Jos maailmaa aletaan jakaa geenien mukaan jotka sisältävät perimän, ihminen on heikoilla, sillä riisilläkin on enemmän perimägeenejä kuin ihmisellä. Ihmisen perimä sisältää vain noin 20 000 geeniä, kun riisillä niitä on 50 000 ja hiirilläkin 23 000. Banaanikärpäsen voitamme, tosin niukasti. Pelastuksemme kuitenkin on, että geenien säätely on avainasemassa siinä kuinka kehittynyt tai alkeellinen eliö on. Kun otetaan Patagonian intiaani, Gröönlannin eskimo ja Myllypuron suomalainen ja näitä verrataan keskenään, niin ne ovat erittäin samanlaisia perimältään. Samanlaisempia kuin Helsinkiläinen Seurasaaren orava ja Tukholmalainen Skansenin orava, niiden dna:ssa on suurempi ero. Se, että ihmiset jakavat toisiaan rotuihin, on siis jokseenkin teennäistä, tarkoitushakuista tai poliittista. Se miten asiat voivat olla tulevaisuudessa onkin sitten jo ihan eri luokan asia, sillä mukaan on tulossa tiede ja sen uusimmat menetelmät ihmisrodun jalostuksessa. Olemmeko siis jo puolivälissä matkalla kohti geneettistä luokkayhteiskuntaa? Ihmisen koko perimän selvittäminen tulee koko ajan halvemmaksi. Hinta voi jo lähivuosina painua alle tuhannen dollarin. Ensi vuosikymmenen puolivälissä käytössä on ilmeisesti jo kompakteja pikatestejä, joilla yksilön perimä voidaan selvittää neljännestunnissa. Entäpä jos työnantajat alkavat tarjota geenitestejä tiskin alta työnhakijoille. Jokainen tajuaa, että testistä kieltäytyminen johtaa hylätyksi tulemiseen paikkaa hakiessa. Geenitiedot voisivat myös johtaa pahaan syrjintään työelämässä, kun kaikki mahdolliset viat ja vaivat ovat tarjottimella työnantajalle. Myös ihmisten perimän muokkaus on jo viekoittelevan helppoa, mutta vielä mietitään, saako ihmistä muunnella. Muuntogeenisistä eli gm-ihmisistä on tullut siis realistinen mahdollisuus. Nyt olisi nimittäin ensi kertaa teknisesti kyllin helppoa muokata ihmisen geenejä niin, että muutos periytyy sukusoluissa jälkeläisille. Rotuhygienia 1900-luvun alkupuolella oli oman aikansa huippututkimusta. He yrittivät nähdä ihmisten ulkoisista ominaisuuksista samoja asioita, joita me nykyään etsimme geeneistä. Uusinta tietoa on se, että kun katsotaan kuinka paljon DNA:han voidaan taltioida tietoa, niin ihmiskunnan kaikki saavutukset, kaikki keksinnöt ja kaikki mitä on ikinä kirjoitettu, pystyttäisiin helposti tallentamaan kenkälaatikon kokoiseen määrään DNA:ta. Eli DNA on myös tavattoman tehokas informaation säilyttäjä, kertoo biologi ja tietokirjailija Juha Valste. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Näytteet lukee Aura Lindeberg.

Tarina rotuoppien ja käsitysten kohteeksi joutuneista afrikkalaisista toiseuden edustajista ei ole ylevää luettavaa. Saksalainen filosofi Immanuel Kantin analyysit eri rotujen erityispiirteistä eivät ole koskaan imarrelleet afrikkalaisia. Jo vuonna 1775 Kant esitti rotujen eroja käsittelevässä teoksessaan ”Von den verschiedenen Rassen der Menschen”, että alkuperäinen ihmisrotu on valkoinen ja auringon paahde on muuttanut afrikkalaisten ihon mustaksi. Lisäksi Kantin mukaan Amerikan intiaanit ja mustat olivat spirituaalisesti alempiarvoinen ihmisrotu. Georg Wilhelm Friedrich Hegel oli niin ikää saksalainen filosofi, joka edusti 1800-luvun alussa läntisen filosofian vääristyneitä näkemyksiä. Hegel piti Afrikkaa primitiivisenä ja historiattomana ”mustana aukkona” maailmassa. Ja tästä mustasta aukosta ponnistivat sitten negritude, panafrikkalaisuus ja nuorafrikkalaiset, kun 1900-luvulla afrikkalaiset intellektuellit alkoivat etsiä kolonialismin hävittämää afrikkalaista identiteettiä. Siirtomaavalloissa afrikkalaisten kouluttaminen nähtiin hyödyttömäksi, koska näillä sivistyneiden joukkoon kuulumattomilla, eurooppalaisille vieraan ”toiseuden” eräänlaisen ali-ihmisyyden edustajilla ei nähty kuitenkaan olevan kykyä itsenäiseen ja rationaaliseen ajatteluun ja kriittiseen filosofointiin. Valloittajien näkökulmasta ”tietämättömiä” oli myös helpompaa ja samalla oikeutetumpaa hallita. Siirtomaavallat eivät edes yrittäneet vakavasti ymmärtää alkuperäiskulttuureja, eivätkä olleet kiinnostuneita perinteisistä ajattelumalleista ja paikallisesta viisaudesta. Eurooppalaisten luoma näkemys afrikkalaisista tuotti afrikkalaisille itselleenkin vääristyneen tietoisuuden omasta arvostaan, kulttuuristaan ja paikastaan maailmassa. Tämän seuraukset on nyt nähtävissä pakolaisvirtoina, kun suuri joukko nuoria haluaa Afrikasta Eurooppaan, se on heidän Eldoradonsa. Kuitenkin monille Eurooppa on mahdollisuus, joka on enää jäljellä, toteaa Åbo Akademin historian professori Holger Weiss. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

1900- luvun alussa rotuopit ja erityisesti rotuhygienia hiipivät myös Suomeen tiedemiesten ja filosofien ajatusten mukana. Tuolloin tieteen terävimmän kärjen mukaan mm. naisella oli olemassa erityinen geeni, joka aiheutti vaellusvietin. Merimiehillä oli puolestaan erityinen geeni, joka veti merille. Tällainen ajattelu oli siis 1900-luvun alun huipputiedettä, josta kehiteltiin positiivinen ja negatiivinen rotuhygienian, jotka olivat pääosin luterilaisten maiden ratkaisu moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin, näin myös Suomessa. Suomenruotsalaiset omaksuivat nopeasti positiivisen rotuhygienian, koska heidän määränsä oli vähenemässä huolestuttavaa vauhtia. Tämän seurauksena he olivat menettämässä poliittista valtaa yksikamarisessa eduskunnassa, koska valta oli kiinni nuppiluvusta. Ruotsinkieliset olivat hallinneet yli viittäkymmentä prosenttia säätyvaltiopäivistä ja heidän valtansa oli romahtanut yhteen kymmenesosaan. Pelättiin, että ruotsinkielinen väestö taantuu. Positiivisella rotuhygienialla haluttiin varmistaa, että ruotsinkielisen väestön elinvoima säilyisi jatkossakin. Tämä johti siihen, että ruotsinkielistä väestöä haluttiin kannustaa lisääntymään mm. eri palkinnoin ja diplomein. Suomenkielisen väestön kohtaloksi koitui maailmalla mainetta niittänyt negatiivinen rotuhygienia. 1926 oli asetettu sterilointikomitea, jonka mietintö valmistui kolme vuotta myöhemmin. Sterilointilaki hyväksyttiin eduskunnassa 1935 selvin luvuin 144 – 14. Steriloimislaki 13.6.1935, No 227 kuuluu näin ”Lain mukaan tylsämielinen idiootti, vähämielinen imbesilli ja mielisairas voidaan määrätä tehtäväksi suvun jatkamiseen kykenemättömäksi, jos on syytä varoa, että sellainen vajaakelpoisuus periytyisi hänen jälkeläisiinsä, tai jos on todennäköistä, että hänen lapsensa jäisivät hänen tällaisen vajaakelpoisuutensa takia huoltoa vaille.” Lakia vielä täsmennettiin Sterilisoimisasetuksella 13.6.1935 No 228 ”Lain piiriin kuuluivat alle 14-vuotiaan älykkyystasolla olevat vajaaälyiset sekä skitsofreniaa, maanisdepressiivistä tai muuta periytyväksi todettua mielisairautta jatkuvasti tai ajoittain sairastavat henkilöt. Säädös koskisi myös sukupuolirikollisia ja luonnottomasta sukuvietistä kärsiviä.” Pakkosterilisaation piriin laskettiin kuuluvan noin kymmenen prosenttia väestöstä ja näiltä henkilöiltä oli evätty myös yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Papisto olisi halunnut tiukemman lain, koska pelkäsi että steriloidut alkavat harrastaa seksiä päättömästi ”kuin kaniinit” kun viimeinen lukko eli raskaus poistuu. Vajaaälyisiä haarukoitiin älykkyystesteillä, jotka mittasivat enemmän koulussa opittua kuin varsinaista älykkyyttä. Koulun käynti oli kuitenkin monista eri syistä vaihtelevaa ja siihen ei ollut kaikilla yhtäläisiä mahdollisuuksia. Testin eräs kysymys kuului, kuka johtaa Suomea? Oikea vastaus oli presidentti. Jos esimerkiksi sattui vastaamaan Jumala, kuului silloin vajaaälyisiin, kertoo Tampereen yliopiston Suomen historian dosentti ja filosofian tohtori Markku Mattila. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Näytteet lukee Aura Lindeberg.

Rotupuhdas Ruotsi - parasta A-ryhmää, ajattelivat ruotsalaiset itsestään 1800-luvun lopulla ja 1900- luvun alkuvuosikymmeninä. Suomalaisia proletariaatteja eli köyhälistöä verrattiin lähinnä ihmisapinoihin, joilla oli vähän tekemistä homo sapiensin kanssa johon ruotsalaiset kuuluivat. Tutkimuksissa ruotsalaisen ihmisrodun ylevyyttä peilasi nuori kaksimetrinen vaalea ja sinisilmäinen polkupyöräkorjaaja, kun taas tyypillistä suomalaista kuvattiin baltialaisia piirteitä omaavalla lyhyellä henkilöllä ja saamelaisista haettiin rupsahtaneempia keski-iän ylittäneitä kuvia. Eroavuuksien todentamisen tieteellisesti todisti ruotsalainen tohtori Herman Lundborg. Hän kehitteli kalloindeksin eli mittausmenetelmän, jolla mitattiin 54 paikasta eri puolta kehoa ja mittauksista 28 tehtiin pään alueelta. Näin saatiin eroavuudet tieteellisesti todennettua. 1900-luvun alussa rotutieteessä ajateltiin, että kallon muodosta oli pääteltävissä ihmisen henkiset ominaisuudet ja laajemminkin ihmisryhmän ja kansakunnan ominaisuudet. Koska sikojakin jalostetaan niin miksi ei ihmisiä. Tämän ajatuksen siivittämänä 1921 Ruotsin valtiopäivillä päätettiin, että Ruotsista tulee maailman ensimmäinen valtio, johon perustetaan valtiollinen rotubiologinen instituutti edistämään rotubiologista tutkimusta ja pohtimaan sen sovellusmahdollisuuksia humaanisen lopullisen ratkaisun löytämisessä. Instituutin johtoon valittiin mies kalloindeksin takaa eli Herman Lundborg, joka tunnettiin myös natsi sympatioistaan. Ruotsin instituutti toimi esikuvana saksalaiselle Kaiser Wilhelm –instituutille, josta tuli natsien käsikassara vammaisten ja mielisairaiden eliminoinnissa. Toki natsit ottivat mallia T4 ohjelmaansa myös jo vuonna 1920 ilmestyneestä saksalaisten Karl Bindingin ja Alfred Hochen ”Lupa elinkelvottoman elämän tuhoamiseksi” vihkosesta. Ruotsalaisten kallonsisäisiin ajatuksiin meidät johdattaa kulttuuriantropologi, tietokirjailija ja filosofian tohtori Tapio Tamminen, jonka kirja ”Kansankodin pimeämpi puoli ” palkittiin Tieto-Finlandialla-palkinnolla vuonna 2015. Tamminen ”valaisee” rotuoppien, syrjinnän ja ruotsalaisen kansalliskiihkoilun historiaa, joka on pidempi kuin usein kuvitellaan ja shokki myös ruotsalaisille itselleen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Näytteet lukee Aura Lindeberg.

Josif Stalinin terrorismin menetelmät olivat hämmästyttävän samanlaisia kuin rotupohjaisen totalitarismin menetelmät. Hitlerin kansallissosialistinen yhteiskunta haluttiin rakentaa ”puhtaan rodun” varaan, kun taas Stalinin kommunistinen yhteiskunta piti luoda kaikesta porvarillisesta kuonasta puhdistetusta kansasta. Tulilinjalla olivat mm. aatelisto, porvaristo, älymystö ja kirkon edustajat. Neuvostoliiton sisällä Stalin karkotti kokonaisia kansoja, mm. tshetsheenit, inguushit, Volgan saksalaiset ja Krimin tataarit. Ajan saatossa Stalinin vainoharhaiselta terrorilta ei säästynyt myöskään kommunistinen puolue eikä armeija. Lopulta Stalinin vainoharhaisuus ulottui myös omaan nilkkaan. Lääkärisalaliitto oli mystinen hanke, joka alkoi syytöksillä, että Kremlin lääkärit olivat myrkyttäneet neuvostojohtajia. Kun Stalin sairastui, hän ei saanut heti apua, koska parhaat neuvostolääkärit olivat vankilassa. Kun Stalin kuoli, jäljellä oli lopulta vain kaksi hänen 1920-luvun bolshevik-ystävää Vjatseslav Molotov ja Aleksandra Kollontain, jotka olivat selvinneet hengissä 1930-luvun Stalinin suurista puhdistuksista. Jos ihmissuhteet ajatellaan pelinä, Stalin oli valiopelaaja. Siksi juuri kukaan ei ymmärtänyt, että Stalin oli kaksiulotteinen persoona. Sivistyneellä, lukeneella ja miellyttävästi käyttäytyvällä miehellä oli myös toinen minä, jonka Lenin huomasi, mutta liian myöhään eli vähän ennen kuolemaansa. Stalinin huumori oli terävää ja osuvaa. Kun Stalin nimitti Ivan Isakovia laivaston komissaariksi. Amiraali vastasi tehtävän olevan liian rasittava koska hänellä on vain toinen jalka. Stalin vastasi, että ei jalan puuttuminen ole este, koska tähän asti laivastoa ovat komentaneet päättömät. Kun Britannian pääministeri Winstton Churchill vieraili Moskovassa, Churchill ivasi että Molotov palasi työmatkalta Yhdysvalloista poikkeuksellisen myöhään, koska hän oli päättänyt livahtaa Washingtonin kokouksesta ihailemaan New Yorkia. Stalin oli heti mukana hengessä ja totesi, että ei Molotov New Yorkin mennyt, hän meni Chicagoon, jossa muut gangsterit ovat. Huumorin lisäksi Stalin teki hämäävän vaikutuksen hiljaisella vaatimattomuudellaan, piipun tupruttelulla ja tyyneydellään. Valtaan päästyään Stalin oli kuitenkin tunteeton hirviö. Kuka tahansa oli korvattavissa ja Stalin saattoi tuhota kenet hyvänsä. On hyvin vähän todisteita siitä, että Stalin olisi tuntenut ketään kohtaan aitoa ystävyyttä ja myötätuntoa. Yksilöt eivät ilmeisesti merkinneet hänelle mitään. Stalin totesi mm. että Jumala esti Iivana Julmaa menemästä loppuun asti. Häntä Jumala ei estä. Stalinin 30-vuotista terroria ja poliittista massamurhaa arvioi Helsingin yliopiston Venäjän-tutkimuksen emeritusprofessori Timo Vihavainen, jonka viimeisin kirja on Varjo Suomen yllä - Stalinin salaiset kansiot. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Näytteet lukee Aura Lindeberg.

Ääri-ilmiö ja absoluuttinen julmuus joiden nousu vanhasta kulttuurikansasta on paitsi järkyttävä myös kiehtova tarina ihmismielen hulluudesta, jolle Adolf Hitler antoi kasvot. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä fasismi oli kasvava ilmiö Euroopassa ja Amerikassa. Nykyään fasismin käsite on hyvin epämääräinen ja se on johtanut siihen, että fasismia käytetään yhdessä jos toisessakin yhteydessä. Ei tarvitse kun taksikuskin saada turpaan jossain, niin sanotaan että fasistit olivat asialla. Fasismi on siis kärsinyt sanana todella rajun inflaation ja kaikesta pahuudesta ja väkivallasta on tullut fasismia. Fasismi varsinaisessa ja alkuperäisessä merkityksessään on kuitenkin demokratian vastaisuutta, liberalismin vastaisuutta, kovaa nationalismia ja rasismia mutta ei välttämättä antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta. Saksassa fasismista kehittyi kuitenkin sen fundamentalistinen muoto eli natsismi, jonka rotuopillinen näkemys johti äärimmäisiin julmuuksiin. Ajatus eugeniikasta eli rodunjalostusopista oli syntynyt oppineiden parissa Saksassa jo ennen Hitlerin valtaannousua. Oppineet pitivät Hitleriä suorastaan taivaan lahjana Saksalle ja tietysti heidän omalle ajattelulleen. Myös Hitlerillä itsellään oli voimakas käsitys ihmiskunnasta, joka taistelee omasta olemassaolostaan ja tässä taistelussa sitten heikot häviävät ja vahvat selviävät. Tähän taisteluun Hitler halusi valjastaa Saksan kansan. Saksassa kehittynyt juutalaisvihamielisyys on merkittävässä määrin sidottu Adolf Hitlerin persoonaan. Se miksi Hitler vihasi juutalaisia ei ole täysin selvillä, sillä esimerkiksi Hitlerin äitiä, joka oli sairastunut syöpään, hoiti juutalainen lääkäri ja ensimmäistä rautaristiä Hitlerille ehdotti juutalainen. Kuitenkin oppineet rodunjalostusopin kannattajat ja Hitler löysivät nopeasti toisensa ja juutalaisvainot alkoivat vaikka juutalaisuuden pitämistä rotuna on hyvin hankalaa, koska he ovat ennemminkin uskontokunta. Saksassa fasismista kehittynyt natsismi katosi olevansa edistysaskel ja suuri harppaus. Siihen kuului, että rationaalinen järjenkäyttö hylättiin ja annettiin primitiivisille vieteille valta. Kun tuhoaminen oli voimakkaimmillaan, niin ihmisten ampuminenkin oli natseille liian hidasta ja lapsien ampuminen oli jopa kouliintuneille SS-sotilaille liian traumaattista, niinpä ratkaisuksi keksittiin kaasukammiot, kertoo kirjan Fasismi kirjoittaja filosofi Leif Sundström. Natsismin moraalia etsii, mutta ei löydä Raimo Tyykiluoto. Näytteet lukee Aura Lindeberg.

Ihmisillä on taipumus vieroksua sitä, mikä on toisenlaista ja vierasta. Uskonto, ideologia ja rotuoppi ovat vuosisatojen kuluessa usein johtaneet julmiin vainoihin. Ihmismieltä on kautta historian ohjannut pelko ja kateus, jotka ovat johtaneet käsittämättömiin tekoihin. Myös omistamisen ja vallan dynamiikka ovat näytelleet erilaisten eliittien syntymisessä merkittävää roolia kautta historian. Näistä asenteista ja ennakkoluuloista oikeutusta ovat hakeneet niin orjuuttaminen kuin juutalaisvainotkin. Ikävintä on, että ihmismielen valtaava pelko ja kateus eivät ole minnekään kadonneet, vaan ne on hyvä tiedostaa ja ymmärtää, että niistä ovat ammentaneet voimansa monet historiamme hirmuteot. Ajatus ihmisen luokittelemisesta rotuihin eläinten tavoin ulkonäkö ja muiden piirteiden mukaan syntyi jo 1600 - 1700 luvuilla. Ihmisiä on yritetty jakaa rotuihin mm. hiustenvärin ja silmien värin perusteella. Tyypillisintä oli kuitenkin jakaa ihmiset ihonvärin perusteella. Monilla oli ennakkoluuloja afrikkalaisia kohtaan. Esimerkiksi Georges Louis de Buffon (1707 – 1788) katsoi, että afrikkalaiset ja lappalaiset olivat rappeutuneita ihmislajeja. Rotuja luokiteltiin siis myös aikansa kauneuskäsitteiden mukaan. Toiseuden toteamista tapahtui myös löytöretkien ja kolonialismin edetessä. Löytöretkien aikana luomiskertomustakin oli tarkistettava, kun löytyi uusia ennennäkemättömiä ihmisryhmiä, jonka seurauksena eurooppalaisille tuli ylivertaisuuden tunne. Kun 1800-luvulla ihmisiä oli luokiteltu tarpeeksi alempiin rotuihin ja todettu heitä toisarvoiseksi, ajatuksen yleisyys Euroopassa ja Amerikassa johti lopulta siihen, että syntyi evoluutio-opin vanavedessä eugeniikaksi kutsuttu perinnöllisyystieteen haara. Ensimmäisiä alan tutkijoita oli Charles Darwinin serkkupuoli Francis Galton. Hän loi eugeniikka-termin klassisen kreikan sanasta eugenes, joka tarkoittaa jalosukuista tai syntyperältään hyvää. 1865 Galton kirjoitti, että jos ihmisrodun parantamiseen käytettäisiin edes kahdeskymmenes osa niistä kustannuksista ja ponnistuksista, jotka käytetään hevos- ja nautarotujen jalostamiseen, saataisiin aikaan todellinen älyn galaksi. Eugeniikan tavoite oli siis jalostaa terve ja tuottava väestö säätelemällä kansalaisten lisääntymistä. Ihmisrodun jalostamisen keinovalikoiman kolme pointtia: -Vähälahjaisten lisääntyminen estettävä ja on tuettava lahjakkaiden perheiden lisääntymistä. -Oikean aviopuolison valita tärkeää, sillä avioliittojen kautta voitiin saada aikaan lahjakas ihmisrotu. -Lonnonvalinnan toimintaa tuettava. Lääketiede ja sosiaalihuolto järkyttivät luonnollista tasapainoa mahdollistamalla heikkojen ihmisyksilöiden eloonjäämisen. Toisen maailmansodan loputtua ja Hitlerin hirmutekojen selvittyä ihmisten luokittelemisesta idiootteihin hiljalleen luovuttiin, mutta mm. Suomessa steriloitiin kyseenalaisin perustein pääasiassa naisia vielä 1970-luvun alkuun asti, eikä Suomi ollut tässä ainoa, kertoo Tampereen yliopiston yleisen historian professori emeritta Marjatta Hietala. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Näytteet lukee Aura Lindeberg.

Raamatun tulkinnoilla on historian saatossa perusteltu kolonialismia, apartheidia, kansanryhmien orjuuttamista, väkivaltaa, rasismia ja syrjintää. Raamatulla on puolustettu juutalaisvihaa ja kasteella on yritetty pelastaa mustan afrikkalaisen sielu, jonka tuli muuttua valkoiseksi. Emeritus professori Risto Lauha on todennut, että raamatusta löytää perustelut ihan mihin tahansa ja jos ette löydä niin tulkaa vastaanotolleni, niin voin auttaa etsimään. Näin kertoo teologian tohtori Minna Heimola. Heimola lainaa myös Eero Huovista, joka ollessaan Helsingin piispana toi kirkon tervehdyksen aloitteleville teologian opiskelijoille reilut parikymmentä vuotta sitten. Tervehdyksen yhteydessä Huovinen jakoi purukumin jokaiselle opiskelijalle. Sitten kun kaikki pureskelivat purukumia Huovinen sanoi, että suhtautukaa teologisen tiedekunnan opetukseen niin kuin purukumiin jota pureskelette. Sitä ei kannata nielaista sellaisenaan koska siitä ei ole mitään iloa, mutta ei sitä kannata myöskään sylkäistä koska sekään ei hyödytä mitään. Minna Heimolan mukaan samalla tavalla kannattaa suhtautua myös Raamattuun. Raamatun tekstien tulkinta tapahtuu vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja siihen vaikuttavat myös tulkitsijan omat kokemukset ja lähtökohdat. Se on kuitenkin varma, että Raamattu on merkittävä teos vielä 50 tai 100 vuoden kuluttua, mutta se miten Raamattua tuolloin tulkitaan, ei sitten enää olekaan niin selvää, mutta todennäköisesti tavalla jota emme vielä tiedä. Yhdysvalloissa on jo Jeesus-seminaari, jossa parisataa akateemisen Uuden testamentin eksegetiikan asiantuntijaryhmän jäsentä äänestää siitä, mitkä Uuden testamentin kirjoituksista ovat todennäköisesti Jeesukselta lähtöisin ja mitkä todennäköisesti eivät. Eli ”totuus” on jatkuvassa liikkeessä. Yhdysvalloissa myös Raamatulla perusteltu rasismi on edelleen varsin merkittävä ilmiö. Erilaiset liikkeet kuten Ku Klux Klan ovat kehittäneet systemaattisen raamatun tulkinnan, jolla perustellaan rasismia mm. juutalaisia ja mustaihoisia kohtaan. Eräs tulkinta on, että kun Eeva paritteli paratiisissa käärmeen eli saatanan kanssa syntyivät ei valkoiset ihmiset. Raamattu taipuu, ja on aina taipunut, tarvittaessa monenlaiseen. Missä kulkevat sitten Raamatun tulkinnan rajat? Teologian tohtori Minna Heimola haluaa kirjallaan Raamattu ja rasismi herätellä keskustelua ja avata uusia näkökulmia siihen, miten eri tavoin Raamattua on tulkittu historian saatossa ja mitä voimme siitä oppia. Tätä keskustelua on käyty Suomessa vielä varsin vähän. Heimola toteaa, että hänellä nousee karvat pystyyn aina kun joku sanoo ”Raamatussahan selvästi sanotaan, että…” Aika harvat asiat kun Raamatussa ovat kuitenkaan niin selviä, pohtii Heimola. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Näytteet lukee Aura Lindeberg.