Viime kesä oli poikkeuksellisen huono mitä tulee hunajasatoon. Tarhaajat odottavat tietysti kovasti parempaa tulosta tälle kaudelle, mutta ennustuksia ei kannata kuulemma lähteä tässä vaiheessa tekemään. Touhu on aina sään armoilla ja kevään ilmat ovat tunnetusti olleet perin kummallisia: Yhdessä hetkessä on tullut lunta ja toisessa paistanut aurinko, puhumattakaan kylmistä ilmoista ylipäätään. ”Voi vain toivoa parasta”, tuumaavat mehiläistarhaajat Janne Leimi ja Hannu Torkkel, kun he valmistautuvat kesän kiireisiin Kirkkonummen Evitskogissa. Reetta Arvila on menossa mukana tarkastamassa mehiläisten sikiöintitilannetta.

”Tämä kävi vähän vahingossa”, selittävät Nette ja Juha Talsi elämäntapaansa Tammisaaressa, antiikkiliike J.Talsin pihassa. He muuttivat kolmisentoista vuotta sitten Tammisaareen ja ostivat kiinteistön, jossa oli ylimääräistä tilaa. He alkoivat kerätä hetken mielijohteesta ja yhteisestä kiinnostuksesta vanhaa tavaraa varastoon ja niinpä pidettiin aika pian myös ensimmäinen huutokauppa. Pian ihmiset tulivat katselemaan antiikkia ja muuta tavaraa huutokauppojen ulkopuolellakin ja näin Nette alkoi pitämään isänsä Zannen avustuksella myymälää auki säännöllisesti. Reetta Arvila on aarteenetsintäreissulla, vanhan tavaran kaupoilla Tammisaaressa.

Hämeenlinnan Rengossa odotellaan pellon laidalla tuulen heikentymistä. Kun kuumailmapallolla lennetään, liian kovan puhurin kanssa ei ole leikkimistä. Ennen auringonlaskua ehtisi taivaltaa kuumailmapallolla vielä hyvinkin parinkymmenen kilometrin matkan. Reetta Arvila mittailee katseellaan puiden latvoja tuulen merkeistä ja Vesa Ruohtula päästää taivaalle heliumipallon, joka kertoo lisää olosuhteista.

”Meidän jätskiin ei jäähdytysvaiheessa sekoiteta ilmaa mukaan ja siksi se on niin painavaa”, esittelee ylikiiminkiläinen Sanna Kokkoniemi ylpeänä omaa Sortolan jäätelöään. Maitotilan yhteydessä syntyy lähijäätelöä jo seitsemän vuoden kokemuksella. Kokkoniemen pariskunta tuumasi aikoinaan yhdessä, että Sannalle täytyy keksiä jokin oma homma maatilalle, navettaa kun hän ei ole kokenut omaksi paikakseen. Vastaus löytyi jätskistä ja vetoapua puolestaan Hollannista. Reetta Arvila starttaa suomalaisten suosikkisesongin eli kesän jäätelökauden Ylikimingin Joloksella, Sortolan tilalla.

Vaikka Ukka ja Pirjo Santala asuvat monella mittapuulla mitattuna kaukana ihmisvilinästä ja melskeestä, ei heillä tule Sallan Naruskassa juuri koskaan hiljaista tai yksinäistä, sillä he pyörittävät entisen kyläkoulun tiloissa retkeilymajaa. Ukka on eläköitynyt entinen poliisi ja Pirjo työskentelee edelleen myös tekstiilityönopettajana Sallan kansalaisopistossa. 80-luvun alussa Helsingistä Sallaan muuttaneen pariskunnan liikenevä aika menee hiljaisuutta ja rauhaa etsivien matkailijoiden kanssa touhutessa. Retkeilymajayritys on heille elämäntapa. Reetta Arvila on tällä kertaa Naruskassa tutustumassa matkailyrittäjien arkeen.

Lammastiloilla on pitänyt kiirettä viime viikkoina. Syksyllä astutetut uuhet ovat karitsoineet ja tilojen väen on täytynyt olla koko ajan tarkkana mikä uuhista on saattamassa pikkuisia maailmaan seuraavaksi. SikkaTalun luomulammastilalla Rymättylässä Katja ja Alar Sikka kasvattavat ahvenmaanlammasta ja lypsyrotuista itäfriisiläistä maitolammasta. Reetta Arvila pääsee heidän vieraanaan onnekseen todistamaan syntymän ihmettä. Touhussa on myös vähän jännitystä matkassa, kun eteen osuu pieni yllätys. Tai pieni ja pieni… Parempi lähteä ottamaan selvää tilanteesta Rymättylään.

”Vaikka valta on vaihtunut, niin edelleen minä joka päivä kierrän tässä tiskiä”, hymyilee Taivalkoskella Suomen vanhimman kaupan vanha isäntä Ari Jalava. Vienankarjalainen laukkukauppias perusti puodin 1883 ja sittemmin tavara on vaihtanut omistajaa, nyt jo viidennessä polvessa. Viimeisin kapulanvaihto tapahtui vuosi sitten ja kolmikymppiset Mikko ja Laura Jalava asuvat nyt vuorostaan kaupan pihapiirissä. Reetta Arvila teki visiitin nykyään muun muassa perinnetavaraa, suomalaisia vaatteita sekä kalastus- ja metsästystarvikkeita myyvään Jalavaan. Ohjelma on uusinta maaliskuulta 2015.

Eelis Ollikainen on varustautunut asianmukaisesti reissuun: mukana on oma vasara ja tonget, kun Reetta Arvila saapuu autolla noutamaan miestä Hollolan palvelutalo Huililta. Tarkoitus on mennä pappaporukalla rakentamaan linnunpönttöjä Lahteen. Ja Reetta taasen päätyi kuskiksi ilmoittauduttuaan vapaaehtoistöihin automieheksi. Palvelun ideana on, että automies-kuljettajat vievät iäkkäitä hyvän mielen huviretkille vapaaehtoistoimintana. Tarkoituksena on houkutella mukaan erityisesti miehiä ja paljonpa tätä matalamman kynnyksen vapaaehtoistyötä on hankala keksiä, tuumaa idean isä Jari Peltola. Nyt matkaan!

Kun Sammalon eläinklinikalle astelee sisään, tervehtii tulijaa ensimmäisten joukossa vaaleanoranssi Jalmari-kissa erikoisella, ruosteisella kehräyksellä. Se on töissä ja sen hommiiin kuuluu muun muassa rauhoitella tyynellä olemuksellaan sekä eläin- että ihmisasiakkaita. Klinikan eläinlääkäri Jerina Wallius korostaa yhdessä hoitajiensa kanssa eläinten ehdoilla toimimista pakottamatta. Esimerkiksi pelkokoirat ovatkin tavallisia asiakkaita, joille annetaan aikaa tottua paikkaan ja ihmisiin. Reetta Arvila seuraa elämänmenoa eläinklinikalla Salon Kruusilassa.

Reilussa kymmenessä vuodessa noin parisataa grilliä on lopettanut toimintansa. Nakkikiskoja toki vielä löytyy noin satakunta, erinomaisen löytäminen on kuitenkin vielä oma hommansa. Alunperin Anelma Kiviranta perusti grillin Kalajoen Hiekkasärkille jo 90-luvun alussa. Mukana bisneksessä on myös Anelman poika Jarno Boxberg ja nykyisellään Kalajoen keskustassa on ympärivuotinen grilli ja särkillä toinen kesägrilli. Reetta Arvila on suurena grillien ystävänä saapunut innoissaan Kalajoelle, Matkiss-Grillille. Perinteisesti yö on vilkasta aikaa nakkareilla.

Labradorinnoutaja Carlos on touhuissaan, mutta hyvin rauhallinen ja keskittynyt. Kun opaskoiralle laittaa valjaat päälle muuttuu sen olemus ja ilme täysin. Tai kuten opaskoiran avulla jo vuosikymmeniä liikkunut Kenneth Ekholm sen sanoo: koiralla on valtion virkailme päällä. ”Kaikki esteet poistuivat tieltä ja välillä tuntuu kuin liitäisin”, kuvailee puolestaan Riikka Hänninen opaskoiran kanssa kulkemista liikenteen vilinässä. Reetta Arvila on mukana, kun pallo on Carloksella. Ohjelma on uusinta toukokuulta 2015.

Nuoripari ei kuunnellut varoituksia, vaan perusti Kiikoisiin oman lasinpuhallusyrityksen. Toki asiaa helpotti se, että Antti Torstenssonin vanhemmat olivat samalla alalla. Nyt töitä tehdäänkin rinta rinnan toisia auttaen, saman katon alla. Vanhemmat keskittyvät lasin uusiotuotantoon ja poika vaimoineen lasinpuhallukseen päätuotteenaan valaisimet. Antti Torstensson on Emmi Santan kanssa työntouhussa Reetta Arvilan saavuttua paikalle.

Nyrkkeily muutti Serwa Abdulmohammadifarin ja Stephen Wanin elämän täysin. Entisessä elämässä biletettiin ja nyt treenataan jopa kahdeksan kertaa viikossa suuret tavoitteet mielessä. Jos Suomessa haluaa satsata tosissaan nyrkkeilyyn, kannattaa valmennuksen ja treenimahdollisuuksien perässä suunnata Tampereen voimailuseuran hoiviin. Tätä mieltä ovat ainakin Serwa ja Stephen, jotka ovat tätä nykyä tamperelaistuneita nyrkkeilylupauksia. Reetta Arvila ottaa selvää nyrkkeilijöiden kurinalaisesta elämäntavasta Nääshallin nyrkkeilysalilla.

Vaikka kauppa-autojen kulta-aika on todellakin takanapäin, pyörillä kulkeva kauppa kannattaa edelleen muutamin paikoin. Kesäaikaan kauppa-autot saavat aina huomiota mökkiläisten myötä ja silloin tehdäänkin vuoden parhaat tilit. Mutta millaista on arki talvella, pakkasen ja lumen keskellä? Siitä lähtee ottamaan selvää Jokapaikan Reetta, joka on tällännyt itsensä varhaiseen aamuaikaan Pudasjärven Haisuvaaraan, mistä kuutena päivänä viikossa starttaa auto liikkeelle. Vastassa ovat Kauppispoikien yrittäjät Juha Hemmilä ja Pertti Sarajärvi.

Salossa on kahvila, jossa edellisen kahvikupin ehtii hädintuskin juoda puoleen väliin, kun kuppiin kaadetaan jo lisää, kakkupalat ovat päänkokoisia ja henkilökunta saattaa heittää homman rivitanssiksi. Ihme ja kumma kahvila työllistää kehitysvammaisia nuoria ja vapaaehtoisina pomoina heiluu vähintäänkin värikkäät Jorkki ja Armi. Homma starttasi melkeinpä vahingossa, kun he halusivat tarjota erityisnuorille mielekästä työtä ja auttaa heitä työuralla eteenpäin. Reetta Arvila viettää päivän iloisessa seurassa.

Vaikka kenkäteollisuus on nykyään hyvin vähäistä Suomessa, viimeiset mohikaanit tekevät vielä kotimaisia kenkiä. Esimerkkinä Töysän kenkätehdas, joka luottaa perinteisiin. Yrityksen vaiheet ovat värikkäät ja pomppuja on ollut matkassa, mutta johtaja Harri Mäkelän mukaan kyyti ei ole ollut koskaan niin kylmää kuin viime vuosina. Kenkätehtaan sakki, joka on kuin pieni perhe, haluaa kuitenkin uskoa parempiin aikoihin. Reetta Arvila vieraili Töysässä. Ohjelma on uusinta tammikuulta 2015.

Saataisiinpa oikein kovat pakkaset, toivoo jäänmurtaja Polariksen väki. Tiukat pakkaset tietäisivät tietenkin enemmän auttamistehtäviä merellä ja näin päästäisiin testaamaan kunnolla uuden, tehokkaan jäänmurtajan ominaisuuksia. Ympäristöystävällinen Polaris on maailman ensimmäinen jäänmurtaja, joka kulkee nesteytetyllä maakaasulla sekä ultravähärikkisellä dieselillä. Myös sen tilat kiiltelevät uutuuttaan: Vanhoihin laivoihin liitetty ahtaus ja pimeys ovat kaukana tuliterästä tulokkaasta Perämerellä. Reetta Arvila kiipeää jäänmurtaja Polariksen kyytiin Oulussa.

Lakritsitehtaassa tuoksuu huumaavalle. Kellonaika on kummallinen päiväeläjälle, lakukeitto kun laitetaan tulille puolen yön tietämillä. Lakritsinkeitto kuulostaa makealle hommalle, mutta se on myös aikaa vievää, ainakin tässä tapauksessa: Kuusankoskelaisen Lakumestan yrittäjä Janne Mauno paiskii kuusi päivää viikossa pitkää päivää. Onneksi kaverina on velipoika, joka saapuu myös aina jossain vaiheessa yötä sorvin ääreen. Hommia piisaa lakunkeitosta sen prässäämiseen, paistoon ja keittämiseen. Puhumattakaan vielä marmeladin ja toffeen valmistuksesta. Reetta Arvila tapaa sekä Janne että Jyri "Taavi" Maunon.

Harva pystyy seuraamaan sivusilmällä toimistonsa ikkunasta kettujen puuhia ja leikkejä. Somerolaisella Piia Anttosen tilalla tämä on kuitenkin mahdollista. Eläinsuojelukeskus Tuulispään tontilla elää sulassa sovussa muun muassa nautoja, kilejä, vuohia, lampaita, sikoja, sinikettuja ja hevosia. Sekaan mahtuu myös aina vaihteleva määrä ihmisiä vapaaehtoistyöntekijöiden muodossa. Anttonen perusti lähinnä tuotantoeläimille tarkoitetun eläinsuojelukeskuksen vuonna 2012 ja sittemmin toiminta on laajentunut hurjasti eläinten ystävien avustuksella. Tarkoituksena on tietysti levittää sanomaa tuotantoeläinten asemasta ja oloista. Reetta Arvila kurvaa Somerolle.

Jätehuolto on muuttunut valtavasti viime vuosikymmeninä. Isoimpana asiana on tietysti kierrätyksen yleistyminen. Enää ei edes oikeastaan puhuta kaatopaikoista vaan jätteenlajittelukeskuksista. Tampereella, Tarastenjärvellä, on voimalaitos jo hippasen reilun vuoden polttanut sekajätettä energiaksi uusien asetusten mukaisesti. Sekajätepenkat ovat siis taakse jäänyttä aikaa ja hyvä niin. Todella moni asia voidaan nykyisin kierrättää, mutta silti on hurja näky, kun roskiin päätyy paljon eritoten elektroniikkaa ja paljon muuta: jopa ihan pakasta vedettyjä polkupyöriä. Reetta Arvilan tutkimusmatka jätteiden maailmaan lähtee liikkeelle vaaka-asemalta, jossa töissään häärii Miia Sihvola.    

Jo vuonna 1904 Partalan kylän mäellä Lappeenrannassa kasvoi kotitarvekanoja ja sitten vuonna 1925 Kleofas Malmi perusti siitoskanalan. Nyt useampi sukupolvi myöhemmin tila tunnetaan Kuorttisen luomukanalana ja tilalla työskentelee nykyisellään isää ja poikaa, äitiä ja tytärtä ja vähän vävypoikaakin. Kanoja on yhteensä noin 18000 ja mitä meteliä ne pitävätkään! Reetta Arvila on taas liikkeellä. Ensimmäisenä tutuksi tulee Lassi Kuorttinen.

Kemin sisäsatamassa päivää paistattelevat Heli ja Esa Kalla. He nauravat, että ovat tulleet kateuksissaan seuraamaan muiden veneenlaittoa kesää varten: Oma kun on vielä Kalixissa hallissa talven jäljiltä. Selvää on, että pohjoisen veneilijöitä syyhyttää alkava kausi jo kovasti. Yksi veneitä innokkaasti raplaava kaveri on Olli Ahonen, joka toimii isäntänä perinnelaiva Katariinassa. Entisellä halkojaalalla tehdään aina kesäisin yleisöristeilyjä. Jokapaikan Reetta on merellisisissä tunnelmissa.

Kuusamolainen puutarhuri, Terttu Tuovila, on tehnyt omia tutkimuksiaan jo reilu parikymmentä vuotta siitä mitkä kasvit pärjäävät parhaiten pohjoisessa. Kuten arvata saattaa, suurimmat haasteet liittyvät lyhyeen kasvukauteen. Auringonpaistetta kyllä toisaalta kesäaikaan piisaa, mutta lämpötilat jäävät myös helposti alhaisemmaksi kuin etelässä. Tänä keväänä Puutteenkylän puutarhalla tuli vähän yllättäen kiire, kun lumet sulivat paljon aiemmin kuin tavallisesti. Reetta Arvila on taas reissussa ja nokka on kohti maata.

”Raha ei ratkaise kaikkea, kyllä tätä rakkaudesta tehdään”, toteaa ammattikalastaja Reima Salonen, kun imuri ryskyttää Taivassalon edustalla silakoita rysästä alukseen. Tosin ei käy kateeksi kalastajia, esimerkiksi silakan hinta on tippunut dramaattisesti viime vuodesta muun muassa Venäjä-pakotteiden vuoksi. Kun silakkasesonki on päällä, Salonen ja muut kalastajat pyytävät kalaa 4-5 tunnin yöunilla käytännössä seitsemän päivää viikossa. Taivassalossa silakkarysille on lähdössä Reetta Arvila.

Terassin kaiteella ihmettelee tulijaa viisi karvaturria. Toisin kuin tavan koirat, ne pysyttelevät hiljaa ja seuraavat vain tilannetta. Harmaat, huskyn näköiset tervehtijät ovat koirasusia. Koirasusien määrää on hankala arvioida, mutta Suomen koirasudet Ry:n puheenjohtaja Taru Pekkarinen epäilee niitä olevan jopa lähemmäs pari tuhatta. Niiden kasvattaminen on yleistynyt kovasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ihmisillä on paljon ennakkoluuloja koirasusia kohtaan, mutta ihmettelyn määrä on vähentynyt, tuumaa taasen Tarun puoliso, Hannu Pekkarinen. Viime syksynä koirasusikeskustelua käytiin enemmältikin, kun maa- ja metsätalousministeriö totesi koirasuden haitalliseksi vieraslajiksi. Koirasusia ei saa tuoda maahan, mutta niiden pitoa ei ole kielletty. Jokapaikan Reetta ottaa selvää koirasusiharrastuksesta Kouvolan seudulla.

Kuopion Soisalossa valmistuu suitsait sukkelaan karsittua tukkia ja kuitupuuta, kun moto jyrisee työssään. ”Puolet ja puolet”, arvioi Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistyksen metsänhoitoesimies Veli Pirskanen, kun puhutaan metsänomistajista, jotka huolehtivat omaisuutensa kunnosta ja ylläpidosta. Into hoitaa metsiä saattaa tosin lisääntyä ihan lähiaikoina, kun puukauppa varmasti piristyy Äänekosken uuden sellutehtaan toimesta. Reetta Arvila on siis hakkuutyömaalla, ja vieläpä hieman erityislaatuisella sähkölinjan avaustyömaalla. Jari Heikkinen Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistyksestä ohjeistaa hommia alkuun.

Raumalla, Nanun tuotantokeittiössä, on täysi tohina päällä jo aamutuimaan. Parilla kymmenellä keittiötyöntekijällä on kädet täynnä hommia: kouluihin ja päiväkoteihin lähtee joka arkipäivä tuhansia annoksia ruokaa. Tuotantokeittiön arjessa ei ole tekemisestä pula, tosin homma on suunniteltu millintarkasti ja siten asiat sujuvat mallikkaasti ja nopeasti. Paljon on muuttunut vuosien varrella, kun säästöjä on haettu tuttuun tapaan vähän kaikkialta. Tosin ruoan laadusta ei ole keittiöväen mukaan tingitty! Reetta Arvila on Sirkka Krapen kaverina, kun valmistellaan spagettipataa.

Hevosenkello kilkattaa iloisesti, kun Kesypoika-ruuna vetää metsässä rekeä Rautalammilla. Suomenhevonen tottelee kuin unelma, kunhan sen vain on töihinsä opettanut, valistaa Matti Pakarinen. Työhevosharrastus on suosiossa ja suomenhevosen työnsarkaan on tutustumassa Reetta Arvila. Matin opissa on myös keiteleläinen Jyri-Pekka Lemettinen. Nyt mennään!

Entinen Äetsän seutu tunnettiin aikoinaan varsinaisena laukkumekkana. Alueella oli kymmeniä yrityksiä, jotka tuottivat suuren osan Suomen laukuista ja lompakoista. Lama ja tuonti purivat sittemmin 90-luvulla bisnekseen, mutta edelleen samoilla sijoilla syntyy suomalaista käsityötä. Esimerkiksi Koivusen perhe pyörittää Keikyän kylällä Okay´s tuotemerkkiä ja työllistää ompelijoita lähiseduilta. Reetta Arvila pääsee hypistelemään ihania nahkalaukkuja ja Annikki Koivunen näyttää miten laukku syntyy.

Mäyräkoiran haukku kaikuu vaimeana ison ladon alta Punkalaitumen maalaismaisemassa. Metsästysporukka on riistanhoitotyössä supikoirien perässä. Supikoiria jahdataan luolakoirien kanssa latojen alta tai maapesien käytävistä. Tarkoituksena on, että koirat saavat supit liikkeelle pois suojistaan tai sitä vastoin pysymään paikallaan: maapesällä metsästäjät ehtivät siten kaivamaan koiran ja supin esiin. Reetta Arvila on siis Punkalaitumella ja ensimmäiseksi supikoirajahtiin lähtee Tapio Vähä-Jaakkolan karkeakarvainen mäyräkoira Santeri.

H. Kuokkasen peruukkiliike perustettiin Uuteenkaupunkiin vuonna 1921. Vuosikymmenen lopussa muutettiin Helsinkiin ja sittemmin peruukkikauppaa on käyty samoilla sijoilla kansallisteatterin kainalossa. Peruukkien kulta-aikaa elettiin 70-luvulla ja ne olivat suorastaan muotia. Sittemmin on kuitenkin kuljettu pitkä matka. Peruukkituotanto on teollistunut ja kotimaisena käsityönä ei Kuokkasella yksityisasiakkaille peruukkeja enää juurikaan tehdä. Onneksi asiakkaana ovat myös teatterit ja Ooppera, niin homma pyörii jatkossakin. Reetta Arvila on taas liikenteessä.

Maitokolmion meijerillä Toholammilla on 110 vuoden historia samalla tontilla. Maitoa käsitellään päivittäin kymmeniä tuhansia litroja ja työntouhussa meijerillä on noin 90 ihmistä. Itse maidon käsittely on tosin pitkälti nykyään tietokoneiden varassa. Mutta ennen kuin ehditään meijerille saakka, täytyy maito tietenkin hakea tuottajalta. Reetta Arvila on taas liikenteessä.

Nenän edessä kohoaa noin 20 metrinen jääseinämä. Reetta Arvilan ilme on hieman kauhistunut ja epäileväinen: jäätornia pitäisi tietysti näppärään kiivetä ylös. Onneksi paikalla on muitakin vasta-alkajia henkisenä tukena. Ilma on myös sikäli suosiollinen, että mittarin ollessa lähellä nollaa, hakku tarttuu jäähän helposti. Tässä ei auta nyt minkäänlainen venkoilu. Kokeneet jääkiipeilijät Heidi Pienipaavola ja Juho Vierelä neuvovat ja kannustavat.

Vaikka Perämerellä on jäätä suht reilusti, on Virpiniemen merivartioaseman porukoilla piisannut kiireitä. Lauhat kelit nostivat jokin aika sitten meriveden korkeutta ja jäälle kertyi runsaasti vettä. Tällä kertaa jäälle ei ole siis asiaa moottorikelkoilla vaan liikkuminen tapahtuu ilmatyynyaluksella. Tarkoituksena on ainakin mitata jään paksuus ja arvioida parasta vesiväylän ylityspaikkaa. Virpiniemen merivartioasemalla ensimmäiseksi Reetta Arvilalle tulevat tutuiksi Jari Simi ja Markku Saukkoriipi.

Vanhat, perinteiset myllyt ovat katoavaa kansanperinnettä. Kaukana ovat ne ajat, kun maatiloilta tultiin sankoin joukoin omien jyväsäkkien kanssa jauhattamaan jauhoja. Joitakin kymmeniä sitkeitä yrittäjiä on kuitenkin vielä olemassa ja ai, että kuinka tuoreista, huolella jauhetuista jauhoista saa hyvää lämpimäistä aikaiseksi! Reetta Arvila on Porvoossa Strömsbergin myllyllä. Ensimmäinen yllätys tulee vastaan heti kättelyssä: vanhasta myllystä lähtee hillitön melu, kun jauhoja tehdään. Oppaana ovat isä ja poika, Matti ja Joni Hannula.

Aikaa ei ole hukattavana, kun kolmen seuran kisoissa haetaan suurinta ahvensaalista. Kun kisa alkaa, häviävät pilkkijät nopeasti järvelle. Asiaan vihkiytymätön saattaa helposti ajatella, että pilkkiminen on paljolti tuurista kiinni ja rauhaisaa jäällä istuskelua ja päivän paistattelua. Sen kuin odottaa, että kala nappaa. Tosiasiassa pilkillä saa usein tehdä paljonkin töitä: juosta, ja kairata jatkuvasti uusia kalapaikkoja. Syötin ja muiden välineiden valinta vaikuttaa myös, puhumattakaan pilkkijän käsialasta! Reetta Arvila on Valkeakosken Lotilanjärvellä kolmen seuran välisessä kilpailussa.

Oma korvamönjä on Vaasan Raippaluodossa asustavan Mervi-hirven herkkua. Jos mitenkään mahdollista, sen kaivaminen korvasta on vielä mukavampaa. Korvia onkin nyt syytä putsata ja rauhoitella Merviä, sillä paikalle saapuu sille entuudestaan tuntematon Reetta Arvila. Markku Harju hoitaa luonnoneläimiä perustamassaan villieläinhoitolassa. Asukkeina on vaihteleva, sekalainen seurakunta. Tällä haavaa hoidossa on muun muassa petolintuja. Reettaa vastassa on itse isännän lisäksi perheen koirat, Leo ja Grino.

Radipuhelin rohisee ja keskustelua käydään nosturin, laivan ja satamalaiturin välillä. Tarkoituksena on saada lastattua laivaan jopa 350 konttia tavaraa. Pakkasta on, mutta onneksi ei tuule paljoa, sillä viiman kanssa ilma tuntuisi äkkiä todella kylmältä meren äärellä. Reetta Arvila on siis HaminaKotkan satamassa, tarkemmin sanottuna Mussalossa, ja nokka on kohti sataman konttiterminaalin laituria. Ei muuta kuin lämmintä niskaan ja hommiin.

Vaikka kello ei ole paljoa mitään, päivä on jo alkanut Kotileipomo Pihlajalla Vähässäkyrössä. Ennen kuin aamu ehtii kovin pitkälle pitäisi valmistua kymmeniä eri sortteja leipää ja sokerisia herkkuja. Leipomassa häärii Jussi Pihlaja ja limpputaikina on onneksi jo hyvällä alulla. Jussi on omien sanojensa mukaan tottunut yöheräämisiin, mutta toisin se on Reetta Arvilalla.

”Erityisesti naiset, joiden miehet ovat heitä pettäneet, hankkivat aasin ikuiseksi kaverikseen”, maalailee hymyillen aaseja myyvä loviisalainen Sture Stenberg. Hänen ja vaimonsa Annemarin arki eletään aasien ehdoilla, joita on tällä hetkellä 15. ”Vaimo tarkoin aina katsoo, että ostajaehdokkaalla ja aasilla synkkaa. Kahvit kyllä tarjotaan kaikille, mutta ei aina kylläkään myydä aasia”, sanoo Stenberg. Tällä kertaa ostajia on saapunut Iisalmesta asti. Reetta Arvila tutustuu aasitilan elämään.

Hämeenlinnan Rengossa odotellaan pellon laidalla tuulen heikentymistä. Kun kuumailmapallolla lennetään, liian kovan puhurin kanssa ei ole leikkimistä. Ennen auringonlaskua ehtisi taivaltaa kuumailmapallolla vielä hyvinkin parinkymmenen kilometrin matkan. Reetta Arvila mittailee katseellaan puiden latvoja tuulen merkeistä ja Vesa Ruohtula päästää taivaalle heliumipallon, joka kertoo lisää olosuhteista.

”Hyi, miten sä pystyt, eikö se ole ällöttävää?”, kommentoidaan usein patologi Saila Kauppilan työtä. Patologi ei tietenkään kavahda työhön kuuluvia ruumiinavauksia, joihin ihmiset viittaavat, mutta Kauppila pääsee myös oikomaan väärinkäsityksiä kauhistelijoille. Kiitos populaarikulttuurin, kuten televisio-sarjojen, monella on vääristynyt kuva patologin työstä. Pääasiallisesti patologit tutkivat näytteitä ihan elävistä ihmisistä ja heidän diagnoosinsa mukaan päätetään miten esimerkiksi leikkaukset jatkuvat. Reetta Arvila tutustuu Oulussa sairaalan kulisseissa patologien työhön.

Labradorinnoutaja Carlos on touhuissaan, mutta hyvin rauhallinen ja keskittynyt. Kun opaskoiralle laittaa valjaat päälle muuttuu sen olemus ja ilme täysin. Tai kuten opaskoiran avulla jo vuosikymmeniä liikkunut Kenneth Ekholm sen sanoo: koiralla on valtion virkailme päällä. ”Kaikki esteet poistuivat tieltä ja välillä tuntuu kuin liitäisin”, kuvailee puolestaan Riikka Hänninen opaskoiran kanssa kulkemista liikenteen vilinässä. Reetta Arvila on mukana, kun pallo on Carloksella. Ohjelma on uusinta toukokuulta 2015.

Homma vaatii sveitsiläisen kellosepän tarkkuutta, kuvailee työtään luukonservaattori Janne Granroth. Itse varsinaiseksi mämmikouraksi tunnustautuva Jokapaikan Reetta seuraa ihaillen Luonnontieteellisen museon väkeä työssään ja heidän kisavalmisteluissaan. Oulussa on nimittäin meneillään Pohjois-Suomen erämessut, joiden yhteydessä järjestetään myös eläintentäytön Euroopan mestaruuskilpailut. Erikoiselta kuulostavaan, kansainväliseen ammattilaisten ja harrastajien, mittelöön lähdettiin tohinalla myös museolta.

”Raha ei ratkaise kaikkea, kyllä tätä rakkaudesta tehdään”, toteaa ammattikalastaja Reima Salonen, kun imuri ryskyttää Taivassalon edustalla silakoita rysästä alukseen. Tosin ei käy kateeksi kalastajia, esimerkiksi silakan hinta on tippunut dramaattisesti viime vuodesta muun muassa Venäjä-pakotteiden vuoksi. Kun silakkasesonki on päällä, Salonen ja muut kalastajat pyytävät kalaa 4-5 tunnin yöunilla käytännössä seitsemän päivää viikossa. Taivassalossa silakkarysille on lähdössä Reetta Arvila.

”Meidät on otettu yllättävän hyvin vastaan. Ei me ainakaan törmätty tällaiseen yhteisöllisyyteen, kun kaupungissa asuimme”, tuumaa Vesa Varpa. Vesa muutti vaimonsa Mirvan kanssa ikänsä kaupungissa asuneena Kuusamon Puutteenkylään vanhalle Raatesalmen tilalle vajaa vuosi sitten. Moni haaveilee maisemanvaihdoksesta ja maaseutuelämästä ja Varpat ottivat haasteen vastaan isosti: Tilalla riittää entisöitävää ja pihalla kirmaa nykyään esimerkiksi islannin hevosia. Puuttenkylässä ollaan myös iloisia uusista tulokkaista. Reetta Arvila on Raatesalmen tilalla.

”Ei tässä hommassa voi helpolla luovuttaa”, tuumaa hevosmies Lauri Evijoki. Puhe on raveista, joka sai nykymuotonsa 60-luvulla, kun lämminveriset saivat kilpaluvan ja vedonlyönti sai suosiota. Tosin paljon on tapahtunut sittemmin, esimerkiksi katsojamäärät ovat vähentyneet, koska nykyään vetoa lyödään paljon kotisohvilta internetin kautta. Tosin raveihin kannattaa kyllä ehdottomasti osallistua omanlaisensa, hauskan tunnelman tähden. Sitä mieltä on ainakin Reetta Arvila, joka lähti raveihin Oulun Äimärautiolle. Ensimmäisenä varikkoalueella tutuksi tulee kittiläläinen Evijoki.

Sari Nybomilla kihoaa lentokentällä kyyneleet silmiin. Ensivaikutelma uudesta perheenjäsenestä, rescue-koira Mensiasta, on yhtä ihana kuin hän oli kuvitellutkin. Kun matka vie kotiin, on haasteita kuitenkin varmasti vielä luvassa: Rescue-koiralle täytyy opettaa kärsivällisesti uusia taitoja, vaikka muuten kiltti ja mukava kaveri olisikin. Jos vakaan harkinnan jälkeen hankkii ulkomailta hylätyn koiran, kannattaa myös selvittää tarkoin eläimen Suomeen tuova taho, jotta se tuo kotielämään sopivia koiria ja huolehtii esimerkiksi rokotuksista ja eläimen terveydentilasta. Espanjan Katukoirat -yhdistyksen väki on uusien rescue-koiraperheiden kanssa odottamassa lentoa Espanjasta ja mukana on Reetta Arvila.

Mikkelin Anttolan lähellä, Louhivedellä, on aika harmaa keli: taivaalta tupruttaa lunta ja räntää, ja kevätjäät ovat jo aika heikot. Säätä ja jäätilannetta uhmaten lähtee kuitenkin kaksi pientä partiota liikkeelle suksin. Tarkoituksena on etsiä mahdollisia merkkejä alueella majailevista norpista. Kevät on sen verran pitkällä, että norpat ovat hylänneet pesäpaikat ja norppalaskijat tarkastavat ympäri Saimaata, josko pesissä on syntynyt kuutteja vai ovatko ne olleet vain aikuisen norpan makuupesiä. Louhivedellä Jokapaikan Reetta jo nykkii päälle pelastuspukua.

Ei mene melkein päivääkään, etteikö turkulainen Loivarannan pariskunta kävisi linturetkellä. Sama homma on Heikki Seppäsellä, joka kulkee aina hoksottimet hereillä. ”Varsinkin näin eläkkeellä tämä on hyvä juttu, kun tulee joka aamu lähdettyä liikkeelle.” Monet lintuharrastajat keräävät erilaisia pinnoja eli lintuhavaintojen määriä. Esimerkiksi Loivarannat keräävät päiväpinnoja: Kun sama lintulaji on nähty vuoden jokaisena päivänä, aukeaa kuohupullo. ”Pidimme esimerkiksi varikselle juhlapuheita”, selventää Aino. Reetta Arvila lähtee nyt linturetkelle Turun seudulle.

”Itse kutsun tätä puoliammattilaisuudeksi: kaikki rahat ja vapaa-aika menevät roller derbyyn”, sanoo naisten täyskontaktilajille omistautunut Janica Saxelin. Nelipyöräisillä rullaluistimilla pelattava roller derby rantautui Suomeen kuutisen vuotta sitten. Sittemmin se on vienyt mukanaan satoja harrastajia ja viimeisimpänä virstanpylväänä roller derby hyväksyttiin Luisteluliittoon yhdeksi lajeista. Suomen vanhin joukkue on Helsinki Roller Derby, jonka A-tiimi on eurooppalaista huipputasoa ja nyt he ovatkin jo haastamassa Amerikan järkälemäisiä joukkueita. Jokapaikan Reetta tutustui rymistelyn nimeen vannoviin koviksiin ja lähti Helsinki Roller Derbyn treeneihin.

Hämärä laskeutuu pellolle ja Kustavin saaristossa sijaitsevassa metsästyskopissa istutaan hipihiljaa. Kopissa tarkkana on oululainen Arttu Tavia, joka käyttää noin 60-70 päivää vuodesta metsästämiseen. Viime syksynä hän oli ystäviensä Timo Mustosen, Jaakko Ylä-Raution ja Janne Väisäsen kanssa Kustavin saaristossa peurametsällä. Remmiin hyppäsi myös toimittaja Reetta Arvila. Mutta eivätkö parhaat reissut ala aina ensin eväiden syömisellä?

”Vaikka valta on vaihtunut, niin edelleen minä joka päivä kierrän tässä tiskiä”, hymyilee Taivalkoskella Suomen vanhimman kaupan vanha isäntä Ari Jalava. Vienankarjalainen laukkukauppias perusti puodin 1883 ja sittemmin tavara on vaihtanut omistajaa, nyt jo viidennessä polvessa. Viimeisin kapulanvaihto tapahtui vuosi sitten ja kolmikymppiset Mikko ja Laura Jalava asuvat nyt vuorostaan kaupan pihapiirissä. Jokapaikan Reetta teki visiitin nykyään muun muassa perinnetavaraa, suomalaisia vaatteita ja kalastus- ja metsästystarvikkeita myyvään Jalavaan.

Rekkakuskien arki on muuttunut paljon viime vuosina. Navigaattori ohjaa perille, halvoilla puheluilla voi pitää helposti yhteyttä kotiin ja maratooniajot ovat takanapäin, kiitos työaikalainsäädännön. Nykyään on pakko pitää taukoja ja ottaa kunnon yöunet, mikä on vain hyvä asia, tuumaa yli 30 vuotta rekkaa ajanut Harri Lehtonen. Edelleen rekkakuskin homma on kuitenkin yksinäistä kilometrien vilistessä. Jokapaikan Reetta yhyttää Lehtosen Savikon rekan lastaushommissa Parkanossa. Yli 25 metriä pitkän vasikkayhdistelmän kyytiin lastataan painekyllästettyä puuta.

”Vaikka jännittääkin, niin oikeastaan kaikki ovat vain innoissaan päästessään kokeilemaan ensimmäistä kertaa toimenpiteitä”, sanoo eläinlääketieteen opiskelija Heli Toivanen. Kursailematon ote onkin paikallaan, sillä 5. vuoden kurssilaiset suorittavat harjoittelunsa Mäntsälässä sijaitsevassa Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaala Saaressa. Kokenut eläinlääkäri ottaa aina mukaansa pienen joukon opiskelijoita mukaansa maatilakäynneille ja hommat hoidetaan yhdessä tuumin. Reetta Arvila kurkkaa tuotantoeläinsairaalaan päivään.

Poromies Juha Virkkunen halaa Pikku-ukkoa: porotokkansa rauhallista ja lempeää porokaveria. ”Minulla tulee näihin ehkä kiinnyttyä vähän liikaakin”, Virkkunen nauraa. Talvi on hallitun kiireen aikaa porotilalla. Tässä vaiheessa vuotta suurin osa poroista on ruokinnalla piha-aitauksessa ja enää muutamia eksyneitä etsitään metsästä. Lisävilskettä elämään tuo turistisesonki. Virkkunen laskeskelee, että Taivalkoskella noin parikymmentä taloutta saa vähintään huomattavaa sivutuloa poroista. Reetta Arvila sattui paikalle sopivasti ruoka-aikaan.

Oli päivä tai vuorokaudenaika mikä tahansa, Helsingin keskuspelastusasemalla on aina reilu parikymmentä palomiestä valmiudessa. Työvuoro kestää vuorokauden ja iso osa palomiehistä työskentelee puolet ajasta ensihoidossa eli ambulanssissa. Kun hälytys tulee, ei auta jahkailla. Liikkelle pitää päästä minuutissa hälytyksen tulosta. Odotteluun tottuu ja iso osa työssä viihtymistä ovat myös mahtavat työkaverit. Reetta Arvila on taas liikkeellä…

Mies kävelee hevosen edellä ja hevonen pysähtyy kuuliaisesti aina kun omistajakin: Kääntää suuntaa ja pyörähtää ympäri. Friisiläisestä Aletheasta koulitaan historiallista ratsua. Alethean koti, Rohan tallit Kemiönsaaressa, on harvinaislaatuinen paikka Suomessa ja miksei koko maailmassa. Anu ja Jaakko Nuotio harjoittavat hevosillaan historiallisia ratsastus- ja hevostaitoja, jota iso osa ovat esimerkiksi taistelutaidot miekoin, peitsin ja jousin. Tällä hetkellä laumaan kuuluu 11 hevosta. Reetta Arvila vierailee.

Vaikka kenkäteollisuus on nykyään hyvin vähäistä Suomessa, viimeiset mohikaanit tekevät vielä kotimaisia kenkiä. Esimerkkinä Töysän kenkätehdas, joka luottaa perinteisiin. Yrityksen vaiheet ovat värikkäät ja pomppuja on ollut matkassa, mutta johtaja Harri Mäkelän mukaan kyyti ei ole ollut koskaan niin kylmää kuin nyt. Kenkätehtaan sakki, joka on kuin pieni perhe, haluaa kuitenkin uskoa parempiin aikoihin. Reetta Arvila vieraili Töysässä.

Joensuun Tähtikalliolla vilisee keskiaikaisia kuninkaallisia, haltioita, hoviväkeä, palveluskuntaa, vakoojia ja muita epämääräisiä hiippareita. On alkamassa live-roolipeli ja luvassa on kiemuraista hovijuonittelua. Larppausta voisi kuvailla improvisoiduksi näytelmäksi, jossa pelaajat eläytyvät heille ennalta annettuihin hahmoihin ja Jokapaikan Reetalle napsahtaa hovineidon rooli. Ensikertalainen on hermostunut, mutta onneksi paikalla on suuri joukko kokeneita konkareita.

”Pankinjohtaja lupasi lissää rahhaa”, toteaa lähituotantokarjatilaa pyörittävä Viskaalin tilan isäntä Heikki Räinä. Leipomomaailmasta karjatilalliseksi ryhtynyt Heikki isännöi vaimonsa Tuula Kukkola-Räinän kanssa Muhoksella karjatilaa, jossa perusperiaatteina ovat eläinten mahdollisimman hyvä kohtelu ja paikallisen ruokakulttuurin edistäminen. Uutta opeteltavaa on riittänyt ja nälkä on vain kasvanut syödessä. Jokapaikan Reetta kurkkaa nyt maatilayrittäjien arkeen.

Kuopiosta kohti Kajaania puskeva pikajuna on ääriään myöten täynnä. Suurin osa matkustajista on nuoria miehiä matkalla armeijaan ja ja yhdellä jos toisellakin on hieman huolestunut ilme kasvoillaan. Ja ihmekös tuo, kaikki tulee olemaan uutta ja ihmeellistä. Myös Reetta Arvilaa jännittää alokkaiden puolesta: Minkälaiseksi ensimmäinen päivä armeijassa muodostuu?

He ovat vähän huonoja tekemään päätöksiä vikkelästi ja kiusallisia puheenaiheita tulee välttää, näin Skoonessa asuvat ruotsinsuomalaiset kuvailevat pilke silmäkulmassa ruotsalaisia. Lähes 50 vuotta Ruotsissa asunut Liisa Annenberg puolestaan sanoo, että ”Jos olisin jäänyt Imatralle, olisi elämäni varmasti ollut erilainen. Elämä täällä on tehnyt minusta jollain tapaa avoimemman”. Reetta Arvila tutustui eritaustaisiin ruotsinsuomalaisiin Etelä-Ruotsissa. Ensin hän lähti tapaamaan Liisaa Malmön Suomi Yhdistykselle.

Historiallisia taistelulajeja uskaltanee sanoa aika nörtiksi harrastukseksi. Iso ja merkittävä osa hommaa on satoja vuosia vanhojen taisteluoppaiden tutkiminen. Käännöstöiden ja analysoinnin vastapuolena ovat sitten harjoitukset, joissa hiki virtaa, kun pyritään mahdollisimman tarkasti toteuttamaan ikiaikaisia tekniikoita. Verrattain vähän ihmisiä harjoittaa Suomessa historiallisia taistelutaitoja, mutta touhu on kansainvälistä, sen oppii Reetta Arvila Grieswartt-ryhmän treeneissä. Pöydän ääressä ovat Joeli Takala, Pyry Veteli ja Julius Väliaho.

Kansalaistorilla kävi kova kuhina, kun ihmiset olivat lähteneet kadulle osoittamaan mieltään tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Suomi on perinteisesti yhdistysten luvattu maa, mutta uudenlainen kansalaisvaikuttaminen monipuolistaa ja helpottaa aktivismin mahdollisuuksia. Miten saadaan aikaiseksi onnistunut pöhinä, johon ihmiset lähtevät mukaan? Reetta Arvila matkasi mielenosoitukseen Tahdon-kampanjan puheenjohtajan Senni Moilasen kanssa.

Peliala on ollut huimassa kasvussa viime vuodet. Pelit työllistävät jo yli 2000 henkeä ja lisää on tulossa: Uusia ammattilaisia ja yrityksiä syntyy vauhdilla esimerkiksi Oulussa, jossa on jo joitakin vuosia pyörinyt ammattikorkeakoulun Oulu Game Lab. Moni jo 170:stä ohjelman läpikäyneestä on perustanut oman firman ja yrittäjillä on kova hinku luoda peli, johon ihmiset ihastuisivat. Plussaa tietysti olisi, jos tekemästään työstä saisi palkkaakin. Reetta Arvila tapaa Oulu Game Labia vetävän Jussi Aution sekä tuoreet yrittäjät Sami Kosken ja Niko Alakastarin.

Sekarotuinen Pöhnä haistelee valppaana pelastuskoirana jokaisen nurkan etsintäpaikalla. Pian ilmoille kajahtaakin ponnekas haukku, joka ilmoittaa omistajalle, että maali on löytynyt. Oulun teknologiakylässä on meneillään etsintäkoirien harjoitukset ja tällä kertaa harjoittellaan sisällä, kemian-alan yrityksen tiloissa, joka asettaa omat haasteensa koirien tarkoille nenille. Reetta Arvila tapaa muun muassa Rokan, Halon, Kaiun ja Pöhnän. Ihmisoppaana on alkuun Milja Hannu-Kuure.

Kattilassa porisee keitos, jossa on muun muassa kanelitankoja, ruskistettua voita ja juurisellerin juuria. Yhdistelmä kuulostaa erikoiselta, ja meneillään onkin testi: josko tässä olisi uusi jäätelöjälkiruoka Michelin-tähden ansainneen Chef & Sommelier-ravintolan ruokalistaan? Pienessä keittiössä kuhisee jo päiväsaikaan, kun valmistaudutaan iltaan. Miltä näyttää arki hienon ravintolan keittiössä, siitä ottaa selvää Reetta Arvila. Pääkokki ja osaomistaja, Sasu Laukkonen, on juuri nyt varattu...

Hämärä laskeutuu pellolle ja Kustavin saaristossa sijaitsevassa metsästyskopissa istutaan hipihiljaa. Kopissa tarkkana on oululainen Arttu Tavia, joka käyttää noin 60-70 päivää vuodesta metsästämiseen. Arttu ei ole harrastuksensa kanssa yksin. Kuten hyvin tiedetään, metsästys on Suomessa hyvin suosittua ja jopa 300 000 suomalaista maksaa vuosittain riistanhoitomaksun. Tällä kertaa hän on ystäviensä Timo Mustosen, Jaakko Ylä-Raution ja Janne Väisäsen kanssa Kustavin saaristossa peurametsällä. Remmiin hyppää myös toimittaja Reetta Arvila. Mutta eivätkö parhaat reissut ala aina ensin eväiden syömisellä?

Sirkuksen väki on väsynyttä ja helpottunutta tässä vaiheessa vuotta. Edessä on enää muutama näytös ja sen jälkeen sirkus jää talvitauolle. Takana on tuhansia kilometrejä ja 120 paikkakuntaa seitsemän kuukauden aikana. Tosin talvi ei merkitse monellekaan täyttä tekemättömyyttä, useimmat taiteilijat suuntaavat uusiin haasteisiin, ensi vuotta suunnitellaan ja uutta harjoitellaan. Onneksi vähän ehtii hengähtääkin. Mitä talven tulo tarkoittaa sirkuslaisille, siitä ottaa selvää Reetta Arvila.

Japanilaisen populaarikulttuurin, animen ja mangan, harrastaminen on muuttunut ja helpottunut hyvin paljon vuosien saatossa. Harrastajia on nykyään tuhatpäin ja japanilaista animaatiota ja sarjakuvaa on helposti saatavilla. Kehittyvien conien Suomi Ry:n puheenjohtaja Teppo Suominen muistelee kuinka pienenä poikana animea katsottiin VHS:ltä ja sitä piti metsästää kissojen ja koirien kanssa. Anime- ja mangaharrastaja Cilla Lohi muistaa saman:"Itse esimerkiksi tilasin erikseen Kuusamon kirjakauppaan mangapokkareita, kun nykyään niitä saa mistä tahansa marketista." Reetta Arvila osallistui Desutalks-animeseminaariin. Mistä harrastuksessa on kyse?

Pirkkalan lennoston ampumaradalla käy kuhina, kun on meneillään reserviupseerien partiotaitokilpailut. Ilmaa leikkaavat aseiden pamaukset sekä puunpirstoumisäänet, kun tulentekorastilla kyhätään kirveiden kanssa nuotiota pystyyn kiireellä. "Kansalaistaitoja, urheilua, historiaa, ensiapua ja tietenkin sotilaallisia taitoja", näin kisoja kuvailee Tampereen Korkeakoulujen Reserviupseereiden aktiivijäsen ja kilpailujen järjestäjä Mikko Tuomaala. Reetta Arvila seuraa partiotaitokisojen kulkua.

”Lellerin saaristossa on joku mökkiläinen kuullut avunhuutoja, aloitamme etsinnät ja varaudumme pelastamaan”, näin pelastusveneen miehistöä ohjeistaa Kotkan meripelastusyhdistyksen harjoituksessa veneen päällikkö Petteri Myllynen. Suomessa toimii pitkin perintein meripelastusyhdistyksiä aina Hangosta Inariin. Vesillä on säännöllisesti 150 pelastusalusta ja esimerkiksi viime vuonna suoritettiin vapaaehtoisten voimin lähes 1500 eri pelastus- ja avunantotehtävää. Reetta Arvila osallistuu meripelastusharjoituksiin, joissa tapaa Ari Lindqvistin, Juho Kirvesniemen, Jaakko Melan, Tero Markkulan ja Max Ilvosen.

Vaaditaan kovaa työtä ja sinnikkyyttä, jos tahtoo balettitanssijana huipulle. Balettitanssijat tekevät kuusipäiväistä työviikkoa ja jokainen aamu alkaa lämmittelytunneilla, joille kaikki reilu 80 tanssijaa aina osallistuvat. Mukana aamutoimissa ovat myös viime syksynä perustetun nuorisoryhmän tanssijat, joita on 10. Valmisteilla on heidän toinen esityksensä R&J, joka perustuu Romeon ja Julian tarinaan. Reetta Arvila sukeltaa nyt baletin maailmaan ja tutuiksi tulevat balettimestari Tuuli Tuominen-Sandell, tanssijat Tuukka Piitulainen, Florian Sollfrank ja Suvi Honkanen. Oopperatalon käytävillä oppaana on viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen.

”Vaikka jännittääkin, niin oikeastaan kaikki ovat vain innoissaan päästessään kokeilemaan ensimmäistä kertaa toimenpiteitä”, sanoo eläinlääketieteen opiskelija Heli Toivanen. Kursailematon ote onkin paikallaan, sillä 5. vuoden kurssilaiset suorittavat harjoitteluaan Mäntsälässä sijaitsevassa Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaala Saaressa. Tavallinen päivä sujuu siten, että aamulla on oppitunti ennen maatilakäynneille lähtöä. Maatilakäynneille taas jo pätevä eläinlääkäri ottaa aina mukaansa pienen joukon opiskelijoita ja hommat hoidetaan yhdessä tuumin. Reetta Arvila pääsee kurkistamaan tuotantoeläinsairaalaan päivään. Mukana ovat opiskelijat Anna Ylhäinen, Tuomas Lahtinen, Heli Toivanen, Sebastian von Freymann, Aino Patjas ja Katri Nevanperä sekä lypsytilan emäntä Outi Mörttinen ja eläinlääkärit Helena Rautala ja Eeva Mustonen.

Kaarinan Ravattulan maalaismaisemista, vain 4 kilometrin päästä Turun keskustasta, löytyy Suomen vanhimman tunnetun kirkon jäännökset sekä iso kirkkomaa. Kirkkoa on käytetty Ristimäellä 1100-luvun loppupuolella ja 1200-luvun alussa. Mahtava löytö tehtiin viime vuonna ja tänä vuonna arkeologisia tutkimuksia on tehty kahden kuukauden ajan. Minkälaista työtä arkeologit tekevät käytännössä ja millaisia elämyksiä löydöt saavat aikaan, siitä ottaa selvää Reetta Arvila. Alkuun oppaana on arkeologi Juha Ruohonen.

Puheensorina täyttää Järvenpäässä vanhan puutalon yläkerran. Puheissa vilahtelevat perseidit, myrskyt, kaukoputket ja havaintotornit. Meneillään on Keski-Uudenmaan tähtitiedeharrastajien yhdistyksen, Altair Ry:n kerhoilta. Kerhoon kuuluu miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Sekalaista sakkia yhdistää intohimo taivaankappaleisiin ja sääilmiöihin. Jäsenet puhuvatkin tähtitiedeharrastuksestaan elämäntapana, katse on aina taivaalle. Jokapaikan Reetta on puheissa Toni Veikkolaisen, Matti Salon, Terho Erkkilän ja Katariina Salon kanssa.

Pitkä, kymmenien vanhojen amerikanrautojen letka kiemurtelee Itä-Uudenmaan pienillä maalaisteillä aurinkoisena päivänä. Välillä pysähdytään huoltoasemien isoille pihoille juttelemaan, tervehtimään tuttuja, ja koukkaamaan lisää porukkaa mukaan. Suomessa järjestetään kesäaikaan kymmenittäin erilaisia autotapaamisia ja cruisingeja, jotka ovat suuressa suosiossa. Ratin takaa löytyy sekalaista sakkia kaikista ikäluokista ja taustoista. Yhteistä heille kaikille on kuitenkin rakkaus vanhoihin, amerikkalaisiin kulkupeleihin. Reetta Arvila cruisailee Hanna Paakkarin, Samu Hiltusen, Mika Virran, Jussi Jokisen ja Virve Salosen kanssa.

Kun monet suomalaiset mieltävät Tallinnan laivat juhlimiseen ja halvan viinan hakureissuiksi, eletään laivoilla myös hyvin toisenlaista arkea. Eritoten sunnuntai-iltaisin ja maanantaiaamuisin suuri joukko virolaisia taittaa työmatkaa Suomeen kotona vietetyn viikonlopun jälkeen. Laivamatka on monelle vähän surullinen, sillä perheet jäävät taakse elämään omaa arkeaan. Reetta Arvila hyppäsi myös laivaan ja tutustui rakennusalalla työskenteleviin Jaanukseen ja Urho Märdimäeen.

Ennen oli laivat puuta ja miehet rautaa, nykyään asia on toisinpäin, nauraa 50 vuotta venetelakkaa pyörittänyt Keijo Saarinen. Kuten muillakin telakoilla, myös Susisaaressa kevät on kiireistä aikaa, mutta asioiden kanssa ei hötkyillä. Veteen lasketaan veneitä vanhoja kiskoja pitkin noin kolme kappaletta päivässä. Jokapaikan Reetta otti lautan Suomenlinnaan ja kurkistaa mitä perinteikkään venetelakan päivään kuuluu. Reissulla tulee tutuksi vastikään veneen kunnostuksesta innostunut Richard Lundell, 50 vuotta telakkaa pyörittänyt Keijo Saarinen ja venepuuseppä Päivi Lepistö

Mormoneista tulee asiaan vihkiytymättömälle helposti ensimmäisenä mieleen nuoret lähetyssaarnaajat, jotka kulkevat levittämässä uskontonsa sanomaa ihmisten parissa. Suomessa on tälläkin hetkellä noin 130 mormonilähetyssaarnaajaa, joista 70 on nuoria miehiä, 40 naisia ja loput seniorilähetyspareja. Reetta Arvila tutustuu Turussa lähetyssaarnaajien elämään, jossa hän ensimmäisenä istahtaa alas Glenn Mortensenin kanssa. Amerikkalainen Glenn oli ensimmäisen kerran Suomessa 60-luvun lopulla nuorena miehenä.

Savonlinnalaisella Jyryn voimailusalilla on tiivis tunnelma. Rauta kolisee jatkuvasti äänekkäästi ja useampi iso kaveri puskee treeniään läpi. Vaikka jokainen treenaa tosissaan omaa ohjelmaansa, jää aina myös aikaa jeesata kaveria. Toisille varmistetaan ja heitä kannustetaan. Reetta Arvila on tänään siis Savonlinnassa ja pääsee todistamaan huimia painoja tangoilla. Vastassa on Toni Kohonen.

Kaunis, rauhallinen ja samaan aikaan täynnä tekemistä, näin kuvailevat Tarttoa siellä opiskelevat suomalaiset. Kielestäkin saa nopeasti kiinni, sillä usein opiskellaan viroksi. Opinnoista taasen: rankkaa, teoriapainotteista ja konservatiivista, mutta mahdottoman mielenkiintoista, tottakai! Suomalaisia opiskelee Virossa vuosi vuodelta enemmän. Suosituin opiskelukaupunki on Tartto, jonne paikalliseen opiskelijaelämään suomalaisten vinkkelistä lähti tutustumaan Reetta Arvila. Tutuiksi tulevat Sini Konstari, Jenni Hyysalo, Aino Perttunen ja Meri Sandell.

Oikeutta eläimille on ruohonjuuritason järjestö, mutta sen tekemisille on asetettu yhä enemmän painoarvoa sen jälkeen, kun he ryhtyivät julkaisemaan eläintiloilta salaa kuvattua materiaalia. Stereotyyppinen ajatus on, että eläinaktivistit ovat nuoria, eritoten naisia, jonkinsortin viherpiipertäjiä ja kettutyttöjä. Eläinten oikeuksia puolustaa kuitenkin laaja ja kirjava joukko ihmisiä ja nyt tutustutaan tamperelaisten aktivistien ajatusmaailmaan. Minkälaista työtä suuri joukko vapaaehtoisia tekee eläinten hyväksi? Kristo Muurimäki tuli toimittaja Reetta Arvilaa vastaan Tampereen juna-asemalle. Reetta Arvila tapasi Tampereella Oikeutta eläimille-järjestön aktiiveja. Juttusilla oltiin Kristo Muurimaan, Sami Kedon, Mia Muhosen ja Santeri Hurnasen kanssa.

Sirkusryhmä Clunker Circuksen treenisalissa on outo tunnelma, paikka on hiljainen ja keskittyneisyyden aistii heti. Tosin ihmekös tuo, kolmihenkisen ryhmän mukaan heitä yhdistää ennen kaikkea rauhallisuus. Sitä, ja pitkäjänteisyyttä vaaditaankin, kun tiettyjä temppuja harjoitellaan kärsivällisesti jopa vuosia. Saana Peura, Rasmus Witikka ja Jori Reunanen ovat yhtä kuin Clunker Circus. Turun taideakatemiasta sirkustaiteilijoiksi valmistunut porukka tekee nykysirkusta ja viimeisimmässä esityksessä lava on täynnä romua. Arkipäiväisille esineille on keksitty uudenlaisia käyttötapoja oivaltavien temppujen muodossa. Toimittaja on Reetta Arvila.

Pienistä paikkakunnista ja kaupungeista ajatellaan helposti, että niissä ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä. Valitetaan ja voivotellaan, että tylsää on. Näin ei kuitenkaan ole, ainakaan, jos lusikka otetaan kauniiseen käteen itse. Hyvä esimerkki aktiivisesta ja omatoimisesta tekemisestä löytyy Kajaanista. Kajaanissa seikkailee paikallisen kulttuuriyhdistys Rauniokaupungin nokkamiehen, Veikko Leinosen, johdolla Reetta Arvila. Kaupunkikierroksella vastaan tulee myös Pirkko Paananen, Samppa Heikkinen ja Hanna-Mari Hotta.

Tuusulalaisessa kehitysvammaisten toimintakeskus Kettusessa on kyläpäivä! Arki täyttyy normaalisti muun muassa liikunnalla, erilaisilla työtehtävillä, käsitöillä ja arkielämän taitojen opettelulla, mutta tänään juhlitaankin taidenäyttelyn avajaisia ja käydään ulkona syömässä. Reetta Arvila pääsi mukaan kyläpäivälle ja tutuksi tulee iso liuta kettuslaisia. Juttusille päätyy Ismo Jantunen, Juha Siitonen, Laura Kivistö, Meri Korhonen, Kirsi Muhonen, Tanja Saloranta, Maija Huhtala ja Päivi Jauhiainen.

Muutama suomussalmelainen äiti havahtui joitakin vuosia sitten siihen, kuinka pienellä paikkakunnalla jää helposti lasten kanssa yksin, kodin seinien sisälle. Äidit päättivät keksiä yhteistä tekemistä ja pian kylänraittia kulki pitkä vaunujen letka, eikä toiminta suinkaan ole jäänyt vain kärryttelyyn. Jopa 200-päiseksi kasvanut vapaaehtoinen äitiporukka on järjestänyt kylälle leikkipuiston, kerhoja ja erilaisia perhetapahtumia tee se itse-hengessä. Reetta Arvila tapasi Heidi Juntusen, Anne Moilasen, Henna Lundqvistin sekä Riitta ja Henteri Kettusen.

Vuonna 1947 Helsingin tyttölyseosta valkolakin painoi päähänsä iso joukko nuoria naisia. Sittemmin tiet erosivat, kun maailma vei mennessään. Tiet ristesivät taas vuonna -97, kun pidettiin 50-vuotisluokkakokous. Sittemmin vanha porukka on taas tavannut kuukausittain ja kiitos ystävien, yksinäisyys ei ole tätä joukkoa vaivannut. Reetta Arvila odottelee Rauni Vornasen luona Anja Lakovuota, Kati Rajakoskea, Anneli Ahdetta, Irja Rudolphia, Aune Heinosta sekä Irja Saarijärveä saapuvaksi.

Oulun Äimäraution raviradan varikkoalueella käy kova kuhina, kun paikalle on kerääntynyt jo hyvissä ajoin ennen ravien alkua ohjastajia, hevosenomistajia ja -hoitajia. Raveilla on Suomessa pitkät perinteet, ensimmäinen virallinen ravikilpailu käytiin jo vuonna 1817. Nykymuotoonsa ravit tulivat 60-luvulla, kun lämminveriset saivat kilpaluvan ja vedonlyönti sai suosiota. Tosin paljon on tapahtunut sittemmin, esimerkiksi katsojamäärät ovat vähentyneet, koska nykyään vetoa lyödään paljon kotisohvilta internetin kautta. Tosin raveihin kannattaa kyllä ehdottomasti osallistua omanlaisensa, hauskan tunnelman tähden. Sitä mieltä on ainakin Reetta Arvila, joka lähti raveihin Oulun Äimärautiolle. Reissullansa hän tapasi Mauri Jaaran, Iikka Nurmosen, Jonny Länsimäen, Maria Kurttilan sekä raviharrastajat Matti Korhosen, Olavi Paakin ja Pentti Salmivaaran. Ensimmäisenä varikkoalueella tutuksi tuli kittiläläinen hevosmies Lauri Evijoki.

Pari kertaa vuodessa sateenkaareville perheille järjestetään perheleiri, joilta puheenpulputusta ja hauskaa yhdessäoloa ei puutu. Sateenkaariperheiden perheleirit ovat monille osallistujilleen vakiintunut tapa, ja vaikka muita perheitä ei olisi tavattu puoleen vuoteen, juttu jatkuu tavattaessa entiseen malliin. Tarkoituksena on, että leirejä järjestetään ympäri Suomen, jotta kaikkialta päästäisiin mukaan. Tällä kertaa talvileiri vietettiin Lappohjassa ja leirille osallistui noin sata ihmistä. Reetta Arvila hyppäsi mukaan ja juttusille hän päätyi Kaisa Niittysen, Tanja Rintalan, Emmi Pihlajaniemen sekä Elinan ja Iiriksen kanssa.

Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyönlinja on yksi halutuimmista opiskelupaikoista. Esimerkiksi viime vuonna hakijoita oli 1263, joista reilu kymmenen pääsi kouluun. Myös kolme vuotta sitten 12 onnekasta aloitti opintonsa ja alun jännitys on sittemmin helpottanut. Porukka on hitsautunut hyvin yhteen ja kaikkia kunnioitetaan omana itsenään. Jokapaikan Reetta kurkistaa teatterikorkeakoulun 3. vuosikurssilaisten elämään ja äänessä ovat Ella Lahdenmäki, Antti Heikkinen ja Joonas Kääriäinen. Kouluun sisään tultaessa vastassa on suuri aukio, jossa puolestaan Joonas Snellman ja Aksa Korttila odottavat.

Vailla vakinaista asunto ry on vuodesta 1986 toiminut asunnottomien puolestapuhujana ja auttajana. VVA pyörittää muun muassa yökeskusta, Sällikotia sekä vapaaehtois- ja vertaistoiminnan keskusta. Tilanne on nykyisellään se, että pitkäaikaisasunnottomien määrä on laskenut, mutta muuten asunnottomien määrä kasvaa edelleen. Erityisesti nuoria asunnottomia on jatkuvasti hurjasti enemmän. Jokapaikan Reetta tutustuu Vailla vakinaista asuntoa ry:n toimintaan. Elämän kriisit ja liian kalliit asunnot ovat yhtälö, jonka kautta kadut saattavat tulla helposti tutuiksi. Reetta Arvilan oppaana on matalan kynnyksen toiminnan esimies Jussi Lehtonen. [Jokapaikan Reetta 290114, 00:30:23]

Kun etsiytyy nettiosoitteeseen geekgirls.fi, voi uppoutua nörttityttöjen maailmaan. Sivuilla voi törmätä hyvin moninaisiin, yllätyksellisiinkin aiheisiin, sillä nörttityttöjen yhtenä tavoitteena on laajentaa nörttiyden käsitettä. Ihka-aito nörtti voi fanittaa vaikka Jane Austenia tai My Little Poneja. Nörttityttöjen peli-illassa puheeksi tulevat myös muun muassa nörttistereotypiat ja nörttitutka.Pelin äärellä ovat toimittaja Reetta Arvila sekä nörtit Anitta Kiviranta, Nina Niskanen, Henna Teitto, Mia Meri, Tia Kangaspunta ja Aino Harvola.

Mikä yhdistää venäläistä Aleksandraa, irakin kurdilaista Sarkaria ja somalialaista Omaria? No, ainakin kielitaito, sillä he ovat kaikki edenneet suomen kielen opinnoissaan siihen pisteeseen, että suomi sujuu jo mallikkaasti. Reetta Arvila tutustuu Kemin maahanmuuttajakoulutuksen arkeen ja ihmisiin pulpettien takana. Jututettavana muun muassa Yana Kregel’, Aleksandra Kolodyazhnaya, Sarkar, Omar Sharif, Kue Koa Pavv, Markku Hakso, Kylli Filpus, Oili Huusko-Tuohino ja Sari Rajaniemi.

Ole kunnioittava! Älä kyseenalaista toisten erilaisuutta! Älä tuijota! Muun muassa tällaisia sääntöjä on esteettömällä Utopia-klubilla, jossa ihmisten erilaisuus otetaan huomioon itsestäänselvyytenä. Reetta Arvila tapasi Solja Koveron, Aikku Meuran, Salla Valliuksen, Karoliina Franckin, Noora Västisen, Pipsan ja Nikke Klixin.