Winamp Logo
Metsäradio Cover
Metsäradio Profile

Metsäradio

Finnish, Nature/Natural sciences, 1 season, 361 episodes, 5 days, 2 hours, 31 minutes
About
Metsäradiossa puhutaan metsänhoidosta, retkeilystä ja luonnosta.
Episode Artwork

Metsäradio 30.1.2024

Metsäradiossa toimittaja Anna-Kaisa Brenner vierailee 30 vuotta täyttävässä Nuuksion kansallispuistossa. Yhdessä Metsähallituksen Joel Heinon kanssa he tarkastelevat myös sitä, kuinka paljon viime vuonna kansallispuistoissa riitti kävijöitä. Lisäksi puhutaan saimaannorppien pesäkinoksista, kun toimittaja Saara-Miira Kokkonen tapaa erityisasiantuntija Riikka Alakosken Metsähallituksesta. Lähetyksen lopuksi Mikko "Peltsi" Peltola lähtee Katja Ståhlin, hevosen ja koiran kanssa maastolenkille metsään. Lähetyksen juontaa Juha Blomberg.
1/30/202457 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Nuuksion kansallispuisto 30 vuotta ja kävijöitä riittää

Kansallispuistojen suosio ei näytä laantumisen merkkejä. Viime vuonna niihin tehtiin 3,6 miljoonaa käyntiä. Eniten kävijöitä keräsi Lapissa sijaitsevat Pallas-Ylläksen ja Urho Kekkosen kansallispuistot. Kolmanneksi suosituin kohde oli pääkaupunkiseudulla sijaitseva Nuuksio, jossa vieraili melkein 300 000 luonnonystävää. Nuuksiolla on toinenkin syy juhlaan – kansallispuiston perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner lähti aamuiselle retkelle Metsähallituksen Luontopalveluissa työskentelevän Joel Heinon kanssa. Kohteena oli talvinen Nuuksion Haukkalampi. AUDIO: 13’30 / MR Nuuksio 30 vuotta [MR Nuuksio 30 vuotta, 00:13:30]
1/30/202413 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 23.1.2024

Metsäradiossa Mikko "Peltsi" Peltola ja Viivi Pumpanen menevät luonnon helmaan Espoon Nuuksiossa. Lisäksi toimittaja Anna-Kaisa Brenner selvittää matkamessuilla tämän vuoden luonto- ja hyvinvointimatkailun trendejä. Ohjelman lopuksi Joppe Ranta ja toimittaja Olli Koski tekevät nopeaa retkievästä nuotiolla. He kietaisevat kepin päähän tikkupitsat. Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juontajana Paavo Häikiö.
1/23/202457 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Tikkupitsaa nuotiolla retkievääksi

Yksinkertainen on kaunista! Näin on myös Metsäradion retkieväs. Talvisen nuotion äärellä Sipoossa ovat retkeilytoimittaja Joppe Ranta ja toimittaja Olli Koski. He valmistavat tikkupitsaa.
1/23/202410 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Vuoden 2024 luontomatkailutrendejä matkamessuilla

Viikonloppuna päättyneillä matkamessuilla kävi yli 50 000 matkakärpäsen puraisemaa messuvierasta. Perinteisten lomakohteiden lisäksi myös luontomatkailu sekä retkeily kiinnostivat kävijöitä. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner tutustui tarjontaan Helsingin messukeskuksessa ja kyseli samalla messuvierailta, mikä mahtaa olla heidän seuraava reissukohteensa.
1/23/202411 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 16.1.2024

Metsäradiossa toimittaja Anna-Kaisa Brenner tapaa Metsähallituksen luontopalvelujen viestinnän asiantuntija Ilkka Nummisen. He keskustelevat retkeilyaiheisten sisältöjen tekemisestä sosiaaliseen mediaan. Lisäksi professori Heikki Setälä ja toimittaja Asko Hauta-aho käyvät Lahden Mukkulassa katsastamassa talvisia puita ja niiden lumikuormaa. Pihkan tuoksua radioaalloilla. Ohjelman juontaa Juha Blomberg.
1/16/202457 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Tammenlehtiä lumella

Talven pakkaset lumisateineen on hetkittäin erittäin haastavaa aikaa puille. Härmistymisen seurauksena havupuihin voi kertyä ylimääräistä painoa jopa tuhansia kiloja. Kuuset muuttuvat silloin talviksiksi hahmoiksi, joita hiihtoretkillä kuvataan innokkaasti. Joko ilmastonmuutos näkyy metsässä ja minkälaiset havainnot kertovat jotain tulevista vuosikymmenistä? Puiden talvesta keskustelevat Lahden Mukkulassa professori Heikki Setälä ja toimittaja Asko Hauta-aho.
1/16/202412 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

Ilkka Numminen Osa 2

Jatketaan vielä Sipoonkorven kansallispuistosta. Siellä toimittaja Anna-Kaisa Brennerin keskustelukumppanina on viestintäasiantuntija Ilkka Numminen Metsähallituksen luontopalveluista, joka tekee erityisesti retkeilyaiheisia sisältöjä sosiaaliseen mediaan. Myös somekeskusteluihin osallistuminen on osa hänen työtään. Sitä kautta Nummiselle on syntynyt selkeä kuva siitä, millainen on suomalaisten luontosuhde ja mitkä asiat ihmisiä puhuttavat.
1/16/20244 minutes, 1 second
Episode Artwork

Ilkka Numminen Osa 1

Monelle kansallispuistojen ystävälle on tullut somessa tutuksi eräs tietty punapartainen hahmo vihreässä anorakissa, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Tämä anorakkimies on Ilkka Numminen, Metsähallituksen luontopalvelujen viestinnän asiantuntija, joka jakaa somevideoiden avulla tietoa muun muassa vastuullisesta retkeilystä. Instagramin Luontoon piste fi:stä löytyvät videot tehdään usein pilke silmäkulmassa, koska huumorin avulla tärkeä viesti uppoaa suomalaisiin paremmin kuin sormi pystyssä valistaminen, kertoo Ilkka Numminen. Hänen keskustelukumppaninaan Sipoonkorven kansallispuistossa on Metsäradion toimittaja Anna-Kaisa Brenner.
1/16/202411 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Metsäradio

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
1/9/202457 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Ilvestarinoita Jyväskylästä

Ilves on kotonaan lumisessa maisemassa. Sen suuret tassut eivät uppoa syvälle lumeen, jolloin myös saalistus onnistuu helpommin. Talvella tupsukorvista tehdään eniten pihahavaintoja ja ulos sijoitetut valvontakamerat paljastavat tehokkaasti nämä yölliset vieraat. Välillä ilvesnaaras vierailee pihoilla jopa useiden pentujen kanssa. Koskenvuoren jylhissä maisemissa Jyväskylässä, lumen kuorruttamien puiden juurella vierailivat Jussi Ristonmaa ja Asko Hauta-aho.
1/9/202412 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Kutuharjun poronhoitaja Mika Tervonen

Metsäradiossa tutustuttiin aiemmin Inarin Kaamasessa sijaitsevaan Kutuharjun koeporotarhaan ja siellä tehtävään tutkimukseen. Paliskuntain yhdistyksen omistamalla runsaan 40 hehtaarin alueella olevien porojen kokoaminen, ruokinta ja moni muu eläinten hyvinvointiin liittyvä asia on Mika Tervosen vastuulla. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner tapasi Tervosen, joka kertoo, millaista on työskennellä tutkimusporojen hoitajana. Oppivatko porot tunnistamaan hoitajansa?
1/9/202410 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 3.1.2024

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Matti Ylönen
1/3/202457 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Talven hiljaisuus

Talven ja kesän äänimaailmat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Kesällä metsässä konsertoidaan lähes vuorokauden ympäri, mutta talvella luonnon akustiikka on aivan toisenlainen. Onko hiljaisuus musiikkia korville? Mitä muusikko kuulee hiljaisuudessa ja muuttuvatko luonnonäänet automaattisesti säveliksi? Toimittaja Anna-Kaisa Brenner vei säveltäjä Johanna Almarkin kävelylle talviseen metsään kuuntelemaan hiljaisuutta.
1/3/202411 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Saukon jäljillä Tuorakankoskella

Juuri satanut lumi tarjoaa mahdollisuuden tarkastella menneitä tapahtumia. Lumeen piirtyneet jäljet kertovat monista kulkijoista, joita liikkuu lähellä asutusta. Metsäradiossa lähdetään Tuorakankoskelle Orimattilaan, siellä talvea viettää salaperäinen saukko. Harvemmin sitä pääsee päivällä näkemään ja usein se paljastuu juuri jälkien avulla. Retkelle lähtivät Harri Saarinen ja Asko Hauta-aho.
1/3/202412 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 27.12.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Olli Haapakangas
12/27/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Ahman ja kotkan asuinmailla

Kun Suomessa puhutaan metsistä, puheenaiheena ovat yleensä puukuutiot ja mäntyjen ja kuusten kasvu- ja hakkuumäärät. Lintututkija ja tietokirjailija Pertti Koskimiehelle ja muille luonnonsuojelijoille metsä on kuitenkin ensisijaisesti eläinten, kasvien ja sienten koti, näihin eliökunnan kolmeen pääryhmään kuuluvien noin 25 000 lajin asuinpaikka. Pertti Koskimies on kulkenut luonnossa lintuharrastajana ja tutkijana sekä luonnonihailijana 57 vuotta ja kertoo nyt elämänsä metsistä ja metsänväestä. Tämän vuoden kohokotiin kuului kahden ihmisaran villieläimen kohtaaminen itärajan selkosilla samalla hetkellä ja samoilla jalansijoilla.
12/27/202312 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Vuoden 2023 parhaat luontouutiset OSA 2/2

Hyvien uutisten taustalla on usein hyviä tekoja, jotka voivat olla valtiollisia rauhoituspäätöksiä tai vaikkapa norppaystävällistä kalanpyyntiä Saimaalla. Myös linnunpönttöjen nikkarointi ja ripustaminen ovat luontotekoja, joissa suomalaiset ovat kunnostautuneet kiitettävästi. Suomen ympäristökeskuksen erityisasiantuntija Riku Lumiaro ja toimittaja Anna-Kaisa Brenner ovat kävelyllä Espoon Laajalahden luontopolulla. He pysähtyvät seuraavaksi tiheään korpikuusikkoon. Kesällä siellä voi tavata hieman harvinaisempiakin vieraita.
12/27/20239 minutes, 1 second
Episode Artwork

Vuoden 2023 parhaat luontouutiset OSA 1/2

Välillä, tai oikeastaan aika useinkin tuntuu siltä, että maailmalta kantautuu pääasiassa huonoja uutisia. Kulunut vuosi on onneksi ilahduttanut myös monilla hyvillä luontouutisilla. Suomen ympäristökeskuksen erityisasiantuntija Riku Lumiaro listaakin nyt meille luonnon kannalta mainioita uutisia, jotka ovat peukuttamisen arvoisia. Espoon Laajalahden luontopolulla haastattelijana on Anna-Kaisa Brenner.
12/27/202313 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 20.12.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
12/20/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Joulukuusi metsästä

Ei joulua ilman kuusta. Siksi Metsäradiossa lähdetään nyt hakemaan joulukuusi metsän siimeksestä. Toimittaja Olli Koski suunnisti kuusenhakureissulle Sipooseen yhdessä retkeilytoimittaja Joppe Rannan kanssa.
12/20/202310 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Kutuharjun porotutkimus OSA 2/2

Paliskuntain yhdistyksen omistamalla Kutuharjun koeporotarhalla on tehty pitkään porotutkimusta. Tarhalla on selvitelty esimerkiksi porojen käyttäytymistä, genetiikkaa, lisääntymistä ja ravintoasioita. Juuri nyt Kutuharjussa tutkitaan loislääkkeen ja talviruokintamenetelmien vaikutusta poron suoliston bakteerikantaan. Millainen tutkimuseläin on poro? Eläin pitäisi saada astumaan vaa´alle ja siitä pitäisi ottaa erinäisiä kokeita. Ei välttämättä kovin nopeaa ja helppoa toimintaa. Tätä on seuraamassa toimittajamme Anna-Kaisa Brenner Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorin Jukka Forsmanin opastuksella.
12/20/20237 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Kutuharjun porotutkimus OSA 1/2

Inarin Kaamasessa, katseilta suojassa, sijaitsee paikka, jossa on tehty kansainvälisesti merkittävää porotutkimusta jo yli 50 vuotta. Koetarhan ja koeporotokan omistaa Paliskuntain yhdistys, ja porotutkimuksesta vastaa puolestaan Luonnonvarakeskus. Erikoistutkija Jouko Kumpula esittelee seuraavassa toimittaja Anna-Kaisa Brennerille Kutuharjun tutkimustoimintaa ja tietenkin poroja. Jutun lopussa selviää myös monia askarruttanut jouluaiheinen kysymys – eli miksi Petteri Punakuonon nenä hohkaa punaista.
12/20/202315 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Metsäradion Joulupuuilta 13.12.2023

Metsäradion Joulupuuillassa puhutaan joulukuusen matkasta kuluttajalle, sen kasvatuksesta ja hoidosta sekä hyvän puun tunnistamisesta. Lisäksi puhetta perinteestä joulupuu ympärillä. Studiossa aiheesta keskustelevat joulukuusiviljelijä Teemu Saarinen ja folkloristi Liisa Kaski. Toimittajina ovat Olli Koski ja Matti Ylönen.
12/13/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 29.11.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
11/29/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Dokumentti norpista

Dokumentaristi Petteri Saario on tehnyt uuden dokumentin saimaannorpista. Suurimmaksi uhkaksi norppien osalta Saario nostaa ilmastonmuutoksen ja siitä seuraavat talvien lyhenemiset. Kun lunta ja jäätä on entistä vähemmän saimaannorpan käytössä, tilalle astuvat keinopesät eli leikkisästi norpanpöntöt. Näin Petteri Saarinen kertoo dokumentistaan toimittaja Olli Kosken haastattelussa.
11/29/20239 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Luontokuvaaja Katja Ronkainen

Luontokuvaaja Katja Ronkainen hurahti luontoon vasta kolmikymppisenä. Sitä ennen hän oli tavallinen kuntosalilla ja töissä käyvä helsinkiläinen, jonka luontokosketus rajoittui lähinnä koiran ulkoilutukseen. Nykyisin Katja on syvässä suhteessa ympäröivään luontoon ja yksi hänen suosikkikuvauskohteista on susi. Toimittaja Juha Laaksonen tapasi Katja Ronkaisen.
11/29/202314 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 22.11.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
11/22/202357 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Luomanpuro valmistautuu talveen

Vaikka talvi hivuttautuu vähitellen eteläisimpäänkin Suomeen, monet pienet virtavedet sinnittelevät vielä ilman jääkantta. Esimerkiksi kirkkonummelainen Luomanpuro on yhä täysin sula. Mitä talvi merkitsee puroluonnolle ja miten vesieläimet selviävät kylmän kauden yli? Millaista elämää purossa on talvella? Näistä otti selvää toimittaja Anna-Kaisa Brenner, joka kävi Luomanpuron yläjuoksulla Suomen ympäristökeskuksen tutkijan Katriina Könösen kanssa.
11/22/202313 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 15.11.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
11/15/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Pimenevät illat tuovat tähtitaivaan esiin

Mitä tehdä luonnossa kun illat pimenevät? Yksi mukava harrastuksen kohde tulee ainakin esiin pimeän myötä, taivaalta nimittäin paljastuu tähtien kavalkadi. Edellytyksenä tietysti on, että katseluhetkellä pilvet väistävät ja kirkas taivas paljastaa itsensä. Jos tähtiä ja muita taivaankappaleita lähtee tarkkailemaan metsän siimekseen, niin ensimmäisenä kannattaakin katsoa säätiedotus. Parhaat paikat tähtitaivaalle tähyilyyn löytyvät metsän reunasta peltoaukeamalta tai vaikkapa järven tai meren rannalta. Mitä taivaalla näkyy näin marraskuussa? Sitä lähti selvittämään toimittaja Olli Koski, joka tapasi 45 vuotta tähtitiedettä harrastaneen tietokirjailija ja tiedetoimittaja Markus Hotakaisen.
11/15/20238 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 8.11.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
11/8/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Retkelle pimeyteen

Retkelle pimeyteen, siinäpä vasta vastenmielinen ajatus. Tai tarkemmin ajateltuna onko se huono idea sittenkään. Me keinovaloja käyttävät vain olemme tottuneet siihen, että valoa on, oli päivä tai yö. Pimeä luonto herättää metsään menijässä esiin aivan erilaiset fiilikset, kun tutut retkeilykohteet muuttuvat vieraiksi ja maastonmuodot katoavat. Metsäretkelle pimeyteen suuntasi toimittaja Olli Koski yhdessä retkiopas Joel Pyykkösen kanssa.
11/8/202310 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 1.11.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
11/1/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Bussilla puistoon

Jo useampana vuotena Turusta on päässyt Kurjenrahkan kansallispuistoon linja-autokyydillä. Vajaan tunnin matka taittuu paikallisliikenteen lipun hinnalla. Tämä ekologinen vaihtoehto on kuljettanut tänäkin vuonna kesän ja syksyn aikana lähes 2300 kävijää luonnonhelmaan. Toimittaja Olli Koski tapasi Metsähallituksen virkistyskäytön erityisasiantuntija Jani Grönroosin.
11/1/20237 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

Talousmetsien monimuotoisuus OSA 2

Lähes yhdeksän prosenttia Suomen metsälajeista on uhanalaisia. Viimeisimmän uhanalaisarvion mukaan niitä on yli 800, ja joka kolmas uhanalainen laji elää metsässä. On siis tärkeää miettiä sitä, miten luonnon monimuotoisuutta voidaan lisätä myös Suomen talousmetsissä. Tähän liittyen onkin tänä vuonna ilmestynyt uusia ohjeita ja tiekarttoja metsien omistajille. Enemmän vanhoja puita, enemmän lehtipuita ja enemmän lahoavaa puuta – näin ohjeet kiteyttää Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Matti Koivula metsäretkellä Nuuksiossa Minna Pyykön kanssa.
11/1/202314 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Virtavesiä ja taimenia OSA 3

Järvitaimen on Keski-Suomen maakuntakala ja sille sopivia vesistöjä alueella riittää. Myös niitä, joissa on lukuisia esteitä taimenen vapaalle liikkumiselle. Emerituskalabiologi Anssi Eloranta on työskennellyt virtavesien parissa 40 vuotta ja taimenen kohiseva maailma on tullut hänelle tutuksi. Anssi Elorannan seurassa Jyväskylässä oli Asko Hauta-aho. Tällä kerralla puhutaan järvitaimenen menneistä vuosikymmenistä Keski-Suomessa.
11/1/202310 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 25.10.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
10/25/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Talousmetsien monimuotoisuus

Suomen metsät ovat suurelta osin talousmetsiä, ja siksi on tärkeää pohtia, miten metsäluonnon monimuotoisuus toteutuu niissä ja miten sitä voidaan parantaa. Tätä teemaa on kuluneena vuonna mietittykin monella eri taholla. UPM tarjosi alkuvuodesta uusia monimuotoisuusmittareita metsänomistajille, syyskuussa valmistui Metsäteollisuus ryn ja Sahateollisuus ryn tilaamana puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartta, metsänhoidon suosituksia julkaiseva Tapio oy on parhaillaan päivittämässä luonnonhoidon suosituksiaan, ja MTK järjesti kesällä seminaarin aiheesta. Tilaisuudessa puhui myös Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Matti Koivula. Minna Pyykkö lähti Matti Koivulan kanssa Nuuksioon metsäretkelle hienona syyspäivänä juttelemaan metsäluonnon monimuotoisuuteen vaikuttavista tekijöistä ja siitä, miten niitä voidaan entistä paremmin huomioida talousmetsissä.
10/25/202311 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Virtavesiä ja taimenia OSA 2

Metsäradiossa alkoi kolmeosainen sarja virtavesistä ja järvitaimenesta. Järvitaimen on Keski-Suomen maakuntakala ja sille sopivia vesistöjä alueella riittää. Myös niitä, joissa on lukuisia esteitä taimenen vapaalle liikkumiselle. Emerituskalabiologi Anssi Eloranta on työskennellyt virtavesien parissa 40 vuotta ja taimenen kohiseva maailma on tullut hänelle tutuksi. Anssi Elorannan seurassa Jyväskylässä oli Asko Hauta-aho. Tällä kerralla puhuttiin patojen purkamisesta koskialueilla ja taimenen elämästä.
10/25/20239 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Miksi ilveksiä metsästetään?

Suomen Riistakeskus on myöntänyt 300 poikkeuslupaa ilveksen metsästykseen joulukuussa alkavalle metsästyskaudelle. Tarkoituksena on säädellä ilveskannan kasvunopeutta niin, että suotuisan suojelun taso säilyy. Mitä tämä tarkoittaa? Siitä päätti ottaa selvää toimittaja Olli Koski, joka soitti Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härköselle.
10/25/202311 minutes
Episode Artwork

Metsäradio 18.10.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Maija Salminen
10/18/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Virtavesiä ja taimenia OSA 1

Nyt Metsäradiossa alkaa kolmeosainen sarja virtavesistä ja järvitaimenesta. Järvitaimen on Keski-Suomen maakuntakala ja sille sopivia vesistöjä alueella riittää. Myös niitä, joissa on lukuisia esteitä taimenen vapaalle liikkumiselle. Emerituskalabiologi Anssi Eloranta on työskennellyt virtavesien parissa 40 vuotta ja taimenen kohiseva maailma on tullut hänelle tutuksi. Anssi Elorannan seurassa Jyväskylässä oli Asko Hauta-aho.
10/18/202311 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Muistoissamme luontokuvaaja Hannu Hautala

Heinäkuussa 2023 edesmennyt luontovalokuvaaja Hannu Hautala oli monella rintamalla luontokuvauksen edelläkävijä ja oppi-isä monelle nuoremman sukupolven luontoharrastajalle. Juha Laaksonen kävi vuosien varrella useamman kerran Hannu Hautalan kanssa Kuusamon maisemissa retkillä ja ottamassa oppia legendan kokemuksista. Tarinat palokärjestä ja yhteisistä hetkistä on ennen julkaisematonta materiaalia muutaman vuoden takaa.
10/18/202319 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 11.10.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Heikki Tikkanen
10/11/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Älykkäitä varislintuja on hauska katsella

Muuttolintujen lähdettyä varikset ja naakat parveilevat meluisina laumoina peltoaukeilla. Myös harakkaperheet näyttäytyvät avoimemmin kuin kesällä, ja ronkottelevia korppeja lentelee sinne tänne yksin ja pikku ryhminä. Närhetkin siirtyvät kuusikoista kylänlaiteille ja pihapiireihin antoisammille ruoka-apajille. Varislintujen touhuja on hauska seurata, sillä ne ovat älykkäimpiä lintujamme, nokkeluudessa parivuotiaan ihmislapsen tasolla. Pertti Koskimies tykkää seurata varislintujen älykkäitä touhuja mutta muistuttaa, että nykyään variksia kerääntyy jopa satapäisinä laumoina lintujärville ja -soille, joilla ne tuhoavat valtavat määrät muiden lintujen pesintöjä.
10/11/20237 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Telkkien maailmassa

Nurmijärveläinen luontokuvaaja Hannu Laakso sai syksyllä tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon luontoaiheisesta kirjasarjastaan Me otukset. Metsäradiossa Hannu Laakso kertoi, millaisia ajatuksia telkkien toiminta herätti Me lintuset- kirjan tekemisen aikaan. Retkikaverina Nurmijärvellä oli Juha Laaksonen.
10/11/202313 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 4.10.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
10/4/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Maatähti koristaa metsää

Kontiolahtelainen Marjut Kokko on kokenut metsässä kulkija, ja sienestänytkin hän on lapsesta lähtíen. Syyskuun lopulla metsäreissulla tuli kuitenkin vastaan jotain aivan uutta - vai pitäisikö oikeastaan sanoa jotain hyvin vanhaa. Siru Päivinen lähti Marjutin kanssa pohjoiskarjalaiseen metsään, Kontiolahden Jaamankankaalle ihmettelemään perin erikoisen näköistä löytöä.
10/4/20239 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

Saimaanlohen tarina OSA 8

Juttusarja saimaanlohesta päättyi, vuorossa oli sarjan viimeinen osa. Koko homma meinasi heittää häränpyllyä, kun luontotoimittaja Markku Sipille kerrottiin, että saimaanlohi ei ole Palokin koskissa asunutkaan. Mutta onko väite täysin totta? Ja mitä se tarkoittaa saimaanlohen tulevaisuuden kannalta? Haastateltavina ovat Luken erikoistutkija Matti Janhunen ja paikallistuntija Mauno Räsänen.
10/4/202313 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 27.9.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Heikki Tikkanen
9/27/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Saimaanlohen tarina OSA 7

Tässä sarjassa on äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen tilanteen lisäksi etsitty ratkaisuja ja paljon on ollut esillä Palokin koskien vapauttaminen, joita on pidetty jopa järvilohen pelastajana. Asia ei kuitenkaan taida olla niin yksiselitteinen ja seuraavaksi kuulemme miksi. Saimaanlohen tarinaa selvittää luontotoimittaja Markku Sipi ja hän on matkannut Joensuuhun. Haastateltavina ovat sähköyhtiö PKS:n toimitusjohtaja Tuure Aho ja tuotannon liiketoimintajohtaja Jari von Becker.
9/27/202315 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 20.9.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
9/20/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Paksusammalmetsikön vihreitä sävyjä

Nopeasti lyhenevä päivä tuo metsiin hämyisyyttä, jos ympärillä on vielä vanhoja, osin taivasta peittäviä kuusia. Samalla hetkellä metsän sammalmatto näyttää parhaat värinsä. Paksusammalmetsikössä vihreys pääsee nyt oikeuksiinsa ja maapohjan lisäksi se peittää alleen, jopa suuria kiviä. Askeleen alta ei kuulu mitään ääntä ja saapas uppoaa maahan kymmenen senttiä. Lahden Nastolassa paksusammalmetsikössä hiipivät professori Heikki Setälä ja toimittaja Asko Hauta-aho.
9/20/202311 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Saimaanlohen tarina OSA 6

Saimaanlohen tarinaa selvittää luontotoimittaja Markku Sipi ja hän on tutkimusmatkallaan edennyt syvälle kuntapolitiikan syövereihin. Saimaan järvilohen tulevaisuus on pienen piirin käsissä ja kuudennessa jaksossa yritetään selvittää, kiinnostaako kuntia ne kymmenet miljoonat eurot, joita on kaavailtu Palokin koskien vapauttamiseksi. Haastateltavana oli Heinäveden kunnanjohtaja Maarika Kasonen.
9/20/202311 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 13.9.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
9/13/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Hvitträsk inspiroi taiteilijoita

Elokuun lopulla on vietetty kuuluisan arkkitehdin Eliel Saarisen syntymän 150-vuotisjuhlallisuuksia. Yksi hänen tunnetuimmista luomuksistaan on ateljeekoti Hvitträsk, joka sijaitsee Kirkkonummella. Hvitträskin luonto inspiroi aikanaan muitakin kuuluisia taiteilijoita, muusikoita ja kirjailijoita, jotka vierailivat Saarisen perheen luona. Paikka oli Saariselle ja hänen puolisolleen Lojalle niin rakas, että he halusivat tulla sinne myös haudatuiksi.Toimittaja Anna-Kaisa Brenner tapasi museon pitkäaikaisen ja arvostetun oppaan Pepita Ehrnrooth-Jokisen, jonka kanssa he laskeutuivat jyrkän rinteen alas Hvitträskin rantametsään.
9/13/202311 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Saimaanlohen tarina OSA 5

Luonnonsuojelusta saattaa liikkua virheellisiä käsityksiä. Se ei pelkästään vaadi rahaa, joka katoaa vaan ennallistamisiin varatut eurot hyödyttävät paikallisia. Esimerkiksi Saimaan järvilohen tapauksessa puhutaan miljoonista, jotka menevät kunnille täysimääräisesti. Saimaanlohen tarinaa selvittää luontotoimittaja Markku Sipi.
9/13/202310 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 6.9.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
9/6/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Saimaanlohen tarina OSA 4

Saimaanlohen tarinaa selvittää toimittaja Markku Sipi. Masennus kääntyy onnellisesti toivoksi, sillä tässä osassa keskitytään ratkaisuihin ja kuullaan, että kaikki palikat saimaanlohen sukupuuton välttämiseksi ovat olemassa.
9/6/202310 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 30.8.2023

Tänään Metsäradiossa puhutaan saimaanlohesta, kahlaajista Lapissa ja wanhoista perämoottoreista. Juontajana Juha "Blomis" Blomberg
8/30/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Kahlaajia Lapin katolla

Kahlaajat ovat suomalainen linturyhmä jos mikä, sillä mitä pohjoisemmas maapallolla mennään, sitä suurempi lajijoukko kahlaajia soilla ja kosteikoilla, rannoilla ja tuntureilla asustaa. Kahlaajat ovat Lapin katolla, Enontekiön ja Utsjoen tunturissa jänkien ja tunturinummien leimalintuja, aina äänessä niin kesänkorvan lauluaikaan soidinhurmiossaan kuin keskikesällä hermoheikkoina poikasiaan varoitellessaan. Äänekkäimpiä kahlaajia on korean tiilenpunainen, melkein kuovin kokoinen harvinainen punakuiri. Pertti Koskimies ihasteli ja äänitti punakuiria ja muita pitkäkoipia Utsjoen ylängöllä viikko juhannuksen jälkeen, silloin kun pikkukesän laulujuhlat kypsyvät isonkesän suureksi kasvuksi.
8/30/20237 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Saimaanlohen tarina OSA 3

Metsäradiossa jatkui juttusarja saimaanlohesta, vuorossa oli sarjan kolmas osa. Saimaanlohen tarinaa selvittää toimittaja Markku Sipi, joka oli matkannut Enonkosken kalanviljelylaitokselta Joensuuhun tapaamaan Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Matti Janhusta. Uutiset eivät liene hääppöisiä, sillä kolmannen osan nimi on Masentava tapaaminen. Mutta onneksi sitä toivoakin löytyy, edes vähän.
8/30/202310 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 23.8.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
8/23/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Saimaanlohen tarina OSA 2

Metsäradiossa jatkui juttusarja saimaanlohesta, vuorossa oli sarjan toinen osa. Saimaanlohi on täysin suomalainen laji, joka on sukupuuton partaalla. Lajin selviytyminen on ollut viljelyn varassa jo peräti 50 vuotta. Saimaanlohen tarinaa selvittää toimittaja Markku Sipi ja hän oli siirtynyt Enonkosken kalanviljelylaitokselle.
8/23/202310 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Jenni Haukio on Suomen luonnon päivän suojelija

Suomen luonnon päivää juhlitaan ensi lauantaina jo yhdettätoista kertaa, ja tänä vuonna päivä on ensimmäistä kertaa vakiintunut liputuspäivä. Tasavallan presidentin puoliso tohtori Jenni Haukio on toiminut päivän suojelijana alusta alkaen. Minna Pyykkö jutteli hänen kanssaan näistä vuosista ja luonnon merkityksestä suomalaisille.
8/23/202316 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 16.8.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Matti Ylönen
8/16/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Pohjoisten lajien synkkä tulevaisuus

Liki korpin kokoinen tunturihaukka on maailman suurin jalohaukka ja tunturipöllön ohella pohjoisin petolintu. Se pesii arktisella tundra- ja tunturivyöhykkeellä Grönlannissa, Islannissa, Skandinaviasta Siperiaan sekä Alaskassa ja Kanadassa. Tunturihaukka on erikoistunut saalistamaan riekkoja ja kiirunoita, joita on Suomessa saaliseläimistä talvella sata ja poikasaikaankin 90 prosenttia. Laji aloittaa pesintänsä kevättalvella, jolloin saaliita on vuodenkierrossa vähiten. Pertti Koskimies on tutkinut tunturihaukan kannanvaihteluja, pesäpaikkoja, ravintoa ja elintapoja Pohjois-Lapissa sekä lähialueilla Ruotsin ja Norjan puolella. Tutkimusalueella on yli 60 reviiriä, jotka ovat olleet asuttuina ainakin jonakin vuonna viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Edellistalvista elpyneen riekkokannan ansiosta tunturihaukkoja pesi tänä kesänä enemmän kuin viime vuosina, mutta jo lähivuosikymmeninä ilmastonmuutos huonontaa rajusti kylmiin ja pakkaslumisiin talviin sopeutuneiden riekkojen, kiirunoiden ja tunturihaukkojen elinoloja.
8/16/20237 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Ihmisen ja lehmän ikiaikainen suhde

Taija Kaarlenkaski on perinteentutkija ja erikoistunut pohtimaan ihmisten eläinsuhteita. Väitöskirjatyössään hän tutki ihmisen ja lehmän ikiaikaista suhdetta. Minna Pyykkö tapasi hänet Joensuun Kuhasalon metsässä.
8/16/20238 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

Saimaanlohen tarina OSA 1

On monia asioita, joista suomalaisilla riittää mielipiteitä, mutta yksi asia tuntuu meitä yhdistävän: hyvät vesistöt. Siirrymme Saimaalle ja keskitymme 100% suomalaiseen lajiin, joka on sukupuuton partaalla. Ei, se ei ole norppa. Vaan Saimaan järvilohi. Metsäradiossa alkoi elokuussa uusi, moniosainen juttusarja saimaanlohesta. Toimittajana on Markku Sipi, joka lähti tutkimusmatkalle selvittämään saimaanlohen tarinaa.
8/16/202315 minutes
Episode Artwork

Lehmälive alkaa

Elokuussa starttaa kesäinen Lehmälive. Yle Areenassa avautuu mahdollisuus seurata suoraa lähetystä Espoonlahden luonnonsuojelualueelta, missä kyytöt eli alkuperäisrotu itäsuomenkarja ovat laiduntaneet merenrantaniittyjä koko kesän. Lehmät vasikoineen ovat tärkeässä maisemanhoitotyössä. Ne pitävät maiseman avarana syömällä vesakoita, ruokoa ja muuta kasvillisuutta. Samalla ne ilahduttavat ohikulkijoita. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner tapasi laitumella lehmien omistajat Emmi Nurmen ja Tommi Vähäkylän sekä heidän lapsensa Sennan ja Väinön.
8/13/202311 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 9.8.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
8/9/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Ilves pihalla

Villin ilveksen joutuminen asutuksen välittömään läheisyyteen tai kaava-alueen sisälle on ilvesyksilölle aina stressaava tapahtuma. Ilveksellä on joustava kyky kestää vaihtelevaa stressiä, luontaisessa elinympäristössä. Kaupunki-ilveksen rooliin jouduttuaan, on joustavuus jatkuvan ja monien yhtäaikaisesti tulevien muuttujien seurauksena kovilla. Pihailveksistä kertoo seuraavassa Jussi Ristonmaa Ilveskeskuksesta, toimittajana Jyväskylässä oli Asko Hauta-aho.
8/9/202312 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 2.8.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
8/2/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Ilves muuttuvassa ympäristössä

Ilves muuttuneessa ympäristössä ja tilassa, on Jussi Ristonmaan oma tutkielma ilveksen käyttäytymisestä ja stressin vaikutuksesta ilveksen käyttäytymiseen. Aineisto tutkielmaan koostuu hankkeesta, jossa seurattiin vuosien 2014-2018 välisenä aikana ilveksen persoonallisuutta ja käyttäytymistä tarhaoloissa ja luonnossa. Ymmärrys ilveksen käyttäytymisen taustalla vaikuttavista stressi-, sekä ympäristömuuttujista, on myös ollut pitkään vähäistä. Tähän tyhjiöön, Ilveskeskus pyrkii tuottamaan näyttöä, käyttäytymisseurantojen sekä koesarjojen myötä. Koskenvuoren maisemissa Jyväskylässä ilvesasioissa kävi toimittaja Asko Hauta-aho.
8/2/202311 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 26.7.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
7/26/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 19.7.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Jyrki Hakanen
7/19/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Jungfruskär on uhanalaisten lajien paratiisi

Aina ei ihmisen toiminta ole luonnolle haitaksi - usein ihmistä pidetään luonnon tuhoajana kuin vaalijana, mutta rohkaisevia uutisia kantautuu perinnemaisemista. Ne ovat hyvä esimerkki ihmisten myönteisestä vaikutuksesta luontoon. Metsäradio kävi kesäisellä retkellä Saaristomeren Jungfruskärillä, jossa äärimmäisen uhanalaiset lajit on saatu lisääntymään. Toimittajana Markku Sipi ja retken oppaana luonnonsuojelun asiantuntija Maija Mussaari.
7/14/202310 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 12.7.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Paula Jokimies
7/12/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Urpo Koponen on kyiden puolustaja

Kotkalainen Urpo Koponen on kuvannut ja seurannut kyykäärmeitä jo useiden vuosikymmenien ajan. Pelon sijaan siinä ajassa on muodostunut kunnioitus tätä eläintä kohtaan. Suuren yleisön joukossa vahvat ennakkoluulot elävät edelleen voimakkaana, mutta pientä muutosta parempaan on havaittavissa myös tällä puolella. Kyykäärme rauhoitettiin tänä vuonna ja tämä osaltaan parantaa tilannetta. Luku sinällään on ilmastonmuutos, joka uhkaa matelijoita maapallon jokaisella kolkalla. Kotkassa kävi toimittaja Asko Hauta-aho.
7/12/20238 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 5.7.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Matti Ylönen
7/5/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Kotkan Itärannan polkuja ja maisemia

Merellisessä maisemassa Kotkan Itärannassa kilpikaarnaiset männyt piirittävät vaaleaa hiekkaa ja antavat kulkijalle ikiaikaisen tunnelman. Meren puolella näkyy lukuisia saaria ja myös täysin aavaa selkää. Tämä on luontoharrastaja Urpo Koposelle tuttu kohde, jonne ei ole kotoa pitkä matka. Asko Hauta-aho lähti Kotkaan aistimaan heinäkuista hetkeä ja oppaana oli siis Urpo Koponen.
7/5/202311 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Vesijärven puhdistaminen oli iso urakka

Tänä kesänä Metsäradiossa kerrotaan luonnonsuojelun onnistumistarinoita. Aikaisemmin kuulimme Vesijärven muuttumisesta leväiseksi jätealtaaksi, jonka kalat olivat syömäkiellossa ja uimaria vastaan saattoi paikoin kellua ihan sitä ihteään. Lahden kaupungin asenne ei ollut takavuosina ympäristötietoinen eikä suojelumyönteinen. Tarvittiin asenneilmapiirin muutos, tutkimusta, rahaa ja ennen kaikkea sinnikkäitä ympäristöihmisiä, jotka eivät vuosikymmenten aikana antaneet periksi. Helppoa ei ollut, kertoo järven puhdistamisessa elämäntyönsä tehnyt lahtelainen limnologi Juha Keto. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.
7/5/202315 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Lahden Vesijärvi oli haiseva raato

Metsäradiossa kerrotaan tänä kesänä Suomen luonnonsuojelun menestystarinoita. Yksi niistä on Lahden kaupungin kupeessa sijaitsevan Vesijärven puhdistuminen. Sata vuotta sitten järvi tunnettiin kirkkaista vesistään ja runsaista kalansaaliistaan, mutta sitten se muuttui valtavaksi jätealtaaksi. Mitä oikein tapahtui? Miten vesistö saatiin vain muutamassa vuosikymmenessä uimakieltoon ja kalat syömäkieltoon? Toimittaja Anna-Kaisa Brennerin haastateltavana on limnologi Juha Keto, joka on tehnyt elämäntyönsä Vesijärven puhdistamisen parissa.
7/5/202312 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Orvo Öhmanin lintumuistoja Lapista

Metsäradio kävi alkukesästä tapamaassa Orvo Öhmania, joka on seurannut Lapin lintuja koko ikänsä. Öhman asui lapsena Enontekiön Hetassa, kun reilut 70 vuotta sitten perheen naapuriin muutti muuan Yrjö Kokko -niminen eläinlääkäri, jonka luontoretkille Orvo-poika pääsi välillä mukaan. Kokosta tuli pian kuuluisuus, kun hän kirjoitti Laulujoutsen-nimisen kirjan, josta tuli alkusysäys nykyisen kansallislintumme suojelemiseksi. Orvo Öhmanin kotimaisemat ovat sittemmin siirtyneet piirun verran etelämmäs Muonioon, jossa lintujen tarkkailu on yhä mukava harrastus. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.
6/28/202315 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 28.6.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla.
6/28/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 21.6.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
6/21/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Raakkujen puroja kunnostetaan

Erittäin uhanalainen jokihelmisimpukka sinnittelee tällä hetkellä henkitoreissaan. Sen eliympäristöt ovat pilaantuneet muun muassa rakentamisen, ojitusten ja vaellusesteiden vuoksi. Tämän pitkäikäisen nilviäisen suojelemiseksi tehdään kuitenkin kovasti töitä. Esimerkiksi Pudasjärvellä kunnostetaan virtavesiä, joissa esiintyy jokihelmisimpukkaa. Pirkko-Liisa Luhta Metsähallituksesta kertoo seuraavassa, miten kunnostusta tehdään ja kuinka sen yhteydessä kerätään arvokasta tutkimustietoa. Jutussa selvisi myös, miksi jokihelmisimpukan toinen nimi on karulta kuulostava raakku. Pirkko-Liisa Luhtaa haastatteli Anna-Kaisa Brenner.
6/21/20239 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 14.6.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
6/14/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Järviruoko on monikäyttöinen

Järviruoko eli ryti on monelle kesämökkiläiselle tuttu kasvi. Se on monikäyttöinen, jos osaa hyödyntää kasvin tarjoamat mahdollisuudet, mutta se myös leviää vauhdilla ja on vaikea poistaa, jos se ehtii kunnolla juurtumaan ja valtaamaan alaa. J.Nurmisen säätiön viestintäasiantuntija Säde Mäkipää kertoo, millaisia suunnitelmia on hyödyntää järviruokoa suuremmassa mittakaavassa. Retkikaverina Hangossa oli Juha Laaksonen.
6/14/20237 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen

Jokihelmisimpukka eli raakku on pitkäikäinen – se voi elää jopa 200-vuotiaaksi. Ei siis ihme, että vanhimpien eläinten kuoressa voi kasvaa jopa sammalta! Raakku on erittäin uhanalainen ja niin sanottu avainlaji eli hyvin tärkeä eläin koko vesistölle, jossa se elää. Metsähallituksessa työskentelevällä Pirkko-Liisa Luhdalla on pitkä työura raakkututkimuksen parissa. Hänen johdollaan kunnostetaan parhaillaan useita raakun asuttamia virtavesiä. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner käväisi Pudasjärven Haukiojalla ja sai tutustua Luhdan opastuksella tähän ihmeelliseen eläimeen.
6/14/202312 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Helmipöllöt katosivat

Helmipöllö oli aikoinaan Suomen runsaslukuisin petolintu, mutta viime vuosikymmeninä kanta on romahtanut. Emeritusprofessori Erkki Korpimäki on kotoisin Kauhavalta ja tutkinut Etelä- Pohjanmaalla helmipöllöjä jo 50 vuoden ajan. Tänä keväänä alueen helmipöllöjen pesintätulos on kaikkien aikojen huonoin. Siihen vaikuttaa vaihteleva myyrätilanne, mutta myös metsien muuttuminen. Minna Pyykkö oli Kauhavalla metsäretkellä Erkki Korpimäen kanssa.
6/14/20239 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 7.6.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
6/7/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Luhtikylän kosteikko valmistui

Orimattilan Luhtikylään on rakennettu yksi eteläisen Suomen suurimmista vesilintukosteikoista. Rakennustyöt saatii päätökseen viime syksynä, ja nyt kosteikko on ihan kokonaan valmis. Työn toteutuksesta vastasi paikallinen metsästysseura, Länsi-Orimattilan Metsästäjät. Kosteikon rakentaminen on ollut mahdollista valtion rahoittaman SOTKA-kosteikkohankkeen turvin. Mutta millainen ruljanssi kosteikon rakentaminen on ja miten kohdeyleisö, eli eläimet ovat sen löytäneet? Mika Moksu lähti luontoretkelle Birdlife Päijät-Hämeen puheenjohtaja Tapani Saimovaaran ja Länsi-Orimattilan Metsästäjien puheenjohtaja Jaakko Mattilan kanssa.
6/7/202313 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Herraskartanoiden terttuselja

Tunnetko tämän kasvin sarjassa tutustumme tänään vanhaan, kartanoiden pihamaiden pensaaseen terttuseljaan. Mistä ne ovat Suomeen tuotu ja minkä takia niitä on aikoinaan suosittu kartanopuistojen kasveina? Oppaanamme Inkoossa on laulava puutarhuri Mikko Lagerström. Retkikaverina oli Juha Laaksonen.
6/7/202310 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 31.5.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
5/31/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Lintujen tulevaisuus

Se mitä ei tunne, sitä ei kaipaa. Näin pohtii tutkija Nadja Weishaupt. Mutta kun linnuista kiinnostuu, tuo niiden saapuminen paljon iloa- ja toisaalta huolta siitä, miten ne nykymailmassa pärjäävät. Nadja Weishaupt on tutkinut lintuja eri puolilla maailmaa ja on nykyään Suomessa Ilmatieteen laitoksella selvittämässä säätutkien käyttöä lintujen muuton seurannassa. Minna Pyykkö oli linturetkellä Nadjan Suomenlahden rannassa.
5/31/202312 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Nyt pyöräiltiin metsän puolesta

Suomen metsä -pyöräilytapahtuma poljettiin viime lauantaina Helsingistä Hankoon. Tapahtuman taustoista ja motiivista kerrottiin viime viikon Metsäradiossa. Kyseessä oli siis hyväntekeväisyystempaus, jonka tuotolla hankitaan suojeltava metsäpalsta Etelä-Suomesta. Toimittaja Petri Rinne oli mukana polkemassa suojeltavaa metsäpalstaa ja tällaiset tunnelmat olivat siis lauantaina.
5/31/202312 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Pyöräilemällä metsää suojelemaan

Suomen Metsä on hyväntekeväisyysaloite, joka sai alkunsa vuoden 2022 alussa. Hankkeen päämäärä on pyöräillä, tai konkreettisesti sanottuna ostaa lahjoituksilla usean hehtaarin kokoinen metsätila, josta tulee luonnonsuojelualue, ja joka tulee sijaitsemaan Etelä-Suomessa. Tempauksen päätapahtuma eli pyöräily Helsingistä Hankoon starttaa lauantaina 27. toukokuuta ja lähtö tapahtuu Helsingistä. Tämän erikoisen hyväntekeväisyystapahtuman puuhamiehet tapasi toimittaja Petri Rinne, nyt avaamme vähän tapahtuman taustoja.
5/24/202311 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Lintujärven elämää Siikalahdella

Toukokuussa lintujärvet ovat täynnä ääniä, siipiä ja elämää. Suuri osa järviruovikoiden ja osmankäämiluhtien linnuista pysyy piilossa, mutta ne paljastuvat soidin- ja yhteysäänistä. Pertti Koskimies kuulosteli Parikkalan Siikalahdella taivaanvuohia, kaulushaikaroita, luhtakanoja ja kuoveja, jotka kuuluvat lintujärven tyypilliseen pesimälajistoon. Lisäksi lahdella ja rantapelloilla levähtää vielä tuhansittain valkoposki-, metsä- ja tundrahanhia, jotka jatkavat näihin aikoihin muuttomatkaansa arktiselle tundralle.
5/24/202310 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Retkellä lintututkija Nadja Weisshauptin kanssa

Sveitsiläinen lintututkija Nadja Weisshaupt on asunut Suomessa viitisen vuotta. Linnut ovat kiehtoneet häntä jo lapsuudesta asti. Minna Pyykkö on Nadjan kanssa Suomenlahden rannassa arktikatunnelmissa juttelemassa lintujen kevätmuutosta ja siitä, tuntuuko esim allien näkeminen Nadjasta edelleen eksoottiselta. Entä miltä lintututkijasta tuntuu seurata lintujen tuloa, kun samalla niiden väheneminen huolettaa?
5/24/202311 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 24.5.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
5/24/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 17.5.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
5/17/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Kuusikon varjoissa on tunnelmaa

Metsäradiossa lähdettiin Nuuksion kansallispuiston välittömään läheisyyteen aistimaan kevätillan tunnelmaa. Aurinko oli hiipinut taivaalla jo lännen puolelle, mutta ilma ei vielä ole viilentynyt. Ympärillä kaikuu kevään riemu, kun kurjet, kaakkurit ja kanadanhanhet täyttävät äänimaiseman. Kuusien varjoissa tilannetta aistivat Pirkka-Pekka Petelius ja Asko Hauta-aho.
5/17/20234 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Kevätpihan lintukuoro on parhaassa vireessä

Maaseudun pihapiirit täyttyvät linnunlaulusta sitä mukaa kuin kevätmuutto etenee. Lähiympäristön elinympäristövalikoima, talviruokinta ja pöntöt vaikuttavat paljon siihen, millaista laulukuoroa pihanomistaja saa ihailla. Pertti Koskimies kuulosteli kevätlintuja kahdella pihallaan. Kirkkonummella pihaa ympäröi metsä, ja lintukuoron pääsolisteja ovat rastaat, punarinnat ja tiaiset. Parikkalan piha on Siikalahden lintujärven rantamäellä, ja vieressä on niin lehtoa kuin peltojakin, minkä ansiosta laulukuoro on paljon monipuolisempi.
5/17/20238 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 10.5.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
5/10/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Peukaloinen tarjoaa metsän uhoa

Toukokuun 10.päivä on vietetty teeveessä ja radiossa muuttolintujen kevättä. Metsäradiossa lähdettiin peukaloisen reviirille, hakkuualueen reunalle. Kuusien jättimäiset juuripaakut nousevat siellä metrien korkeuteen tuulen kaatamien puiden ansiosta. Tässä on peukaloisen maailma. Juuri nyt peukaloinen kuuluttaa reviiriään varsin voimakkaalla äänellä ja sen kuuluvaa uhoa voi havaita myös hieman kauempaa. Itse lintu on vaatimattoman kokoinen ja se piilottelee taitavasti ryteikön keskellä. Tämä on peukaloisen tarina, metsässä hiipivät Pirkka-Pekka Petelius ja Asko Hauta-aho.
5/10/202312 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 3.5.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
5/3/202357 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 26.4.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
4/26/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Kurkien ja kaakkureiden huumaava iltakonsertti

Huhtikuu on luonnossa voimallista aikaa. Joka päivä ympärillemme saapuu uusia muuttolintuja ja ne täydentävät mahtipontista äänimaisemaa. Nyt, jos koska luonnon omaa konserttia kannattaa kuunnella. Parhaat hetket ovat aikaisin aamulla ja päivän kääntyessä iltaan. Nuuksion kansallispuisto on lähellä Helsinkiä ja sen liepeiltä löytyy paljon kevääseen liittyviä ääniä. Tällä kerralla syvennytään hieman isompien lintujen kevääseen. Samalla Pirkka-Pekka Petelius ja Asko Hauta-aho havaitsevat suolla näkyviä jälkiä vuosikymmenien takaa. Ohjelmassa kuultavat kurjet ja kaakkurit tarttuivat tallenteelle - pyytämättä ja vielä väkevällä keväthuumalla.
4/26/202314 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 19.4.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
4/19/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Huhtikuinen metsä soi kevättä

Huhtikuun puolivälissä talvi ja kevät ottavat mittaa toisistaan, ja nyt kevät pääsee voitolle. Talven linnuista esimerkiksi närhet ja käpytikat meluavat pesinnän edellä, mutta myös tiaiset, musta- ja laulurastaat ovat aloittaneet konserttinsa. Ensimmäisiä muuttolintujakin on palannut. Pertti Koskimies äänitti ja kuulosteli alkavan kevään merkkejä kotipihallaan Kirkkonummella ja reilun kilometrin päässä kotoaan upeassa vanhassa ikimetsässä, joka on suojeltu lintujen ja muiden eläinten asuinpaikaksi.
4/19/202310 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Muuttolintujen kevät- sovellus helpottaa lintujen tunnistamista

Muuttolintujen kevät - on kännykkään ladattava lintujen äänitys- ja tunnistusohjelma, jonka saa ilmaiseksi sovelluskaupasta. Lintuja äänittämällä voi samalla osallistua Jyväskylän yliopiston tutkimukseen. Miten puhelin soveltuu äänittämiseen ja kuinka hyvin sovellus tunnistaa lintuja luonnossa? Asiaan perehtyivät Muuramessa Jyväskylän yliopiston professori Otso Ovaskainen ja toimittaja Asko Hauta-aho.
4/19/202311 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 12.4.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Matti Ylönen
4/12/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Amerikanmustapoppelia ihailemassa

Metsäradiossa lähdettiin retkelle Helsingin Kaivopuistoon. Laulava Puutarhuri Mikko Lagerström esitteli meille erään suosikkipuunsa, amerikanmustapoppelin. Millaisesta jättiläisestä oikein oli kyse. Sitä oli selvittämässä myös Juha Laaksonen.
4/12/202312 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Tekoäly tunnistaa kotimaisia lintuja

Haluaisitko tunnistaa lintujen ääniä? Nyt tämä on mahdollista, sillä tekniikka on tullut avuksi lintujen lajimääritykseen. Kännykkään voi ladata sovelluskaupasta ilmaisen äänitys- ja tunnistusohjelman - Muuttolintujen kevät, jota Jyväskylän yliopisto käyttää samalla tutkimuksen tekemiseen. Juuri nyt lintujen kevätmuutto on käynnistynyt ja joka aamu korviin saattaa kuulua uusia ääniä. Jyväskylän yliopiston professori Otso Ovaskainen johtaa ainutlaatuista tutkimusta, jossa luonnon monimuotoisuutta kartoitetaan samaan aikaan ympäri maailmaa. Näin Ovaskainen kertoo lintujen tunnistusovelluksen tämän hetken tilanteesta. Toimittajana oli Asko Hauta-aho.
4/12/202310 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 5.4.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
4/5/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Henkilökuvassa eläintutkija Sonja Koski

Metsäradion henkilökuvasarjassa tutustuttiin eläintutkija Sonja Koskeen. Miten hän aikoinaan kiinnostui eläinten persoonallisuudesta ja sen tutkimisesta. Millaiset sattumukset ovat vieneet Koskea ympäri maailman. Mikä nisäkkäiden käyttäytymisessä kiehtoo? Retkikaverina oli Juha Laaksonen.
4/5/202315 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Muokonsaaren suojelukaupat

Luonnonperintösäätiö on tehnyt Pohjois-Karjalassa vähälle aikaa kolmet suojelukaupat. Viimeisin ostos oli myös säätiön itäisin, ja samalla ensimmäinen Ilomantsin alueella tehty suojeluhankinta. Nuorajärven Muokonsaaren luonto on monimuotoista, ja siellä seisovat komeat hongat eivät ole mitään höttöpuuta. Siru Päivinen tapasi suojelujohtaja Anneli Jussilan ja metsiään myyneen Aleksi Kärkkäisen Joensuussa, kun muste ei vielä ollut kauppakirjassa kuivunut. Mitä Anneli Jussila löysi, kun tutustui kauppakohteeseen viime kesän lopulla?
4/5/202310 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Vieläkö virtavesiä kunnostetaan?

WWF Suomi uskoo, että valtio rahoittaa virtavesikunnostuksia, vaikka valta on vaihtunut. Ohjelmajohtaja Sampsa Vilhunen sanoo, että virtavesikunnostusten tehokkuus on ymmärretty suurimmassa osassa puolueita. Vilhunen muistuttaa, että rahoitusta voi olla tulossa myös EU:sta muun muassa ennallistamisasetuksen vuoksi. Toimittajana oli Mika Moksu.
4/5/20235 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 29.3.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
3/29/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 22.3.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
3/22/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Salpausselän kisat 100 vuotta

Suomalaiset hiihtäjät kaatoivat Norjan hiihtokuninkaat heidän omissa Holmenkollenin kisoissaan helmikuussa 1922. Ähtärin Anton Collin voitti ensimmäisenä ei-norjalaisena hiihtäjänä perinteikkään 50 km:n hiihdon. Haapaveden Tapani Niku täydensi norjalaisten kauhuksi Suomen menestyksen toisella sijallaan. Kun suomalainen hiihtomaine syttyi Holmenkollenin- voiton myötä, oli toiminnan aika. Vahva urheiluvaikuttaja Lauri Tahko Pihkala teki aloitteen. Pihkala päätoimitti Suomen Urheilulehteä. Hän julkaisi artikkelin Pohjoismaiset yhteishiihdot. Siinä ehdotettiin Lahtea Suomen Holmenkolleniksi. Näin Salpausselän kisojen aloitteesta kertoo lahtiskigames.com - sivusto ja jatkaa edelleen aiheesta- Lahtelaiset kutsuttiin perustamaan kisajärjestäjäorganisaatiota, Lahden Hiihtoseuraa. Maaliskuussa 1922 Lahden Seurahuoneella kuutisenkymmentä lahtelaisvaikuttajaa päätti perustaa hiihtoseuran. Ja seuraavana talvena 1923 kisattaisiin ensimmäiset Salpausselän Hiihdot Salpausselän harjuilla. Salpausselän stadion oli valmis helmikuussa 1923 kaikkien aikojen suomalaiseen hiihtokilpailuun. Ensimmäisen kilpailun ensimmäinen oli hiihtäjämestari Anton Collin, joka voitti 10 km:n matkan. Kireä pakkanen vei katsojaluvut 4 000. Viiteen kilpailuun otti osaa yhteensä 76 suomalaista hiihtäjää. Pääkilpailun, Salpausselän Hiihdon 50 km voitti Tapani Niku, joka ehti syödä Messilässä eväitäkin kesken matkaa. Mäkihyppykilpailun voitti viipurilainen Sulo Usa Jääskeläinen. Salpausselän kisojen tunnelmasta jatkavat Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Janne Marvaila ja toimittaja Asko Hauta-aho.
3/22/202310 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Tiilikkajärven kansallispuiston pinta-ala tuplaantui

Ylä-Savossa ollaan suupielet messingillään eduskunnan taannoisen päätöksen jäljiltä, Tiilikkajärven kansallispuiston pinta-ala yli tuplaantui ja ulottuu jatkossa Rautavaaralla Metsäkartanon nuorisokeskukselle asti. Laajennos toi kansallispuiston suojiin hieman erilaista maisemaa ja maastoa, kuin aiemmin suojellulla aluella on. Siru Päivinen ajeli Ylä-Keyritty järven rantamaisemiin, ja sai oppaakseen Metsäkartanon toimitusjohtaja Jari Korkalaisen.
3/22/202313 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 15.3.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
3/15/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Henkilökuvassa Janne Marvaila

Metsäradion henkilökuvassa tavattiin Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Janne Marvaila. Hän osallistui puisilla hiihtosuksilla Lahden mäkipäiville yli 50 vuotta sitten ja siitä se talvinen harrastus alkoi. Vuosikymmeniä myöhemmin Janne Marvaila palasi takaisin Lahden Hiihtoseuraan työn merkeissä. Karpalon hyppyrimäkien tuntumaan Salpausselällä Jannen kanssa kiipesi Asko Hauta-aho.
3/15/202313 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Kotipuutarha on parasta kesäteatteria

Metsäradiossa on näin kevättalvella puhuttu puutarha-asioista, koska monella sormet jo syyhyävät päästä pihahommiin ja puutarhapalstoille. Biologi, tietokirjailija Leena Luoto ja toimittaja Anna-Kaisa Brenner käyvät vielä yhdellä kävelykierroksella Helsingin Pakilassa sijaitsevalla palstaviljelyalueella. Nyt pohditaan luonnon monimuotoisuutta, jossa palstaviljelijät kunnostautuvat ihan tietämättäänkin. Palstaviljely on hyvä luontoteko - ja ihan parasta kesäteatteria!
3/14/202312 minutes, 1 second
Episode Artwork

Järvitaimenille tehdään kutualue

Kalkkistenkosken kunnostus Asikkalassa jatkuu. Koskialueelle rakennetaan lisääntymisalueita erittäin uhanalaiselle järvitaimenelle. Nyt käynnistyvässä kunnostuksen kolmannessa ja samalla viimeisessä vaiheessa kutualueita tulee kaikkineen lähes kaksi hehtaaria. Valmistuessaan Kalkkistenkosken odotetaan muodostuvat erittäin merkittäväksi lisääntymisalueeksi Päijänteen ja Ruotsalaisen taimenille. Valtion rahoittamien virtavesikunnostusten tulevaisuus on vaakalaudalla. Tällä hallituskaudella valtio on rahoittanut Nousu-ohjelman turvin kymmeniä kunnostuskohteita eri puolilla maata. Hämeen kalatalouskeskuksen toiminnanjohtajan Tomi Rannan tapasi Asikkalassa Mika Moksu.
3/14/20237 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 8.3.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Olli Haapakangas
3/8/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Suoparsaaren suojelu

Luonnonperintösäätiö saa puheluita yhä useammin myös Itä-Suomesta. Suojeluun tarjottuja kohteita pisteytetään ja parhaita pyritään saamaan suojeluun ripeimmin. Kiteen Suoparsaaresta pohjoiselta Saimaalta on juuri suojeltu melko suuri alue, noin 30 hehtaaria, ja lisää suojelu-uutisia on luvassa kevään mittaan. Siru Päivinen kävi Keski-Karjalan Luonto ry:n Kari Antikaisen kanssa tutustumassa Suoparsaaressa olevaan suojelukohteeseen.
3/8/20238 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 1.3.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
3/1/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Leena Luodon kevätviljelyvinkit

Ainakin puoli Suomea talvehtii vielä lumipeitteen alla, mutta moni kotipuutarhuri haluaisi jo vähitellen upottaa sormet multaan. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner ja biologi, tietokirjailija Leena Luoto vierailivat Helsingin Pakilan palstapuutarha-alueella, joka alkaa vähitellen herätä talviunestaan. Kunhan säät tästä vielä lämpenevät, siellä päästään lumien sulettua keväthommiin. Leena Luoto tarkisti, ettei routaakaan ole siellä juuri ole tylsistyttämässä puutarhalapiota.
2/28/20238 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 15.2.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
2/15/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Suden jälkiä jäällä

Ilta alkaa pimetä, on pikku pakkanen, tyyntä, lähes täysi kuu ja jään päällä ei ole lunta kuin nimeksi. On siis otollinen ilta lähteä luisteluretkelle Raaseporiin. Roger Grundströmin, Riku Lumiaron ja Juha Laaksosen tavoitteena oli päästä kuulemaan suurpetojen ääniä ja lehtopöllön huhuilua. Millaisia havaintoja jäältä illan pimetessä löytyi?
2/14/202312 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Lumeton talvi puutarhassa

Tämä talvi on ollut säiden puolesta oikukas. Välillä on satanut vettä kuin saavista kaataen, ja osa Suomesta on ollut lähes koko talven ilman lumipeitettä. Lisäksi koko maassa on viime päivinä puhallellut voimakkaita myrskytuulia. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner lähti viimeisimmän puhurin jälkimainingeissa katselemaan, näkyisikö helsinkiläisillä viljelypalstoilla jo yhtään kevään merkkejä, pääkaupunkiseudulla kun lumipeite on huvennut lähes olemattomiin. Mukaansa hän sai biologi ja tietokirjailija Leena Luodon, joka ylläpitää suosittua Puutarhan parhaaksi -Facebook-ryhmää.
2/14/202311 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 8.2.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
2/8/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 1.2.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
2/1/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 25.1.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
1/25/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Valjakkoyrittäjät haasteiden edessä

Valjakkoyrittäjät ja -koirat ovat kulkeneet haasteesta toiseen. Koronan seurauksena koirilta loppuivat työt ja esimerkiksi Lapissa tuhansien rekikoirien tulevaisuus oli vaakalaudalla. Erilaisten ruokakeräysten ansiosta suurin osa koirista saatiin pidettyä hengissä yli pandemia-ajan. Nyt valjakkokoirilla riittää töitä, kun Lapissa eletään ennätyksellistä turistikevättä. Huolenaiheeksi on sen sijaan noussut ruoan, sähkön ja polttoaineiden hintojen nousu, joka vaikuttaa jo valjakkoyritysten kannattavuuteen. Urho Ahomaalla on huolehdittavanaan 176 koiraa Saariselän Kuukkelilammella. Apetta kuluu noin sata kiloa päivässä. Se koostuu valmisruokanappuloista, lihasekoitteesta ja vedestä. Ruoka tulee pääosin ulkomailta suurina erinä. Muun teurasjätteen käyttö on vähäistä, koska se pitäisi noutaa teurastamolta erikseen ja sen käsittely koiratarhalla on hankalaa. Nyt porojen teurastamisen yhteydessä menee roskiin satoja tonneja koirille ruuaksi kelpaavaa liha- ja luujätettä. Alueelle toivotaankin teollista toimijaa, joka valmistaisi poron teurasjätteestä koiranruokaa. Urho Ahomaan kanssa aiheesta keskustelee Jarmo Siivikko.
1/25/20237 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 18.1.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
1/18/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Harrastajien tekemiä luontohavaintoja kaivataan

Suomi on luontoharrastajien maa. Merkittävä osa tutkimuksia tukevista havainnoista on harrastajien tekemiä. Nyt näitä harrastajia ja havaintojen ilmoittajia kaivataan lisää. Luonnontieteellisellä keskusmuseolla, Luomuksella, on kysely mitä lajiryhmiä suomalaiset havainnoivat, mikä motivoi heitä ilmoittamaan havaintojaan ja toisaalta ja mitkä tekijät lisäisivät heidän mahdollisuuksiaan osallistua havaintojen ilmoittamiseen entistä aktiivisemmin. Yli-intendentti Aleksi Lehikoinen kannustaa testin tekemiseen ja sitten havaintojen keräämiseen ja ilmoittamiseen. Retkikaverina Karjaalla havaintoja kirjaamassa oli Juha Laaksonen. Osallistu siis Luonnontieteellisen keskusmuseon, BirdLife Suomen, Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen Riistakeskuksen kyselyyn 15.3.2023 mennessä. Kysely löytyy helposti menemällä sivuille. luomus.fi
1/17/20237 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 11.1.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
1/11/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 4.1.2023

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
1/4/202357 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 28.12.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
12/28/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

UPM suojelee petolintuja

Metsäteollisuusyhtiö UPM Metsän omistamalla 8 000 hehtaarin suuruisella metsäalueella parannetaan petolintujen suojelua rakentamalla helmipöllöille näätäturvallisia pesäpönttöjä. Talousmetsään tehdään myös tekopesiä kana-, hiiri- ja mehiläishaukoille. Turvallinen helmipöllön pesäpönttö asennetaan tolpan päähän. Tolpan ympärille laitetaan muoviputki, jonka pinnasta näädän kynnet eivät saa otetta. Pöntöt sijoitetaan niin kauas lähipuista, etteivät näädät pääse hyppäämälläkään pesän kimppuun. Sääksisäätiön ja UPM:n yhteistyöstä haetaan oppia vastaaville toimille muuallakin Suomessa. Toimittajana oli Timo Leponiemi.
12/23/202216 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Rakas puu, kaadettu puu

Yle Areenassa julkaistiin vastikään kuusiosainen podcast- sarja Rakas puu, kaadettu puu. Sarja pohtii suomalaisten ja länsimaalaisten luontosuhteen kehittymistä läpi vuosisatojen. Minna Pyykkö oli metsäretkellä Helsingin Kivinokassa sarjan toisen käsikirjoittajan, historiantutkija Juha Haaviston, kanssa.
12/23/202216 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 21.12.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
12/21/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Mustarastas on myös talven lintu

Mustarastas ei ole kovin jouluinen lintu, onhan koiras pikimusta ja naaraskin tummanruskea. Musta tarkoittaa viidestä liturgisesta väristä kuolemaa, ja kirkkovuodessa se kuuluu pitkäänperjantaihin eikä joulun syntymäjuhlaan. Mutta nykymaailmassa mustarastas on joulupihan siipikansaa Suomen eteläpuoliskossa niin kaupungeissa, taajamissa kuin viljelyseutujen maalais- ja omakotitalojen pihoilla, joilla lintuja ruokitaan. Vain jokunen prosentti Suomessa pesivistä rastaista talvehtii, mutta määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä moninkertaiseksi ruokinnan ja talvien lauhtumisen vuoksi. Pertti Koskimies kertoo piharastaiden elämästä aamuvarhain, kun tiaislaumakin jo räpistelee ruokintapaikalla. Enää kymmenkunta viikkoa, ja upea rastaskonsertti palkitsee linturuokkijan ruhtinaallisesti.
12/20/202210 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Erno Saukon vaellusvuosi

Kolmekymppinen ranualainen Erno Saukko toteutti pari vuotta sitten unelmansa. Hän vietti vuoden vaeltaen Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa. Retki alkoi elokuussa 2019 Pohjois- Norjasta Jäämeren rannalta ja päättyi samaan paikkaan 366 retkipäivää ja 2500 kilometriä myöhemmin. Minna Pyykkö jutteli hänen kanssaan vaellusmuistoista, matkan varrella eteen tulleista yllätyksistä ja reissun luontohavainnoista, joista hän on kirjoittanut myös tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Vuoden vaellus.
12/20/202216 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 14.12.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
12/14/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 7.12.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla.
12/7/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Kaatunut puu ei ole katastrofi

Kun myrsky kaataa kunnan metsää, ulkoilureiteille rojahtaneet puut siirretään usein syrjään. Niitä ei välttämättä korjata kokonaan pois, vaikka niistä saisi hyvää polttopuuta. Pitääkö metsän olla ryteikkö, että se säilyisi monimuotoisena? Ja jos metsä kasvaa Natura-alueella, saako sinne edes mennä ulkoilemaan normaalisti? Tällaiset kysymykset ovat tuttuja biodiversiteettikeskuksen johtajalle Petri Ahlrothille. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.
12/7/202214 minutes, 40 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 30.11.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla.
11/30/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Kunnostetun Lokkisaaren lajeja ja havaintoja

Metsäradiossa vierailtiin marraskuun alkupuolella Lokkisaarella Lempäälässä. Alue on vapaaehtoisten lintuharrastajien talkootyön tuloksena nykyään yksi sisämaan arvokkaimmista lintualueista. Sen kunnostuksessa saatuja oppeja pyritään hyödyntämään myös muissa vastaavissa hankkeissa. Nyt palataan hetkeksi Lokkisaaren syystunnelmiin. Lintuharrastaja Rainer Mäkelä kertoi, mitä näiden yli 20 vuoden aikana saarella on tehty ja opittu. Toimittajana oli Minna Pyykkö.
11/30/202214 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 23.11.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla.
11/23/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Lentävistä dinoista tuli koomikon tärkein harrastus

Standup-koomikko Iikka Kivi on lintuharrastaja, joka sai kipinän lintuihin jo pikkupoikana. Harrastuksen myötä kiinnostus muihinkin ympäristöasioihin alkoi kasvaa. Tänä päivänä hänet tunnetaan myös somevaikuttajana, jonka hampaissa on usein hampaaton ja vätystelevä luontopolitikointi. Anna-Kaisa Brenner tapasi Iikka Kiven Kempeleen Vihiluodossa, tunnetuissa lintumaisemissa.
11/22/202215 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 16.11.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla.
11/16/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 9.11.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla.
11/9/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Evon haapoja ja liito-oravia

Eteläiseen Suomeen kaivattaisiin lisää suojeltuja metsiä. Yksi suojelutarkoituksiin soveltuva alue on Evon alue Hämeenlinnan Lammilla. Evon alueesta on haluttu perustaa Suomen ensimmäinen tiedekansallispuisto. Toimittaja Timo Leponiemi tapasi Evolla ympäristötutkimuksen emeritus professori ja Lammin biologisen aseman pitkäaikaisen johtajan Lauri Arvolan ja Helsingin yliopiston dosentin Juha Tiaisen.
11/9/20225 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Lokkisaaren kunnostus onnistui

Ahtialanjärvi Lempäälässä on nykyään yksi sisämaan parhaista lintupaikoista. Erityisesti järven keskellä oleva kahden hehtaarin Lokkisaari on tärkeä pesimäpaikka ja levähdyspaikka monille muuttolinnuille. Nykyinen linturunsaus on kuitenkin vaatinut valtavasti työtä. Alue oli kasvamassa umpeen, kun saaren kunnostustöihin ryhdyttiin yli 20 vuotta sitten vapaaehtoisten lintuharrastajien voimin. Minna Pyykkö vieraili saarella nyt syksyllä ja tapasi lintuharrastaja Rainer Mäkelän, joka on ollut Lokkisaaren kunnostuspuuhissa alusta alkaen.
11/9/202210 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Brittirahaa Koitajoen ja Koitereen kunnostukseen

Koitere-järvi ja siihen liittyvä Koitajoki Pohjois-Karjalassa saivat aivan hiljattain Cambridgen yliopiston suunnalta 1,5 miljoonaa dollaria, vesistön ennallistamisen avuksi. Mikä tekee erämaisesta Koitajoesta erityisen haasteellisen kunnostaa, ja miksi rahoitus suomalaisten sotkujen siivoamiseen tulee Britanniasta? Lumimuutos Osuuskunnan toimija, kalastaja ja maantieteen dosentti Tero Mustonen avaa itäisen vesistön ongelmavyyhteä, hänen kanssaan jatkaa Siru Päivinen.
11/9/202213 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 2.11.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
11/2/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Pikkuvarpunen on äärimmäinen menestyjä

Tiaiset, mustarastaat ja muut tutut talvilinnut kokoontuvat taas ruokintapaikoille. Monilla maaseudun ja omakotialueiden pihoilla yksi runsaimmista siivekkäistä on pikkuvarpunen, kivikaupungin varpusen pikkuserkku. Pikkuvarpusen tuntee suklaanruskeasta päälaesta ja mustasta täplästä valkoisessa poskessa. Nykyään, kun pikkuvarpusia pesii koko Suomen eteläpuoliskossa ainakin neljännesmiljoona pariskuntaa, on vaikea uskoa, että vielä 50 vuotta sitten tämä lintu oli vain Ahvenanmaan ja kaakkoisrajan harvinaisuus. Pertti Koskimies on seurannut pikkuvarpusten ällistyttävää aluevaltausta idästä länteen siitä asti, kun ensimmäiset parit olivat vasta asettuneet Parikkalan ja Tohmajärven väliselle rajaseudulle. Nyt näitä lintuja on ainakin 250 kertaa niin paljon kuin Pertin nuoruudessa, talvisinkin pari miljoonaa yksilöä. Pikkuvarpunen on äärimmäinen menestyjä nykyaikana, jolloin lintulajeistamme jo puolet on punaisella listalla eli uhanalaisia tai uhanalaisiksi taantuvia.
11/2/202210 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 26.10.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
10/26/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Metsästäjien kova urakka Orimattilassa

Kesän aikana Orimattilan Luhtikylään, Porvoonjoen tuntumaan on syntynyt vesakoituneet peltonotkelman pohjalle yksi eteläisen Suomen suurimmista vesilintukosteikoista. Yhdentoista hehtaarin yhtenäinen kosteikko tulee olemaan koti paitsi vesilinnuille, myös nisäkkäille ja hyönteisille. Työn on tehnyt paikallinen metsästysseura, Länsi-Orimattilan Metsästäjät. Valtava vesirakennushanke ei olisi ollut mahdollinen ilman valtion tukea, jota Sotka -kosteikkohankkeen puitteissa Orimattilaan tuli runsaat sata tuhatta euroa. Veronmaksajien rahoista hyötyvät myös veronmaksajat itse, kun paikalle voi kuka vain mennä tarkkailemaan luontoa. Mutta mikä saa metsästäjät rakennuspuuhiin? Mika Moksu lähti katsomaan kosteikkoa yhdessä Länsi-Orimattilan Metsästäjät ry:n puheenjohtaja Jaakko Mattilan kanssa.
10/26/20227 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

Ulkosaariston metsät

Vanhat niityt pensoittuvat ja avonaiset maisemat kasvavat umpeen. Tämä näkyy myös saaristossa. Miten umpeenkasvu ja rehevöityminen näkyy Utössä? Juha Laaksonen ja Martin Öhman pohtivat miten saaren puusto on saanut alkunsa?
10/26/20229 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 19.10.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
10/19/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Millainen on Suomen ilmasto vuonna 2050?

Suomen ilmasto muuttuu, mutta sen vaikutuksen ovat erilaisia eri puolilla maata. Kun läntisessä Suomessa lumipeite hupene, Kainuussa se jopa kasvaa tulevien vuosikymmenten aikana. Miten tarkasti ilmastoa voidaan ennustaa ja miltä Suomi näyttää eri maakunnissa vuonna 2050? Siihen vastasi Ilmatieteen laitoksen tutkija Antti Mäkelä. Toimittajana Kukka Ström.
10/19/202212 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Heli Laaksosen metsäretkillä hitaus on valttia

Runoilija Heli Laaksoselle vihreä korpi sammalineen on suuri inspiraation lähde, josta pulppuaa vaikka millaisia tarinoita. Uusimpaan kirjaansa hän on kirjoittanut lyhyitä ja vekkuleita luontoesitelmiä, joiden pääosissa ovat kasvit ja eläimet. Monet niistä voi kohdata eräässä satakuntalaisessa ikimetsässä, jonne Heli Laaksonen johdatti Metsäradion kuuntelijat. Ohjelmassa selvisi myös, miksi Laaksosen pakkaa mukaansa metsään suodatinpusseja ja maitotölkkien korkkeja. Toimittaja oli Anna-Kaisa Brenner.
10/19/202251 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 12.10.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Matti Ylönen
10/12/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Susimies Seppo Ronkainen

Susikeskustelu on jälleen ajankohtainen Suomessa. Vastikään syyskuussa Luonnonvarakeskus julkaisi kahden vuoden työn tuloksena Suomen susikannan suotuisan suojelutason viitearvojen määrittelyä käsittelevän loppuraportin. Susien määrä on Suomessa kasvanut viimeisen 30 vuoden aikana, mutta silti raportin mukaan niiden geneettinen monimuotoisuus- joka on edellytys lajin selviämiselle Suomessa- on heikentynyt. Tämä ristiriita johtuu mm. siitä, että sudet elävät Suomessa kahdessa eri osapopulaatiossa itäisessä ja läntisessä Suomessa. Susien suojelu, kannanhoidollinen metsästys, häirikkösudet, susivahingot, susipelko, susien tulevaisuus- susiin liittyy paljon tunteita ja mielipiteitä. Seppo Ronkainen on nähnyt villejä susia kenties useammin kuin kukaan toinen Suomessa. Hän toimi vuosikymmenten ajan Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestarina, ja pannoitti ja seurasi sinä aikana satoja susia. Hän on myös kuvannut pitkään susien elämää. Siksi hän on loistava keskustelukumppani juttelemaan siitä, minkälainen eläin itse susi on. Minna Pyykkö tapasi hänet Nuuksiossa Haltian luontokeskuksen pihalla.
10/12/202219 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 5.10.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Markus Turunen
10/5/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Kaarnakuoriaisten tuhoja

Kaarnakuoriaisten aiheuttamat tuhot näkyvät kuusikoissa parin kuivan ja kuuman kesän jälkeen. Ongelma tunnetaan myös kaupunkimetsissä. Voiko tuhoja jotenkin ehkäistä ja millainen puusto olisi ihanteellinen tulevaisuuden virkistysalueilla? Kaupunkiekologian professori Heikki Setälä ja toimittaja Anna-Kaisa Brenner kävivät Lahdessa tutkailemassa kaarnakuoriaisten näivettämiä kuusia.
10/5/202212 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 28.9.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
9/28/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Sieniretki-elokuva ensi-illassa

Sieniretki- elokuvassa Martti Suosalo on urakuopassa oleva elokuvakäsikirjoittaja. ja Ville Myllyrinne on tämän paras kaveri. Molemmat ovat kyllästyneet siihen, miten oma pää on jämähtänyt uomiinsa. He vuokraavat saaristosta mökin viikonlopuksi, räjäyttääkseen tajuntansa. Useat sattumat kääntävät kuitenkin heidän suunnitelmansa päälaelleen. Komedian ytimessä on miesten ystävyys ja haave, että vielä keski-iässäkin voi muuttua. Saaristoluonnolla on myös elokuvassa merkittävä rooli. Sieniretki- elokuva on ensi-illassa 30.9.2022. Elokuvan tekijöitä tapasi toimittaja Minna Pyykkö.
9/28/202218 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 21.9.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
9/21/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Martti Suosalo lumoutuu merimaisemista

Se on vähän niinkuin lentämistä - näyttelijä Martti Suosalo pohtii purjehtimisen lumoa. Hän on purjehtinut vuosikymmeniä- jo lapsuudesta lähtien. Saaristoluonto tuoksuineen on hänelle tärkeä. Nyt syyskuun lopulla ensi-iltaan tulee Sieniretki- leffa, jossa Martti Suosalo näyttelee toista pääroolia. Elokuva on kuvattu pääosin Turun saariston karuilla ulkoluodoilla. Minna Pyykkö jutteli Martti Suosalon kanssa leffan teosta ja hänen merimuistoistaan.
9/21/202212 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 14.9.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Matti Ylönen
9/14/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Puulajipuistojen merkitys ilmastonmuutoksessa

Suuri osa Suomen arboretumeista eli puulajipuistoista on jonkin julkisen tahon kuten Metsäntutkimuslaitoksen, Metsähallituksen, yliopistojen tai maatalous- ja metsäoppilaitosten ympärille perustettuja tai niiden hallinnoimia puutarhoja ja puistoja. Toisaalta merkittävä osa Suomen arboretumeista on vanhoilla kartanoilla, joiden yhteyteen on perustettu laajoja istutusalueita. Suurimpaan osaan Suomen julkisista arboretumeista on vapaa pääsy, tai pääsymaksu on nimellinen. Mustilan arboretum perustettiin Mustilan kartanon alueelle vuonna 1902, kun paikan edellisenä vuonna ostanut Axel Fredrik Tigerstedt istutti sinne ensimmäiset puulajit. Hän aloitti alueella järjestelmällisen ja suurisuuntaisen maan- ja metsänviljelyn. Toimittaja Petri Rinne vieraili puulajipuistossa ja tapasi siellä metsänhoitaja Jukka Reinikaisen.
9/14/202226 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Metsäradio 7.9.2022

Pihkan tuoksua radioaalloilla. Juha Blomberg
9/7/202257 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Heinäveden tyyneyttä ihailemassa

Monet tietävät, että pienikin hetki luonnossa rauhoittaa mieltä ja tuo hyvänolon tunteen. Mutta voiko olla niin idyllinen maisema ettei kiireisen arjen keskellä heti pysty samaistumaan siihen. Mitä tyyni järven pinta tarjoaa ihailijalleen? Entä värit ja lämpötila? Juha Laaksonen ja hyvinvointivalmentaja Mari Ravattinen viettävät hetken Heinävedellä järviluonnon kauneutta ihmetellen.
8/24/202211 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

Kultarannan yölliset sammakkoretket

Elokuun viimeisenä lauantaina vietetään jälleen Suomen luonnon päivää. Sen kunniaksi elokuun ajan on kerätty suomalaisilta tarinoita heidän lempilajeistaan. Minna Pyykkö vieraili Naantalin Kultarannan puutarhassa- ja presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kertoivat omista luontomuistoistaan ja paljastivat omat lempilajinsa.
8/24/202212 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Kyttyrälohi valtaa Tenojoen

Norjan vuonoilla ja Pohjois-Lapin lohijoilla varaudutaan jo satojen tuhansien kyttyrälohien nousuun ensi kesänä. Varangilla,Tenolla ja Näätämöjoella kehitetään pyyntivälineitä, niin että kalat voidaan ottaa pyydyksistä elävinä. Apuna käytetään digitaalista, hahmojen tunnistusteknologiaa. Tavoitteena on pyytää mahdollisimman paljon kyttyrälohia ennen kuin ne pääsevät kutemaan jokiin ja päästää Atlantin lohet vapaaksi. Pyyntimenetelmiä testataan Norjassa ja Pohjois-Lapissa parhaillaan. Lohitutkija Eero Niemelän tapasi toimittaja Jarmo Siivikko.
8/10/202211 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Tuntureiden viheltäjä hurmaa retkeilijät

Yksinkulkijan ei tarvitse vaeltaa tunturissa koskaan ilman seuraa. Vaikka sääsket, mäkäräiset ja paarmat hänet sateella ja tuulella hylkäisivätkin, kapustarinta ei koskaan. Tuo valpas ja huolestunut kahlaajalintu seuraa tähystyspaikaltaan kulkijan jokaista askelta ja viheltää varoituksensa niin poikasilleen kuin puolisolleen. Kapustarinnan vihellys on yhtaikaa sekä piristävä että haikea, sillä se on myös merkki kesän kääntymisestä kohti syksyä. Pertti Koskimies kuunteli kapustarintaa Lapin katolla, Utsjoen ylämaissa.
8/3/202210 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Muuttohaukan huuto kaikuu upeassa maisemassa

Muuttohaukka on maailman menestyneimpiä lintulajeja ja levittäytynyt joka puolelle maapalloa. Muuttohaukkojen saalislintuihin kertyneet DDT ja muut uudet hyönteisten torjunta-aineet tuhosivat kuitenkin lähes kaikki haukkojen pesinnät pohjoisen pallonpuoliskon teollisuusmaissa ja tappoivat emolintujakin etenkin 1950- ja 1960-luvuilla. Pesimäkanta romahti Suomessakin vain vuosissa noin 700 parista alle 50 pariin. Haukkatutkijoiden havaintojen ansiosta ihmiskunta välttyi omankin ravintonsa myrkyttymiseltä viime tingassa. Kun myrkyt kiellettiin, haukkakanta alkoi elpyä. Pertti Koskimies toimii pesätarkastajana Metsähallituksen erikoisluvalla niin maamme eteläisimmillä haukanpesillä Pohjois-Karjalassa kuin pohjoisimmilla Tunturi-Lapissa. Inarilainen haukkaemo paheksui pesätarkastajan vierailua kuuluvasti.
7/27/202210 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Viron luontokohteita ja lajeja

Viro on luontoretkeilijän aarreaitta: komeita kansallispuistoja, sykähdyttävää saaristoluontoa, vaellusreittejä ja lintuvesiä. Luonnossa liikkuja kohtaa siellä kasveja, eläimiä, lintuja ja maisemia, joita Suomesta ei löydy. Viro on myös täydellinen kohde matalan kynnyksen luontoretkeilylle. Kaupunkilomaltakin pääsee helposti piipahtamaan kauniisiin luontokohteisiin. Mikko Virta esittelee uudessa Luontoretkelle Viroon-kirjassaan kohteita Saarenmaalta Peipsijärvelle ja Võrumaalta Narvaan. Mikko Virran tapasi Asko Hauta-aho ja nyt siis lisää Viron luontokohteista ja mielenkiintoisista lajeista.
7/20/20228 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

Lampaita radioaalloilla

Ylen Lammaslivessä seurataan parhaillaan lampaiden kesäpuuhia Kolin kansallispuistossa. 12 terhakkaa lammasta hoitaa Lakkalan perinnetilaa syömällä sitä. Kansallispuistossa riittää luonnonravintoa, ja lampaat tekevät tärkeää työtä Metsähallistuksen pestaamina maisemanhoitajina. Lampaista huolehtii viikoittain vaihtuva paimen, ja tällä viikolla se on toimittajamme Anna-Kaisa Brenner, jonka vieraili Lakkalan laitumella. Hänen seurassaan on laidunyrittäjä ja luonnonsuojelubiologi Mariko Lindgren.
7/14/202211 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Voiko turkulaisesta tulla kuusamolainen?

Miten turkulainen pärjää Koillismaalla? Voisiko turkulaisesta tulla oikea kunnon kuusamolainen, miten hän soluttautuu joukkoon? Metsäradiossa tutustumme lintuopas Mikko Oivukkaan, joka muutti perheineen Kuusamoon viisi vuotta sitten. Millaista elämä Koillismaalla on ollut, miten työasiat on saatu kuntoon ja mikä Kuusamon maisemissa kiehtoo? Retkikaverina Oivangissa, Junganharjulla, oli Juha Laaksonen.
7/6/202212 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Lammaslive käynnistyy kohta

Aurinkoa, kukkaniittyjä ja lampaita laitumella - voiko olla kesäisempää näkyä? Yle Areenassa seurataan heinäkuussa 2022 viikon ajan lampaiden kesämeinikiä Lammaslivessä eli suorassa striimilähetyksessä Kolin kansallispuistosta. Lampaat ovat siellä kesätöissä hoitamassa vanhaa perinneympäristöä. Tai perinnebiotooppia, kuten termi kuuluu. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner kävi loppukeväästä katsastamassa lammaslaitumen Lieksan Herajärvellä juuri ennen lampaiden saapumista. Hänen oppaanaan on Metsähallituksen biologi Kaija Eisto.
7/6/20229 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

Keskikesän huumaavia tuoksuja Linnaistensuolla

Keskikesän kunniaksi Metsäradiossa tehtiin retki suomalaiseen suomaisemaan. Juhannus on muutaman päivän kuluttua ja kesäyön valoa juhlistetaan silloin mitä upeimmissa maisemissa. Linnaistensuo on Lahden suurin suo ja yksi Lahden suosituimmista virkistysalueista. Sitä reunustavat melko vanhat kuusivaltaiset sekametsät, mutta rauhoitusalueella kasvaa myös mäntyvaltaista puolukkatyypin metsää. Itse Linnaistensuo on rimpipintaisten märkien kuljujen mosaiikki, joiden ympärillä on eriasteisesti kehittyneitä kuivempia kermijuotteja ja mättäitä. Pitkospuilla hiipivät Heikki Setälä ja Asko Hauta-aho.
6/22/202216 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Punkaharjun tutkimusmetsät

Moni tietää Punkaharjun huikean kansallismaisemareitin ja on sitä ajellutkin. Harvemmalle on tulleet tutuiksi Savonlinnatien toiselle puolelle Punkaharjun Laukansaareen jäävät tutkimusmetsät, aarnimetsätilkkuineen ja upeine wanhoine puineen. Mitä Luonnonvarakeskus oikeastaan Punkaharjulla tutkii, ja millaisia patikkakohteita Laukansaari Saimaan äärellä tarjoaa? Siru Päivinen löysi oppaakseen Esko Oksan, joka tuntee alueen vuosikymmenten ajalta.
6/15/20228 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Metsän jatkuva kasvatus ja raha

Kun puhutaan metsänhoidosta, puhutaan usein myös rahasta eli minkä verran metsä tuottaa. Usein ansioista ja tuloista vaietaan, mutta nyt on tarjolla mielenkiintoinen laskelma. Sen mukaan jatkuvan kasvatuksen metsä tuottaa selvästi paremmin kuin avohakkuu. Ainakin näin näyttäisi olevan suurmetsänomistaja Timo Kujalan palstalla Heinävedellä. Eli jos omistat metsää ja raha kiinnostaa, kannattaa nyt olla kuulolla. Toimittajana on Markku Sipi.
6/15/20229 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Pihapiirin kesäiset solistit

Kevät kypsyy kesäksi touko-kesäkuun vaihteessa, puhkeaa huumaavaksi linnunlauluksi. Kesän korvalla soi luontomme kaunein konsertti, parhaina solisteinaan viitakerttunen, satakieli, lehtokerttu ja haarapääsky. Nämä neljä kesäntuojaa laulavat kilpaa Pertti Koskimiehen pihalla Parikkalan Siikalahden rantamäellä. Vuoden upein konsertti kestää vain viikon pari, kunnes koiraat vaikenevat pesinnän kiireissä. Juuri nyt on paras aika kuunnella kesää! Lintujen äänitys: Pertti Koskimies
6/8/202210 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Viron luonto lumoaa matkailijan

Viro on luontoretkeilijän aarreaitta: komeita kansallispuistoja, sykähdyttävää saaristoluontoa, vaellusreittejä ja lintuvesiä. Luonnossa liikkuja kohtaa siellä kasveja, eläimiä, lintuja ja maisemia, joita Suomesta ei löydy. Kun suomalainen saapuu Helsingistä Tallinnaan laivalla ja astuu maankamaralle satamassa, muuttuu arkkitehtuurin, sykkeen ja tunnelman lisäksi myös luonto. Helsingin kallioiset luodot ja rannat vaihtuvat Tallinnassa hiekkarantoihin ja kalkkikivitörmiin. Pärnussa asuvan suomalaistoimittajan Mikko Virran Luontoretkelle Viroon – 30 kiehtovaa kohdetta on opaskirja Viron upeisiin luontokohteisiin. Mutta miten kiinnostus luontoa kohtaan aikoinaan alkoi - näin kysymykseen vastasi Mikko Virta. Toimittaja: Asko Hauta-aho / Yle
6/1/202211 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Kutunivan äänimaisemia Muoniosta

Tarkkasilmäiset sosiaalisen median käyttäjät ovat varmasti huomanneet, että loma-aikoihin monen luonnonystävän Instagram ja Facebook pullistelevat Lapissa otetuista joutsen- ja koskikarakuvista. Kutuniva on tämä Tunturi-Lapissa sijaitseva paikka, joka on helposti saavutettavissa ja jonka kapeassa salmessa talvehtii parhaimmillaan parisenkymmentä kuvauksellista laulujoutsenta. Pirteät koskikarat jo mainittiinkin, mutta mitäs muita eläimiä siellä asustaa? Toimittaja Anna-Kaisa Brennerille paikka ja maisema on hyvin tuttu.
3/30/20229 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Ilmastotutkija Tero Mustosen mietteitä suomalaisesta luonnosta

Selkien vaaralla vanhassa perinnepihapiirissä asuva maantieteilijä ja tohtorismies, kalastaja ja luonnon ennallistaja Tero Mustonen on työkseen tuijottanut ilmastonmuutosta silmästä silmään jo kauan. Parhaillaan hän viimeistelee ensi vuoden alkupuolella päivänvalon näkevän YK:n Ilmastopaneelin tuoreimman ohjausraportin Eurooppa-osiota - ja siinä ohessa ennallistaa palkitun Osuuskunta Lumimuutoksen riveissä kymmeniä tuhansia hehtaareja suomalaista luontoa. Siru Päivinen ajeli ylös Selkielle, ja kysyi mitä luonnossa viihtyvä Mustonen miettii kuluneen vuoden saldosta.
12/29/20216 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

Etelä-Suomen 900 km retkipyöräreitti valmis

Vaikka nyt mennään kohti vuoden talvisimpaa ja kylmintä aikaa, kesästä saa silti haaveilla. Ja tulevista retkistä. Miltä kuulostaisi esimerkiksi pyörävaellus halki eteläisimmän Suomen? Hangon ja Kouvolan väliset pyöräilyyn sopivat reitit on nyt koottu tietopaketiksi nettiin. South by cycle -niminen projekti muokkasi 900 kilometriä pyöräreittejä kartoiksi ja reittisuunnitelmiksi majoitusta ja nähtävyyksiä myöten. Nettisivun avulla voi suunnitella lyhyitä tai vaikka päiväkausien retkiä, ihan miten itselle sopii. Anna-Kaisa Brenner haastatteli Kristiina Vaanoa, joka luotsasi pyöräilyreittiprojektia.
12/29/202110 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Sulkavan porolauma

Poroja on totuttu näkemään Lapin maisemissa - aavoilla tunturiylängöillä, mutta poroja on myös huomattavasti etelämpänä. Heikki Joskit asuu Sulkavalla ja hänellä on siellä pieni porolauma. Aiheesta hänen kanssaan keskusteli Asko Hauta-aho.
12/22/20218 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Elämää Tuupovaaran metsien äärellä

Timo Hattunen on Kontiorannan lakkautetun varuskunnan eläköitynyt opistoupseeri, reservin yliluutnantti ja hän innostui vapaalle jäätyään puuhaamaan paikallisten riistanhoitoyhdistysten toiminnanjohtajana. Hattuset muuttivat puolisen vuotta sitten Timon vaimon kotipaikalle Tuupovaaran Kokinvaaraan, muuttuiko elämässä maalle muuton myötä jotain muutakin kuin osoite. Näitä asioita Pohjois-Karjalassa selvitteli Siru Päivinen.
12/22/202115 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Vuoden nuori lintuharrastaja on Nico Niemenmaa

23-vuotias kirkkonummelainen Nico Niemenmaa on valittu tämän vuoden nuoreksi lintuharrastajaksi. Lintujärjestö Birdlifen palkintoperusteissa kiitellään Niemenmaan lintuosaamista ja aktiivista harrastamista. Yksi hänen erityistaidoistaan ja kiinnostuksen kohteista on pesäpoikasten rengastaminen. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner tapasi Nico Niemenmaan Kirkkonummen keskusmetsässä.
12/15/202112 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Kalajoen metsäpalon jälkipuheita

Kalajoen seurakunta jättää sadan hehtaarin paloalueen metsän pikkueläimille Yhteensä Kalajoella paloi heinä-elokuun vaihteessa yli 200 hehtaaria metsää, eli puolet siitä tulee nyt rauhoitetuksi. Paloalue on pääosin seurakunnan omistama. Kirkkoneuvosto päätti marraskuun puolivälissä, että Susinevan 106 hehtaarin alue rauhoitetaan 20 vuodeksi. Toimittaja Juha Virtanen kävi Kalajoella tapaamassa pelastuspäällikkö Pekka Rätyä. Peräti kaksi viikkoa kestänyt metsäpalo ja sen sammutus oli poikkeuksellisen suuri urakka.
12/15/20216 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

Aloite Tenon lohestusperinnekeskuksesta

Suomessa ei ole tällä hetkellä ainuttakaan lohestuskulttuuriin keskittyvää erikoismuseota tai -näyttelyä kuten Ruotsin Laxens Hus tai Norjan Namsen Salmon Aquarium. Saamelaismuseo Siidaan Inarissa on tallennettu vähäinen määrä lohestusesineistöä myös Tenojokivarresta. Utsjoen kunnan majoitus- ja ravintolainfra on selvässä nosteessa juuri nyt. Koronaepidemian edesauttamana myös muut kuin lohestavat kansalaiset löysivät Utsjoen. Siksi tavalliselle matkailijalle tulisikin mahdollisimman nopeasti luoda sellaisia luontomatkailu- ja kulttuurikohteita, jotka toisaalta pysäyttävät kulkijan ja toisaalta tukevat seudun kulttuuriperimän säilymistä. Yksi luontevimmista Utsjoen kuntakuvaan istuvista kohteista olisi Tenojoen lohestukselle rakentuva perinnekeskus. Tässä oli lainaus aloitteesta Utsjoen kunnalle, jonka ovat allekirjoittaneet Veikko Guttorm ja Anssi Eloranta. Tarkemmin tähän aloitteeseen syventyvät seuraavassa Anssi Eloranta ja Asko Hauta-aho.
12/8/20218 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Isot tukkirekat

Suomessa ei vielä sähköautoilla kuljeteta puuta metsistä, mutta Ruotsissa alkaa ensi vuonna kokeilu. miten 80 tonnin sähköajoneuvo pärjää puunkuljetuksessa. Meillä Lapissa puolestaan alennetaan hiilidioksidipäästöjä käyttämällä tavanomaista isompia ajoneuvoyhdistelmiä. Ajokilometrit vähenevät, samoin polttoaineen kulutus ja hiilidioksipäästöt. Metsähallitus on saavuttanut jopa yli 10 prosentin päästövähennykset. Ainakaan toistaiseksi sillat eivät ole sortuneet eivätkä tiet painuneet. Kokemukset ovat olleet hyvät, sanoo kehityspäällikkö Jouni Karjalainen. Hänet tapasi Pyhäjoen Palosaaressa toimittaja Juha Virtanen.
12/8/202111 minutes, 1 second
Episode Artwork

Luonto kertoo historian käännekohdat Munkinmäessä

Etelärannikolla sijaitsevan Kirkkonummen keskustassa kohoaa kukkula, joka on suurten liikenneväylien puristuksessa. Autoteiden ja rautatien ympäröimän Munkinmäen luonto on kuin villiintynyt puutarha, mutta jo nimikin kertoo, että paikalla on keskiaikaan ulottuva historia. Kukkulan ympärillä lainehti tuolloin vielä merivesi. Kaavoitus ja rakentaminen kutistavat varsinkin pääkaupunkiseudulla asutuskeskusten luontoa, ja samalla on vaarana menettää myös tärkeää paikallishistoriaa. Kirkkonummelaiset kotiseutu- ja luontoaktiivit halusivat nostaa Munkinmäen profiilia, ja niinpä sinne valmistui muutama kuukausi sitten kulttuuri- ja luontopolku. Polku löytyy nykyaikaisesti myös digitaalisena versiona. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner lähti tutustumiskierrokselle Munkinmäkeen oppaanaan antropologi Petra Vairimaa, joka on yksi kulttuuripolun toteuttajista.
12/8/202111 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Ryssänpiilossa yhdistyvät luonto ja historia 

Suomalaiset paikannimet ovat välillä hämmentäviä. Karkean ja jopa törkeän kuuloisen nimen taustalla on usein omalaatuinen kansanhuumori tai jokin historiallinen syy. Äänekoskella, Suomen vilkkaimman valtatien reunamalla sijaitsee Ryssänpiilo-niminen paikka. Mitä ihmettä? Eikä nyt olla edes lähellä itärajaa vaan aivan keskellä keskisintä Suomea. Anna-Kaisa Brenner sai vinkin Ryssänpiilosta ja lähti kipuamaan kivistä kalliorinnettä oppaanaan retkibloggaaja Peter Lindenberg.
12/1/202112 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Marjalintuja pihlajissa

Pihlajissa on kaiken syksyä hyörinyt isoja rastasparvia, sillä marjoja oli paljon suuressa osassa Suomea. Runsain marjansyöjälintumme on koko maassa pesivä räkättirastas. Pohjois-Karjalasta Lappiin pesiviä tilhiä ei ole etelärannikolle ehtinyt vasta kuin pieniä ryhmiä, sillä pääjoukoille on vielä piisannut syötävää pohjoisempana. Rastaat ja tilhi syövät marjamaltoa mutta kolmas pihlajanmarjalintu, taviokuurna, syö marjoista siemenet. Lapissa pesivät taviokuurnat vaeltavat kerran pari vuosikymmenessä etelärannikolle asti. Myös muut rastaat, punatulkut, punarinnat, kertut ja jotkin muut lintulajit syövät pihlajanmarjoja. Pertti Koskimies ennusti, että marjalintujen eloisat parvet ilahduttavat luonnonystäviä eteläisimmässä Suomessakin joulu- ja vielä tammikuussakin.
12/1/20218 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Karhukojulla hiljaisuutta etsimässä

Tuntuuko luonnossa oleminen joskus suorittamiselta? Pitääkö joka paikassa ottaa valokuvia ja somettaa? Pystyykö silloin omia ajatuksia ollenkaan selkiyttämään ja rauhoittamaan? Toimittaja Anna-Kaisa Brenner vietti kesän loppumetreillä yhden yön karhukojussa itärajan pinnassa Kuhmossa. Turvallisina seuralaisina olivat kamera, nauhuri ja kännykkä. Mutta: ajatukset olisivat pärjänneet ilmankin. Kuunnellaan hetki Anna-Kaisan pohdintoja kuvausretkeltä, karhujen kohtaamisesta ja omiin ajatuksiin törmäämisestä.
11/24/20217 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Suomen metsien rakenne ja monimuotoisuus

Miten Suomen metsät ovat muuttuneet vuosisatojen mittaan? Jyväskylän yliopiston professori Mikko Mönkkönen on perehtynyt näin muutoksiin ja kertoi aiheesta Suomen vanhimman tieteellisen seuran Societas pro fauna et flora fennican 200- vuotisjuhlissa Ritarihuoneella Helsingissä. Minna Pyykkö jututti häntä tilaisuuden jälkeen.
11/24/202110 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Lusikkauistimen tarina

Entisajan keittiöstä saattoi vuosien saatossa mystisesti hävitä lusikoita, jopa kuparipannuja. Monesti syyllinen näihin katoamisiin oli samassa perheessä asuva kalastaja, joka otti materiaalia uistimiin omasta kuormasta. Tietokirjailija Erkki Norell kertoi miten lusikkauistimet aikoinaan syntyivät ja millainen pyyntiväline se oikein oli. Asikkalan Vääksyssä oli toimittaja Asko Hauta-aho.
11/17/202110 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Villiintyneet kissat ovat luonnossa iso ongelma

Kissa luonnossa on aihe, joka herättää paljon keskustelua. Moniko tietää, että Suomessa on jopa parisen kymmentä tuhatta kissaa, jotka elävät ulkona sään armoilla? Monet eläinsuojelijat tekevät kovasti töitä loukuttaakseen näitä populaatiokissoiksi kutsuttuja eläimiä pois luonnosta. Sieltä kissat päätyvät tavallisesti löytöeläinkoteihin, kuten Katajankulmalle Hattulaan. Kuulemme siitä hetken kuluttua lisää, mutta käydään aluksi Pälkäneellä seuraamassa, kuinka pitkän linjan eläinsuojelija Johanna Jaatinen asentaa metsään itse rakentamaansa kissaloukkua. Yli sadan kissan lauma pitäisi saada kiinni ennen talvipakkasia. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.
11/17/202110 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Tenojoen lohestuksen tulevaisuus

Lohen täysimittainen kalastuskielto Tenojoelle varmistui viime keväänä. Syynä poikkeukselliseen rajoitukseen on Tenon lohikantojen nopeasti heikentynyt tila, joka oli havaittu seurannassa. Kielto koskee sekä lohen vapakalastusta että lohen pyyntiä seisovilla pyydyksillä. Näin kylmää tekstiä lohen kalastuskiellosta kuultiin ja luettiin keväällä 2021 ja nyt vielä alueelle kuulumaton vieraslaji kyttyrälohi tunkee voimalla Tenojokeen. Asko Hauta-aho kysyi Tenojoen lohestukseen ja tulevaisuuteen liittyviä asioita emerituskalabiologi Anssi Elorannalta, joka on kalastanut lohia alueella yli 50 vuotta.
11/10/20219 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Pedon haaskalla metsän siimeksessä

Minna Pyykkö kävi Hangon lähistöllä syksyisellä metsäretkellä luontoyrittäjä Ari Kapasen kanssa. Tavoitteena oli hiipiä katsomaan, onko äskettäin kuolleen metsäkauriin haaskalla kävijöitä.
11/10/202112 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

Hakovirran metsästysseuran hirvijahdit

Sykyinen hirvenmetsästys on monelle metsästäjälle vuoden päätapahtuma ja sen käynnistymisestä on jo vajaa kuukausi aikaa. Tulevatko nuoret tämän perinteisen harrastuksen pariin ja miten he saavat tietoa metsästykseen liittyvissä asioissa. Asko Hauta-aho lähti selvittämään miten hirvenmetsästys on tänä vuonna sujunut Etelä-Savossa Sulkavalla? Näin asiaa valottaa Hakovirran metsästysseuran puheenjohtaja Heikki Joskit.
11/3/202110 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Palkittu luontokuvaaja Lasse Kurkela

18-vuotias Lasse Kurkela on voittanut lokakuussa jo kaksi kansainvälisesti arvostettua luontokuvakilpailua. Kotimaisessa kovatasoisessa Vuoden luontokuva-kilpailussakin hän ylsi hienosti palkintosijoille. Nuoresta iästään huolimatta Kurkela on ehtinyt osallistua menestyksekkäästi jo kymmeniin kilpailuihin Suomessa ja ulkomailla. Lasse Kurkela kuvaa mieluiten Kuusamossa, jossa melu ja valosaaste eivät ulotu suurten metsien siimekseen. Kuvauskohteina ovat usein petoeläimet, mutta viimeaikaisin kilpailumenestys on tullut kuukkelin kuvaamisesta. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.
11/3/202111 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Helsingin rotat

Helsingissä on jälleen tänä syksynä tehty paljon rottahavaintoja. Mitä helsinkiläisrotta tarkalleen ottaen syö, kantaako se taudinaiheuttajia tai mitä eläimelle tapahtuu sen kuoltua - näitä ei vieläkään tiedetä ihan tarkalleen. Mutta nyt asioita tutkitaan Helsingin yliopiston kaupunkirottaprojektissa. Tutkija, evoluutiobiologi Tuomas Aivelo vetää projektia. Häntä kiehtoo rotassa se, että eläin on kekseliäs selviytyjä, joka osaa tehdä yhteistyötä lajikumppaniensa kanssa. Tuomas Aivelo ja toimittaja Anna-Kaisa Brenner kävivät iltahämärissä tutkimassa paikkaa, jossa rottia on liikkunut runsaasti ja josta niitä on yritetty aktiivisesti häätää pois.
10/27/202112 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Kuurapartaa kaamoksessa

Järvenpääläinen Olli Järvenkylä on kokenut vaeltaja. Viisi vuotta sitten hän irtisanoutui työstään ja vaelsi 100 päivää Urho Kekkosen kansallispuistossa. Reissun tavoitteena oli kokea pohjoisen syksy kesästä kaamokseen. Millaisia muistoja syksystä jäi? Minkälaisia vaellusreissuja hän on viime aikoina tehnyt? Minna Pyykkö tapaa Olli Järvenkylän Järvenpään hämärtyvässä illassa.
10/27/202114 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Perhojen maailma on värejä tulvillaan

Kun pakkaset ja talvi hiipivät talon nurkkiin niin on hyvä aika tehdä vaikka perhoja tulevalle pyyntikaudelle. Perhojen sitominen on tarkkaa puuhaa ja niiden tekemiseen liittyviä tarvikkeita kertyy pöydällinen hyvin äkkiä. Perhoilla jäljitellään tarkasti kalojen omaa ravintoa hyönteisitä aina nisäkkäisiin asti ja yksi asia on tässä varmaa - pölynimurin kanssa ei kannata lähestyä perhonsitojan työpistettä. Hyönteisen koko elinkaari näyttäytyy perhojen muodoissa, näin asiaa valaisee vuosikymmenien kokemuksella perhonsitoja Erkki Norell.
10/20/20219 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

Syksyinen luontokuvaus

Illat pimenevät ja päivisin on usein harmaata ja märkää. Ruska on monin paikoin jo ohi, ja vaikuttaa siltä, kuin maisemasta olisivat kadonneet kaikki värit. Luontokuvaaja ei silti jouda välttämättä lomailemaan. Oli melkoinen tuuli ja sadettakin ripsi, kun Anna-Kaisa Brenner ja luontokuvaaja Paavo Hamunen tutkailivat Mikkelissä Urpolan luontopolun maisemia ja pohtivat, millaiset asiat ovat valokuvissa parhaimmillaan juuri syksyllä.
10/20/202111 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

Taksikuskin luontohavaintoja

Suurin osa nisäkkäistä on yöaktiivisia. Jos siis haluaa nähdä niitä on oltava liikkeellä pimeässä. Toiset voivat tehdä havaintoja myös työpaikalla. Paras ammatti yölliseen retkeilyyn lienee taksikuskin virka ja nimenomaan yöajot. Helsinkiläinen eläkkeellä oleva taksikuski Pekka Jokinen muistelee luontohavaintojaan. Retkikaverina on Juha Laaksonen.
10/13/202110 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Kyyharrastajan matkassa

Nyt alkavat säät viilentyä ihan kunnolla. Kyyt ovat siirtyneet tai ovat viimeistään näihin aikoihin siirtymässä eteläisimmässäkin Suomessa talvipesiinsä. Syyskuussa oli vielä muutamia lähes kesäisen lämpimiä päiviä, jolloin toimittajamme Anna-Kaisa Brenner kävi Turun puolessa katsastamassa, löytyisikö talvipesien läheltä jo kyykäärmeitä. Oppaana hänellä oli kyyasiantuntija Toni Beckman, joka tuntee hyvin alueen kyyesiintymät.
10/13/202110 minutes, 1 second
Episode Artwork

Hiiltyneen kannon uskomaton tarina

Tarkkasilmäisimmät retkeilijät ovat varmaan huomanneet Vaakkoin ulkoilualueen upeissa havumetsissä hiilipintaisia kantoja. Nämä merkit viittaavat vanhaan metsäpaloon, josta on aikaa vajaat 130 vuotta. Metsää paloi silloin todella paljon yli 70 000 hehtaaria. Nokisia kantoja pitää etsiä jyrkästä rinteestä ja siellä yhteys historialliseen tapahtumaan avautuu parhaalla mahdollisella tavalla. Sammalin vuoratussa metsässä Pohjois-Espoossa hiipivät Pirkka-Pekka Petelius ja Asko Hauta-aho.
10/6/202112 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Peippolaumoja ja hyvästit herhiläisille

Syksyllä lintulaumat ovat suurempia kuin keväällä, ovathan poikasetkin mukana. Näinä viikkoina pellonlaiteilla hyörii satojen, peippojen parvia, joukossa pohjoisen lähisukuisia järripeippojakin. Peipon paras turva on toisissa peipoissa, ja muutkin linnut kerääntyvät parviksi huomatakseen pedot ajoissa. Riesaa peipoilla näinä viikkoina piisaa, sillä monet haukat ja isolepinkäiset jahtaavat peippoja pääruoakseen. Jotkin pikkulinnut piileskelevät tiheiköissä kuitenkin yksin. Punarinta ja peukaloinen puolustavat reviiriä paitsi kesällä myös talvialueillaan Länsi-Euroopassa. Ne karkottavat toisiaan tontiltaan laulamalla, ja lauluharjoittelua kuulee syksyllä Suomessakin. Myös teeret pulputtavat syksyllä esivalmisteluna kevään soidinkoitoksiin. Pertti Koskimies on seurannut lintusyksyn etenemistä mutta kuulostellut myös kesän viimeisiä ääniä, ampiaisten surinaa ja herhiläisten pörinää.
9/29/20217 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Julkisilla kulkupeleillä retkikohteille

Monella retkeilijällä on mukanaan teltta, makuupussi ja makuualusta. Lisäksi vuodenajasta riippuen pitää olla mukana vaihtovaatteet, lämpimät varusteet ja sadevehkeet. Sitten on tietenkin oltava hyvät eväät ja juotavaa. Monilla on mukana myös kiikarit ja kamerat, joillain myös kaukoputki. Arsenaalia siis riittää. Suomessa on monta mielenkiintoista luontokohdetta, jotka on vaikeasti saavutettavissa ilman sopivaa kulkupeliä. Kaikilla ei ole omaa autoa ja julkinen liikenne ei kulje joka paikkaan. Metsäradiossa kuullaan Jouni Koivunevan mietteitä, miten retkeillä ilman omaa autoa. Retkikaverina Saaristomerellä on Juha Laaksonen.
9/22/202112 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Metsäpuron syksyinen sinfonia

Seuraavaksi Metsäradiossa lähdetään Vaakkoin ulkoilualueelle Pohjois-Espooseen. Vaakkoi on erämainen metsäalue, jota useat lammet ja kalliot rikkovat. Se on ihanteellinen vaihtoehto omatoimiselle ja retkeilytaitoiselle ulkoilijalle. Helsingin kaupunki on hankkinut Vaakkoin alueen vuosina 1972 ja 1976. Vaakkoin pinta-ala on noin 600 ha. Metsän siimeksessä virtaava puro tarjoilee juuri nyt upean sinfonian veden kiirehtiessä eteenpäin lampien ja soiden välisellä vyöhykkeellä. Sammalin verhoiltujen kivien välissä - soivalla retkellä olivat Pirkka-Pekka Petelius ja Asko Hauta-aho.
9/22/20218 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Närhen kaikuja syksyisessä metsässä

Syksyinen luonto tarjoilee parhaita puolia juuri nyt, kun etelässäkin puiden lehdet muuttuvat kellertäviin sävyihin. Kostea ilma on happirikasta ja kauas ovat jääneet taajamien ja valtateiden huminat. Luontoillan entinen isäntä Pirkka-Pekka Petelius viettää paljon aikaa syksyisessä metsässä ja tällä kertaa retkelle pääsi mukaan Asko Hauta-aho. Ja koska nämä miehet kulkevat aina omia polkujaan, niinpä hieman tuntemattomamman metsän halki päästiin närhen ja käpytikan opastuksella, närhen läpitunkeva ääni siis kompassin kelluvana tauluna ja käpytikan nokka suuntaa antavana punaisena neulana - ja sitten aivan yllättäen eteen ilmestyi kalliorantainen metsälampi.
9/15/202111 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Värjäyssieniä etsimässä

Eri puolilla maata kuljetaan metsissä värjäyssienten perässä. Luonnonvärjäreillä on oma yhdistyskin, Värjärikilta, joka kokoaa luonnonväreistä kiinnostuneita yhteisen värikkäästi porisevan padan äärelle. Ennen kuin padan alle kannattaa viritellä tulet, on ensin oltava seitikki poikineen sienikorissa saaliina, ja sitten alkaakin syntyä hienoja sävyjä! Siru Päivinen jatkaa Enosta Sari Penttisen sienikorin tuntumasta, salskealta mäntykankaalta.
9/8/202112 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Henkilökuvassa Kimmo Mäkiranta

Miten luontokuvaamisesta tulee ammatti? Mitään suoraa polkua siihen hommaan ei ole, ja joskus taustalla voi olla dramaattinenkin elämänmuutos, kuten Kimmo Mäkirannalla. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner tapasi Mäkirannan Kuhmon Viiksimossa, missä tämä oli järjestelemässä kojukuvauksia. Samalla tuli juteltua eläinten kohtaamisesta sekä siitä, miten luontokuvaamisesta tuli Mäkirannalle uusi työ ja kokonainen elämäntapa.
9/1/202110 minutes, 40 seconds
Episode Artwork

Loppukesän äänimaisemassa Siikalahdella

Lintukesä kypsyy elokuussa täyteen mittaansa. Pesimäkauden päätyttyä joukot ovat suurimmillaan, kun poikaset liittyvät aikuisten parviin. Lintuja näkyy ja kuuluu kuitenkin niukemmin kuin keväällä, koska iso osa niistä on vaiti ja piileskelee vesikasvustoissa, metsissä ja pensaikoissa. Lisäksi sorsakoiraita, kahlaajia ja pitkämatkaisimpia pikkulintuja on lähtenyt etelään jo touko-kesäkuun vaihteesta alkaen. Pertti Koskimies seurasi ja äänitti kesän kääntymistä syksyksi Parikkalan Siikalahdella.
9/1/20218 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Yö ulkona

Metsäradion viimeinen hetki vietettiin nuotion äärellä Inkoon Fagervikissä. Suomen luonnonpäivän isähahmo Riku Lumiaro esittelee Juha Laaksoselle miten nuotiosta ei jää maastoon mitään jälkiä. Samalla pohditaan pimenevän yön ääniä ja toiveita mitä voisi kuulla.
8/25/20218 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Miten meri vaikuttaa ilmastonmuutokseen?

Itämeri on alkanut kiinnostaa viime aikiona yhä enemmän myös ilmastotutkijoita, koska merten on havaittu varastoivan hyvin lämpöä ja olevan merkittävä tekijä ilmastonmuutoksen kannalta. Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla käynnistyy nyt syksyllä uusi viisivuotinen tutkimushanke- oikeastaan tutkimuskeskus, jossa suomalaiset ja ruotsalaiset ilmasto- ja merentutkijat yhdistävät asiantuntemuksensa. Eläintieteellinen asema on saanut tätä varten mm. Jane ja Aatos Erkon säätiöltä kolmen miljoonan euron tutkimusrahoituksen. Minna Pyykkö tapasi tutkimuskoordinaattori Joanna Norkon Tvärminnen asemalla ja kyseli tunnelmia hankkeen käynnistymisen kynnyksellä.
8/25/202111 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Jukolan jälkiä Vehmersalmella

Rovaniemellä suunnistettiin viikonvaihteessa Napapiiri-Jukolassa, missä osallistujia oli reippaasti yli 12 000. Tällainen määrä ihmisiä jättää maastoon väistämättä jälkensä. Miten luonto toipuu massatapahtumasta? Vuoden 2014 Jukolan viesti suunnistettiin savolaismaisemissa Vehmersalmella. Muutama päivä sitten Kuopio-Jukolan kilpailunjohtaja Jouko Kaihua ja toimittaja Anna-Kaisa Brenner kävivät katsastamassa paikkaa, jonka halki tuhannet suunnistajat juoksivat seitsemän vuotta sitten. Löytyikö entisestä kilpailumaastosta enää tossunjälkiä tai roskia?
8/25/202110 minutes, 1 second
Episode Artwork

Tulevaisuuden metsä

Metsäradio vie meidät seuraavaksi Heinävedelle tapaamaan luontokartoittajaa. Risto Sulkava toimi kymmenisen vuotta Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana. Hän on koulutukseltaan biologi, ja väitteli tohtoriksi Joensuussa 2006 aihepiirinään saukko. Nykyisin Sulkavat asuvat Pohjois-Karjalassa Heinävedellä, Pirteän Pässin pihapiirissä Ilmari Räsäsen Säätiön omistamalla yli 350 hehtaarin laajuisella tilalla. Tilan metsistä on suojeltu yli puolet, ja toisella puolella harjoitetaan kokonaan avohakkuutonta metsätaloutta mahdollisimman luontoystävällisesti. Siru Päivinen ajeli komeaan maalaismaisemaan, todella vanhaan pihapiiriin.
8/18/202112 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Ihmisen kaipuu luontoon

Karttaa katsoessa ei aina muista, miten iso alue Lappi on. Ja kuinka vähän siellä loppujen lopuksi asuu ihmisiä. Osa heistä on paluumuuttajia, kuten Muoniossa asuva viihdealan taustavaikuttaja Tapio Pieskä. Hänelle pohjoisen luonto ja elämäntyyli ovat tuntuneet aina kaikkein omimmilta. Vuontisrovan laavulla Pallastunturin kupeessa on hyvä keittää kahvit ja pysähtyä pohtimaan ihmisen kaipuuta luontoon. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.
8/18/20219 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Urpo Koposen terapiarengastukset

Kaikille radion luonto-ohjelmien kuuntelijoille tuttu kotkalainen luontoharrastaja Urpo Koponen kohtasi elämässään yllättäviä vastoinkäymisiä muutamia vuosia sitten. Hän sairastui vakavasti. Pitkän toipumisjakson aikana sairaalahoitojen ja lääkkeiden lisäksi hän haki parantavaa voimaa lintujen rengastuksesta. Juha Laaksonen tapasi Urpo Koposen, ja näin hän kertaa viime vuosien tapahtumia.
8/18/202110 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Kansallispuisto Sallaan

Etelä-Sallan alueen luonto on monipuolista. Alueella on useita luonnonsuojelualueita, joihin kuuluu laajoja aapasoita, vanhoja metsiä ja tuntureita. Myös suojelualueiden ulkopuolella on hienoja luontokohteita: erämaisia vaaroja, laajoja soita ja reheviä jokivarsia. Valtioneuvosto on kesäkuussa istunnossaan antanut hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi Sallan kansallispuistosta. Kansallispuisto perustettaisiin Sallan kunnassa sijaitsevalle valtion omistamalle Sallatunturin luonnonsuojelualueelle. Sallan kansallispuisto olisi Suomen 41. kansallispuisto. Tavoitteena on, että laki Sallan kansallispuistosta tulisi voimaan tämän vuoden aikana. Sallan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Petteri Salmijärven tapasi toimittaja Jarmo Siivikko.
8/11/20217 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Patikka Pielpajärven erämaakirkkoon

Kirjoissa ja elokuvissa rikollinen palaa usein rikospaikalle - ja eikös se ole oikeastaan aika luonnollinen juttu? Oikeassakin elämässä on jännä käydä vuosien jälkeen paikoissa, joista on paljon muistoja. Vieläkö kohteessa näyttää tutulta ja millaisia muistoja reissu nostattaa mieleen? Anna-Kaisa Brenner patikoi ensi kertaa 1980-luvun alussa inarilaiseen Pielpajärven erämaakirkkoon. Tiettömään erämaahan rakennettu kirkko teki tuolloin suuren vaikutuksen. Niinpä lähes päivälleen 39 vuotta myöhemmin hän käveli saman reitin uudelleen. Oliko mikään muuttunut?
8/11/20218 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Vieraslajit ja ilmastonmuutos

Metsäradiossa puhuttiin vieraslajeista ja ilmastonmuutoksesta. Tämä kesä on oiva esimerkki siitä miten lämpimämpi säätila vaikuttaa ympäristöön ja kasvimaailmaan. Vieraslaji on puolestaan ihmisen tahallaan tai tahattomasti muualta tuoma uusi laji, joka pahimmillaan uhkaa kotimaisia eläimiä tai kasveja. Mustilan arboretumin toiminnanjohtaja Jukka Reinikainen pohtii vieraslajeja ja ilmastonmuutosta Asko Hauta-ahon kanssa.
8/11/202112 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Kolttien eläintarinoita

Kolttakulttuurissa on paljon eläimiin liittyviä uskomuksia ja tarinoita. Suuria eläimiä, kuten karhua, kunnioitetaan. Karhu ei ole esimerkiksi sevettijärveläisen Kauko Ljetoffin lähimetsässä tai kotipihallakaan mitenkään harvinainen vieras. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.
8/4/20216 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Kauko Ljetoff rakensi vaimolleen tsasounan

Suomalaispihoille nousee tasaiseen tahtiin rakkaudella tehtyjä rakennuksia. Yksi rakentaa puolisolle kasvihuoneen, toinen kokoaa pihakeinun. Kauko Ljetoff rakensi vaimolleen tsasounan. Tsasounat eli rukoushuoneet kuuluvat ortodoksikulttuuriin ja ne rakennetaan perinteisesti puusta. Harvemmin niitä kuitenkaan kukaan yksin rakentaa, mutta Kauko Ljetoffin taitavista käsistä syntyi Johannes Valamolaiselle nimetty pyhäkkö. Oulun ortodoksisen hiippakunnan piispa vihki alkukesästä tämän Sevettijärvellä sijaitsevan hirsitsasounan, jota seuraavassa esittelee itse rakentaja, Kauko Ljetoff.
8/4/20219 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Koskenvuoren huipulla

Metsäradiossa harrastettiin lähiretkeilyä ja kiivettiin Koskenvuoren huipulle Jyväskylässä. Upea maisema palkitsee kulkijan näkymillä Vaajakosken ja Jyväskylän suuntaan. Historia havisee voimallisesti korvissa lapinraunioiden muodossa, joka näyttäytyy kiviröykkiönä näköalapaikalla. Suojelualueella - lähellä Koskenvuoren huippua hiipivät hengästyneenä Jussi Ristonmaa ja Asko Hauta-aho.
8/4/202112 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Janakkalan lampaat pitävät maiseman puhtaana

Suomen maaseutukesään kuuluvat tietysti lampaat. Janakkalan Kirissä laiduntaa kahdeksan lammasta, jotka ovat vuokralla maisemanhoitajina eli niittyä ja pusikoita harventamassa, mutta samalla koko naapuristoa ilahduttamassa. Toimittajamme kävi katsomassa kesälampureiden Milla ja Sami Ylitalon lammaslaumaa. Kolmenkympin helteessä siestaa viettäneet eläimet eivät juuri visiitistä hätkähtäneet, vaikka radioon pääsivät ja leivilläkin houkuteltiin. Ylitalojen Martta-koiralla sen sijaan riitti energiaa helteestä huolimatta. Se on lampaista alati innoissaan. Toimittajana Janakkalassa oli Anna-Kaisa Brenner.
7/28/202112 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Mustilan arboretum on douglaskuusien asialla

Elimäellä sijaitseva Arboretum Mustila on Suomen vanhin ja suurin puulajipuisto. Vuodesta 1902 lähtien valtioneuvos A. F. Tigerstedtin perustamassa arboretumissa on koeviljelty koti- ja ulkomaisten puulajien kestäviä alkuperiä laajoissa tutkimusmetsiköissä ja ainutlaatuisessa metsäpuutarhassa. Mustila on kuuluisa valtavista douglaskuusistaan. Puun kotiseudulla Pohjois-Amerikassa kerrotaan usein tarinaa suuresta intiaanipäälliköstä, joka mietiskeli puun juurella ja jota hiiret siellä häiritsivät. Päällikkö ärähti niille kerran ja sitten vielä voimallisemmin. Hiiret pelästyivät ja piiloutuivat douglaskuusen käpyihin. Siellä ne ovat vieläkin piilossa. Vain hännät ja takajalat näkyvät kävyn muodoissa. Douglaskuusi on sekä kauniin, arvokkaan puutavaransa johdosta että jättimäisenä koristepuuna Mustilan tärkeimpiä havupuita. Parhaimmat puut ovat yli 40 metrin mittaisia eivätkä suinkaan ole vielä lopettaneet kasvuaan. Toiminnanjohtaja Jukka Reinikaisen tapasi toimittaja Asko Hauta-aho.
7/28/202110 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

Koskenvuoren ilvesretket

Jussi Ristonmaa on viettänyt aikaa ilvesasioiden kanssa jo vuosikymmenien ajan. Ristonmaa järjestää Jyväskylässä ilvesretkiä Koskenvuoren maastossa, mutta hän ei takaa varmuudella havaintoja tuosta harvinaisesta eläimestä vaan kaikki tapahtuu aina tarinoiden avulla. Tietysti liikkuminen ilveksen esiintymisalueella jylhässä maisemassa on aina jännittävää. Kesäiselle retkelle lähti Metsäradion toimittaja Asko Hauta-aho.
7/21/202110 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Koloveden yössä kaikui ilveksen huuto

Metsäradiossa kuultiin Riku Lumiaron kesäinen ilvestarina. Tämä tapahtui kesäisenä yönä Saimaan Kolovedellä. Mielenkiintoisen ilvestarinan kuunteli Juha Laaksonen ja kyseli vielä tarkemmin yön tapahtumista.
7/21/20219 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Rouva Oddasat - Kaisa Aikio

Kaisa Aikio on tuttu TV:stä ja Yle Luonnon Jäälivestä. Hän on luultavasti Ylen saamenkielisten uutisten tunnetuin toimittaja, Rouva Oddasat. Kaisa asuu ja elää Utsjoella hienoissa, jopa eksoottisissa maisemissa. Metsäradion Anna-Kaisa Brenner kävi pohjoisessa tapaamassa toimittajakaimaansa. Henkilökuvaa oltiin tekemässä, mutta kaksiääniseksi luonnon ihasteluksihan se meni.
7/21/202114 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Kalastajien hylkäämät siimat uhkaavat lintuja

Luontoon lojumaan jätetyt siimat ovat iso riesa eläimille. Erityisesti linnut voivat sotkea itsensä pahasti siimoihin. Lahdessa vapaaehtoiset joutuvat auttamaan yhä useammin siimoihin ja koukkuihin tarttuneita lintuja. Nyt tilannetta vaikeuttaa se, ettei vesilintija voida viedä esimerkiksi Heinolan lintuhoitolaan kuntoutettaviksi lintuinfluensssariskin vuoksi. Yksi lintuja auttavista vapaaehtoisista on Jenni Räisänen. Hän joutuu keräämään hylättyjä siimoja päivittäin, ja lintujen vakavatkin vammat ovat tulleet hänelle tutuksi. Toimittajana Lahdessa on Mika Moksu.
7/14/20217 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Monilajinen metsä

Metsäradiossa Juha Laaksonen vieraili Mäntyharjulla Römmilän maalaismaisemissa. Nuori isäntä Karri Eerikäinen on ottanut siellä hoitaakseen suvun vanhan tilan. Aiheena olivat metsät.
7/14/202112 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Yöttömän yön taikaa

Kesä on ihmisen parasta aikaa. Tai sitten ei, jos hyttysiä on niin paljon ettei sekaan meinaa mahtua. Pohjoisessa kesä merkitsee valoisaa ja energisoivaa yötöntä yötä, mutta Lapin kesä voi olla myös yhtä tuskaa, jos sattuu olemaan itikanpuremille herkkä. Kesä ei ole muoniolaisen Tapio Pieskän lempivuodenaika, mutta taiteilijoiden ja kulttuuriväen taustavaikuttajana hän on saanut vuosien varrella saanut todistaa montaa yöttömään yöhön hullaantumista. Ja olihan tässä muutama vuosi sitten jopa kesä, jolloin hyttyset häipyivät joksikin aikaa kuin taikaiskusta. Tapio Pieskä ja toimittaja Anna-Kaisa Brenner kävivät kahvittelemassa Vuontisrovan laavulla keskellä valoisaa kesäyötä.
7/14/202112 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Yksitoista minuuttia kesää - ääniretki Kukkasjoelle

Seuraavaksi Metsäradiossa etsitään kesän viimeisiä ääniä. Heinäkuussa luonnon äänimaailma metsissä hiipuu vähitellen ja sitä perinteistä lintujen laulua kuulee yhä vähemmän. Parhaat mahdollisuudet konsertille on heti auringonnousun jälkeen. Kesän lurittajia lähti Kukkasjoelle äänittämään Asko Hauta-aho.
7/7/202111 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Seikkailu Itämeressä

On havaittu, että nykylasten satukirjoissa esiintyy yhä harvempia eläin- ja kasvilajeja, kertoo oululainen satukirjailija Päivi Tuulikki Koskela. Hän halusi saada Itämerellä tapahtuvaan lastensatukirjaansa mukaan oikeita Itämeren lajeja: härkäsimppuja, liejutaskurapuja, harmaahylkeitä, rasvakaloja. Hanke laajeni myös suureksi lasten piirustuskilpailuksi- ja baletiksi, joka nähdään Itämeripäivänä elokuussa. Minna Pyykkö tapasi oululaiset Päivi Tuulikki Koskelan ja muusikko Mikko Koskelan, joka on säveltänyt kirjaan kappaleen. He juttelivat Seikkailu Itämeressä- kirjasta, lasten meripiirustuksista ja siitä, miten paljon lapset nykyään seikkailevat luonnossa.
7/7/202113 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Sinipyrstöillä on huippuvuosi

Ikimetsä laulaa sellaisin sävelin, joita ei ihmisen runtelemista raiskioista ja vain teini-ikäisiksi kasvavista metsänkuvatuksista kuule. Vanhoja omien lakiensa mukaisesti eläviä metsiä ei koko puska-Suomessa ole kuin muutamia prosentteja, eikä valtaosa suomalaisista ole oikeaa metsää koskaan nähnytkään. Hämyisten aarnikuusikoiden ja jylhien honkatemppeleiden salaisissa komeroissa kaikuvat myyttisen sinipyrstön, salaperäisen pikkusiepon ja terhakan idänuunilinnun sävelet. Näiden solistien taustakuorona visertää leppälintu ja vaikertaa kulorastas. Pertti Koskimies äänitti hyttyspilven ympäröimänä ikimetsän ainutkertaista laulua Lieksassa Patvinsuon jylhillä vaaranrinteillä.
6/30/20218 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

1600 kilometriä rullasuksilla

Kestävyyurheilufanaatikko, TV- juontaja, toimittaja, Teemu Virtanen hiihti rullasuksilla Hangosta Nuorgamiin reilussa viikossa. Hallitseva 24 tunnin hiihdon maailmanmestari halusi tehdä matkan hyvässä tarkoituksessa. Nyt ei kerätty rahaa mihinkään, vaan haluttiin näkyvyyttä kestävyysurheilulle ja erityisesti hiidolle. Vanha konkari Juha Mieto lämpenee myös aina hiihdolle ja sen tukemiselle. Niinpä Kurikan jätti on Teemu Virtasenkin mukana avustamassa, kannustamassa ja vähän neuvomassakin huikeaa ultraurheilijaa. Juha Mieto tulee Lappiin aina mielellään ja mieluusti kertookin kuuluvansa pohjoisessa kalustoon, vaikka onkin lantalainen. Viime lauantaina Teemu Virtanen viimein pääsi maaliin Nuorgamiin, hieman sitä ennen Utsjoella Virtasen ja Miedon tapasi Jarmo Siivikko.
6/30/202110 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

Täktominlahti uhkaa rehevöityä

Täktominlahti on ainutlaatuinen merenlahti Hankoniemellä. Se on nykyään luonnonsuojelualue, ja eteläisen Suomen merkittävimpiä lintualueita. Lahti on matala ja vesi vaihtuu hitaasti. Se on kuin Itämeri pienoiskoossa: noin neliökilometrin laajuista merenlahtea uhkaa rehevöityminen ja umpeenkasvu. Hankolaiselle Ari Heinilälle alue on tuttu. Hän on viettänyt siellä vuosikymmeniä ja päätti ryhtyä toimimaan alueen hyväksi kymmenisen vuotta sitten. Hän sai mukaansa paljon eri tahoja yhteiseen suojeluhankkeeseen: Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoita, Hangon kaupungin, paikallisia asukkaita, maanomistajia ja yrityksiä, Metsähallituksen, luonnonsuojelujärjestö WWF:n. Tärkeänä osana alueen suojelua perustettiin kosteikko keräämään mereen kulkeutuvaa maa-ainesta ja ravinteita. Hankolaiset koululaiset ovat olleet mukana mm. istuttamassa kosteikon reunoille kasveja. Ari Heinilä ja suojeluhanke ovat saaneet hankkeesta mm. Läntisen Uudenmaan ympäristöpalkinnon ja Hangon kaupungin ympäristöpalkinnon. Minna Pyykkö on Hangossa Täktominlahden rantavedessä kahlailemassa Ari Heinilän kanssa ja juttelemassa sen nykytilasta.
6/23/20219 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

Porot söivät hautausmaan jäkälät

Puolisentoista vuotta sitten porot popsivat suihinsa Suomen ehkä kauneimman hautausmaan. Sevettijärven hautakummut oli peitetty poronjäkälällä, joka on myös porojen suurta herkkua. Eläimet pääsivät paksujen kinosten ansiosta aidan yli hautausmaalle ja söivät nälkäänsä kaikki jäkälät. Vahingosta viisastuneina hautausmaan aitaa korotettiin viime kesänä, ja nyt viimeisten parin viikon ajan talkoolaiset ovat maalanneet aitaa ja peittäneet hautoja tuoreella poronjäkälällä, kertoi sevettijärveläinen Kauko Ljetoff. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.
6/23/20216 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Valamon kaunis kesämaisema

Millainen suhde diakoni Risto Ikäheimolla on luontoon? Pitääkö metsä tai pihapiiri olla hoidettu? Mikä luonnossa ihastuttaa? Heinävedellä Valamossa Ikäheimon tapasi Juha Laaksonen.
6/23/202111 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Uivelon pöntöillä Kaamasessa

Alkukesä on lintujen parasta pesimäaikaa. Näihin aikoihin kesäkuusta pohjoisen Suomen erämaalinnulla uivelolla alkaa olla hautomishommat jo käynnissä. Toimittajamme Anna-Kaisa Brenner lähti hauholaisen rengastajan ja lintuharrastajan Pekka Poutun mukaan tarkistamaan, joko uivelon pöntöissä näkyy elämää. Pouttu on sijoittanut pönttöjä muun muassa Inarin Kaamaseen pienen kirkasvetisen erämaalammen tuntumaan.
6/16/202112 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Mustilan alppiruusulaaksossa

Alppiruusulaakso on kuuluisin Mustilan arboretumin alueista Elimäellä. Sen rakentaminen aloitettiin jo 1920-luvun lopulla. Laaksoon haluttiin luoda metsäpuisto, jossa kotimaisen metsän sekaan istutettaisiin ulkomaisia puita ja pensaita jäljitellen metsän luonnollista rakennetta. Kasvupaikkana Alppiruusulaakso on koko Arboretumin parhaita. Maaperä on multava, kostea ja ravinteikas, ja laakson pohjalla kulkee pieni puro, joka kerää liiallisen kosteuden sekä tasoittaa lämpötilaoloja. Suurilatvuksiset männyt pidättävät osan auringonsäteilystä ja suojaavat siten puolivarjossa viihtyviä alppiruusuja ja perennoja. Männyt myös tasoittavat tuulioloja, jotka eivät Alppiruusulaaksossa muutenkaan ole epäsuotuisat, sillä laakso sijaitsee Arboretumin keskellä suojaisessa painanteessa. Yhdessä nämä tekijät luovat erinomaiset edellytykset niin alppiruusujen kuin muidenkin kasvien kasvulle. Toiminnanjohtaja Jukka Reinikainen on työskennellyt Mustilassa vuosikymmien ajan.
6/16/202110 minutes, 33 seconds
Episode Artwork

Vesilintulaskentoihin kaivataan talkooväkeä

Jos vähänkään liikkuu rannoilla näinä alkukesän viikkoina, ei oikeastaan voi välttyä näkemästä - ja kuulemasta - vesilintuja. Niin kuikka, härkälintu, kuin kaulushaikarakin pitävät reviirimekkalaansa, ja hyvällä tuurilla voi kohdalle osua harvinaisempiakin rantojen siivekkäitä. Siru Päivinen ajeli Pohjoisen Saimaan saaristossa Rääkkylän Varpasalossa, jonne on ansiokkaasti perustettu uusi kosteikko osaksi valtakunnallista vesilintujen levähdysalueverkostoa. Puhetta pidettiin mm. vesilintulaskennoista, joihin kaivataan lisää talkooväkeä kautta maan. Suomen Riistakeskuksen riistasuunnittelija Kai-Erik Nyholm tiivistää, miltä upouusi kosteikko rantapeltojen ja -metsien laidalla vaikuttaa.
6/9/20216 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Valkoselkätikan metsässä on nyt ääntä

Kesän kynnyksellä lehdossa soi ainutlaatuinen konsertti. Vasta silloin Suomeen ehtivät kaukomailta lehdon omimmat linnut: kertut, sirittäjät, kultarinnat, kuhankeittäjät, satakielet ja monet muut laulumestarit. Lehdossa voi asustaa yli kymmenen lintupariskuntaa joka hehtaarilla, moninkertainen joukko havumetsiin verrattuna. Lehtojen vaateliaista linnuista yksi uhatuimpia on valkoselkätikka, jonka pärjääminen todistaa metsän arvokkaaksi muillekin lajeille. Missä tikka, siellä elämä. Pertti Koskimies ihasteli ja äänitti lehdon lintukuoroa Parikkalan Siikalahden rannalla.
6/9/20218 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Salaperäinen tupsukorva

Metsäradiossa vierailtiin Keski-Suomessa. Jyväskylässä asuu innokas ilvesharrastaja Jussi Ristonmaa, joka on jo vuosikymmenien ajan ajanut ilveksien asiaa. Ilveskeskuksen nettisivuilla todetaan, että Euraasian ilveksellä on melko laaja esiintymisalue ja levinneisyys. Elinalue kattaa suuren osan pohjoisesta pallonpuoliskosta ja pohjoinen havumetsä on tyypillistä ilveksen elinaluetta. Ilveksiä esiintyi aikoinaan hyvinkin runsaana koko Manner-Euroopassa, mutta 1800-luvulla alkanut lajiin kohdistunut viha hävitti suuria ilvesesiintymiä ja keskitti esiintymät Euroopan pohjois- ja itäosiin. Viime vuosina ilvestä on palautettu takaisin luontoon mm. Juran vuoristoon, Sveitsin ja Ranskan alueelle, Puolaan sekä Saksaan. Osa näistä uudelleen palauttamisista on onnistunut kehnosti, sillä lisääntyvä ilveskanta aktivoi myös niitä ihmisiä tarttumaan aseisiin, jotka jostain syystä eivät suvaitse ilvestä. Syrjäiset metsäalueet ovat ilvekselle mieluisinta asuinaluetta myös täällä kotimaassa. Vaihteleva maasto jossa korkealla paikalla päivämakuulla ollessa on hyvä tarkkailla ympäristöä, on paikka jossa ilves viihtyy. Muuttuvasta ympäristöstä johtuen ilveksen on kuitenkin täytynyt sopeutua asustelemaan ja liikkumaan hyvinkin lähellä ihmisasumuksia. Erilaisilla metsätyypeillä ei näytä olevan vaikutusta ilveksen sijaintiin. Jyväskylästä kävi Asko Hauta-aho.
6/9/202113 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Luolaa etsimässä Karjaalla

Suunnistus, geokätköily, pokemonien etsiminen - kaikki ne ovat eräänlaista löytöretkeilyä, ja sielultaan aarteenetsintään verrattavissa. Listalle voisi lisätä luolien etsimisen. Länsi-Uudenmaan Raaseporissa asuva Henri Heikkinen harrastaa yleisurheilua ja luolien etsimistä. Juoksulenkkiensä lomassa Heikkinen löytöretkeilee metsissä, ja löydettyään luolan, kiipeää tai ryömii sen sisään ja merkitsee sijainnin karttaan. Nyt Heikkinen on julkaissut luolista opaskirjan nimeltä Raaseporin ja Inkoon luolat ja onkalot. Hänen suosikkiluolansa sijaitsee Fängkärrsberget- nimisen kallion rinteessä Karjaan Meltolassa. Sinne päästäkseen joutuu kapuamaan jyrkkää tai erittäin jyrkkää mäenrinnettä korkeussuunnassa 50 metriä maanpinnan tasolta. Mutta perillä maisemat ja luola palkitsevat. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.
6/2/202111 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Nirhat ja vaaput

Kevät on kääntynyt kesän puolelle ja nyt kalastajat suuntaavat jälleen kulkunsa kohti kotimaan upeita vesistöjä. Vaaput ja nirhat ovat siiman päässä kovassa käytössä, kun kalaa yritetään saada rannalle tai veneeseen. Alunperin muikku toimi mallina monille täkykalaa muistuttaville pyyntivälineille ja vaaput tehtiin silloin kokonaan puusta. Nyt Metsäradion aalloilla uivat nirhat ja vaaput, aiheesta tarinoivat Asikkalan Vääksyssä tietokirjailija Erkki Norell ja toimittaja Asko Hauta-aho.
6/2/202110 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Varpasalon uusi vesilintuparkki

Kaksivuotisessa Sotka-elinympäristöhankkeessa rakennetaan vesilinnuille levähdysalueita eri puolille Suomea. Pääosin maa- ja metsätalousministeriön rahoittama ponnistus on tuonut uudella tavalla yhteen metsästäjät, lintuharrastajat ja myös kylien väen. Pohjoisen Saimaan saaristossa Rääkkylän Varpasalossa on parin vuoden ajan ansiokkaasti uurastettu vesilintukosteikkoa, ja parkkipaikka on selvästi laitettu merkille. Siru Päivinen ajeli katsomaan, mitä on saatu aikaiseksi.
6/2/20218 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Mökin uusi omistaja tutkii pihapiiriä

Jos ostaa vanhan kesämökin miten kannattaa aloittaa pihapiiriin tutustuminen. Juha Laaksonen on selvittämässä Inkoon Degerbyssä tätä Jarmo Jalosen pihalla.
5/26/202110 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Metsäkeskustelua käydään poteroista

Suomalainen metsäkeskustelu on pahasti poteroitunutta, eikä se ole mikään ihme. Yli 60 vuoden avohakkuupakko on lukinnut sekä ajattelun, että alan käytänteet. Nyt ollaan kuitenkin tienhaarassa, josta ei entisin eväin päästä eteenpäin. YK:n kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n 6. raportti julkaistaan ensivuoden alussa, tutkijoiden viesti on yksiselitteinen. Luonnon monimuotoisuudelle ON tehtävä tilaa. Yksi Suomen johtavista ilmastonmuutosasiantuntijoista, Itä-Suomen yliopiston maantieteen ja historianlaitoksen dosentti Tero Mustonen, vastaa raportin Eurooppa-luvusta. Siru Päivinen kuulosteli tutkijan tuntoja Pohjois-Karjalassa Selkiellä, metsässä joka on paljon neljää hehtaariaan suurempi ja merkittävämpi.
5/26/202112 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Miten kalastus on muuttunut välttämättömyydestä nautinnoksi?

Muoniossa, Jerisjärven rantamaisemissa, sijaitsee Suomen kalakirjasto. Kolme vuotta sitten avattu kirjasto sai syntynsä, kun Ari Savikko alkoi pelastaa kaatopaikkakohtalolta tieteellistä kalakirjallisuutta. Pelastusoperaatiosta syntyi ihan oikea hirsiseinäinen kirjasto, jossa on aineistoa hyllymetreissä mitattuna jo puoli kilometriä! Metsäradio teki jutun kirjaston aukeamisesta, mitä kirjastolle tänään kuuluu ja millaista tietoa sieltä haetaan. Jutussa selviää sekin, miten kalastus on muuttunut sadassa vuodessa välttämättömyydestä nautinnoksi.
5/26/202110 minutes, 40 seconds
Episode Artwork

Yksitoista minuuttia kevättä

Toukokuu etenee vääjäämättä kohti kesää. Menneiden kylmien viikkojen aikana linnut olivat metsissä aika hiljaa. Tilanne on nyt täysin muuttunut, jos jaksaa herätä vielä aikaisin aamulla. Asko Hauta-aho kävi muutama päivä sitten Nastolan Sylvöjärvellä heti auringonnousun jälkeen kuuntelemassa luonnon tarjoamaa konserttia. Punakylkirastas ja mustapääkerttu säestivät väkevästi taustalla, mutta aluksi kohteena oli läheisessä puussa taitavasti luritteleva kultarinta. Kaikki ohjelmassa kuultavat linnut esiintyivät päijät-hämäläisessä rantamaisemassa koko kevään voimalla. Luvassa on siis yksitoista minuuttia kevättä!
5/19/202111 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Metsäkeskustelun uudet tuulet

Maailman metsiä koskeva tuorein tutkimustieto vetää vakavaksi. Tällä viikolla kuultiin, että Amazonin rappeutunut sademetsä tuottaakin jo enemmän päästöjä, kuin sitoo hiiltä itseensä. Metsien planetaarinen kohtelu joudutaan miettimään uusiksi, ja mieluummin pian. Miten Suomi metsäisenä - tai ainakin talousmetsäisenä - maana voisi hoitaa oman osansa paremmin? Esimerkiksi tätä pohtii YK:n kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuoreimman raportin Eurooppa-luvusta vastaava Tero Mustonen. Mustonen on Itä-Suomen yliopiston dosentti - ja kalastaja - jolle luonnon ennallistaminen on tuttua. Siru Päivinen tapasi Mustosen Kontiolahden Selkiellä, lähellä Linnunsuon komeata kosteikkoa. Mutta mihin tarkalleen mahtoi ilmastotutkijamme toimittajan viedä?
5/19/202111 minutes, 55 seconds
Episode Artwork

Luonnon virkistyskäytön tulevaisuus

Liikutko luonnossa retkeillen, uiden, pyöräillen, meloen, hiihtäen? Käytköä marjareissuilla tai sienimetsällä? Onko luonnossa liikkuminen mielestäsi helppoa? Pitäisikö jotain parantaa? Toivotko lisää reittiohjeita, opasteita nuotiopaikkoja, virkistysalueita? Oletko huolissasi jostain? Nyt on mahdollisuus vaikuttaa. Käy kommentoimassa ja kertomassa omista ajatuksistasi osoitteessa. Otakantaa.fi kohdassa luonnon virkistyskäyttöstrategia. Toukokuun loppuun asti kerätään suomalaisten ajatuksia, toiveita, huolia luonnon virkistyskäytöstä ja sen tulevaisuudesta. Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Matti Nieminen koordinoi tätä hanketta useiden ministeriöiden, julkishallinnon, tutkimuslaitosten ja järjestöjen tuella. Minna Pyykkö tapasi hänet aurinkoisena iltapäivänä Suomenlahden rannassa Helsingissä.
5/12/202111 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Vuorenpeikon näkötornin kesä

Metsäradiossa seurattiin jo vuosia sitten, kun metsäkoneyrittäjä Erkki Salosen jättiurakka Vuorenpeikon näkötorni alkoi hahmottua korkealle kalliolle Lahden Järvistenkylällä. Tornin rakennuspuut olivat yli 20 metriä pitkiä ja puuta onkin mennyt kohteeseen todella paljon. Seuraavassa haastattelussa selviää miten tämä näköalapaikka on yleisölle avoinna tänä kesänä. Asko Hauta-aho kiipesi Erkki Salosen kanssa Vuorenpeikon näkötorniin liki 30 metrin korkeudelle lämpimän kesätuulen puhaltaessa puunlatvojen yläpuolella.
5/12/202111 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Silmä lepää hoidetussa metsässä

Suomalainen metsä merkitsee ihmisille erilaisia asioita. Metsien monitaiturille Teuvo Hirvoselle metsä on antanut niin kodin, elannon kuin harrastuksiakin. Asuinympäristönä metsä tuo elämään sisältöä sekä raaka-aineita niin ruokapöytään, kuin kodin lämmöntuotantoonkin. Tavallinen tallaaja ihailee usein luonnontilaista metsää. Hirvosen harjaantunut metsänomistajansilmä lepää sen sijaan hyvin hoidetussa kasvukuntoisessa talousmetsässä, sillä mies tietää myös kotimaisen metsän taloudellisen arvon: Nouseva biotalous ja fossiilisista polttoaineista luopuminen tekevät kotimaisesta metsästä hyvän sijoituskohteen. Vuosikymmenten saatossa myös lukuisat kohtaamiset villipetojen kanssa ovat Hirvoselle tuttuja, mutta petoja ja luontoa on miehen mielestä turha pelätä. Teuvo Hirvosta haastattelee Elina Kinos.
5/5/20219 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

Korppi tuli ihmisen ilmoille

Korppi ei ole lintu lintujen joukossa vaan tähän kuolemanmustaan lintuun liittyy monia ikivanhoja uskomuksia. Aina keskiajalle saakka korppiin suhtauduttiin pääasiassa myötämielisesti, mutta etenkin kristinuskon ja riistanhoidon vaikutuksesta sitä alettiin katsoa nurjamielisesti. Korppeja tapettiin ja pesiä hävitettiin voimaperäisesti satoja vuosia muiden riuttalintujen eli riistantuholaisten tavoin. Viime vuosikymmeninä korpit ovat saaneet pesiä rauhassa luonnonsuojeluaatteen voimistuttua. Pertti Koskimies kertoo ihmisen ja korpin yhteisestä historiasta, korpin pesinnästä ja älykkyydestä. Älyssä ja oppimiskyvyssä korppi peittoaa niin ihmisapinat kuin kolmivuotiaan lapsen.
5/5/20217 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Alapihan arboretum

Yksi mukava vinkki tulevan kesän kotimaan reissuille voisi olla arboretumit, puulajipuistot. Niitä löytyy eri puolilta maata vaikka kuinka monta. Pohjois-Karjalassa hiljakkoin yleisölle avautunut yksityinen kohde on esimerkiksi Alapihan Arboretum Jakokoskella. Siru Päivinen päätyi sen ääreen aivan yllättäen, ja löysi oppaakseen paikan omistukseensa saaneen Helena Seudun.
5/5/202112 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Turvetorvijäkälää etsimässä

Suomen jäkälien monimuotoisuus on hämmästyttävää. Meillä kasvaa noin 1500 eri jäkälälajia. Siksi on mahdollista, että kasvitieteen professorinkin eteen tulee lajeja, joita hän ei ole ennen nähnyt. Minna Pyykkö liittyi professori Jouko Rikkisen matkaan, kun hän lähti Espooseen kuvaamaan turvetorvijäkälää, sen ainoalle tunnetulle kasvupaikalle Suomessa! Jouko Rikkinen halusi kuvata lajin Helsingin yliopiston Pinkka- verkkosivustolle, jossa kuka tahansa voi käydä katselemassa kasvikuvia ja opiskelemassa lajintuntemusta.
4/28/20219 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Lintutorneja nousee yksityismaillekin

Luonnossa liikkuminen ja lintuharrastus ovat kokeneet uuden tulemisen viime vuosina. Lintutorneissa on ollut paikoin jopa ruuhkaa. Kaikkia torneja ei suinkaan rakenneta kuntien tai järjestöjen toimesta, vaan asialla ovat joskus myös yksityiset maanomistajat. Käymme nyt lintutornityömaalla Pirkanmaalla. Lupasimme pitää paikkakunnan ja rakennuttajan nimen omana tietonamme, mutta tornin rakentaja sen sijaan on torneistaan tunnettu Jouko Alhainen, alan grand old man. Kysytään kuitenkin ensiksi tornin omistajalta, mikä sai ryhtymään tällaiseen projektiin, joka ei ole helppo eikä halpa. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.
4/28/202111 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Linnut arvostavat turvallisuutta

Meneillään olevaan Ylen Luontokuiskaajakilpailuun on tullut paljon eläinten äänten matkimisvideoita ja äänitteitä, kiitoksia kaikille niitä lähettäneille. Niille, jotka vielä empivät osallistumistaan, suosittelemme seuraavaa juttua, jossa Jouko Alhainen kertoo lintujen reagoimisesta ääniin. Lintujen vaistoissa ja ajatusmaailmassa lajitoverin ääni liittyy nimittäin vahvasti turvallisuudentunteeseen, sanoo kurkieksperttinä ja rengastajana tunnettu Alhainen. Toimittajana on Anna-Kaisa Brenner.
4/21/20219 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

MIten kanalinnuilla menee Suomessa?

Miten kanalinnuilla menee Suomessa? Miten niiden määriä arvioidaan? Entä miksi riekkojen keväinen väritys on alkanut kiinnostaa tutkijoita yhä enemmän? Minna Pyykkö jutteli Suomen kanalintujen tilanteesta Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Andreas Lindenin kanssa.
4/21/202112 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Lähimetsän merkitys on korostunut koronan aikana

Lähimetsän merkitys on kuluneen vuoden aikana korostunut usealle suomalaiselle entisestään. Pandemian myötä suomalaiset ovat rynnänneet lähimetsiin ja luontopoluille. Moni on ehkä ymmärtänyt lähimetsän merkityksen vasta nyt. Toisille lähimetsä on taas aina ollut iso osa elämää. Helsinkiläiselle kuvataiteilijalle Terhi Ketolaiselle muutaman minuutin päässä sijaitseva luonto on henkireikä, mutta myös luovuuden kannalta tärkeä paikka. Pohjois-Karjalasta jo nuoruudessaan Helsinkiin muuttanut Ketolainen on vasta aikuisena alkanut pohtia omaa metsäsuhdettaan. Aikuisuudessa lähimetsän merkitys on kasvanut, mutta Ketolaisen sisimmästä löytyy kaipuu koskemattomaan metsään, jossa ihmisen vaikutus ei näy eikä kuulu. Terhi Ketolaista haastatteli Elina Kinos.
4/21/20219 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Kenen luonto?

Suomalaiset luontokuvaajat ja valokuvataiteilijat on nyt koottu ensimmäistä kertaa yhteen Kenen luonto- näyttelyyn, joka on vielä kuukauden esillä Jyväskylän taidemuseossa, ja lähtee sen jälkeen kiertämään Suomea. Minna Pyykkö kävi näyttelyssä juttelemassa hankkeen puuhamiehen läänintaiteilija Marko Hämäläisen ja näyttelyn kuraattorin Juha Suonpään kanssa. Miltä Suomen luonto näyttää näiden kuvaajien silmin? Onko luontokuvaajien ja valokuvataiteilijoden luonto hyvin erilainen? Voiko luontokuvilla muuttaa maailmaa? Toimittajana oli Minna Pyykkö.
4/14/202113 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

Henkilökuvassa Pertti Oksanen

Metsäradion henkilökuvassa tavattiin Orimattilan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pertti Oksanen. Hän on jo vuosikymmenien ajan järjestänyt nuorille harrastajille suunnattua leiriä Orimattilan Salusjärvellä.
4/14/202112 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Metsien äänimaisema avautui

Varpuspöllö on Euroopan pienin pöllö, vain punatulkun kokoinen. Pääosa varpuspöllöistä pesii iäkkäissä kuusivaltaisissa metsissä, joiden ylenpalttiset hakkuut ovat saattaneet tämänkin metsälajin uhanalaisten lintujemme vauhdikkaasti pidenneelle listalle. Pöllökoiras viheltää soidinääntään maalis-huhtikuussa aamu- ja iltahämärissä. Kirkkonummella Pertti Koskimiehen pihanlaidalla on jäljellä ikikuusikkoa varpuspöllölle. Pöllön vaiettua alkukevään metsä punarintoineen, sepelkyyhkyineen ja rastaineen herää uuteen aamuun.
4/14/20217 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Matkasuksilla Lapissa

Lintututkija Pertti Koskimies on hiihtänyt kauan puusuksilla, jotka on valmistanut Suomen viimeinen kyläsuksiseppä Esko Vilminko Sotkamon Ohravaarassa. Suksi on kuuluisan Fredrik Heikkisen kehittämä paltamolainen matkasuksi, suksimalli silloin, kun ihmisen pitää erämaassa hiihtää minne mieli vie. Hiihtäjän mieltä ylentää sekin, minkä samalle jäljelle sattunut kolttavaimo Pertille kerran ensisanoiksi huudahti: Kyl siul on kauniit sukset! Pertti palasi viikko sitten haukkareissustaan Utsjoelta, jossa lumi- ja lämpöolot olivat tällä kertaa ennätyshankalat jopa matkasuksihiihtäjälle. Pertti Koskimiehen kanssa aiheesta keskusteli Asko Hauta-aho.
4/7/202110 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Jouko Alhainen viestii kurkien kanssa

Joillakin meistä on erityistaitoja, kuten vaikkapa kommunikointi eläinten kanssa. Eikä nyt puhuta lemmikkikissoista tai koirista, lehmistä tai lampaista, vaan ihan luonnoneläimistä. Humppilalainen Jouko Alhainen tunnetaan siitä, että hän puhuu kurkien kieltä - ja itse asiassa monien muidenkin lintujen kieltä. Mitä se sellainen ihmisen ja linnun välinen vuoropuhelu oikein on, ja mitä linnut juttelevat keskenänsä? Toimittajamme Anna-Kaisa Brenner tapasi muutama päivä sitten Jouko Alhaisen eräällä pirkanmaalaisella pellonlaidalla. Paikalla oli tietysti myös kurkia.
4/7/202114 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Metsästäjätutkinto

Jokaisen metsästäjän matka alkaa metsästäjätutkinnon suorittamisella. Sen voi tehdä kahdella tavalla: joko itsenäisesti opiskelemalla tai osallistumalla riistanhoitoyhdistyksen järjestämään koulutukseen. Koulutuksen päätteeksi pidetään tutkintotilaisuus, joka pohjautuu Metsästäjän opas -kirjaan. Kun metsästäjätutkinto on onnistuneesti suoritettu, saa maksaa riistanhoitomaksun. Todistuksena siitä saa metsästyskortin. Näin todetaan Metsästäjäliiton nettisivuilla. Toiminnanohjaaja Pertti Oksanen Orimattilan riistanhoitoyhdistyksestä on järjestänyt näitä tutkintotilaisuusksia jo vuosikymmenien ajan ja nähnyt uudet ehdokkaat heti erästyksen alkutaipaleella. Asko Hauta-aho lähti selvittämään metsästätutkintoon liittyviä asioita Pertti Oksasen kanssa.
3/31/202112 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Miten metsä liikkuu?

Hyytiälän metsäasemalle on asennettu maailman ensimmäinen pysyvästi metsää kartoittava laserkeilausasema. Se on ollut toiminnassa jo viime keväästä lähtien ja sen on tarkoitus tuottaa uudenlaista tietoa metsän tilasta ja puiden liikkeistä. Tutkijat odottavat nyt parhaillaan, että pääsevät seuraamaan tätä alkavaa kevättä ja kasvukauden alkua. Menetelmä on niin tarkka, että sen avulla voidaan havaita esim uusien lehtien ja neulasten puhkeaminen ja kasvu. Sekin on tähänastisissa tutkimuksissa yllättänyt, että puut liikkuvat- esimerkiksi vuorokauden mittaan! Minna Pyykkö jututti Maanmittauslaitoksen tutkimuspäällikkö Eetu Puttosta puiden ja metsien liikkeistä.
3/31/202110 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

Latu halkoo maisemaa

Koronan kupliin komentamat kansalaiset tahtovat valoon ja maisemaan tuulettumaan. Tavallista useampi on tänä talvena suunnannut ulos sukset jalassaan, ja mikäpä ettei. Huikeita latuja on Suomi ollut, ja on vieläkin muutaman viikon ajan, ristikollaan lähes runsaudenpulaksi asti. Kyläyhdistysten ja mm. urheiluseurojen talkoilemat paikallisladut kannattaa pitää mielessä, perinteisten isompien latukohteiden lisäksi. Kun paikalliset asukkaat laativat ladun, he tietävät tarkkaan mistä se kuljeltellaan, niin että silmänruokaa on maksimaalisesti. Parinkymmenen kilometrin päässä Joensuun torilta suikertelee Selkien huikeilla vaaroilla todellinen maisemalatu. Siru Päivinen kävi ihailemassa hengelle laadittuja kiskoja Selkien Sisun Matti Ikosen seurassa.
3/30/20218 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Linnunpönttöjä putsaamassa

Nyt on viimeinen hetki puhdistaa pikkulintujen pöntöt, koska kevät etenee vauhdilla ja pesintä käynnistyy näissä asumuksissa jo muutamien viikkojen kuluttua. Pöntöistä poistetaan vanha pesäaines, kuoriutumattomat munat ja kuolleet poikaset, samalla häädetään pöntöstä uutta sukupolvea vaanivat kirput. Ohto Oksanen ja Asko Hauta-aho hiipivät lumisessa maastossa Lahden Nastolassa ja nyt vihertävä linnunpönttö on jo lähellä.
3/24/202111 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Rajavartiosto valvoo

Tänäänkin kautta koko valtakunnan rajan ovat rajavartijamme partioineet, seuranneet valvontalaitteiden dataa ja pitäneet kalustoa kunnossa ja liikkeellä. Kauniin Pyhäjärven maisemissa Kiteen ja Kesälahden kainalossa kelkkapartio pyyhkäisi lenkin Suitsansaaren maisemissa. Hiljaista oli tällä kertaa. Raja houkuttaa, eikä rajavyöhykkeen tuntumassa liikkumisen pelisäännöt suinkaan ole kaikilla kulkijoilla hallussa. Siru Päivinen kävi kelkkapartion mukana Pyhäjärvellä, oppaana oli Tohmajärven rajavartioaseman päällikkö Mika Wegelius.
3/24/20219 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Autio pihapiiri

Mikko Lagerström ja Juha Laaksonen olivat maaliskuisella retkellä Inkoossa ja he löysivät sieltä vanhan pihapiirin. Ainakin puita ja pensaita oli näkyvissä.
3/17/202113 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Henkilökuvassa eräopas Soile Sivonen

Korona on kurittanut erityisesti matkailuyrityksiä. Soile Sivonen aloitti eräoppaan työt Muoniossa juuri ennen kuin pandemia sulki rajat ja turistit jäivät kotiin. Nyt hän on käyttänyt aikaa uusien matkailutuotteiden suunnitteluun: olisiko esimerkiksi potkukelkkajookasta tai kalsarikävelyistä tulevaisuuden hittituotteiksi revontuliretkien rinnalle? Vaikka pandemian loppumisesta ei ole merkkejä, Soile Sivonen ei panikoi. Hän on ollut tyrskyissä ennenkin - ihan kirjaimellisestikin. Surffaamisen opiskelu opetti hänelle tärkeitä asioita luonnonvoimista, selviytymisestä ja itseensä luottamisesta. Toimittajana Muoniossa oli Anna-Kaisa Brenner.
3/17/202113 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Suurriistan jälkiä laskettiin Orimattilassa

Talvikaudella metsästäjät laskevat suurriistan jälkiä suomalaisessa luonnossa. Tänä vuonna vahva lumipeite on paljastanut metsien monet eläimet ja niiden reitit. Orimattilan Kuivannolla suurriistan jälkiä laskettiin lauantaina ja nyt alueen eläimistä ja niiden määristä on saatu tuoretta tietoa. Lumipyryssä Kuivannon metsästysseuran tukikohtaan ajeli Asko Hauta-aho.
3/10/202111 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Luontaisetuna luontoelämykset - Lapin ladut sykähdyttävät tekijäänsäkin

Oletko koskaan miettinyt, millainen porukka vetää ladut Lappiin, jonne muu Suomi suuntaa hiihtämään talven ja kevään hangille? Pallaksen ja Muonion suunnalla kyse on kourallisesta miehiä, joiden käsialaa ovat tunturimaisemissa kiemurtelevat kaksi sataa kilometriä hiihtolatua ja kelkkareitit siihen lisäksi. Pekka Veisto on tehnyt latuja jo kohta 30 vuotta. Sykähdyttävintä hommassa on ympäröivä luonto ja tyytyväiset hiihtäjät, joita varten latukoneessa tai moottorikelkan selässä tulee joskus vietettyä puolikin vuorokautta yhteen putkeen.
3/10/202112 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Tupsukorvan töppöset lumella

Varsin lauhat ilmat sulattavat lunta vauhdilla ja kalenterissa ja ympäröivässä maisemassa käännytään taas kohti kevättä. Luminen talvi ja pehmeä hanki tarjoavat vielä ratkottavaa jälkien muodossa. Kuka on liikkunut pihalla yöaikaan ja miksi se on tullut juuri tänne? Lumella näkyy enimmäkseen tuttuja metsäjäniksen ja rusakon jättämiä jälkiä, kärppä on tehtaillut jälkivanaa hangelle ja suurimmat lumitöppöset on ollut ilveksellä, joka on sujuvasti ja kissamaisin liikkein seuraillut puolestaan jäniksien jälkiä. Tupsukorvan jälkiä Lahden Nastolassa tulkitsevat Asko Hauta-aho ja Erkki Salonen.
3/3/202116 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Vinkkejä moottorikelkailijoille

Moottorikelkkailu on suosittu harrastus, mutta sitäkään ei kannata aloittaa ihan kylmiltään. Kelkan ja varusteiden lisäksi kannattaa tarkistaa myös oma asenne ennen metsään tai jäälle menoa. Joensuulainen Petri Mononen antaa seuraavaksi muutaman hyvän vinkin aloittelijoille. Kokeneella kelkkailijalla on useita moottorikelkkoja, joihin oli tutustumassa Lea Joutsensaari.
2/24/202110 minutes
Episode Artwork

Käpytikkojen kisailua ja mustarastaan hyräilyä

Oikea talvi lumipyryineen ja paukkupakkasineen on jatkunut etelärannikolla seitsemättä viikkoa. Kun lämpötila sunnuntaina kipusi ensi kertaa yli kuukauteen plusasteille, kuului pihapiiristä ensi kertaa kunnon kevätsoittoa. Kuusi-, tali- ja sinitiaiset helkyttivät, käpytikat tappelivat reviiriensä rajoista, punatulkut ja viherpeipot hyrisivät uusin äänin. Keväänodotuksen kaunein soitto on sittenkin mustarastaan hento, vain vierestä kuuluva hyväntuulinen jokeltelu. Muutaman viikon päästä se kasvaa kuulaaksi huilukonsertiksi, josta totisesti kannatti maksaa läpi talven satoja euroja siementen, pähkinöiden ja muiden linnunruokien muodossa. Pertti Koskimies kuunteli ja äänitti sunnuntaina kevään ensisoittoa kotipihallaan.
2/24/20218 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Tarinoita Saimaalta

Pakkanen paukkuu nyt nurkissa ja järvien jäälakeudet ovat auki kalastajille. Monet kalastajat pitävät verkkoja jään alla pyytämässä saalista ja näiden pyyntivälineiden kokemisesta syntyy mukavaa puuhastelua talvipäiville. Kauden alussa talviverkot uitetaan jään alle mitä erilaisin keikoin, yksi niistä on uittolauta joka loikkii jään alla jousen avulla kuin jättiläissammakko - puoli meriä kerralla eteenpäin. Jousi viritetään lähtöavannon reunalta useita kertoja muovinarun avulla, jotta uittolauta saadaan tarpeeksi kauas. Saimaalla on tunnetusti paljon tarinoita ja rannassa niitä tarjoaa lisää kohti taivasta kurkottava järkälemäinen kuusi. Mutta ensin jäälle virittelemään uittolautatarinoita. Paikalla olivat Risto Eronen ja Asko Hauta-aho.
2/17/20217 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Raidan rungolla on elämän pesä

Lahden Kariniemi on upea luontokeidas lähellä kaupungin keskustaa. Talvellakin siellä kannattaa retkeillä, koska näkemistä riittää monella tasolla. Helmikuussa oli aika tutkia puiden runkoja ja etsiä todellinen elämän pesä - raita. Professori Heikki Setälä ja toimittaja Juha Laaksonen miettivät seuraavaa siirtoa Lahden Kariniemessä.
2/17/202112 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Aiemmin metsäsukset tehtiin itse

Kauan sitten puusukset tehtiin itse oman metsän haavoista. Näitä taideteoksia tulee vielä eteen harvakseltaan ja aina niistä huokuu mennyt aikakausi. Vanhat puusukset haetaan nyt Metsäradioon pienen ladon orsilta, jossa ne ovat olleet koskemattomina vuosikymmenien ajan. Harmaiden suksien pinnassa ei ole koskaan ollut maalia ja pohjasta on terva kulunut pois jo aikoja sitten. Pitkästä aikaa sukset saavat kosketuksen valkoiseen lumeen Nastolan Järvistenkylällä, näin niistä kertoi Erkki Salonen.
2/17/202113 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

Talvimyrskyssä Helsingin Lauttasaaressa

Metsäradiossa palataan tammikuisen lumimyrskyn tunnelmiin jossa pääkaupunkiseudun asukkaita pyydettiin välttämään liikkumista ulkosalla. Juha Laaksonen kuitenkin lähti selvittämään millaisesta tuiskusta oli kyse. Lumipiiskan menoa kannattaa aluksi katsella meren rannalta, pienen pukukopin suojasta.
2/10/20219 minutes, 14 seconds
Episode Artwork

Jokaiseen lähiöön oma luontopolku

Väitetään, että Suomen kansa on ulkonaliikkujakansaa. Kuluneen vuoden aikana väitteeseen on ollut helppo uskoa: kansallispuistot pullistelevat väkeä, ja perheisiin on hankittu ennennäkemättömän innokkaasti koiria lemmikeiksi, joita sitten ulkoilutetaan erityisesti lähimetsissä. Korona on pakottanut monet neljän seinän sisälle, joten virkistystä haetaan luonnosta. Suomen ympäristökeskuksessa työskentelevä ja Metsäradion kuuntelijoillekin tuttu biodiversiteettiasiantuntija Riku Lumiaro esittääkin, että jokaiseen lähiöön pitäisi saada oma luontopolku. Miltäs sellainen kuulostaisi?
2/10/202111 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Pikkalan lähde Lappeenrannassa

Lappeenrannassa, noin viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta on poikkeuksellisen mielenkiintoinen lähde. Lähteen vesi on hyvin rautapitoista. Lisäksi siitä pulpuuaa epämiellyttävän hajuista rikkivetyä. Lähde löytyi vuonna 1802 eli 219 vuotta sitten. Veden uskottiin olevan terveysvettä, joka parantaisi monet vaivat luulotaudista peräpukamiin. Vuosien aikana lähde unohtui metsään, kunnes viime keväänä Lappeenrannan kaupunki kunnosti lähteen ympäristö. Pikkalan lähteelle lähti vettä maistamaan toimittajamme Petri Kivimäki.
2/3/20214 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

Liukulumikenkien suosio on kova

Juuri nyt talven parhaissa hetkissä uudet liukulumikengät ovat niin halutut, että sitä verrataan retkikaupoissa pitopohjasuksien tuloon reilut 10 vuotta sitten. Liukulumikengistä kiinnostuneille ostajille sekä kivijalka että verkkokauppa myyvät ei-oota. Helppous, hauskuus ja kätevä kuljetettavuus lienevät syitä tämän metsäsuksen ja lumikengän välimuodon suosioon. Ja kun erillisiä monoja ei tarvita, vaan yleissiteisiin käyvät lumikenkien tapaan kengät kuin kengät. Liikkuminen metsässä on enemmän hiihtoa kuin kävelyä, nimensä mukaisesti liukulumikenkiä liu'utetaan eteenpäin ja sauvoilla annetaan lisävauhtia. Alamäissä pääsee laskemaan ja ylämäissä voi nousukarvoista huolimatta turvautua myös haarakäyntiin. Pohjois-Karjalassa toimittajana oli Tanja Perkkiö.
2/3/202113 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Meri savusi ja jäätyi

Tammikuun puolivälissä pakkanen kiristyi etelärannikollakin kahteenkymmeneen asteeseen. Siihen asti laajasti avoimena ollut Suomenlahti alkoi jäätyä. Tuhannet pääkaupunkiseudun asukkaat pääsivät ihailemaan höyryävää merta. Juha Laaksonen kävi myös ihmettelemässä merisavua.
1/27/202110 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

Teemu Tahvanainen tutkii lettosoita

Miksi soita pitää tutkia? Mitä merkitystä sillä on, osataanko erilaiset suotyypit määritellä, nimetä ja luokitella? Itä-Suomen yliopistotutkija Teemu Tahvanaisella on muutamakin hyvä vastaus kysymyksiin. Hän käynnistää parasta aikaa jälleen uutta suotutkimusta, tällä kertaa Ympäristöministeriön rahoituksella. Siru Päivinen etsi Tahvanaisen työkammion yliopiston Joensuun kampukselta.
1/27/202112 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Silakkaa tuli aikoinaan Hangon vesiltä

Aikoinaan kalastettiin talviverkoilla kaikkialla Suomessa. Nykyään lounaiset merialueet jäätyvät niin huonosti ettei jäillä ole turvallista kulkea eikä talvikalastajiakaan ole enää niin paljon. Millaisia muistoja eläkkeellä olevalla hankolaisella kalastajilla Jörgen Sundqvistillä on vuosien varsilta Hangon merialueilta. Retkikaverina oli Juha Laaksonen.
1/20/202110 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Lunta pakkasta ja lintuja

Talvi tuli rytinällä etelärannikollekin reilu viikko sitten. Kirkkonummella satoi lunta puoli metriä kahdessa vuorokaudessa, ja sen jälkeen kolmeksi päiväksi pamahtivat 20–25 asteen pakkaset. Linnuille tuli hätä ruoansaannista. Pertti Koskimiehen pihalla lintujoukko vähintään kaksinkertaistui. Viimeisetkin mustarastaat pakenivat metsistä ja keltasirkkulaumat pelloilta piharuokinnan turviin. Metsiä ja muuta luontoa mylläämällä ihminen on tuhonnut lintujen luonnollisia ruoanlähteitä, mutta ruokkimalla voimme helpottaa siivekkäiden selviytymistä ankarimpien talviolojen yli.
1/20/20218 minutes, 1 second
Episode Artwork

Maastopyöräilijä Panu Mäkelä

Aiemmin tammikuussa Metsäradiossa testasimme maastopyöräreittiä Lohjanharjulla. Kahdeksan kilometrin mittaisen reitin puuhamies, maastopyöräilyn harrastaja Panu Mäkelä kertoo vielä Mikko Peltsi Peltolalle mikä oli homman nimi. Lohjan Liessaaressa ritisi myös retkelle tunnelmaa antava nuotio.
1/20/202113 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Suomenpystykorvan jäljillä Pohjois-Karjalassa

Kontiolahtelaisen metsänhoitajan Eero Revon pystykorva Mimi punnersi pentulaatikolla pentuja helmikuussa 2009. Viisi pientä pikinokkaa oli nisillä urakan pääteeksi, ja kaikki vaikutti oikein hyvältä. Jo ensimmäisten päivien aikana kävi kuitenkin ilmi, että yhdellä pennuista on ongelmia. Alkoi näyttää siltä, että pentu pitäisi päästää pois. Näin dramaattisesti alkoi Eero Revon elämänkoiraksi kasvaneen Saarikan taival, joka on nyt kirjattu kansien väliin. Repo on kasvattajana konkari, takana on 20 vuotta suomenpystykorvan kasvatusta. Lähdetään pohjoiskarjalaiseen vaaramaisemaan kuuntelemaan, miksi Saarikka kuitenkin jäi eloon, ja millainen koira siitä lopulta kasvoi. Siru Päivinen on metsäkävelyllä Eero Revon kanssa.
1/13/202112 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Lohjan maastopyöräreitti

Maastopyöräilyn suosio kasvaa rajusti. Vilkkaammilla alueilla on tullut paineita rakentaa maastopyöräilylle aivan omia merkitty reittejä. Yksi tällainen on kauniilla Lohjanharjulla. Kahdeksan kilometrin reitin puuhamies, maastopyöräilyn harrastaja Panu Mäkelä kertoo Mikko Peltsi Peltolalle mikä on homman nimi.
1/13/20219 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Metsäradion henkilökuvassa professori Pekka Laaksonen

Metsäradion henkilökuvassa kuultiin kansanperinteen professori Pekka Laaksosen luontomuistoja Lahdesta - niiltä ajoilta kuin pikkupojilla oli vielä lintuja lemmikkeinä. Tarinoita kävi kyselemässä ja kuuntelemassa työharjoittelussa Yle luonnossa ollut koululainen Joose Laaksonen.
12/30/202018 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Joulukalalla on pitkät perinteet

Suomalaisesta joulupöydästä löytyy nykypäivänä monenlaista kalaruokaa. Joulukalaperinne on Keski-Euroopassa lähes tuhannen vuoden ikäinen, täällä pohjolassa jo useita satoja vuosia. Asikkalalainen tietokirjailija Erkki Norell vaalii joulupöydässään vanhoja perineitä ja tänäkin vuonna kalaloista löytyy monta erilaista vaihtoehtoa. Lipeäkalalla on paikkansa ainakin varttuneimpien ihmisen pöydässä, mutta nuoremmat saattavat sitä vältellä. Asko Hauta-aho kävi Asikkalassa kyselemässä pitkästä joulukalaperinteestä.
12/23/202010 minutes, 40 seconds
Episode Artwork

Savustuksen uudet tuulet

Lehtori Hannu Joutselainen kouluttaa tulevia kokkeja Koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa. Hän kertoo, että savustaminen on noussut entistä enemmän muotiin viiden vuoden sisällä. Erilaisten kylmä- ja lämminsavustimien ohella tarjolla tänä päivänä on muun muassa savustuspistooleja ja hyvin moninaisia savuyrittejä, joilla voi kotikeittiössäkin saada mukavasti savun makua ruokiin. Savustaminen sopii lähes kaikkeen tai ainakin sitä voi kokeilla - lanttulaatikkoonkin. Markku Lähdetluoma tapasi masterchefin.
12/23/20206 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Yksin piilokojussa

Luontoa voi valokuvata monella eri tavalla ja onneksi hyviä kuvia voi saada kuka tahansa, jos vain liikkuu ahkerasti ulkona. Petoeläinten, kuten suden, ahman ja karhun, kuvaamiseen on käytettävä apuna piilokojua ja haaskaa. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin jotkut luulevat. Piilokojussa odottelu vaatii kärsivällisyyttä, siellä voi tulla kylmä, tai nälkä, eikä aina saakaan kuvia vaikka on lähtenyt matkaan odottavin mielin. Juha Laaksonen kertoo yhdestä syksyisestä kojureissustaan Kuhmon Viiksimoon.
12/23/202011 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Kuivannon metsästäjien laavulla

Metsäradiossa matkattiin Kuivannon metsästäjien laavulle Orimattilaan. Hirvenmetsästyksen päätöstilaisuus järjestetään normaalitilanteissa tulen loimussa ja makkaran tuoksussa. Korona on toki muuttanut monet asiat tänä vuonna, mutta parempia aikoja on varmasti tulossa. Petter Kulhualle Kuivannon maisemat ovat tuttuja jo vuosikymmenien ajalta ja tässä maisemassa on hyvä harrastaa riistanhoitoa ja metsästystä.
12/16/20207 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Joulukuusia taimikon reunassa

Joulu alkaa juuri nyt kuusitaimikosta, koska sopivaa joulupuuta on aikaa etsiä vain viikko. Monet ostavat joulukuusen torilta tai marketin edustalta, mutta jos omistaa itse metsää niin sopivan puun voi valita kuusitaimikosta. Monesti samaan aikaan istutetut kuuset ovat jo kymmenen vuoden aikana kasvaneet hyvin erilaisella vauhdilla. Kannattaa aina siis etsiä niitä harvennukseen tulevia kuusia, joilla kasvuodotus on huonompi. Lumisateisessa Puumalassa olivat Risto Eronen ja Asko Hauta-aho.
12/16/202013 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

Talven äänimaisemat

Tähtieteilijä Harry Lehto on innokas talvisen luonnon äänittäjä. Koululainen Joose Laaksonen oli työharjoittelussa Ylen luontotoimituksessa ja kävi Kaarinassa juttelemassa talvisen metsän äänistä. Kuinka vaikeaa on hiljaisia ääniä taltioida ja millaisista äänistä Lehto itse pitää.
12/9/20204 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Pakurin ymppäystä suomalaisiin koivuihin

Näin flunssakaudella vähän jokaisella on omat konstinsa taudin selättämiseksi, toiset syövät valkosipulia, tiputtavat auringohattu-uutetta juomaan ja niin edelleen. Yksi luonnonkeino flunssantorjuntaan on kotimainen pakurijauhe. Anne Helenius, Pakuri -kasvata ja tienaa- kirjan kirjoittaja opastaa Anne Helenius pakurin maailmaan. Toimittaja: Marko Miettinen
12/9/202016 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Jättiaaltojen metsästäjä

Metsäradiossa tavattiin ohjaaja Minna Dufton. Hän on saanut valmiiksi Big vs. small- dokumenttielokuvan, joka kertoo portugalilaisesta surffaajanaisesta Joana Andradesta. Kuvauspaikkana on Nazaren rannikko Portugalissa ja sieltä löytyy maailman korkeimmat aallot. Luulisi, että kukaan ei haluaisi mennä niiden armoille. Minna Duftonin tapasi Asko Hauta-aho.
12/2/202012 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Luonnon monimuotoisuutta edistämässä

Luonnon monimuotoisuuden suojeleminen on tärkeää, mutta miksi siitä tiedottaminen on niin vaikeaa? Koska meltä puuttuu tietoa, hyvä kuvaava sana, ja sopiva mittari! - näin toteaa Suomen ympäristökeskuksen tutkija Jari Lyytimäki. Hän on pohtinut näitä monimuotoisuuden viestimisen vaikeuksia, ja on yhtenä kirjoittajana tämä vuonna ilmestyneessä kirjassa Elämän verkko- luonnon monimuotoisuutta edistämässä. Kirjan on toimittanut Hanna Mattila ja siihen on koottu tietoa ja vinkkejä siitä, miten monimuotoisuutta voidaan edistää Suomen luonnossa. Toimittajana on Minna Pyykkö. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
12/2/202010 minutes, 33 seconds
Episode Artwork

Ojitetut suot ja ilmastonmuutos

Metsiksi ja pelloiksi ojitetut suot ovat Suomessa suuri hiilidioksidin lähde. Paljon suuremmat kuin koko Suomen liikenteen vuotuiset päästöt. Nyt tutkitaan miten voidaan vaikuttaa näihin päästöihin osana ilmastonmuutoksen hillintää. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipään tapasi Minna Pyykkö. Kuva: Minna Pyykkö / Yle
11/25/202010 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Retkellä kansallispuistojen metsissä

Tomi Kontio on kirjoittanut vastikään julkaistun kirjan Kansallispuistojen kutsu - retkistään Suomen kansallispuistoihin pääosin poikansa Aamoksen kanssa. Minna Pyykkö tapaa hänet Sipoonkorven kansallispuistossa, ja he juttelevat siitä, millaisia metsiä näillä kansallispuistoreissulla löytyi. Kuva: Minna Pyykkö / Yle
11/18/202010 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

Läheltä piti

Moottorisahan äänen tunnistaa aika moni suomalainen ja sitä on monesti kuultu salomailta, jopa kilometrien päähän. Minkälainen on uusi akkukäyttöinen moottorisaha, joka on muuttamassa pysyvästi tämän metsätöihin liittyvän äänen. Metsäradio vieraili Lahden Nastolassa - vielä tarkemmin Järvistenkylällä metsäkoneyrittäjä Erkki Salosen luona. Ja tässä tapauksessa akkukäyttöinen moottorisaha on vain portti varsinaiseen aiheeseen, joka liittyy hankalien pihapuiden kaatamiseen rakennusten vieressä. Silloin saattaa metsurille tapahtua yllättäviä asioita. Toimittaja & kuva: Asko Hauta-aho / Yle
11/18/202012 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Lintuvalokuvaaja Markus Varesvuo

Monilla kansainvälisillä palkinnoilla tunnustusta saanut Markus Varesvuo on yksi Suomen tunnetuimmista lintuvalokuvaajista. Markuksen lempiaiheita ovat pöllöt, kanalinnut, saaristolinnut ja erityisesti talviset siivekkäät. Viimeksi tullut kirja kertoo katoavasta talvesta. Juha Laaksonen tapasi Varesvuon saaristomerellä kuvauspuuhissa. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
11/11/202012 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

Kuvausavustaja Minna Lindroth

Minna Lindroth on innokas luonnossa liikkuja. Viime vuodet hän on tehnyt tiiviisti yhteistyötä huippukuvaaja Markus Varesvuon kanssa. Millaista on retkeillä yhdessä, seurata kuvaushommia, palella ja odotella kohdetta ja auttaa ylipäätään erilaisissa järjestelyissä. Näkyykö esimerkiksi kuvaajan askelluksesta se, että onko päivä ollut antoisa? Retkikaverina Utössä oli Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
11/11/202011 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Auton valoissa metsätiellä

Metsäradiossa matkattiin hämärän sävyttämällä metsätiellä - tähän aikaan vuodesta auton valoissa saattaa nähdä hehkuvat silmät, jotka kuuluvat kauriille tai hirville. Kohteeksi valkoitui kilometrien mittainen metsätaival Orimattilan Kuivannolla, josta löytyy myös pieniä peltoja ja suoalueita. Asko Hauta-aho matkasi Petter Kulhuan auton kyydissä, kun valokiila valaisi pimenevää iltaa. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
11/4/202014 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Pihojen äänimaisema vahvistui

Loppusyksyllä luonnonystävää ilahduttavat hömötiainen ja pyrstötiainen, jotka viettivät kesänsä metsissä. Mutta tähän aikaan vuodesta ne tupsahtavat ihmisten ilmoille, hyörivät ruokaa etsiessään, tiitittävät ja visertävät yhteyttä pitäessään. Hömötiaisia näkee yleensä kaksi tai neljä, koska talviparvi koostuu aikuisesta ja nuoresta parista. Pyrstötiaisia pyrähtelee yhdessä toistakymmentä tai enemmänkin, siinä on vanhempia ja lapsia, setiä ja tätejä, mummoja ja ukkeja. Pertti Koskimies kertoo hömö- ja pyrstötiaisten syksystä ja talvesta. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
11/4/20207 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Metsäradion henkilökuvassa Hannu Laakso

Ympäri maailmaa kiertänyt pitkän linjan valokuvaaja, monia kansainvälisiä palkintoja saanut, Hannu Laakso on viime vuosina panostanut lähinnä luontokuvaukseen. Juha Laaksonen on Nurmijärvellä Ketunkalliolla Hannu Laakson kotikentällä kyselemässä vuosikymmeniä kestäneestä harrastuksesta. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
10/28/202014 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Talvi joutsenen takana

Halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana, sanoi vanha korpirahvas. Viime viikolla lähtivät sadat tuhannet hanhet, ja pohjoinen puhalsi lintumaailman muutenkin talven eteiseen. Nyt rantojen ja peltojen leimalintuja ovat kuuluvasti kailottavat laulujoutsenet. Pertti Koskimies kertoo joutsenten elämästä syksyn ja talven taitekohdassa. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
10/21/20208 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Lepakko on yön mystinen lentäjä

Lepakoihin liittyy paljon uskomuksia, ja erityisesti lapsia lepakot tuntuvat kiehtovan. Ympäristöekologian dosentti Mia Rönkä on vetänyt useita lepakkotyöpajoja, näyttelyitä ja metsäretkiä. Hän on ollut mukana tekemässä myös vastikään ilmestynyttä lastenkirjaa lepakoiden elämästä. Minna Pyykkö tapasi hänet Turussa Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Kuva: Harri Tolvanen
10/21/202013 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Kaatuneista pihapuista syntyy taidetta Kokonsaaressa

Pihlajaveden saaristoon matkataan lossilla ja lautalla ja vasta sen jälkeen upea saarimaisema avautuu täysimääräisenä. Hanhiparvet lentävät vielä taivaalla ja ensimmäiset punatulkut ovat saapuneet pihapiireihin. Aivan hiekkatien vieressä laiduntaa yllättäen lehmälauma, tosin erilainen mihin on totuttu. Tapio Mikkonen vahvistaa, että taidetta on syntynyt Kokonsaressa huumorilla, pilke silmäkulmassa. Yksi puinen lehmä oli juuri valmistumassa pihamaalla, kun Asko Hauta-aho kävi Pihlajaveden saaristossa. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
10/14/202010 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Vuorovesi yllätti Biskajanlahdella

Tietokirjailija Erkki Norellin kalastusmatkat ovat vieneet häntä eri puolille maailmaa. Metsäradiossa kuultu tapaus sattui Biskajanlahdella Ranskassa, kun vuorovesi yllätti purjeveneellä liikkuvat kalastajat. Mitä oikein tapahtui, sen kertoi Erkki Norell. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
10/14/20204 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Pihlajat hehkuvat värejä lokakuussa

Pihlajat ovat parhaassa väriloistossa ainakin hetken eteläisessä Suomessa. Ruskan värien lisäksi puita koristavat punaiset marjat, jotka ovat monien lintujen suosikkiravintoa. Puutarhuri Mikko Lagerström ja luontotoimittaja Juha Laaksonen hiipivät pihlajien läheisyydessä Inkoossa ja maistelivat niiden marjoja. Kuva: Arja Lento
10/14/202014 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

Joko valkoposkihanhia on liikaa?

Jäämeren rannikoilla pesivien valkoposkihanhien kanta on kasvanut noin 50-kertaiseksi 1960-luvun alkuun verrattuna. Maailman kanta on yli puoli miljoonaa pesivää paria, ja lisäksi roimasti runsastuneita metsä- ja tundrahanhia pesii kumpiakin samalla suunnalla noin puolitoista miljoonaa paria. Hanhilaumat alkoivat yhtäkkiä 2000-luvun alussa pysähdellä ja ruokailla Venäjän-Karjalan ja Aunuksen sijaan Järvi-Suomen pelloilla. Ylenpalttisiksi paisuneet laumat aiheuttavat miljoonien eurojen satovahingot syömällä orasta ja muita viljelykasveja. Pertti Koskimies on seurannut vuosikymmenet lokakuista hanhisirkusta Parikkalassa ja on sitä mieltä, että valkoposkihanhia pitäisi voida metsästää, jotta kanta ja satovahingot pienenisivät. Vastapainoksi rauhoitettakoon vähiin käyneet sorsat, ja samalla rahaa ja työaikaa riittäisi sellaisten lajien suojeluun, jotka ovat oikeasti uhattuina. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
10/7/20208 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Maaseudun vetovoima kasvussa

Poikkeuksellinen korona-aika on nostanut maaseudun vetovoiman uusille tasoille. Pitkään uutisoitiin, että maalaiskylät ovat tyhjenemässä asukkaista ja kaikki suuntaavat kaupunkeihin palvelujen äärelle. Nyt maaseudun mökkejä, taloja ja metsäpalstoja myydään yhä kiihtyvällä vauhdilla. Etätyötä on suositeltu kaikille, jotka sitä voivat tehdä ja monesti vielä tietokoneen vaatimat yhteydet on jo olemassa. Asko Hauta-aho kävi Orimattilan Kuivannolla ja tapasi siellä kiinteistönvälittäjä Petter Kulhuan. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
10/7/202011 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Maastopyörällä metsäpoluille

Pyöräilyn antama vapauden tunne on astittavissa väkevästi niin asfaltilla kuin maastossakin. Maisema vaihtuu nopeasti ja tuuli humisee kypärässä harrastuksen parissa. Orimattilalainen Harri Saarinen on maastopyöräillyt jo 25 vuotta ja vapaa-aika kuluu edelleen tämän harrastuksen parissa. Polkupyöriä on myyty tänä vuonna ennätystahtiin ja uusi tekniikka on tullut helpottamaan pyöräilyä. Harri Saarisen pihalla Tuorakan-kylällä kävi Asko Hauta-aho. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
9/30/202011 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Isot linnut valmiina lähtöön

Osa kurjista lähti Suomesta viime viikolla, tuhannet torstainakin ennen pahimpia myrskypuuskia. Kurjet muuttavat myötätuulella, mutta lähipäivinä luvassa on vastatuulta. Kun tuuli kääntyy seuraavan kerran pohjoisiin suuntiin, pääsemme seuraamaan yhtä komeimmista luonnonnäytelmistä, kurkien poistumista Suomesta puoleksi vuodeksi. Lintujen ihailija Pertti Koskimies on seurannut kurkien kerääntymistä ja ensijoukkojen lähtöä sekä Kirkkonummen Saltfjärdenillä että Parikkalan Siikalahdella. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
9/23/20207 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Metsän parantava voima

Metsän vaikutuksesta terveyteen on puhuttu paljon viimeisten vuosien aikana ja lähimetsiin on nyt myös korona-aikana menty tavallista useammin. Siellä tuuli humisee rauhoittavasti puiden latvoissa ja aistit täyttyvät sammalen tuoksulla lisäksi linnut ja oravat näyttäytyvät kulkijalle. Kaikille radion luonto-ohjelmien kuuntelijoille tuttu luontoharrastaja Urpo Koponen kohtasi yllättäviä vastoinkäymisiä vajaa kaksi vuotta sitten. Hän sairastui vakavasti. Pitkän toipumisjakson aikana sairaalahoitojen ja lääkkeiden lisäksi hän haki parantavaa voimaa metsästä. Asko Hauta-aho tapasi Urpo Koposen Lahden sataman makasiinissa ja siellä hän kertoi, että kotkalaisissa metsissä on pienennetty mm. stressiä jo vuosikymmenien ajan. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
9/23/202011 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

Lämmittäjämestarin luontohavaintoja

Saunaseuran lämmittäjämestari Ari-Pekka Paavola kertoi Metsäradiossa millaisia luontohavaintoja on tullut tehtyä Vaskiniemessä saunaseuran rannassa Helsingin Lauttasaaressa. Hänen seurassaan merellisessä maisemassa oli toimittaja Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
9/16/202010 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Matkitaan hirvien ääntä

Kouvolassa asuva luontokuvaaja Asko Hämäläinen on seurannut hirvien elämää vuosikymmenien ajan. Hirvet ovat yleensä arkoja eläimiä ja ne pakenevat nopeasti metsän kätköihin, siksi Asko Hämäläinen on opetellut hirvien kielen. Toimittajana Haminan metsissä oli Asko Hauta-aho. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
9/16/20209 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Ruokokerttuset lähtöviivalla

Syyskuun alku on vilkasta lintuaikaa rehevärantaisilla järvillä ja merenlahdilla. Ruovikoiden kätköissä, ihmissilmiltä piilossa hääräilee ruokokerttusia, jotka ahmivat ruokojen lehdiltä kirvoja ja muita hyönteisiä. Ylensyönti kasvattaa normaalisti kymmenestä viiteentoista grammaa painavan linnun painoa usealla grammalla ihonalaista rasvaa. Sen turvin kerttunen lentää tavallisesti tunnin tai pari yötä kohti. Kerttuset pysähtyvät tankkaamaan kosteikoille läpi Euroopan, kunnes koittaa matkan vaarallisin osuus, Välimeren ja Saharan ylitys. Osa kerttusista lentää tuon etapin lähes pysähtymättä. Pertti Koskimies seurasi ruokokerttusten lähtövalmisteluja Parikkalan Siikalahdella. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
9/9/20207 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Luona vanhan petäjän

Metsäradiossa aistittiin aidon aarnimetsän tunnelmaaa, siellä missä ilta-aurinko hiipii vanhojen puiden välistä metsän ytimeen. Kotisen vanhassa metsässä Lammin Evolla löytyy järkälemäisiä puita, jotka kurkottelevat kohti taivasta ja niiden juurella sammalmaton päällä on aivan uskomaton tunnelma. Kilpikaarnat piirittävät puita niiden tyvellä ja metsien lukuisat linnut löytävät niistä paljon hyönteisravintoa. Metsäradiossa - luona vanhan petäjän olivat Pirkka-Pekka Petelius ja Asko Hauta-aho. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
9/2/20207 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Omituinen kuoppa metsässä

Metsäradiossa lähdetään vielä selvittämään erikoisen kaivauksen syntyhistoria Luumäen Salosaareen. Paikalla ovat Etelä-Karjalan Museon arkeologi Esa Hertell, Joska Laine ja Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
8/26/202013 minutes, 1 second
Episode Artwork

Pertti Koskimiehen matkassa syksyyn

Lintujen syysmuutto alkaa jo toukokuussa ja jatkuu kaiken kesää. Ensimmäisten joukossa lähtevät sorsakoiraat, kahlaajat ja Afrikkaan ja Aasiaan asti muuttavat pikkulinnut. Kesällä lähtevät linnut lentävät pääosaksi öisin ja laskeutuvat ennen aamua ruokailemaan ja lepäämään. Pikkulintujen parvia hääräilee metsänreunoissa, pensaikoissa ja rantaruovikoissa, joista kuuluu esimerkiksi rytikerttusten kähinöitä, pajulintujen viheltelyjä ja hernekerttujen naksutuksia. Elokuun näkyvimpiin lintuihin kuuluvat myös harmaahaikarat ja mehiläishaukat. Pertti Koskimies on seurannut loppukesän lintuelämää ja muuton vilkastumista. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
8/26/20207 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Jäähyväiset Kymijoen kuohuille

Aila ja Martti Jussi-Pekka ovat olleen matkailualan yrittäjiä Kotkassa vuosikymmenien ajan. Kymenlaaksossa virtaava Kymijoki on ollut merkittävässä roolissa, kun matkailijat ovat kokeneet sen kuohuvat kosket ja voiman monien vuosien aikana. Nyt oli kuitenkin aika jättää jäähyväiset Kymijoen koskille ja kumivene-safareille, kun tämä vaihe yrittäjinä on takana. Kuovinkallion jylhissä maisemissa Kotkassa - Aila ja Martti Jussi-Pekan tapasi Asko Hauta-aho. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
8/19/20206 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

Viivi Roiha taiteilee puissa

Sirkustaiteilija, ilma-akrobaatti Viivi Roiha on asunut Ranskassa jo pitkään. Jossain vaiheessa hän huomasi kaipaavansa suomalaisen metsän tuoksuja ja tunnelmaa. Tästä kaipauksesta syntyi teos metsä, jota hän on kollegansa kanssa esittänyt erilaisissa metsissä jo viiden vuoden ajan. Nyt elokuussa he esittävät metsäteosta Suomessa kiertueella, tulevina viikonloppuina Joensuussa ja Porvoossa. Minna Pyykkö tapasi Viivi Roihan Helsingissä Töölönlahden rannalla - maankamaralla.
8/19/202011 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Suopursun tuoksua majavan reviirillä

Evon retkeilyalueella Hämeenlinnassa kypsä kesä tarjoilee vielä lämpöä ja hiljaisuutta sekä upeita hämäläismaisemia. Yksinäisen lammen rannalla on valtava majavanpesä, joka on edelleen asuttu kuten monet muutkin pesät Evon retkeilyalueella. Vesistöjen rannoilla kasvaa parhaimmillaan vanhaa metsää ja lampien reunoilla suopursujen tuoksu on huumaava. Metsäradion reportteri Asko Hauta-aho lähti retkelle Evolle ja mukana oli Luontoillan edellinen juontaja Pirkka-Pekka Petelius. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
8/19/202012 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Tuomo Kuitunen kartoitti Luopioisten kasvit

Meistä moni on kerännyt kasveja koulujen loma-aikoina. Joku tykkäsi ja joku ei, mutta ne jotka tykkäsivät, ovat voineet saada siitä elämänmittaisen harrastuksen. Kasvien tutkimiseen saattavat sitä paitsi hurahtaa myös opettajat. Seuraavaksi kuulemme jutun, jossa ei ole kyse hurahtamisesta, vaan kokonaisen pitäjän kasviston yksityiskohtaisesta kartoittamisesta kolmen-kymmenen vuoden aikana. Siis kokonaisen pitäjän, joka on pinta-alaltaan jopa Turkua suurempi! Eläkkeellä oleva luokanopettaja Tuomo Kuitunen on tehnyt kiinnostavia havaintoja Pirkanmaalla sijaitsevan Luopioisten pitäjän luonnosta ja sen muutoksista. Vaikka kartoitus oli toisinaan työlästä, se antoi usein unohtumattomia luontoelämyksiä. Kuva: Anna-Kaisa Brenner / Yle
8/12/202014 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Luontokuvaaja Eeva Mäkinen odottaa elokuun sumuisia aamuja

Metsäradiossa tavattiin luontokuvaaja ja eräopas Eeva Mäkinen. Sosiaalinen media on kasvattanut monen retkikohteen suosiota. Somessa on jaettu ehkä tietämättömyyttäänkin sellaisia kuvia, jotka ovat haitallisia kohteelle. Toisaalta joku on saattanut myös innostua jonkun postauksen perusteella lähtemään luontoon ihan muuten vaan liikkumaan oman hyvinvointinsa hyväksi. Eeva Mäkisen tapasi Repoveden kansallispuistossa Asko Hauta-aho. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
8/12/20208 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Sisiliskojen jäljillä

Jarmo Latva ja Lisse Tarnanen ovat kuvanneet käärmeitä, sammakkoeläimiä ja liuskoja jo pitkään ja kirjoittaneet niistä myös kirjoja. Minna Pyykkö kävi heidän kanssaan Inkoon Kopparnesissä retkellä etsimässä sisiliskoja ja vaskitsoja. He juttelivat Suomen liskojen elämästä ja niiden kuvaamisesta. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
8/5/202011 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Henkilökuvassa eräjournalisti Jouni Laaksonen

Metsäradion henkilökuvassa tavattiin kokenut eräjournalisti ja tietokirjailija Jouni Laaksonen. Toimittajana Repoveden kansallispuistossa oli Asko Hauta-aho. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
8/5/202013 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Mehiläistenhoitoa keskellä kaupunkia

Teemu Aittamaa hoitaa mehiläispesää erikoisessa paikassa - Finlaysonin vanhan tehdasrakennuksen katolla aivan Tampereen keskustassa. Hienojen näköalojen lisäksi nämä mehiläiset saavat nauttia suuresta mediahuomiosta, niiden elämää voi seurata Ylen Pörriäislivestä koko kesän ajan. Pesänhoitaja Teemu Aittamaa ja toimittaja Simo Tuomi kurkistivat mehiläispesän sisään. Mutta miten mehiläiset reagoivat toimittajaan mikrofoneineen? Kuva: Simo Tuomi / Yle
7/29/202010 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Vastuullinen retkeily

Kansallispuistojen suosio on entisestään lisääntynyt kotimaan matkailun myötä ja kesäisillä retkikohteilla liikuvalle se asettaa myös velvollisuuksia. Mitä asioita kuuluu vastuulliseen retkeilyyn ja miten luonto otetaan parhaiten huomioon. Näistä asioista keskustelevat Repoveden kansallispuistossa eräjournalisti ja tietokirjailija Jouni Laaksonen ja toimittaja Asko Hauta-aho. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
7/29/202013 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Ingarskilanjokea kunnostetaan taimenille

Ingarskilanjoki Inkoossa on yksi niistä harvoista suomalaisista joista, joihin edelleen nousee luonnonvarainen meritaimenkanta. Ingarskilanjoen kantaa on myös käytetty istutuksissa eri puolilla Suomea. Alkuperäisen kannan tila on heikko, ja siksi sitä yritetään vahvistaa luomalla taimenille parempia kutualueita. Toimittaja Simo Tuomen kanssa keskustelee kunnostusten johtaja Seppo Kolehmainen.
7/22/202010 minutes, 1 second
Episode Artwork

Retkeilyä Repoveden kansallispuistossa

Repoveden kansallispuisto tarjoaa etelä-suomalaisille upeat maisemat kallioineen ja korkeuseroineen. Havumetsien välissä välkkyy kymenlaaksolaiset vesistöt ja niiden rannoilla kaikuu kuikkien ja kaakkureiden äänet. Toimittaja Asko Hauta-aho tapasi luontomatkailun asiantuntijan Petri Kulhan Repoveden kansallispuistossa, jonka toimintaa kehitetään erillisen hankkeen avulla. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
7/22/20209 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Sininen maailma

Seppo Kolehmainen on työskennellyt biologina muun muassa Yhdysvalloissa ja Puerto Ricossa. Nykyisin Seppo johtaa Ingarskilanjoen kunnostuksia Inkoossa, jossa autetaan joen erittäin uhanalaista alkuperäistä taimenkantaa. Kunnostusten yhteydessä Seppo ehti kertoa kokemuksiaan vuosien varrelta. Toimittajana oli Simo Tuomi.
7/15/202011 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Hannu Hautalan suosikkilaji on metsäsopuli

Metsäsopuli on yksi Suomen luonnon kauneimmista nisäkkäistä. Aika harva sen on valitettavasti päässyt näkemään. Metsäsopuli on myös Hannu Hautalan lempilajeja. Voiko metsäsopulin näkemiseen olla joitain keinoja. Tätä Juha Laaksonen yrittää kysyä pitkän linjan luontovalokuvaaja Hautalalta. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
7/15/20208 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

Kuusamon koskikarat

Kuusamon talviset koskikarat ovat monille talvi matkailijoille tuttuja. Mutta koskikaroja pesii myös Kuusamossa. Kuinka paljon niitä on ja missä, minkälainen on koskikaran pesä? Juha Laaksosen ja meidän kaikkien oppaana on Jyrki Tolvanen, joka on rengastanut Kuusamossa ja Sallassa jo vuosia koskikaroja. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
7/8/202012 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Miten korona vaikutti luontomatkailuun Kuusamossa?

Luontomatkailu on merkittävä elinkeino Koillismaalla. Oivangin lomakartanon vanha isäntä Heikki Kilpelänaho kertoi miten korona vaikutti heidän kevätsesonkiinsa. Oivangissa juttukaverina oli Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
7/1/202012 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Metsästystarinoita Kuusamosta

Kuusamossa asuva Jouni Pilli muisteli yhteisiä metsästysretkiä Rita-koiran kanssa. Retkikaverina Kallunkijärven rannalla oli Juha Laaksonen. Kuva: Jouni Pilli
6/24/202011 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Suomen harvinaisin kala

Joku väittää, että viisipiikki on Suomen harvinaisin kalalaji. Ja ihan komeakin. Joku on sitä mieltä, ettei sillä ole niin väliä, kun se on vieraslaji. Oli miten oli, viisipiikki on varsin eksoottinen laji ja elää vain Lohjalla Porlan alueella. Ani harva meistä on siis päässyt sen näkemään. Juha Laaksonen pääsi tutustumaan viisipiikkiin sukeltaja Pekka Tuurin ja tutkija Ari Sauran kanssa. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
6/18/20209 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Lissen luontokoulu on netissä

Luonto on kaikkien käytettävissä oleva monimuotoinen ja laaja palvelualusta. Siellä tapahtuu kaiken aikaa mielenkiintoisia asioita, mutta me sisätiloissa enimmäkseen aikaamme viettävät jäämme monista ihmeellisistä tapahtumista paitsi. Lisse Tarnaselle heräsi ajatus kertoa nuoremmille ja vanhemmille ihmisille luontotarinoita, joissa keskitytään kerrallaan yhteen teemaan. Lapset kiinnostuvat luonnosta, kun heille kerrotaan siitä tai heidät viedään luontoretkille. Lasten luontokoulun avulla heille voi avautua elinikäinen kiinnostus luonnon palapeliin. Luontokoulu tarjoaa uutta tietoa myös aikuisille ja antaa opettajille hyvän pohjan erilaisiin retkiin ja tehtäviin. Lissen luontotarinaoita löytyy youtubesta, facebookista ja Instagrammista hakusanalla luontotarinoita. Juha Laaksonen tapasi Tarnasen käärmeretkellä Inkoossa. Kuva: Minna Pyykkö / Yle
6/10/202010 minutes, 32 seconds