kuulijoiden oivalluttamisesta pitävät huolen vakiovieraat Stina Dansie ja Sani Leino, jotka poimivat keskusteluista parhaat neuvot mukaan kuulijoiden matkaan. Kuudennen kauden 2. jaksossa on vieraana Upea Katri Tanni, pitkän linjan B2B -genren myynnin, markkinoinnin ja viestinnän syväosaaja ja sanansaattaja sekä tietokirjailija jo kolmella teoksella - Johdata asiakkaasi verkkoon, sisältöstrategia sekä B2B-ostamisen uusi aika. Katri on myös yrittäjäja tietää todella mistä puhuu - hän on ollut perustamassa sisältömarkkinoinnin asiantuntijayritys Differoa 15 vuotta sitten, ja työskentelee talossa edelleen yrityskaupan jäljiltä konsulttina.
4/2/20231 hour, 3 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Kausi 6 I #1 Elina Bono - Brändi lupaa, kokemus lunastaa

Myyntijohtajan aamukahvilla jutellaan rennosti hyvässä seurassa myyntiin, markkinointiin ja johtamiseen liittyvistä teemoista eri aloja edustavien mielenkiintoisten kahvipöytävieraiden kanssa. Kuten asiaan kuuluu, kahvipöydässä syntyvät ne parhaat ajatukset, oivallukset ja johtopäätökset. Kuulijoiden oivalluttamisesta pitävät huolen vakiovieraat Stina Dansie ja Sani Leino, jotka poimivat keskusteluista parhaat neuvot mukaan kuulijoiden matkaan. Kuudennen kauden 1. jaksossa on vieraana huikea Elina Bono, brändi- ja mainostoimisto Sherpan toimitusjohtaja. Elinan kanssa keskustelemme brändistä luottamuksen rakentajana, sen vaikutuksesta yrityksen arvoon ja kasvun rakentamiseen. Jakson kommentaattorina toimii Good Callin toimitusjohtaja Stina Dansie.
3/26/202350 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Kausi 5 I #6 Myyntijohtajien roundtable talk 3/3 - Mika "Luigi" Järvinen & Antti Seppänen

Myyntijohtajan aamukahvin 5. kaudella aamukahvipöydässä keskustellaan monipuolisesti oman itsensä tuntemisesta ja arvostamisesta, myynnin johtamisesta, onnistumisten mittaroinnista ja digitaalisuudesta. Kauden 6. jakso jatkaa myyntijohtajien roundtable trilogiaa, jossa keskustellaan myynnin johtamisen ydinasioista, mikä myyntijohtajia arjessa mietityttää, ja onko jotain, mistä myynnin johtamisessa ei koskaan puhuta. Kolmannessa pyöreän pöydän keskustelussa keskitytään siihen, kuinka myyntijohtaja auttaa tiimiä ja sen yksilöitä onnistumaan ja saavuttamaan tavoitteet, sekä mitkä ovat suurimmat haasteet myynnin arjessa asiakkaiden kanssa? Lisäksi puhutaan tavoitteista, prosesseista, myynnin raportoinnista ja arjen toiminnan ohjaamisesta erityisesti haastavina aikoina.
12/11/202251 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Kausi 5 I #5 Myyntijohtajien roundtable talk 2/3 - Mika "Luigi" Järvinen & Antti Seppänen

Myyntijohtajan aamukahvin 5. kaudella aamukahvipöydässä keskustellaan monipuolisesti oman itsensä tuntemisesta ja arvostamisesta, myynnin johtamisesta, onnistumisten mittaroinnista ja digitaalisuudesta. Kauden 5. jakso jatkaa myyntijohtajien roundtable trilogiaa, jossa keskustellaan myynnin johtamisen ydinasioista, mikä myyntijohtajia arjessa mietityttää, ja onko jotain, mistä myynnin johtamisessa ei koskaan puhuta. Toisessa pyöreän pöydän keskustelussa keskitytään erityisesti toimialaosaamiseen ja verkostoihin vaikuttamiseen.
12/1/202243 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

Kausi 5 I #4 Myyntijohtajien roundtable talk 1/3 - Mika "Luigi" Järvinen & Antti Seppänen

Myyntijohtajan aamukahvin 5. kaudella aamukahvipöydässä keskustellaan monipuolisesti oman itsensä tuntemisesta ja arvostamisesta, myynnin johtamisesta, onnistumisten mittaroinnista ja digitaalisuudesta. Kauden 4. jakso starttaa myyntijohtajien roundtable trilogian, jossa keskustellaan myynnin johtamisen ydinasioista, mikä myyntijohtajia arjessa mietityttää, ja onko jotain, mistä myynnin johtamisessa ei koskaan puhuta. Ensimmäisessä pyöreän pöydän keskustelussa keskitytään erityisesti myynnin ja myyjien johtamiseen yleisesti: * Myynnin johtamisen kolme kovinta tekijää * Ihmisten vs. systeemin johtamisen merkitykseen myynnin onnistumiseen Roundtable 2/3 tulee käsittelemään toimialaosaamista ja verkostoihin vaikuttamista. Roundtable 3/3 keskittyy myynnin & myyjien toiminnan tukemista, seuraamista ja raportointia.
11/27/202243 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Kausi 5 I #3 Mika Hyötyläinen & Riina Jokinen - Vain yksi puuttuu: Tuloksellinen markkinointi

Myyntijohtajan aamukahvin 5. kaudella aamukahvipöydässä keskustellaan monipuolisesti oman itsensä tuntemisesta ja arvostamisesta, myynnin johtamisesta, onnistumisten mittaroinnista ja digitaalisuudesta. Kauden kolmannessa jaksossa poristaan kahvikupposen äärellä Nesteen markkinointijohtaja Mika Hyötyläisen ja markkinointitoimisto Kramin toimitusjohtaja Riina Jokisen kanssa tuloksellisesta markkinoinnista - mitä se on ja mistä se syntyy, miten se mahdollistetaan ja miten sitä mitataan?
10/23/20221 hour, 5 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Kausi 5 I #2 Aamukahvivieraana Mikko Mattinen - Digillä kasvuun

Myyntijohtajan aamukahvin 5. kaudella aamukahvipöydässä keskustellaan monipuolisesti oman itsensä tuntemisesta ja arvostamisesta, myynnin johtamisesta, onnistumisten mittaroinnista ja digitaalisuudesta. Kauden toisessa jaksossa keskustellaan digi- ja väestöviraston Digital engagement & customer experience director Mikko Mattisen kanssa siitä, miten teknologia ja digitaalisuus liittyvät kasvuun ja kuinka rakentaa kasvua digitaalisuuden avulla. Aihe on tänään ajankohtaisempi kuin ehkä vielä koskaan ennen, sillä digitaalisuus on valtavirtaa ja asiakkaat - olipa kyse sitten B2C tai B2B tai B2G - preferoivat monessa digitaalisia palveluita. Yritykset eivät kuitenkaan vielä osaa ottaa digistä kaikkea irti, sillä kyse on monen asian ajattelemisesta uudelleen, ei vain analogisen kääntämisestä digitaaliseksi. Digitaalisuus ei ole pelkkää teknologiaa, vaan yhdistelmä liiketoiminnallista näkökulmaa, teknologiaa, käyttäjäperspektiiviä - ja ennen kaikkea näiden yhteensovittamista.
10/9/20221 hour, 1 minute, 16 seconds
Episode Artwork

Kausi 5 I #1 Aamukahvivieraana Sointu Borg - Omana itsenään olemisen vaikeus - vai ihanuus?

Myyntijohtajan aamukahvin 5. kaudella aamukahvipöydässä keskustellaan monipuolisesti oman itsensä tuntemisesta ja arvostamisesta, myynnin johtamisesta, onnistumisten mittaroinnista ja digitaalisuudesta. Kauden ensimmäisessä jaksossa keskustellaan huikean tapahtumayrittäjän ja kirjailijan Sointu Borgin kanssa oman itsenään olemisen vaikeudesta ja ihanuudesta, ja mitä sen avulla voi saavuttaa.
9/18/202244 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Kausi 4 I #6 Aamukahvivieraana Nonna Babitzin - Ainutlaatuisen johtajuuden matkalla

Myyntijohtajan aamukahvilla 4. kauden kantavana teemana on arvostava ja mahdollistava johtaminen huomioiden inhimillisyys, psykologinen turvallisuus ja tunnekokemusten merkitys. Myyntijohtajan aamukahvipöydässä edellämainittuja siivilöidään kuitenkin aina kasvun, myynnin ja markkinoinnin näkökulmista. Neljännen kauden 6. jaksossa keskustellaan kokeneen liiketoiminta- ja muutosjohtaja Nonna Babitzinin kanssa ainutlaatuisesta johtajuudesta. Nonna on johtajuuden ja johtajien valmentaja yrityksessään Adare. Hänen intohimonaan on tukea johtajuuden kasvua - tukea johtajia kasvamaan, kasvattamaan luonnettaan ja elämään todeksi se johtajuus, jolla liiketoiminta menestyy.
6/5/202244 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Kausi 4 I #5 Aamukahvivieraana Stina Dansie - Cold calling is the new black

Myyntijohtajan aamukahvilla 4. kauden kantavana teemana on arvostava ja mahdollistava johtaminen huomioiden inhimillisyys, psykologinen turvallisuus ja tunnekokemusten merkitys. Myyntijohtajan aamukahvipöydässä edellämainittuja siivilöidään kuitenkin aina kasvun, myynnin ja markkinoinnin näkökulmista. Neljännen kauden 5. jaksossa keskustellaan kylmäsoittamisesta teeman ehdottoman kuningattaren, Cold calling queen Stina Dansien kanssa. Stina on Good Call -yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja, jolla on kansainvälinen tausta, suurperhe ja kirkkomuusikon tutkinto takataskussa (!). Stina on luonut menestysreseptin outboundin ympärille ja todistaa huikeilla tuloksillaan, ettei Cold calling ole todellakaan kuollut, vaan ehdottomasti elossa - the new black.
5/15/20221 hour, 6 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Kausi 4 I #4 Aamukahvivieraana Towo Toivola - Vastuunotolla tuloksiin

Myyntijohtajan aamukahvilla 4. kauden kantavana teemana on arvostava ja mahdollistava johtaminen huomioiden inhimillisyys, psykologinen turvallisuus ja tunnekokemusten merkitys. Myyntijohtajan aamukahvipöydässä edellämainittuja siivilöidään kuitenkin aina kasvun, myynnin ja markkinoinnin näkökulmista. Neljännen kauden 4. jaksossa keskustellaan vastuunoton merkityksestä menestyksen rakentamisessa. Vieraana on Towo Toivola, pitkän linjan softan kehityksen ammattilainen, metodologioiden asiantuntija sekä rauhanturvaaja. Hänellä on pitkä track record erilaisista yrityksistä tuote- ja toiminnankehityksen ympäriltä. Mutta ennen kaikkea Towo on vastuunottoprosessin - Responsibility process - sanansaattaja ja kouluttaja Suomessa. Lisää aiheesta voit katsoa täältä https://youtu.be/vJb8tl4k8vM ja lukea https://responsibility.com/responsibility-process/
5/8/202251 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Kausi 4 I #3 Aamukahvivieraana Miia Antila - Toimintaperiaatteena arvot

Myyntijohtajan aamukahvilla 4. kauden kantavana teemana on arvostava ja mahdollistava johtaminen huomioiden inhimillisyys, psykologinen turvallisuus ja tunnekokemusten merkitys. Myyntijohtajan aamukahvipöydässä edellämainittuja siivilöidään kuitenkin aina kasvun, myynnin ja markkinoinnin näkökulmista. Neljännen kauden 3. jaksossa keskustellaan arvoista toimintaperiaatteena. Vieraana on Miia Antila, pitkän linjan myyntijohtaja, joka on tunnettu inhimillisestä, ihmiskeskeisestä ja vahvasti humaaneihin arvoihin pohjaavasta toiminnastaan. Miia on yrittäjänä - headhunterina ja coachina hän hyödyntää aikaisempaa ihmiskeskeistä uraansa.
4/3/202245 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Kausi 4 I #2 Aamukahvivieraana Hanna Siefen - Supervoimana uteliaisuus

Myyntijohtajan aamukahvilla 4. kauden kantavana teemana on arvostava ja mahdollistava johtaminen huomioiden inhimillisyys, psykologinen turvallisuus ja tunnekokemusten merkitys. Myyntijohtajan aamukahvipöydässä edellämainittuja siivilöidään kuitenkin aina kasvun, myynnin ja markkinoinnin näkökulmista. Neljännen kauden 2. jaksossa keskustellaan meidän kaikkien supervoimasta, uteliaisuudesta. Jakson vieraana on Hanna Siefen: jyväskyläläinen psykologi ja oppimisen asiantuntija, joka haluaa olla mukana mahdollistamassa yritysten kilpailukykyä oppimisen avulla, tukea meitä yksilöitä kehittymään oppijoina sekä luoda uusia työtä tukevia ratkaisuja. Hanna on kirjoittanut kirjan Uteliaisuuden taito - kuinka oppiminen on tietämistä tärkeämpää (Tuuma, 2021).
3/13/202247 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Kausi 4 I #1 Aamukahvivieraana Juha Harju - Kasvuyrityksen kymmenen käskyä

Myyntijohtajan aamukahvilla 4. kauden kantavana teemana on arvostava ja mahdollistava johtaminen huomioiden inhimillisyys, psykologinen turvallisuus ja tunnekokemusten merkitys. Myyntijohtajan aamukahvipöydässä edellämainittuja siivilöidään kuitenkin aina kasvun, myynnin ja markkinoinnin näkökulmista. Neljännen kauden 1. jaksossa keskustellaan kasvuyrityksen tärkeimmistä tekijöistä. Jakson vieraana on Juha Harju: jyväskyläläinen sarja- ja multiyrittäjä, nykyisin Woolmanin, Suomen 13. nopeimmin kasvavan IT yrityksen toimitusjohtaja. Juha tunnetaan erityisesti verkkokauppasidonnaisesta bisneksen rakentamisesta ja intohimoisesta kasvujohtajuudesta.
2/27/202247 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Kausi 3 I #9 Aamukahvivieraana Juha Luomala - Arvot ja arvostava johtaminen kasvun perustana

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 3. teemana on kasvu ja sen eri kasvot. Johtamisessa puhutaan useimmiten taloudellisesta kasvusta ja onnistumisista. On syytä nostaa esille myös henkisen kasvun teema, jonka takaa löytyy useimmiten niitä kasvattavia epäonnistumisiakin - niitä, jotka tehneet meistä niitä ihmisiä, osaajia ja menestyjiä, joita olemme tänään. Jennifer Crucien sanoin: "jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt tarpeeksi". Kauden 9. ja viimeisessä jaksossa keskustellaan arvoista ja arvostavasta johtamisesta ja millaisen perustan se tarjoaa kasvulle. Viimeisen jakson vieraana Juha Luomala, Taitopilvi Oy:n tuore toimitusjohtaja ja Minnan kollega yli kymmenen vuoden ajalta.
6/20/202152 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Kausi 3 I #8 Aamukahvivieraana Jori Eskolin - Hukka pois kasvun tieltä

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 3. teemana on kasvu ja sen eri kasvot. Johtamisessa puhutaan useimmiten taloudellisesta kasvusta ja onnistumisista. On syytä nostaa esille myös henkisen kasvun teema, jonka takaa löytyy useimmiten niitä kasvattavia epäonnistumisiakin - niitä, jotka tehneet meistä niitä ihmisiä, osaajia ja menestyjiä, joita olemme tänään. Jennifer Crucien sanoin: "jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt tarpeeksi". Kauden 8. jaksossa keskustellaan turhasta hukasta, joka pahimmillaan estää kasvun. Puhetta organisaation ketteryydestä, liiniydestä ja agilesta, ajattelua ohjaavista toimintamalleista ja asiakasarvoa tuottavasta työstä. Keskustelemassa huikea Triarin konsultti Jori Eskolin.
6/14/202158 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Kausi 3 I #7 Aamukahvivieraana Tatu Laine - 100 päivän kasvustartti

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 3. teemana on kasvu ja sen eri kasvot. Johtamisessa puhutaan useimmiten taloudellisesta kasvusta ja onnistumisista. On syytä nostaa esille myös henkisen kasvun teema, jonka takaa löytyy useimmiten niitä kasvattavia epäonnistumisiakin - niitä, jotka tehneet meistä niitä ihmisiä, osaajia ja menestyjiä, joita olemme tänään. Jennifer Crucien sanoin: "jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt tarpeeksi". Kauden 7. jaksossa keskustellaan kasvujohtajan roolista ja ensimmäisistä päivistä, tärkeimmistä tehtävistä, haasteista, iloista ja merkityksellisyydestä. Keskustelijana turvallisuustuotteita tarjoavan Peltacon tuore kasvujohtaja Tatu Laine.
5/30/202147 minutes, 1 second
Episode Artwork

Kausi 3 I #6 Aamukahvivieraana Pia Rautakorpi - Asiakasarvo kasvun kirittäjänä

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 3. teemana on kasvu ja sen eri kasvot. Johtamisessa puhutaan useimmiten taloudellisesta kasvusta ja onnistumisista. On syytä nostaa esille myös henkisen kasvun teema, jonka takaa löytyy useimmiten niitä kasvattavia epäonnistumisiakin - niitä, jotka tehneet meistä niitä ihmisiä, osaajia ja menestyjiä, joita olemme tänään. Jennifer Crucien sanoin: "jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt tarpeeksi". Kauden 6. jaksossa keskustellaan asiakasarvosta, kuinka se nähdään yrityksissä ja ikä sen merkitys on yritysten kasvulle. Keskustelijana asiakasarvoa edistävän Arvovan perustaja, hallitusammattilainen ja enkelisijoittaja Pia Rautakorpi.
5/23/202159 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Kausi 3 I #5 Aamukahvivieraana Arto O. Salonen - Kestävä kasvu ja sen inhimilliset kasvot

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 3. teemana on kasvu ja sen eri kasvot. Johtamisessa puhutaan useimmiten taloudellisesta kasvusta ja onnistumisista. On syytä nostaa esille myös henkisen kasvun teema, jonka takaa löytyy useimmiten niitä kasvattavia epäonnistumisiakin - niitä, jotka tehneet meistä niitä ihmisiä, osaajia ja menestyjiä, joita olemme tänään. Jennifer Crucien sanoin: "jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt tarpeeksi". Kauden 5. jaksossa keskustellaan kestävästä kasvusta ja sen inhimillisistä kasvoista professori Arto O. Salosen, arvostetun työelämän uudistajan & ihmisyyden sanoittajan, kanssa. Arto työskentelee professorina Itä-Suomen yliopiston yhteiskunta- ja kauppatieteellisessä tiedekunnassa ja toimii myös Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelissa.
5/16/202157 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Kausi 3 I #4 Aamukahvivieraana Mikko Seppä - puhetta B2B-myynnin digitalisoitumisesta

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 3. teemana on kasvu ja sen eri kasvot. Johtamisessa puhutaan useimmiten taloudellisesta kasvusta ja onnistumisista. On syytä nostaa esille myös henkisen kasvun teema, jonka takaa löytyy useimmiten niitä kasvattavia epäonnistumisiakin - niitä, jotka tehneet meistä niitä ihmisiä, osaajia ja menestyjiä, joita olemme tänään. Jennifer Crucien sanoin: "jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt tarpeeksi". Kauden 4. jaksossa keskustellaan B2B-myynnin ja markkinoinnin puolestapuhujana tunnetun ja AdvanceB2B'n toisen perustajan Mikko Sepän kanssa B2B-myynnin digitalisoitumisesta sekä teknologian ja digitaalisen transformaation tuomista mahdollisuuksista kasvun rakentajina.
5/9/20211 hour, 22 minutes, 40 seconds
Episode Artwork

Kausi 3 I #3 Aamukahvivieraana Timo Lappi - puhetta kasvuyhtiön menestystekijöistä

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 3. teemana on kasvu ja sen eri kasvot. Johtamisessa puhutaan useimmiten taloudellisesta kasvusta ja onnistumisista. On syytä nostaa esille myös henkisen kasvun teema, jonka takaa löytyy useimmiten niitä kasvattavia epäonnistumisiakin - niitä, jotka tehneet meistä niitä ihmisiä, osaajia ja menestyjiä, joita olemme tänään. Jennifer Crucien sanoin: "jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt tarpeeksi". Kauden 3. jaksossa keskustellaan työterveyspalveluja tarjoavan Heltin toimitusjohtajan ja yhden perustajan Timo Lapin kanssa kasvuyhtiöiden rakentamisen iloista ja haasteista sekä menestystekijöistä.
5/2/20211 hour, 1 minute, 19 seconds
Episode Artwork

Kausi 3 I #2 Aamukahvivieraana Susa Nikula - puhetta henkilöstöstä kasvun moottorina

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 3. teemana on kasvu ja sen eri kasvot. Johtamisessa puhutaan useimmiten taloudellisesta kasvusta ja onnistumisista. On syytä nostaa esille myös henkisen kasvun teema, jonka takaa löytyy useimmiten niitä kasvattavia epäonnistumisiakin - niitä, jotka tehneet meistä niitä ihmisiä, osaajia ja menestyjiä, joita olemme tänään. Jennifer Crucien sanoin: "jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt tarpeeksi". Kauden 2. jaksossa keskustellaan SOK:n henkilöstöjohtajan Susa Nikulan kanssa henkilöstön merkityksestä yrityksen kasvuun ja johtamisen merkityksestä henkilöstön kasvuun.
3/27/202143 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Kausi 3 I #1 Aamukahvivieraana Jan Ropponen - puhetta miljoonadiileistä

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 3. teemana on kasvu ja sen eri kasvot. Johtamisessa puhutaan useimmiten taloudellisesta kasvusta ja onnistumisista. On syytä nostaa esille myös henkisen kasvun teema, jonka takaa löytyy useimmiten niitä kasvattavia epäonnistumisiakin - niitä, jotka tehneet meistä niitä ihmisiä, osaajia ja menestyjiä, joita olemme tänään. Jennifer Crucien sanoin: "jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt tarpeeksi". Kauden 1. jaksossa keskustellaan Jan Ropposen kanssa miljoonadiilien reseptistä Janin Miljoonamyyjä -kirjan näkökulmasta.
3/6/202158 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #15 Aamukahvivieraana Susanna Paloheimo - puhetta asiakaskokemuksesta

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden 15. jaksossa keskustellaan Susanna Paloheimon kanssa asiakaskokemuksesta ja kuinka se on läsnä kaikkialla.
12/20/202055 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #14 Aamukahvivieraana Camilla Tuominen - puhetta tunteista

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden 14. jaksossa keskustellaan Suomen virallisen tunteiden tulkin Camilla Tuomisen kanssa tunteista ja niiden vaikutuksesta bisneksessä ja myynnissä.
12/13/20201 hour, 10 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #13 Aamukahvivieraana Henri Alen - puhetta ravintolabisneksestä

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden 13. jaksossa keskustellaan ravintoloitsija, kokki Henri Alenin kanssa ravintolasbisneksestä, myynnistä, markkinoinnista ja asiakaskokemuksen merkityksestä menestyksessä.
12/6/20201 hour, 6 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #12 Aamukahvivieraana Marko Lehtinen - puhetta hyvästä myynnin johtamisesta

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden 12. jaksossa keskustellaan Trainers Housen Marko Lehtisen kanssa siitä mistä hyvä myyntijohtaja on veistetty?
11/22/202057 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I#11 Aamukahvivieraana Antti Merilehto - puhetta teknologiasta myynnin avittajana

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden 11. jaksossa keskustellaanAntti Merilehdon kanssa teknologiasta myynnin apuna ja myynnistä teknologisten innovaatioiden ikeessä.
11/8/202059 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I#10 Aamukahvivieraana Paula Kallioskoski -puhetta myyjän ideaaliprofiilista ja evoluutiosta

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden 10. jaksossa keskustellaan Paula Kalliokosken kanssa myyjän ideaaliprofiilista, kehityksestä ja evoluutiosta.
11/1/202055 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #9 Aamukahvivieraana Jussi Lampinen - puhetta myyntiä tukevasta sopimusjuridiikasta

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden yhdeksännessä jaksossa keskustellaan Jussi Lampisen kanssa myyntiä tukevasta sopimusjuridiikasta.
10/27/202050 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #8 Aamukahvivieraana Timo Pietilä - puhetta organisaation ja myynnin johtamisesta

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden kahdeksannessa jaksossa keskustellaan Timo Pietilän kanssa johtamisesta, niin myynnin kuin organisaationkin osalta.
10/18/202044 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #7 Aamukahvivieraana Samuli Salonen - puhetta hyvän myyjän anatomiasta

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden seitsemännessä jaksossa keskustellaan Samuli Salosen kanssa hyvän myyjän anatomiasta.
10/11/202048 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #6 Aamukahvivieraana Henna Niiranen ja Immo Salonen

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden kuudennessa jaksossa keskustellaan Henna Niirasen ja Immo Salosen kanssa markkinoinnin ja myynnin liitosta.
10/4/202047 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I#5 Aamukahvivieraana Suvi Johansson - puhetta b2b-markkinoinnista

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden viidennessä jaksossa keskustellaan Suvi Johanssonin kanssa markkinoinnista b2b-myynnin vauhdittajana.
9/27/202052 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #4 Aamukahvivieraana Sani Leino - puhetta uuden ajan B2B-myynnistä

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden neljännessä jaksossa keskustellaan Sani Leinon kanssa uuden ajan b2b-myynnistä ja ostokokemuksesta osana asiakkaan matkaa.
9/20/202045 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #3 Aamukahvivieraana Kati Keronen - puhetta asiakaslähtöisestä markkinoinnista

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden kolmannessa jaksossa keskustellaan Kati Kerosen kanssa sisältömarkkinoinnista osana asiakkaan matkaa.
9/13/20201 hour, 12 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #2 Aamukahvivieraana Anu Perrotta - puhetta brändistä

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden toisessa jaksossa keskustellaan Anu Perrotan kanssa brändistä osana asiakkaan matkaa.
9/6/202048 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Kausi 2 I #1 Aamukahvivieraana Riikka Tanner - puhetta strategiasta

Myyntijohtajan aamukahvilla kauden 2. teemana on asiakkaan matka aina yrityksen strategiavalinnoista brändi- ja ostokohtaamisten ja kokemusten kautta itse yhteistyöhön, kokemukseen asiakkudesta sekä kumppanuuden jatkuvuudesta. Kauden ensimmäisessä jaksossa keskustellaan Riikka Tannerin kanssa strategiasta osana asiakkaan matkaa.
8/30/202044 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

#15 Nöyryys ja positiivisuus menestyksen ainesosina

Aamukahvivieraana Proof Advisoryn toimitusjohtaja Lassi Kurkijärvi; Nöyryys ja positiivisuus menestyksen ainesosina
5/31/20201 hour, 2 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

#14 Huipputiimin luovaa johtajuutta innolla ja pinnalla

25.5.2020 #14 Aamukahvivieraana Helsingin Poliisisoittokunnan ylikapellimestari Sami Ruusuvuori; Huipputiimin luovaa johtajuutta innolla ja pinnalla
5/25/202054 minutes, 33 seconds
Episode Artwork

#13 Ainoastaan asiakaskokemuksen konkretisointi tuottaa tuloksia

#13 Aamukahvivieraana HappyOrNot:in Chief Customer Experience Officer Kirsti Laasio; Ainoastaan asiakaskokemuksen konkretisointi tuottaa tuloksia
5/18/20201 hour, 6 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

#12 Viiden tähden myynnin johtaminen

Aamukahvivieraana Biit:in Chief Commercial Officer Lauri Kurki; Viiden tähden myynnin johtaminen
5/11/202057 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

#11 Voiko myyntiä johtaa inhimillisellä otteella ja psykologisella turvallisuudella?

Aamukahvivieraana IBM:n konkarijohtaja Virpi Hyytiä; Voiko myyntiä johtaa inhimillisellä otteella ja psykologisella turvallisuudella?
5/3/202046 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

#10 Poikkeusaikana nopeat liikkeet palvelevat parhaiten

Aamukahvivieraana Gigantin Digital & Marketing Director Sami Särkelä; Poikkeusaikana nopeat liikkeet palvelevat parhaiten
4/28/202038 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

#9 Kun koko kaupunki musiikkifestarin rakensi

Aamukahvivieraana Hamina Tattoon taiteellinen johtaja, ex-Jean S -trumpetisti Lassi Ikäheimo; Kun koko kaupunki musiikkifestarin rakensi.
4/20/202045 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

#8 Innostava johtaminen ja asenneilmapiiri myynnin buustaajina

Aamukahvivieraana Clas Ohlsonin toimitusjohtaja Virpi Viinikainen; Innostava johtaminen ja asenneilmapiiri myynnin buustaajina
4/9/202043 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

#7 Autenttisuus avaa ovia – ole oma itsesi, sillä kaikki muut ovat jo varattuja.

Myyntijohtajan aamukahvilla #7 Aamukahvivieraana Mr. License to Fail Tomi Kaukinen; Autenttisuus avaa ovia – ole oma itsesi, sillä kaikki muut ovat jo varattuja.
3/29/202056 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

#6 B2B asiakaskokemus, tuo aikamme legenda

Aamukahvivieraana asiakaskokemusgurut Salla Seppä ja Riikka Tanner; B2B asiakaskokemus, tuo aikamme legenda
3/22/20201 hour, 3 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

#5 Asiakas- ja myyntityön jatkuvuus kriisitilanteissa

20.3.2020 #5 Aamukahvivieraana Myynnin supertohtori Pia Hautamäki; Asiakas- ja myyntityön jatkuvuus kriisitilanteissa – mikä merkitys kriisin hetkellä on uskolla, toivolla ja myynnillä
3/19/202050 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

#4 Vaikeuksista voittoon.

Aamukahvieraana Arjen Sankarittarenakin tunnettu, kiinteistönvälittäjä Maria Kuivinen; Vaikeuksista voittoon.
3/8/202051 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

#3 Kun kroppa voi hyvin ja mieli jaksaa, jää viivan alla pelkkää plussaa.

Aamukahvivieraana hyvän ja väkevän elämän puolestapuhuja, Optimal Performancen toimitusjohtaja Joni Jaakkola; Kun kroppa voi hyvin ja mieli jaksaa, jää viivan alla pelkkää plussaa.
3/5/202047 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

#2 Moderni myynnin johtaminen ja hyvä työelämä.

1.3.2020 #2 Aamukahvivieraana Great Place to Workin Suomen toimitusjohtaja Katriina Grönqvist; Moderni myynnin johtaminen ja hyvä työelämä.
2/29/202046 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

#1 Syökö some myynnin aamupalaksi - vai onko se aamun herkkupala myynnin pöydässä?

27.2.2020 #1 Aamukahvivieraana Somevelho Sani Leino; Syökö some myynnin aamupalaksi - vai onko se aamun herkkupala myynnin pöydässä?
2/27/202052 minutes, 28 seconds